Onko normaalia, jos 3-kymppisenä ärsyttää se, että nuoruus on ohi?

Kai se on - kyllähän ihmiset niin monista asioista kriiseilevät, mikseivätpä iästäkin.

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

On normaalia. Elämän vakiintuessa voi iskeä päälle kriisi siitä, että kaikki tuntuu toistuvan samanlaisena maailman tappiin asti. Ja siitä, että nuoruus meni ohi, mutta se ja tuo asia jäivät tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

Entä jos elämä on ennen sitä on jo tuntunut vakavalta ja vaativalta? Miten voi opetella ottamaan rennommin?

Mulle se tuli 35v iässä. Siihen asti olin jotenkin kuvitellut olevani ”nuori aikuinen” ja ”kolmekymppinen” mikä on mukavampi määritelmä kuin ”nelikymppinen” tai ”keski-ikäinen”.

Puolisen vuotta kesti, sitten päätin että ikä on vain numero!

Harva kolmekymppinen muistaa sitä tosi asiaa että se oikea nuoruus on vasta edessä.

Vierailija kirjoitti:

Harva kolmekymppinen muistaa sitä tosi asiaa että se oikea nuoruus on vasta edessä.

Hahhaa haa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

Entä jos elämä on ennen sitä on jo tuntunut vakavalta ja vaativalta? Miten voi opetella ottamaan rennommin?

Elämätöntä elämää ei saa elettyä takaisin. Silloin on vain parempi antaa olla ja jättää menneet taakse. Parempi ratkaisu on keskittyä elämään siinä hetkesssä missä on.

Totta kai se on normaalia, mutta aiheellista se EI ole. Tuossa iässä on vielä oikeasti todella nuori. Moni äitiyttä haluava ei ole edes hankkinut ekaa lastaan, moni elää vielä sinkkuna, osalla on opinnot kesken, monella ei ole vakityötä.

Toisaalta moni varhain "keski-ikäistynyt" ja vakiintunut opettelee elämään hiukan rennommin.

Ihminen on vielä aika keskeneräinen kolmekymppisenä. Tai no, keskeneräinen sitä on kai hautaan asti, mutta siis älä ap huoli, kehitystä tapahtuu. Ole avoin suunnanmuutoksille!

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tuli 35v iässä. Siihen asti olin jotenkin kuvitellut olevani ”nuori aikuinen” ja ”kolmekymppinen” mikä on mukavampi määritelmä kuin ”nelikymppinen” tai ”keski-ikäinen”.

Puolisen vuotta kesti, sitten päätin että ikä on vain numero!

Puoli vuotta? Selvisit helpolla. Itse olen jo pari vuotta kriiseillyt ikääntymisen kanssa. Elämässä on kyllä ollut tänä aikana myös paljon isoja muutoksia.

on normaalia, itselläni tuli burn out 33 vuotiaana ja elämä loppui siihen, siitä lähtien elämä o ollut nuoruusvuosien perään haikailua ja yksinäisyyyttä, kaikki kaveritkin alkoi olla 33 vuotiaana jo naimisissa

nyt ikää 47, naimisiin en ole joutunut tai päässyt, töissä en ole, arki täyttä paskaa ja minnekään ei osaa eikä voi mennä, js olisi rahaa, lähtisin ihan turhautumisen takia jo maailmanympärysreissulle vuosikausiksi, tuskin palaisin tänne typerien ihmisten Suomeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

Entä jos elämä on ennen sitä on jo tuntunut vakavalta ja vaativalta? Miten voi opetella ottamaan rennommin?

Elämätöntä elämää ei saa elettyä takaisin. Silloin on vain parempi antaa olla ja jättää menneet taakse. Parempi ratkaisu on keskittyä elämään siinä hetkesssä missä on.

En pidä tuosta ilmaisusta elämätön elämä. Ihan elämällä elettyjä ne kovatkin vuodet ovat olleet.

Löysää hiukan speksejäsi. Uudet ihmiset ja tuttavuudet voivat tuoda rentoutta ja toisenlaista sisältöä elämääsi.

30 on se ikä, kun on aika lopettaa hengailu sekä vakiintua ja hankkia lapsia. Siihen asti on tosiaan eletty eräänlaista teini-iän jatketta, mutta silloin on aika sisäistää, että esimerkiksi lasten hankkiminen ei onnistu loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

Entä jos elämä on ennen sitä on jo tuntunut vakavalta ja vaativalta? Miten voi opetella ottamaan rennommin?

Elämätöntä elämää ei saa elettyä takaisin. Silloin on vain parempi antaa olla ja jättää menneet taakse. Parempi ratkaisu on keskittyä elämään siinä hetkesssä missä on.

En pidä tuosta ilmaisusta elämätön elämä. Ihan elämällä elettyjä ne kovatkin vuodet ovat olleet.

Se elämätön elämä voi olla vaikka sitä että on elänyt koko elämänsä muiden tahdon ja pillin mukaan ja vadta sitten tajuaa ettei ole elänyt ollenkaan itsensä näköistä elämää ja antanut aikaa myös itselleen.

Vierailija kirjoitti:

30 on se ikä, kun on aika lopettaa hengailu sekä vakiintua ja hankkia lapsia. Siihen asti on tosiaan eletty eräänlaista teini-iän jatketta, mutta silloin on aika sisäistää, että esimerkiksi lasten hankkiminen ei onnistu loputtomiin.

On tutkittu että naiselle parasikä lapsia olisi 21. Silloin nainen on hedelmällisimmillään ja raskauden ommistuminen todennäköisintä. Sen jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea kohti nelikymppistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 on se ikä, kun on aika lopettaa hengailu sekä vakiintua ja hankkia lapsia. Siihen asti on tosiaan eletty eräänlaista teini-iän jatketta, mutta silloin on aika sisäistää, että esimerkiksi lasten hankkiminen ei onnistu loputtomiin.

On tutkittu että naiselle parasikä lapsia olisi 21. Silloin nainen on hedelmällisimmillään ja raskauden ommistuminen todennäköisintä. Sen jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea kohti nelikymppistä.

Tyhmä idea hankkia lapset pelkästään siitä syystä, että sattuu olemaan sopivassa iässä, jos muuten ajoitus ei tunnu sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. 30 on se vaihe, milloin viimeistään on aloitettava suhtautua vakavasti elämään.

Entä jos elämä on ennen sitä on jo tuntunut vakavalta ja vaativalta? Miten voi opetella ottamaan rennommin?

Elämätöntä elämää ei saa elettyä takaisin. Silloin on vain parempi antaa olla ja jättää menneet taakse. Parempi ratkaisu on keskittyä elämään siinä hetkesssä missä on.

En pidä tuosta ilmaisusta elämätön elämä. Ihan elämällä elettyjä ne kovatkin vuodet ovat olleet.

Se elämätön elämä voi olla vaikka sitä että on elänyt koko elämänsä muiden tahdon ja pillin mukaan ja vadta sitten tajuaa ettei ole elänyt ollenkaan itsensä näköistä elämää ja antanut aikaa myös itselleen.

Erinäisten tapahtumien takia olin ahdistunut nuorena. Ei silti ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin ahdistuksesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Löysää hiukan speksejäsi. Uudet ihmiset ja tuttavuudet voivat tuoda rentoutta ja toisenlaista sisältöä elämääsi.

Tämä on ongelma. Olen nykyään sen verran väsynyt, etten enää entiseen malliin innostu ihmisten seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se on normaalia, mutta aiheellista se EI ole. Tuossa iässä on vielä oikeasti todella nuori. Moni äitiyttä haluava ei ole edes hankkinut ekaa lastaan, moni elää vielä sinkkuna, osalla on opinnot kesken, monella ei ole vakityötä.

Toisaalta moni varhain "keski-ikäistynyt" ja vakiintunut opettelee elämään hiukan rennommin.

Ihminen on vielä aika keskeneräinen kolmekymppisenä. Tai no, keskeneräinen sitä on kai hautaan asti, mutta siis älä ap huoli, kehitystä tapahtuu. Ole avoin suunnanmuutoksille!

Kiitos! 😘