Miten erottaa onko uusi mies epätoivoinen vai pelkästään rakastunut?
Loputonta viestittelyä vaikka olen kertonut tekeväni töitä, selvää whatsapp-stalkkausta, tulevaisuuden suunnittelua parin tapaamisen jälkeen, monen laista reviirilleni tuppautumista, kuten että odotti minua yllättäen työpaikkani ulkopuolella kun pääsin töistä. Jos kerron syöneeni lounaaksi kanasalaatin, niin kohta tulee viesti että ”oli ihan pakko käydä myös ostamassa kanasalaatti”. :( Tuntuu että hänen maailmansa pyörii jo nyt vain ja ainoastaan minun ympärillä. Kivanoloinen mies, mutta kuulostaako tämä normaalilta parin tapaamisen jälkeen?
Kommentit (99)
no, joko on alkanut vänkäämään ja pommittamaan viesteillä?
kerran oli itsellä sellainen tapaus että mies pommitti keskimäärin 13 viestiä yhtä viestiäni kohden. onneksi tajusi lopettaa kun selkeästi sanoin että ei kiinnosta. mitään vihjeitä ei kyllä ymmärtänyt, eli tuota etten vastaile ollenkaan innokkaasti takaisin. kyseli vielä parissa viestissä miksi en ole kiinnostunut mutta en vastannut. näitä pommituksia tuli kuukauden ajan tapaamisesta enkä edes ollut hyväksynyt häntä fb kaveriksi
Mies ei ole edelleenkään vastannut mitään. Liekö vastaakaan... Ap
Minulla on samankaltainen tilanne ihastuneen kaverimiehen kanssa- aamusta iltaan viestittelyä,kehumista, tapaamisten pyytelyä, henk.koht rajojen rikkomista (kävelee esim.kyljessä kiinni). Itse olisin valmis näkemään häntä viikon-parin välein niin kuin muitakin kavereita. Tulemme olemaan jatkosskin tekemisissä, niin en voi yhteyttä kokonaan katkaista ja toisaalta hänen kanssa on ihan mukavakin joskus keskustella.Mutta yhteydenpito täytyy saada rauhoitettua ja rajoja on vedettävä tiukemmin.
Muuten, jatkuva kommunikointi, rakkauspommitus, suhteen nopea eteneminen ja toisen ajatusten peilaaminen ovat myös varoitusmerkkejä narsistista/emotionaalisesta manipuloijasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punastuuko mies kun näkee sinut, ja laajeneeko pupillit? Jos noin käy, mies saattaa olla oikeasti hullaantunut, eli tilapäisessä mielenhäiriössä. Silloin voisi miettiä vielä antaako armoa, ja odottaako että mies rauhoittuu normaaliin tilaan.
Muussa tapauksessa vaikuttaa huolestuttavalta, pakkomielteiseltä tyypiltä.
Voi jumal'antakoon mitä analyysiä!!! Ai että naaman väristä ja pupilleista näkee ihastuksen ja jos näin ei käy, niin tyyppi on neuroottinen??!!! :D :D :D Varsinaisia neuvoja!! Toivottavasti joku ei oikeasti usko tuota.
Tuo perustuu täysin omiin kokemuksiini. Ne miehet jotka ovat olleet oikeasti rakastuneita ovat käyttäytyneet tuolla tavalla, ja se taas perustuu ihan fysiologiaan. Googlaa vaikka jos et minua usko.
Jos kukaan ei ole sinuun tuolla tavalla rakastunut, niin se ei tarkoita etteikö joku voisi sillä tavalla rakastua, eli totaalisesti hullaantua. Enkä lähde jankkaamaan juupas-eipäs, kun on asia jonka tietää vain jos on itse nähnyt ja kokenut.
No ihme v*jakki pitää olla jos hormoonihuuruista menee noin sekaisin. Ei jatkoon.
Niin, sama homma naisen raskauden kanssa. Jos hormonit muuttavat silloin käytöstä merkittävästi, ei muutakuin mäjelle vaan. Ihminen kun aina valitsee hormoonisen käytöksensä. Ihme vaj*kki, sekoaa nyt yhden lapsen takia jossain mahassa.... ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä jos ihan puhuisi sen miehen kanssa eikä täällä netissä.
Kysyä vaikka että miksi on noin kova ”paniikki” päällä. Selvästi mies on hyvin ihastunut. Ihastunut mies käyttäytyy juuri noin.
Aika hölmösti juu. Ja tietysti se ärsyttää jos itse ei ole yhtä ihastunut.
Joku muu joka tuntisi samoin voisi olla ihan iloinen noista ”yllätyksistä”.Tässä taitaa olla sama mikä normaalisti naisia kiihottaa, että sinä et ole niin innostunut kuin ko. Herra. Saalistaminen kyllä tuo miehillekin lisää virtaa, ihan yleisesti huomattua.
Entäpä kun on jo kolme kertaa puhunut sen miehen kanssa? Eikö tule sellainen olo, että voisi kysäistä jonkun muunkin mielipidettä asiaan, kun itseä lähes karmii. Ap
Ap, älä tapaa enää. Laita hänelle yksi hyvin selväkielinen viesti, että et ole enää hönestä kiinnostunut etkä halua tavata ja että et halua, että hän on enää yhteydessä. Sen jälkeen älä enää vastaa mihinkään. Säilytä kaikki viestit kuitenkin varmuuden vuoksi.
Ko mies on potentiaalinen vainooja-stalkkeri ja nämö ovat neuvot, miten sellaistrn kanssa pitää toimia, jotta välttyy pahemmalta. Googlaa vaikka ohjeita lisää itse.
Vierailija kirjoitti:
Loputonta viestittelyä vaikka olen kertonut tekeväni töitä, selvää whatsapp-stalkkausta, tulevaisuuden suunnittelua parin tapaamisen jälkeen, monen laista reviirilleni tuppautumista, kuten että odotti minua yllättäen työpaikkani ulkopuolella kun pääsin töistä. Jos kerron syöneeni lounaaksi kanasalaatin, niin kohta tulee viesti että ”oli ihan pakko käydä myös ostamassa kanasalaatti”. :( Tuntuu että hänen maailmansa pyörii jo nyt vain ja ainoastaan minun ympärillä. Kivanoloinen mies, mutta kuulostaako tämä normaalilta parin tapaamisen jälkeen?
Oletko antanut jo pimpsaa? Todennäköisesti sitä yrittää kovasti.

Olemme tunteneet vasta muutaman viikon, joten en. Nyt hän vastasi ihan ystävällisesti, että haluaa vain ilahduttaa minua järjestämällä yllätyksiä... en tiedä eikö tyypin kela pyöri ihan priimasti. Olen sanonut monta kertaa selvin sanoin tarvitsevani enemmän tilaa, ja että hänen pitäisi rauhoittua. Että en halua hänen ilmestyvän tai tyrkyttäytyvän milloin minnekin. Mutta kun hän silti tekee niin, minun pitäisi ymmärtää ilahtua. :o Ap
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole edelleenkään vastannut mitään. Liekö vastaakaan... Ap
Mies on lukenut täältä miten sata naista on haukkunut häntä, miestä joka vain meni sekaisin rakkaudesta.
Minulle on käynyt kerran samalla tavalla. En tosin kytännyt naista missään, mutta textasin paljon ja nainen lopetti vastaamisen. Otti sitten yhteyttä 1kk päästä minuun, mutta mun tunteet oli jo kuolleet ja mun tunteet kun kuolee niin se henkilö on historiaa sen jälkeen.
Olen oppinut tämän jälkeen olemaan etäisempi. Jätän puhelimen kotiin ja sitten päivän päätteeksi vasta vastailen viesteihin ja soittoihin.
Kannattaa miehet ruveta homoksi niin ei syyllisty meetoo ja stalkkerointiin. Ei tarvitse homojen kanssa pelata pelejä. Toinen mies ottaa toisen miehen miehenä, ei enempää eikä vähempää. Me kaikki olemme tasavertaisia oikeasti keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loputonta viestittelyä vaikka olen kertonut tekeväni töitä, selvää whatsapp-stalkkausta, tulevaisuuden suunnittelua parin tapaamisen jälkeen, monen laista reviirilleni tuppautumista, kuten että odotti minua yllättäen työpaikkani ulkopuolella kun pääsin töistä. Jos kerron syöneeni lounaaksi kanasalaatin, niin kohta tulee viesti että ”oli ihan pakko käydä myös ostamassa kanasalaatti”. :( Tuntuu että hänen maailmansa pyörii jo nyt vain ja ainoastaan minun ympärillä. Kivanoloinen mies, mutta kuulostaako tämä normaalilta parin tapaamisen jälkeen?
Oletko antanut jo pimpsaa? Todennäköisesti sitä yrittää kovasti.
Olemme tunteneet vasta muutaman viikon, joten en. Nyt hän vastasi ihan ystävällisesti, että haluaa vain ilahduttaa minua järjestämällä yllätyksiä... en tiedä eikö tyypin kela pyöri ihan priimasti. Olen sanonut monta kertaa selvin sanoin tarvitsevani enemmän tilaa, ja että hänen pitäisi rauhoittua. Että en halua hänen ilmestyvän tai tyrkyttäytyvän milloin minnekin. Mutta kun hän silti tekee niin, minun pitäisi ymmärtää ilahtua. :o Ap
Hän on henkisesti väkivaltainen jo noin nopeasti ja jopa rtäältä. Tuossa hän a. Ei kunnioita rajojasi b. Tietää mielestään paremmin mikä sinulle on hyväksi kuin sinö itse c. Kertoo sinulle, että normaali reaktiosi häiriintyneeseen tpimintaan on väärä ja tunteesi ovat vääriä eli yrittää korvata sinun käsityksesi todellisuudesta omalla todelliduudellaan.
Tolella idoja varoitusmerkkejä. Ennustan stalkkeria/vainoojaa/ jos jatkat suhetta, niin varmaa lisääntyvää ja minipuolistuvaa väkivaltaa
Sekopää ukko. Älä vastaa hänelle enää
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä jos ihan puhuisi sen miehen kanssa eikä täällä netissä.
Kysyä vaikka että miksi on noin kova paniikki päällä. Selvästi mies on hyvin ihastunut. Ihastunut mies käyttäytyy juuri noin.
Aika hölmösti juu. Ja tietysti se ärsyttää jos itse ei ole yhtä ihastunut.
Joku muu joka tuntisi samoin voisi olla ihan iloinen noista yllätyksistä.Tässä taitaa olla sama mikä normaalisti naisia kiihottaa, että sinä et ole niin innostunut kuin ko. Herra. Saalistaminen kyllä tuo miehillekin lisää virtaa, ihan yleisesti huomattua.
Jos tuo on normaalin miehen ihastusreaktio, niin minuun ei ole ihastunut kuin yksi mies koskaan. Ja hän oli siis juuri tuollainen takertuja. Hyviä suhteita on tullut maltillisesti tunteensa ilmaisevien miesten kanssa. Tuon takertujan kanssa suhde päättyi siihen, kun en halunnut alkaa katsella yhteistä asuntoa 2 kk tutustumisen jälkeen. Hän meni salaa tinderiin ja käräytin hänet vaistojeni varassa sieltä. Oli kahdesti ehtinyt kertoa rakastavansa, yli 40-v johtotehtävissä toimiva mies. Ei vakuuttanut minua.
Oli miten oli, mutta onhan tuollainen jo aika creepyä ja pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä pelästyisin. Mutta lähipiirissä on yksi pariskunta, jonka miesosapuoli oli tapailun alussa tuollainen. Silmät suurina tuijotti ystävääni ja juoksi avaamaan ovia, vetämään tuolia esiin tai takkia ystävälleni. Oikea lammas. Lempiruoat vaihtuivat lennosta ja vaatevärit oli kuin ystävälläni. Nykyään ovat naimisissa ja vieläkin mies palvoo naista. Mies on muuten yhden pörssifirman johtajia ja työssään kai sitten osaava. Tarvitseeko sanoa, että nainen on tavallista kauniimpi ja muutenkin aina kiva.
Noinhan se aina menee.
Miehen komeus ja status ratkaisevat sen millaisena käytös nähdään.
Statusmies voikin vaikuttaa romanttiselta ja huomioivalta herrasmieheltä, kun sama käytös köyhältä mieheltä olisi creepyä. Huomaathan kuinka sait 44-2 yläpeukutusta kun mainitsit miehen olevan pörssifirman johtaja.

Ei Jeesus. Aloitus on neljän vuoden takaa. Osa on saattanut kasvaa henkisesti. Mäkin olin aiemmin hyvin naiivi. Nykyään neuvon katsomaan varallisuudesta huolimatta pintaa syvemmälle. Rikkaus ei suojaa hulluudelta. Katso ihmistä älä pankkitiliä.
Viestittelyinnokkuuden voi alkuihastumisessa vielä ymmärtää, mutta pyytämättä työpaikan luo ilmestymistä ei. Eikä myöskään sitä, jos sanoo toisen toimien olevan ahdistavia ja sitä ei uskota, vaan siitä muka pitäisi olla iloinen ja otettu.
Tuollaisia on pari tullut vastaan. Toisella kiinnostus lopahti kuin napista painamalla yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin, eli kaikki tai ei mitään -tyyppi. Toinen paljastui sairaalloisen mustasukkaiseksi ja yritti tap paa.
Nyt osaan olla varovainen tuollaisten rakkaspommittajien kanssa eli eivät mene jatkoon. Jos toista pitää vainota ja sitouttaa itseensä, niin silloin ei ole kyllä kaikki muumit tyypillä laaksossa ja kärsimystä on tiedossa.
Voi näitä neuvojia ja neuvoja, haluaisin niin kovasti löytää kiltin koiramiehen 🥰🐾🐾🐶
Lopetin suhteen samantien tuollaisen miehen kanssa. Viestitteli ja soitteli jatkuvasti ja suunnitteli jo yhteistä tulevaisuutta vaikka ei vielä kunnolla edes tunnettu. Alkoi ahdistaa niin paljon, että pakko oli lopettaa tapailu.