Annan 8-vuotiaan lapseni pois (jälleen sama kirjoittaja)

Juuri syyllistäminen on se joka tekee sen että joku lopenuupunut äiti vaan salaa ongelmansa ja sinnittelee kunnes pakka räjähtää käsiin ja jotain kamalaa tapahtuu. Tätä mieltä on ollut myös lastensuojelu.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsella on paras ystävä sijaisperheessä, hän on nyt kolmen vuoden aikana asunut neljässä eri perheessä. Väitän, että sijaisperhe ei välttämättä ole mikään lapset autuaaksi ja onnelliseksi tekevä asia.

Edes lemmikkieläimen ei pitäisi joutua vaihtamaan kotia noin usein. Ja täällä lapset kiertää kuin viestikapulat. Ja tuollaisessa kierrätyksessäkö joku kuvittelee että on mahdollisuus kokea enemmän rakkautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8 vuotias ei tule ikinä koskaan ymmärtämään, että hänet annetaan pois. Pilalle menee hänen elämänsä, syyttää loppuelämänsä itseään siitä, että et rakastanut tarpeeksi ja lähdit. Sijaisperhe ei ole mikään unelmaperhe, siellä luultavasti hoidetaan ihan samalla tavalla kun säkin nyt hoidat.

Kyllä hän ymmärtää. Et ole ilmeisesti kokenut tällaista asiaa.

En ole onneksi kokenut, mutta mun mieheni äiti on. Rikkinäinen ihminen on hän, ja edelleen nyt 70 vuotiaana miettii miksi äiti hylkäsi. Hän oli 11 vuotta kun äiti jätti tädin kanssa asumaan.

70 vuotta sitten huostaanottotilanteet olivat täysin erilaisia. En usko, että se olisi lapselle tänä päivänä mikään kovinkaan traumainen tilanne, varsinkaan enää aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Juuri syyllistäminen on se joka tekee sen että joku lopenuupunut äiti vaan salaa ongelmansa ja sinnittelee kunnes pakka räjähtää käsiin ja jotain kamalaa tapahtuu. Tätä mieltä on ollut myös lastensuojelu.

Hänellähän on lapselle jo osa-aikainen sijaisperhe. Se on hyvä apu ja antaa omaa aikaa. Seuraavaksi apua vain noihin mielenterveysongelmiin.

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Vierailija kirjoitti:

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Rakastitko niitä lapsia siellä laitoksessa syvästi?

Minä ainakin tunsin itseni todella epäonnistuneeksi äidiksi, kun meillä lasten nukkumaanmenoajat venyivät heidän ollessa pieniä ja isompiakin. Mies oli ihan että ei se mitään, eikä koittanut tsempata ja parantaa. Sitten olin vihainen miehelle siitä, että miksi se ei saa lapsia ajoissa nukkumaan, tuskin edes rakastaa heitä.

Parempi että lapsesta huolehtii joku joka siihen pystyy hyvin. Ei niin että mt-ongelmainen traumatisoitunut nuori äiti sinnittelee aina jaksamisen (ja lapsen jaksamisen) rajoilla!

Tässähän oli nyt ap:n mukaan vikana vain rakkauden tunteiden puuttuminen. Lapsesta on kyllä huolehdittu koko ajan. Ei yhteiskunta takaa kenellekkään rakkautta. Lapselle taataan hoiva ja huolenpito.

Mitäs jos koittaisit ottaa reilusti rennommin.. Ajattelisit että koitat olla riittävän hyvä.. Mulle se tarkottaa että joskus syödään päiväs kaks jäätelöä (poika rakastaa), katotaan liikaa telkkaria, kiroilen joskus.. Semmosia juttuja mitä ns täydellinen äiti ei tee. Mutta mä en olekaan mikään kiiltokuvaäiti vaan aito ja oikea.. Paras mahdollinen näissä saappaissa.

Aika yleistä on tuo velvollisuudentunteesta lapsen kanssa oleminen, leikkiminen ja tekeminen. Kaikki tuntevat niin joskus, eikä ihan joskuskaan, vaan ihan varmasti ainakin hetkittäin joka päivä. Niin tunnen minäkin usein, kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, tuntuu, että en jaksaisi millään eikä kiinnostaisi lapsen leikit. Sitten joko teen niitä velvollisuudesta tai sitten, jos olen kertakaikkisen väsynyt, vain kieltäydyn ja sanon, että en jaksa nyt leikkiä. Vaikea kuvitella, että ette löytäisi mitään yhteistä kivaa tekemistä lapsesi kanssa koskaan. Hän alkaa olla aika iso jo ja hänen kanssaan voi tehdä jo vaikka mitä yhdessä. Etkö nauti esim. pyöräilyistä tai metsäretkistä tai torilla tai kirjastossa käymisestä tai leipomisesta yhdessä? Tuntuu, että jos et saa mitään nautintoa mistään yhteisestä tekemisestä, niin syy on kyllä jossakin ihan muualla kuin äiti-lapsi -suhteessa, eli siinä, että et vain ylipäätään nauti mistään. Silloin olet kyllä masentunut, et huono äiti.

Se on rakkautta kun tiedostat että tarviit apua ja otat vastaan apua.

Teet justiin niinkuin koet sen olevan parasta lapselle sekä myös itsellesi.

Elämä ei todellakaan mene aina niinkuin suunnittelee.

Hyvä että uskallat puhua.

Haliterkkuja!

T. Aikuistunut lapsi jonka äiti olisi saanut olla kaltaisesi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri syyllistäminen on se joka tekee sen että joku lopenuupunut äiti vaan salaa ongelmansa ja sinnittelee kunnes pakka räjähtää käsiin ja jotain kamalaa tapahtuu. Tätä mieltä on ollut myös lastensuojelu.

Hänellähän on lapselle jo osa-aikainen sijaisperhe. Se on hyvä apu ja antaa omaa aikaa. Seuraavaksi apua vain noihin mielenterveysongelmiin.

Paitsi että ap on ollut nyt 8 VUOTTA sitä mieltä että on kykenemätön äidiksi. Eiköhän siinä ajassa ole tullut kokemusta siitä, mitä äitiys on, ja pystyykö siihen vai ei. Riippumatta siitä, oliko mielenterveysongelmia tai ei. Kaikista ei totta tosiaan ole äidiksi, niin kamalaa kuin se onkin.

70 vuotta sitten huostaanottotilanteet olivat täysin erilaisia. En usko, että se olisi lapselle tänä päivänä mikään kovinkaan traumainen tilanne, varsinkaan enää aikuisena.[/quote]

Siis puhutko sä ihan tosissasi? Ei kovin traumaattinen tilanne lapselle, joka on jo isänsä menettänyt, käsitellä vielä sitä, että äitikin jättää? Huh. Ap:lta saa käsityksen, että terapiaa tarjottu (en ole lukenut aikaisempia ketjuja), mutta ei ole käynyt. Olisko nyt fiksuinta vaikka ensin kokeilla sitä terapiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinaloah kirjoitti:

Oma äiti on paras lapselle. Minä en tunne sinua, mutta onko sinulla joitain ystäviä jotka voisivat jelpata sinua hetken. Puolison kuolema on kova varmasti jo lapsellekin. Ja voi olla raskasta. Minun lapsen isä teki oman päätöksen ja poistui elämästä. Olen ainut ketä tyttärelläni on ja kun minä lähtisin mihin tyttö joutuisi. En halua tietää. Silti tyttäreni takia jaksan. Jos ei lasta olisi olisin ollut jo monet kerrat mullan alla. Sinulla on kallis aarrre lapsi jota moni haluaisi. Suosittelen että jätä kaikki ylimääräinen ja ole läsnä. Ei lapsi tarvia hirveesti kaikkea vaan sen että on vanhempi joka välittää ja on läsnä.. olet hyvä äiti eikä kukaan vaadi sinulta enempää eikä sinun tarvitse olla mikään nykyajan superäiti. Hellää otettanpäivöt tulee parenniksi.

"Oma äiti on paras lapselle".

Tämähän on maailman suurin klisee ja emävalhe. Terveisin entinen lastensuojelulaitoksessa työskennellyt

Rakastitko niitä lapsia siellä laitoksessa syvästi?

Lapselle ei aina välity vanhemman rakkaus. Vanhempi saattaa kuvitella rakastavansa lapsia, mutta ei rakasta oikeasti. Mulla oli esim. sellainen äiti. Hänestä olin huono tytär, vaikka en oikeasti ollutkaan, vaan hän kuvitteli, että mä haluaisin ansaita hänen arvostuksensa. Mä tunsin äitini vihaavan minua, koska hän ei arvostanut minua. Hän väittää rakastaneensa, no, aivan sama, koska mä koin hänen vihaavan minua. Ja huom. ap sanoi, ettei välitä rakkautta lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri syyllistäminen on se joka tekee sen että joku lopenuupunut äiti vaan salaa ongelmansa ja sinnittelee kunnes pakka räjähtää käsiin ja jotain kamalaa tapahtuu. Tätä mieltä on ollut myös lastensuojelu.

Hänellähän on lapselle jo osa-aikainen sijaisperhe. Se on hyvä apu ja antaa omaa aikaa. Seuraavaksi apua vain noihin mielenterveysongelmiin.

Paitsi että ap on ollut nyt 8 VUOTTA sitä mieltä että on kykenemätön äidiksi. Eiköhän siinä ajassa ole tullut kokemusta siitä, mitä äitiys on, ja pystyykö siihen vai ei. Riippumatta siitä, oliko mielenterveysongelmia tai ei. Kaikista ei totta tosiaan ole äidiksi, niin kamalaa kuin se onkin.

Jos lasta on kahdeksan vuotta hoidettu hyvin, niin näyttää kyllä siltä että hän kykenee täysin samaan mihin sijaisperhekkin.

Pitäisikö aapeen hommata mies joka pitäisi lapsesta myös?

Meillä on 6v poika jonka kanssa äiti ei tee oikeastaan mitään mikä ei ole pakollista, sen mielestä lapsi lähinnä sotkee.

Mun mielestä taas on jo niin iso ja osaa vaikka mitä, lapsi kulkeekin lähes jatkuvasti mun mukana vaikka missä hommissa, on fiksun oloinen, sosiaalinen, mun mielestä aika helppo lapsi.

Vosiinpa jotenkin auttaa sinua ap. Ihailtavasti tunnutsat realiteetit vaikka tilanne ei paras olekkaan. Sinua seurannut jo ekasta keskustelusta,, olette ajatuksissani.

Vierailija kirjoitti:

70 vuotta sitten huostaanottotilanteet olivat täysin erilaisia. En usko, että se olisi lapselle tänä päivänä mikään kovinkaan traumainen tilanne, varsinkaan enää aikuisena.

Siis puhutko sä ihan tosissasi? Ei kovin traumaattinen tilanne lapselle, joka on jo isänsä menettänyt, käsitellä vielä sitä, että äitikin jättää? Huh. Ap:lta saa käsityksen, että terapiaa tarjottu (en ole lukenut aikaisempia ketjuja), mutta ei ole käynyt. Olisko nyt fiksuinta vaikka ensin kokeilla sitä terapiaa?

Ei ole tervettä elää äidin kanssa, joka kokee sinun hoitosi vastenmielisenä, jos on jo yksi menettämiskokemus. Lapselle pitää opettaa, että hän ansaitsee enemmän ja parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri syyllistäminen on se joka tekee sen että joku lopenuupunut äiti vaan salaa ongelmansa ja sinnittelee kunnes pakka räjähtää käsiin ja jotain kamalaa tapahtuu. Tätä mieltä on ollut myös lastensuojelu.

Hänellähän on lapselle jo osa-aikainen sijaisperhe. Se on hyvä apu ja antaa omaa aikaa. Seuraavaksi apua vain noihin mielenterveysongelmiin.

Paitsi että ap on ollut nyt 8 VUOTTA sitä mieltä että on kykenemätön äidiksi. Eiköhän siinä ajassa ole tullut kokemusta siitä, mitä äitiys on, ja pystyykö siihen vai ei. Riippumatta siitä, oliko mielenterveysongelmia tai ei. Kaikista ei totta tosiaan ole äidiksi, niin kamalaa kuin se onkin.

Jos lasta on kahdeksan vuotta hoidettu hyvin, niin näyttää kyllä siltä että hän kykenee täysin samaan mihin sijaisperhekkin.

Jeps, hyvin jaksaa, itkee iltaisin itsensä uneen ja eristäytyy toisinaan omiin oloihinsa kun olo on niin paha. Ei mene aikaakaan kun tilanne eskaloituu ja paha olo purkautuu rumalla tavalla.