Annan 8-vuotiaan lapseni pois (jälleen sama kirjoittaja)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Mutta ap ei kuulosta yhtään sellaiselta, kuin kuvittelen sinun työssä kohtaamiesi äitien olevan. Hän ei ole käsittääkseni laiminlyönyt lapsen tarpeita eikä satuttanut lasta, ei ryyppää eikä käytä huumeita, lapsi ei oireile, on iloinen ja hyväkäytöksinen.

Mutta äiti eristäytyy omiin oloihinsa ja itkee yöt stressaten ettei halua lasta pitää. Tätä jatkunut jo monia vuosia. Ihan normaalia, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt missään terapiassa? Mistä tuollainen tunteettomuus voi johtua? Tunnetko ketään ihmisiä kohtaan lämpimiä tunteita?

Kiitos empaattisesta viestistäsi. Ap:n mieli varmasti parani tästä!

Vierailija kirjoitti:

Jep, pure hammasta ja jatka, kunnes väsähdät ihan lopullisesti, koti menee esim. siihen kuntoon että siellä eletään ulosteiden keskellä (kuten oman äitini tapauksessa) tai satutat lasta tai itseäsi. Voi jeesus, mitä älypäitä taas. Subjektiivinen kokemus siitä että on väsynyt eikä jaksa, ei pysty äitiyteen, on ihan riittävä peruste.

Minä elin juuri tuollaisessa tilanteessa saastan ja lian keskellä ja äiti sai kyllä apua ongelmiinsa mutta mikään ei muuttunut eikä sitä tilannetta olisi pelastanut kuin huostaanotto. "No mutta kun kyllä ne lapset saa ruokaa, on iloisia ja juttelevaisia ja menee siisteissä vaatteissa kouluun..." No niin kai, kun pahimmassa vaiheessa pesin itse vaatteet koulun pukkarissa.

Ette taida tietää mitään masennuksesta tai äitiydestä. Kaikki eivät ole äitejä vaikka saisivat lapsen.

No valitettavasti juurikin näin. Enemmän on tullut vastaan "olisipä joku tajunnut puuttua ja pitää meistä huolta " kuin "tukekaa vanhempaa vanhemmuudessa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Mutta ap ei kuulosta yhtään sellaiselta, kuin kuvittelen sinun työssä kohtaamiesi äitien olevan. Hän ei ole käsittääkseni laiminlyönyt lapsen tarpeita eikä satuttanut lasta, ei ryyppää eikä käytä huumeita, lapsi ei oireile, on iloinen ja hyväkäytöksinen.

Mutta äiti eristäytyy omiin oloihinsa ja itkee yöt stressaten ettei halua lasta pitää. Tätä jatkunut jo monia vuosia. Ihan normaalia, eikö?

Ei tosiaan normaalia. Eikä tilanteen saisi antaa mennä siihen että lasta aletaan laiminlyödä koska ollaan vaan niin lopussa. Ap on hakenut apua eikä sitä saa evätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Mutta ap ei kuulosta yhtään sellaiselta, kuin kuvittelen sinun työssä kohtaamiesi äitien olevan. Hän ei ole käsittääkseni laiminlyönyt lapsen tarpeita eikä satuttanut lasta, ei ryyppää eikä käytä huumeita, lapsi ei oireile, on iloinen ja hyväkäytöksinen.

Kuvittelet heidät stereotypioiden kautta. Syyt eivät tosielämässä ole noin mustavalkoisia mitä luettelit.

Ihmiset ja tilanteet ovat yksilöitä ja syyt sen mukaisia. 

Varmasti, mutta ap:n kertoman perusteella lapsen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle ei hänen lapsensa tapauksessa olisi perusteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin tunnollinen luonteeltasi?Kuulostaa siltä, että vaadit itseltäsi ihan liikoja. Se, että annat lapsellesi paljon aikaa, on todella hienoa. Sanot, ettet tällöin ole kuitenkaan läsnä. Mitä se tarkoittaa? Vastaatko hänen kysymyksiinsä ja kysytkö häneltä välillä jotain? Eikö se ole jo ihan hyvin? Itse olen aika introvertti ja vetäytyvä, hiljainen luonne. En jaksa aina olla kovin läsnäoleva. En kuitenkaan ole ajatellut, että minun pitäisi adoptoida lapseni pois.

Muista, että jos adoptoit hänet pois, on se hänelle suurin mahdollinen hylkääminen, ja se muokkaisi häntä ihmisenä lähtemättömästi. Vaikka kuinka yrittäisit selittää hänelle, ettei syy ole hänessä, olisi hän sitä mieltä kuitenkin. Väitän, että elämä jonkinverran poissaolevan, mutta kuitenkin parhaansa yrittävän äidin kanssa on parempi kuin jossain toisessa perheessä. Muista, että hän rakastaa sinua enemmän kin ikinä pystyy osoittamaan.

Kuulostat ihan oikeasti masentuneelta. Ihminen ei aina itse ymmärrä olevansa masentunut, varsinkin jos on jo elänyt pidempään siinä olotilassa. Miehesi kuolema ja todennäköisesti synnytyksen jälkeinen masennus ovat vieneet kykysi tuntea rakkautta. Ehkä yhden rankan menetyksen jälkeen myös alitajuisesti pelkäät rakastamasta lastasi, koska loppujen lopuksi pelkäät menettäväsi hänet, niinkuin miehesi.

Muista itse, että ap:lla jyskyttää koko ajan takaraivossa ahdistus äitiydestä. Ei se äidinrakkaus ole mikään asia joka vaan kaikilla on. Oli syy mt-ongelma tai joku muu, lapsen paikka ei ole tuossa perheessä, vaikka lapsi saakin näennäisesti kaiken mitä tarvitsee. Jos ei halua olla äiti, ei tarvitse. Rumaa jälkeä tulee, kun väsyttää itsensä. Apu tuskin 8 vuoden jälkeen tekee mitään radikaalia muutosta kovin nopeasti.

Olen eri mieltä. Lapsi vaistoaa varmaan jotain, mutta eläminen hieman omituisen ja viileän äidin kanssa, joka kuitenkin huolehtii, on tuhat kertaa parempi pohja elämälle kuin se, että ainoa vanhempi yhtäkkiä antaa sijaisperheeseen. Se on ihan jäätävä perustavanlaatuinen trauma.

Ap voi ihan hyvin jatkaa lapsen kanssa kuten tähän saakka. Se on vastuuntuntoinen valinta häneltä.

Jatkaa, kunnes jotain pahaa tapahtuu. Oletteko kaikki lastensuojelun työntekijöitä, kun teidän mielestänne parasta on vain odotella ja katsoa, kunnes lapseen todella sattuu? Aivan kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt missään terapiassa? Mistä tuollainen tunteettomuus voi johtua? Tunnetko ketään ihmisiä kohtaan lämpimiä tunteita?

Kiitos empaattisesta viestistäsi. Ap:n mieli varmasti parani tästä!

Minusta olisi mielenkiintoista tietää tunteekohan rakkautta kuitenkin joitain ihmisiä kohtaan, vai eikö mikään tai kukaan tunnu miltään. Kertoisihan se tilanteesta paljonkin.

"Tunteet heittelehtii, sattuu, tuntuu pahalta. Samalla tiedän, että jos haluan lapselleni hyvän tulevaisuuden, on parempi, että hän elää perheessä jossa ei tunne olevansa taakka. Päivät kuluvat ja sydän käy raskaammaksi."

Vihellä jo tuo peli poikki, että ikuisuuksiin haudot asiaa.

Tukiperhe lapselle sijaisperheeksi ja sillä selvä.  Tilanne helpottaa ja saat asioihin uutta rauhaa miettiä ja perspektiiviä. Ei kaikki naiset jotka tuohon ratkaisuun päädy ole mitään stereotypioiden kauhupäihderaivomammoja -- vaan naisia joilla on nyt tällainen elämäntilanne joka vaatii tilanteen mukaisia toimenpiteitä ja ratkaisuja joutavan jossittelun ja itsesyytösten sijaan.

Ap, millaista ajattelet että elämäsi on kun lapsi muuttaa lopullisesti pois?

Olen sijaisperheen äiti ja pakko sanoa, että kyllä rakastan niin biologiset kuin sijoitetutkin lapset. 😍

Tämä on elämäntapa enemmän kuin työ..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin tunnollinen luonteeltasi?Kuulostaa siltä, että vaadit itseltäsi ihan liikoja. Se, että annat lapsellesi paljon aikaa, on todella hienoa. Sanot, ettet tällöin ole kuitenkaan läsnä. Mitä se tarkoittaa? Vastaatko hänen kysymyksiinsä ja kysytkö häneltä välillä jotain? Eikö se ole jo ihan hyvin? Itse olen aika introvertti ja vetäytyvä, hiljainen luonne. En jaksa aina olla kovin läsnäoleva. En kuitenkaan ole ajatellut, että minun pitäisi adoptoida lapseni pois.

Muista, että jos adoptoit hänet pois, on se hänelle suurin mahdollinen hylkääminen, ja se muokkaisi häntä ihmisenä lähtemättömästi. Vaikka kuinka yrittäisit selittää hänelle, ettei syy ole hänessä, olisi hän sitä mieltä kuitenkin. Väitän, että elämä jonkinverran poissaolevan, mutta kuitenkin parhaansa yrittävän äidin kanssa on parempi kuin jossain toisessa perheessä. Muista, että hän rakastaa sinua enemmän kin ikinä pystyy osoittamaan.

Kuulostat ihan oikeasti masentuneelta. Ihminen ei aina itse ymmärrä olevansa masentunut, varsinkin jos on jo elänyt pidempään siinä olotilassa. Miehesi kuolema ja todennäköisesti synnytyksen jälkeinen masennus ovat vieneet kykysi tuntea rakkautta. Ehkä yhden rankan menetyksen jälkeen myös alitajuisesti pelkäät rakastamasta lastasi, koska loppujen lopuksi pelkäät menettäväsi hänet, niinkuin miehesi.

Muista itse, että ap:lla jyskyttää koko ajan takaraivossa ahdistus äitiydestä. Ei se äidinrakkaus ole mikään asia joka vaan kaikilla on. Oli syy mt-ongelma tai joku muu, lapsen paikka ei ole tuossa perheessä, vaikka lapsi saakin näennäisesti kaiken mitä tarvitsee. Jos ei halua olla äiti, ei tarvitse. Rumaa jälkeä tulee, kun väsyttää itsensä. Apu tuskin 8 vuoden jälkeen tekee mitään radikaalia muutosta kovin nopeasti.

Olen eri mieltä. Lapsi vaistoaa varmaan jotain, mutta eläminen hieman omituisen ja viileän äidin kanssa, joka kuitenkin huolehtii, on tuhat kertaa parempi pohja elämälle kuin se, että ainoa vanhempi yhtäkkiä antaa sijaisperheeseen. Se on ihan jäätävä perustavanlaatuinen trauma.

Ap voi ihan hyvin jatkaa lapsen kanssa kuten tähän saakka. Se on vastuuntuntoinen valinta häneltä.

Jatkaa, kunnes jotain pahaa tapahtuu. Oletteko kaikki lastensuojelun työntekijöitä, kun teidän mielestänne parasta on vain odotella ja katsoa, kunnes lapseen todella sattuu? Aivan kamalaa.

Mä en lue tätä niin, että ap olisi aikeissa tehdä lapselle pahaa. Edelleenkin hän kuulostaa syvästi masentuneelta. Siihen hänen pitäisi saada parempaa apua kuin tähän mennessä.

En ole lasun työntekijä, mutta kukaan meistä ei tiedä, mitä ap:n ja lapsen välillä täsmälleen tapahtuu, mutta ap on sanonut, että lapsi on mukava ja hyväkäytöksinen, mikä vìittaa siihen, että hän on hoitanut lapsen tähän mennessä hyvin. Siksi on ihan mahdollista, että hän pärjää lapsen kanssa edelleenkin. Sen sijaan jos ap antaa lapsen pois, se traumatisoi lapsen 100% varmasti todella pahasti. Mä perustan mielipiteeni ihan näihin raakoihin todennäköisyyksiin.

Voi luoja miten itsekästä! Sinulla ei ole oikeutta tuhota viattoman lapsen elämää, koska sinusta nyt vaan sattuu tuntumaan siltä. Oma äitini teki minulle niin 36 vuotta sitten ja kärsin asiasta vieläkin. Voimakas hylätyksi tulemisen tunne ja ahdistus vaivaa tasaisin väliajoin vieläkin enkä ole työelämässä pystynyt olemaan koko elämäni aikana yhteensä kuin muutaman vuoden. Sinulla on ongelmia, älä kosta sitä lapselle. Niin kauan kuin et ole neliraajahalvaantunut tai murhan himoinen niin sinä hoidat sen lapsen. Rakkaus lapseen kasvaa ajan kanssa jos annat sille mahdollisuuden. Se on asenteesta kiinni

Vierailija kirjoitti:

Älä hylkää häntä. Vaikka et rakastaisikaan häntä, hän rakastaa sinua ja haluaa olla luonasi. Ikuiset haavat jää, jos äiti hylkää.

Siskollani on kaksi sijaislasta, ovat asuneet siskoni luona 4- j 5-vuotiaista lähtien ja ovat nyt 10- ja 11v. Biologinen äitinsä on aivan kelvoton, ei ole kiinnostunut lapsistaan ja makaa lähinnä sohvalla ne harvat viikonloput kun lapset vierailevat hänen luonaan. Silti, kaikesta oman äidin välinpitämättömyydestä huolimatta lapset odottavat äiti-viikonloppujaan kuin kuuta taivaalta, äiti tuntuu olevan heille kovin tärkeä vaikka ei jaksa keskittyä lapsiinsa lainkaan. Ja lapsilla on siskoni luona silminnähden hyvät oltavat, heitä rakastetaan ja heidät on otettu täysin osaksi ydinperhettä.

Tavallisesta, pitkittyneestä masennuksesta ei ole pitkä matka psykoosiin.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja miten itsekästä! Sinulla ei ole oikeutta tuhota viattoman lapsen elämää, koska sinusta nyt vaan sattuu tuntumaan siltä. Oma äitini teki minulle niin 36 vuotta sitten ja kärsin asiasta vieläkin. Voimakas hylätyksi tulemisen tunne ja ahdistus vaivaa tasaisin väliajoin vieläkin enkä ole työelämässä pystynyt olemaan koko elämäni aikana yhteensä kuin muutaman vuoden. Sinulla on ongelmia, älä kosta sitä lapselle. Niin kauan kuin et ole neliraajahalvaantunut tai murhan himoinen niin sinä hoidat sen lapsen. Rakkaus lapseen kasvaa ajan kanssa jos annat sille mahdollisuuden. Se on asenteesta kiinni

Asenteesta kiinni paha trauma ja mt-ongelmat? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletko siis käynyt terapiassa/perheterapiassa? Itkeminen yksin kotona ei vastannut kysymykseen.

Lastensuojelu on tarjonnut nyt terapiaa tämän 3kk, joka viikko. En usko että kyse olisi masennuksesta, minusta ei vaan ole äidiksi. Mitä ikinä teen, en voi tarjota lapselle kokonaista perhettä, enkä yksinkertaisesti osaa olla äiti. Tilanne olisi ehkä helpompi, jos mieheni olisi auttamassa ja tukemassa, mutta en usko että sittenkään olisin kovin hyvä äiti. Annan lapselle kaiken aikani, mutta en vain ole läsnä. En tiedä, miten ollaan äiti. Meillä on kivaa yhdessä, mutta olen ehkä enemmän tätiainesta.

Lastensuojelu ei voi tarjota terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja miten itsekästä! Sinulla ei ole oikeutta tuhota viattoman lapsen elämää, koska sinusta nyt vaan sattuu tuntumaan siltä. Oma äitini teki minulle niin 36 vuotta sitten ja kärsin asiasta vieläkin. Voimakas hylätyksi tulemisen tunne ja ahdistus vaivaa tasaisin väliajoin vieläkin enkä ole työelämässä pystynyt olemaan koko elämäni aikana yhteensä kuin muutaman vuoden. Sinulla on ongelmia, älä kosta sitä lapselle. Niin kauan kuin et ole neliraajahalvaantunut tai murhan himoinen niin sinä hoidat sen lapsen. Rakkaus lapseen kasvaa ajan kanssa jos annat sille mahdollisuuden. Se on asenteesta kiinni

Asenteesta kiinni paha trauma ja mt-ongelmat? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

En väittänyt että trauma ja mt-ongelmat on asenteesta kiinni, vaan se antaako rakkauden lasta kohtaan kasvaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja miten itsekästä! Sinulla ei ole oikeutta tuhota viattoman lapsen elämää, koska sinusta nyt vaan sattuu tuntumaan siltä. Oma äitini teki minulle niin 36 vuotta sitten ja kärsin asiasta vieläkin. Voimakas hylätyksi tulemisen tunne ja ahdistus vaivaa tasaisin väliajoin vieläkin enkä ole työelämässä pystynyt olemaan koko elämäni aikana yhteensä kuin muutaman vuoden. Sinulla on ongelmia, älä kosta sitä lapselle. Niin kauan kuin et ole neliraajahalvaantunut tai murhan himoinen niin sinä hoidat sen lapsen. Rakkaus lapseen kasvaa ajan kanssa jos annat sille mahdollisuuden. Se on asenteesta kiinni

Asenteesta kiinni paha trauma ja mt-ongelmat? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

En väittänyt että trauma ja mt-ongelmat on asenteesta kiinni, vaan se antaako rakkauden lasta kohtaan kasvaa

Miten se on mahdollista pahasti masentuneella, sairaalla ihmisellä? Sitten taas ihmetellään kun lapsi menehtyy kun apua ei saa vaikka hakisi.

Tällaisista lapsista, joilla kylmä äitisuhde on monesti kasvanut murhaajia, just saying. Ehkä on parempi, että lapsi löytää lämpimän äidin korvikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta oletko siis käynyt terapiassa/perheterapiassa? Itkeminen yksin kotona ei vastannut kysymykseen.

Lastensuojelu on tarjonnut nyt terapiaa tämän 3kk, joka viikko. En usko että kyse olisi masennuksesta, minusta ei vaan ole äidiksi. Mitä ikinä teen, en voi tarjota lapselle kokonaista perhettä, enkä yksinkertaisesti osaa olla äiti. Tilanne olisi ehkä helpompi, jos mieheni olisi auttamassa ja tukemassa, mutta en usko että sittenkään olisin kovin hyvä äiti. Annan lapselle kaiken aikani, mutta en vain ole läsnä. En tiedä, miten ollaan äiti. Meillä on kivaa yhdessä, mutta olen ehkä enemmän tätiainesta.

Lastensuojelu ei voi tarjota terapiaa.

Voi ohjata ja pakottaa.