Isovanhempien idioottimaiset ohjeet! :(

..ole tullut juurikaan ohjeita kasvatukseen. Ollaan annettu ymmärtää että varmasti pärjäämme ihan omin neuvoinemme ja kysymme jos haluamme neuvoja. Tämä on ainakin meillä toiminut. Tosin oma äitini totesi että ei juuri tänä päivänä äidit voi tyttäriään neuvoa lasten kasvatuksessa kun ollaan menty EU:hun ja on tullut uusia direktiivejä! ;) Tämä oli tosin vitsinä heitetty, mutta..

...niin, varsinkin imetyksestä tulevat ohjeet, huolenaiheet ja vinkit ovat niin pahoja mun mielestä. Tuntuu etteivät " tädit" halua edes tietää miten rinta toimii (hehän sen tietävät!). Eli maito voi loppua yhden yön aikana, tulehtuneesta rinnasta ei voi imettää (maito on hapanta), miten sä nyt noin usein syötät ja herrajestas eihän se pelkällä maidolla elä (vauva 5 kk). Oisko tässä syy miksi imetys ei monella onnistu, lannistavia ohjeita tulee lähisuvun vanhemmilta naisilta?



Lohdutan itseäni sillä että nuremmat naiset ja äidit ovat korkeammin koulutettuja ja uskaltavat kyseenalaistaa eri juttuja ja ottavat itse selvää että miten se rinta ja imetys oikein toimii. Mutta silti tuntuu että nämä ihme " myytit" elävät keskusteluissa, joka päivä... :(

Meillä on pojat nyt 2v6kk ja 1v4kk, kolmas on tulossa kesällä. Kaikki muuttui etenkin anoppisuhteessani, kun esikoinen syntyi. Oma äitini on hoitanut niin paljon veljeni lapsia, että on paremmin perillä maailman muuttumisesta sitten minun vauva-aikani (olen kuopus), eikä tuputa niinkään neuvojaan, mutta rakas anoppi...



Olen tosiaan palstaillut täällä jo aika pitkään poikieni myötä ja tämä aloituksesi on vakioaihe eri palstoilla. Vauvavaiheessa tulee ohteita imetyksestä, ruokinnasta, nukuttamisista ja sitten kun tullaan taaperoikään, aletaan syöttämään herkkuja yllinkyllin -vanhempien kielloista huolimatta. Me olemme juuri painimassa tämän asian kanssa, kuten myös yleisesti sen kanssa, mitä lapset saavat tehdä ja mistä asioista päättää.



Jos nyt teen lyhyen yhteenvedon omista kokemuksistani ja siitä, miten olen asioiden kanssa toiminut. ENsinnäkin suurin loukkaus esikon synnyttyä oli appiukon jokakertainen kysely, olenko tehnyt vatsalihaksia, kun maha on edelleen kuin siellä olisi vielä vauva sisällä. Kaksi kuukautta kuuntelin, kunnes pinna petti. Emme käyneet viikoittaisten vierailujen tapaan heillä kuukauteen, joulu lähestyi ja appivanhemmat hikeentyivät...ihanko se nyt meille loukkaantui? Toinen jatkuva napina oli vaippojenvaihdosta, sillä niitä piti vaihtaa anopin mukaan tunnin välein. Lopulta aloin sanoa, kun hän taas kysyi, koska vaippa on vaihdettu, että nämä nykyvaipat ovat niin imukykyisiä, että ne vaihdetaan kerran viikossa. Päiväunia ei olisi heidän luonaan saanut ollenkaan nukkua, eikä ainakaan ulkona " koska mummon luona seurustellaan" . Poika oli 3kk, kun mummo ilmoitti pojan olevan niin iso, ettei enää tarvii päikkäreitä. Kaskas, tuo 2v6kk vanha nukkuu edelleen 3h päikkärit ja on aina ollut kova nukkumaan.



Toisen kerran kunnolla minulla meni pinna juuri ennen kakkosen syntymää, kun oli ekoja talven pakkasia ja " poika herran jumala ulkona nukkumassa pakkasessa!" . Miehenikin siinä menetti hermonsa, kun saimme taas kuulla, kuinka huonosti hoidimme lapsemme, kun annetaan 4h nukkua ulkona ilman että annetaan välillä ruokaa. Tällä kertaa appiukko aisti tilanteen ja yritti topputella anopin saarnaa, mutta niin vain sitä aiheetonta papatusta jatkui siihen malliin, etteivät meitä vähään aikaan nähneet.



Nyt sitten taistellaan siitä, mitä ja milloin lapset saavat suuhunsa laittaa. Ennen pääsiäistä he soittivat, että olivat ostaneet pojille pääsiäismunat, johon mieheni vastasi, että antakaa ne lastemme serkuille, meidän pojat eivät vielä munia osaa kaivata. Anoppi oli tyrmistyneenä tokaissut, että " mitä?sittenhän ne ei saa niitä kivoja lelujakaan" . Esikoinen on kerran meinannut tukehtua anoppilassa pikkuleluun, joka sekin oli pääsiäismunasta kotoisin. Että kiva kun eivät kerrasta oppineet. Meillä on myös säännölliset ruokailuajat ja poajt syövätkin hyvin...niin paitsi jos ovat juuri saaneet syödä paketillisen keksejä alkupalaksi mummolassa. " Voi että noi teidän pojat on sitten huonoja syömään, keksejä vaan ottaisivat." Uskomatonta, että näinkin pienet lapset jo osaavat pelata peliä, kun huomaavat tilaisuutensa tulleen: mummolla ei syödä ruokaa, vaan pelkkiä herkkuja. Tottakai isovanhemmat saavat helliä lapsia, mutta rajansa kaikella. Meillä lisäksi pojat ovat herkkiä maidolle ja saavat suklaastakin herkkyysreaktion, mutta se ei estä mummo antamasta pojille dominoja ja fasupaloja.



Sitten ne selviytymiskeinot. Sano takaisin. Minä en alkuun sanonut ja seurauksena oli se, että kaikki kasautui siälleni, kunnes tuli viimeinen niitti. Nyt sanon aina sillä hetkellä, ja asiat eivät jää enää niin vaivaamaan. Se, miten sanoo, vaikuttaa paljon. Itse yritän olla rauhallisen asiallinen ja sanoa, että meillä ei toimita näin tai näin asiat nykyään tehdään. Monesti heidän toiminnaassaan on silkkaa tietämättömyyttä, mutta toki myös ajattelemattomuutta.



Toisekseen avautumiset miehen veljen vaimon kanssa on kultainen apu. Onko sinulla mahdollisuutta jutella jonkun kanssa, joka ehkä on ollut samassa tilantessa kanssasi? Serkut ovat jo koululaisia, joten mieheni veljen vaimolla on pitkänlinjan kokemus appivanhemmistani...häneltä olen oppinut pitämään etäisyyttä heihin, en esim. soittele itse appivanhemmilleni. Minä hoidan yhteydenpidon omiin vanhempiini ja mieheni omalle puolelleen.



En tiedä, onko tästä viestistäni nyt mitään apua sinun tilanteessasi, mutta ainakin meitä saman kokeneita on täällä paljon. Ja siksikin ajattelin vastata, että tänään on edessä pitkästä aikaa vierailu anoppilaan ja pikkuisen kieltämättä hermostuttaa...



Tsemppiä!

Esikoisemme on mieheni vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi, joten huomiota on piisannut häntä sekä lapsenhoitotaitojamme kohtaan. Vakioaiheita varsinkin pikkuvauva-aikana olivat seuraavat:



- ei saa tuulettaa, ettei käy vilakka korviin (kyse oli viime kesästä, jolloin meillä oli sisällä 30 astetta lämmintä, vauva muutaman kk ikäinen eikä tyytyväinen missään olotilassa)



- viime kesänä vauva ei myöskään olisi saanut olla koskaan ilman sukkia, ettei käy vilakka varpaisiin. Nykyisinkin anoppi tarkistaa aina ensimmäisenä, kuinka kylmiltä tytön sormet tai varpaat tuntuvat ja kuuluttaa myös suureen ääneen, jos ovat viileät. Ei paljon auta opettaa, että ruuminlämpötilan voi luotettavimmin mitata lapsen niskasta..



- edelliseen viitaten: myös kaikkia muita vaatteita on aina liian vähän puettuna tytön ylle - " ettei vaan tulisi vilakka?" .



- " ei kai sillä taas voi olla nälkä?" (tyttö söi pikkuvauvana usein ja paljon)



- " varo vaan ettet vaan kompastu" (vauva oli liinassa ja kävelimme suoraa asfaltoitua jalkakäytävää pitkin)



- " kyllä ne pienet ruukaa nukahtaa sitten kun on väsy" (niin, tyttömme nukkui kuukausien ajan vain 30 minuutin päiväunia, joille hänet piti aina nukuttaa. Anoppi ei ole koskaan uskonut tilannetta todeksi, koska pienethän ne nukahtaa ja nukkuu mihin vaan ja milloin vaan ja niin kauan kuin on tarvis...)



- " kyllä ne meidän lapset vaan tykkäsi aina tässä asennossa olla" (vauvamme viihtyi pienenä vain vatsallaan sylissä, mutta anoppi piti huutavaa lasta väkisin pystyasennossa olkaansa vasten)



- lisäksi koko maailma tuntuu olevan liian vaarallinen paikka meidän lapsellemme - hän ei saisi esim. pitää kädessään sitä teepussin käärepaperia, ettei vaan tule haavaa sormeen..



Nykyisin (tyttö 1 v.) varsinaisia ohjeita ei enää tule niin paljoa, mutta sellaista painostavaa tunnelmaa on kyllä huomattavissa. Meidän pitäisi esim. kyläillä mummolassa varmaan joka päivä ja jättää tyttöä hoitoon mahdollisimman usein. Itsestäni (olen hoitovapaalla) taas tuntuu hölmöltä viedä pientä lasta hoitoon vain sen vuoksi, että hänestä olisi iloa ja elämänsisältöä jollekin aikuiselle.



Päätteeksi myönnän kuitenkin vielä sen, että olen itsekin ollut tosi herkkänä ja varpaillani, ja varmaan tulkinnut monia tahattomiakin kommentteja piikittelyksi tms. Yritän joka päivä kasvattaa itseäni suvaitsevammaksi tässä suhteessa, sekä opetella sanomaan omat mielipiteeni anopille asiallisesti mutta itsevarmasti. Työ on vielä kesken.. : )



Ompunäiti

.. unohdin tyystin oman äitini ehkä idioottimaisimman ohjeen, joka liittyy kellon siirtämiseen ja siihen, millaisiksi rytmit sitten muuttuvat:



" Kyllä vauvankin täytyy tottua kesäaikaan, pitäähän meidän muidenkin"



Haloo.



Ja isäni aina " tietää" , milloin tyttömme päiväuniaika on, koska " lapsethan nukkuvat päiväunet siinä klo 13-15" . Mies, joka ei ole varmasti koskaan ollut missään tekemisissä omien lastensa päiväunien kanssa... : )

mutta isäni jaksaa aina kahvipöydässä ollessamme sanoa, että " pappa antaa vähän pullaa" ... " kyllä pikkuisenkin kakkua täytyy saada" " eikö pikkuiselle mitään enneta?" Aaarrgghhhhh!!!! Ja neitimme on nyt siis 7kk ja tämä on alkanut vauvan ollessa n.4kk!

Miehen kanssa on ollut ajatuksena että herkkuja annetaan vasta lapsen ollessa yli vuoden!!

Joskus ehkä vielä minäkin räjähdän!!



-Alpukka

Moi!



Ihana kuulla että " Neuvot" ärsyttävät muitakin! Pitää varmaan ryhdistäytyä ja kommentoida tosiaan hetiperään mitä mieltä neuvoista on, muuten mä jään niitä huokailemaan itsekseen ja kotimatkalla autossa avaudun aina miehelleni että " miten ne voi sanoa noin???!!" . Mieheni ei ole aina huomannut " vinkkejä" joita anoppi ja appiukko antaa, ehkä mäkin olen vähän ylivirittynyt tällaisten viestien vastaanottamiseen.



Nyt jopa naurattaa kun lukee teidän muiden saamia hienoja neuvoja. Mäkin listaan muutaman:



-Oma äiti sanoi tosiaan että keuhkot vahvistuu kun vauva saa (huom, " saa" ) huutaa. Ihmetteli kun meidän tyttö ei itkenyt niin paljon, onkohan se normaalia?



-Anoppi tokaisi ihan ekojen viikkojen aikana puhelimessa että " niin se maito voi sitten loppua ihan yhden yön aikana" , niin kannattaa aloittaa kiinteät mahdollisimman pian. Ensin pelästyin ihan hirveesti, kunnes, onneksi, löysin imetystukilistan netistä.



-Miehen mummu sanoi että maito happanee rintatulehduksesta eikä siis voi imettää. Hänen oma imetyksensä oli kerran tyssännyt tähän. Sanoin että se ei oikeastaan olekaan niin, että nykyään tiedetään ettei se maito happane ja että voi jopa antibiootteja syödessä imettää. No, mummu mumisi viekkaasti hymyillen siihen että kyllä se happanee jos se tarpeeksi kauan siellä seisoo :) Häneltä on tullut myös kommenttia ettei se maito riitä kun imettää usein, ja viimeistään tiheämmän imun aikana ravistellaan päätä. Olen varmaan hänen silmissään kamala äiti joka ei anna vielä kiinteitä vauvalleni joka kasvaa hyvin ja on terve ja nyt kohta vasta se 6 kk.



-Vauvamme pulautteli paljon ihan pienenä. Appiukko sanoi siihen: noniin, pitää ruveta nyt sitten säännöstelemään ruoka-annoksia. Ruoki harvemmin!



-Oma äitini myös tokaisee silleen vauvankielellä että: VOI EIKÖS ÄITI YMMÄRRÄ ETTÄ VAUVOJEN JALAT PALELEVAT (vauva on hetken ilman sukkia vaipanvaihdon jälkeen). Tai että EIKÖ ÄITI ANNA SULLE OLLENKAAN NAMEJA, KYLLÄ PIENTEN LASTEN PITÄISI SAADA HERKKUJA, SÄÄLIKSI KÄY, VOI VOI PIENTÄ. ÄITIN SERKKUKAAN EI SAANUT PIENENÄ KARKKIA JA SITTEN KUN TAJUSI SEN NIIN SE SÖI NIITÄ IHAN AHMIEN JA JOKA PÄIVÄ.



- Niin, ja nyt siis anoppi kysyy joka puhelussa (onneksi ei soitella niin usein) että joko annat kiinteitä. Veti helpottuneen huokauksen kun sanoin että nyt ollaan ruvettu perunaa vähän lusikankärjestä maistelemaan.



-Niin, ja sitten me tietenkin hemmotellaan lapsi pilalle kun kannetaan häntä ja otetaan syliin kun häntä itkettää. Saamme varmaan kuulla tästä sitten kun uhmaiät tms. känkkäränkät koittavat. Että me olimme väärässä.



Ai että tuntuu hyvältä avautua tänne!

Torstaina sanon sille jos se jotain vinkkaa (anoppi siis) että EI, aion pelkästään imettä kouluikään asti! Ja se että vaippoja ei tarvii viikkoon vaihtaa, se oli hyvä juttu sekin, pitää muistaa käyttää ;) Kun tuntuu että järkipuhe ja nöyrästi sanotut uudet tiedot eivät tepsi.



Harmittaa vaan niin että tosiaan nää " tädit" saavat ehkä jotkut jopa uskomaan tällaisiin älyttömyyksiin, ja siksi tosiaan tällaisia neuvoja voi kuulla jopa nuoremmiltakin äideiltä. :(

Omalla kohdallani tilanne on se, että mun imetys olisi varmasti loppunut hyvin lyhyeen ilman oman äitini antamia ohjeita ja nämä ohjeet olivat lähes 30 vuoden takaisia. Selvisin paljon paremmin mitä esim. imetystukilistan antamilla ohjeilla, joista ei mun kohdallani ollut suoraan sanottuna mihinkään (niitä tähän sen kummemmin yksilöimättä).



En myöskään voi käsittää, onko oikeesti niiiiiin hirvittävän paha asia, jos isovanhemmat antavat lapselle pieniä herkkupaloja tms., vaikkei sellaisia kotona syötäisikään. Ei kenenkään maailma siihen voi kaatua. Lastenlapset ovat isovanhemmille ehkä se maailman tärkein asia (toki ovat sitä myös vanhemmilleen) ja silloin mun mielestä me äidit (ja isät myös) voimme edes hieman niellä niitä kitkeriä kommentteja, joita olemme suustamme päästämässä. Voisiko jopa olla olemassa sellainen pienen pienen pieni mahdollisuus, että äiti tai anoppi tietäisikin jonkin asian paremmin kuin me " nykyajan äiditä" ?

Pakko kommentoida sen verran, että ei ne herkut tosiaan pahasta ole jos niitä silloin tällöin mummut ja papat antavat mutta kun se vauva sattuu olemaan VASTA puoli vuotias joka vasta opettelee uusia makuja ym, niin haloo!



Eikä kukaan varmaan niin ajattele ettei isovanhemmilta saisi mitään järkeviä neuvoja! Minulle ainakin oma äiti oli todella suuri apu ja neuvoja kun neitimme oli vastasyntynyt!

niinpä päikky, en ole sanonut että KAIKKI mitä he sanovat on väärin! Mutta kun tulee suoraan VÄÄRIÄ neuvoja, niin silloin sapettaa ehkä eniten heidän kyseenalaistamattomuus (sanahirviö, meniköhän ees oikein...). Eli että tosiaan uskovat mitä ihmeellisimpiä juttuja (hapan maito esim). Suututtaa siinä myös, ettei yhteiskunta tiedota kansalleen tarpeeksi asioista! Mä haluaisin neuvoloihin opasvihkosen, jossa uusimmat tiedot kuten yllä sanoin, ja sen voisi antaa isovanhemmille. Joku ammattilainen voisi siinä pehmeästi ilmaista uusimmista jutuista ja että vanhatkaan jutut eivät ole kaikki mätiä, vain jotkut!

Todellakin asioista avautuminen helpottaa oloa. Alkoi oikein naurattaa tuo kirjoittamasi, että alat aina autossa miehellesi purkautua ja mies ei ole noteerannut puoliakaan tapahtuneesta. Ihan tuttu juttu meilläkin. Mies ei ole kuullut/huomannut/nähnyt, mutta minähän aloin aina potkimaan häntä pöydän alla tai muutoin kiinnittämään hänen huomionsa siihen, mitä milloinkin tapahtuu.



Pälkkykö se oli, joka puolusti isovanhempien oikeutta saada hemmotella. Kyllä, kuten kirjoitin, he saavat helliä, mutta mielestäni pitäisi ajatella myös lapsen etua ja myös kunnioittaa vanhempien päätöksiä. JOs me esim. olisimme kasvissyöjiä, olisi todella väärin heiltä antaa lapsillemme lihaa tms. ja kuitata se nykyajan höpötyksenä. Läskisoossillahan ne lapest kasvaa. Meillä pojat ovat saaneet esim. muumi-ja marie- keksejä yms. vehnäjauhokeksejä, mutta todella suklaisista fasupaloista ja dominoista olemme vielä pysyneet erossa. Isovanhemmille on asiasta sanottu monta kertaa, mutta kas kummaa, tarjolla on aina juuri näitä ei-toivottuja keksejä. Paitsi että toivoisin heidän kunnioittavan meidän toivetta niin ennenkaikkea ottavan huomioon poikien maitoherkkyyden. Suklaaherkkujen jälkeen he ovat aivan vatsat kuralla, enkä enää näe mitään järkeä siinä, että lapsille sellainen " aiheutetaan" .



No, viimeksi viime viikolla mieheni jutteli vanhempiensa kanssa herkuista. Ja todellakin, loistohomma, tämänpäiväisellä vierailulla ei ollut keksin keksiä tarjolla, vaan lapsille hyla-jäätelöä ja muutoin pullaa. Eli kaikki taas hyvin, kunnes jotain uutta ilmaantuu...tämä kolmonen kun syntyy niin päästään varmaan taas taistelemaan lapsen tahtisen imetyksen eduista ja haitoista ;-) Eli kaikki alusta taas...kolmanne kerran.

kohtalotovereita täälläkin!

Ja itse olen miettinyt ihan samaa alistamisjuttua kuin ap:kin.

Voi miten tutulta kuulosti tuo avautuminen miehelle vierailun jälkeen, meillä ihan sama juttu. Mies ei vaan jaksa ottaa niin itseensä kuin minä. Ja varsinkin miehen vanhemmat ovat meillä niitä kommentoijia, tosin kyllä oma äitinikin ihmetteli tuota imetysjuttua ja alkoi jo 4 kk:n kohdalla puhua kiinteiden antamisesta. Mutta oman äidin jutut eivät sapeta niin paljon kuin anopin, koska äidilleni kehtaan ja viitsin sanoa takaisinkin! Anopille lipsahtaa helposti liian terävästi,,,



Meillä esim. on periaate, ettei ruokapöydässä syödessä ole ylimääräisiä viihdykkeitä, jos ruoka ei maistu, niin yritetään kohta uudestaan. Meillä ei saa tuputtaa, koska poika vasta opettelee syömistä ja näyttää kyllä, onko nälkä vai ei. (poika 7 kk). Perheessä on omakohtaista kokemusta siitä, että kun lasta viihdytetään ja pidetään sirkusta yllä, jotta söisi paremmin, niin isompana on tosi vaikea päästä tästä pelleilystä eroon. No anoppi sitten näppäränä kantoi pari pehmolelua pöytään ja pienet kädet alkoivat sitten samantien tavoitella nitä. En ehtinyt siinä syöttäessä tehdä muuta kuin napata ne pois ja siitäkös pupatus alkoi. No, onneksi mies selvensi asian rautalangasta.



Anoppi on myös ottanut asenteen, että lasta komennetaan koko ajan ja hoetaan ei ei ei. Tätä hän tekee koko ajan meillä kyläillessään. Pieni tutkimusmatkailija ei saisi edes ryömiä olohuoneen matolla. Tähän olen joutunut puuttumaan ja sanomaan, että nyt ollaan meillä ja toimitaan meidän tapojemme mukaan. En voi kuvitellakaan, että veisin lapsen sinne koskaan hoitoon, koska mielestäni heidän toimintansa on tuota ap:n mainitsemaa alistamista.



Jotenkin ymmärrän siis tosi hyvin tän aiheen ja nämä ajatukset.

Näitä pinoja on ollut tosiaan ennenkin, mutta tämä aihe ei taida kirjoittamalla loppua...

Kiitos pumpuli27 hyvistä neuvoista! Meillä anoppi vaivaa mitä ihmeellisimmillä mielipiteillään ja kaiken tietävyydellään. Ja minä olen kai liian kiltti hänelle takaisin vastaamaan. Meilläkin keskustellaan sitten paluumatkalla autossa :) Pitäisi tosiaankin oppia sanomaan takaisin itse anopille, eikä vain miehelle valittaa. Onhan se hänelle tosi ikävää, kun on kyseessä kuitenkin oma äiti.

Olen tosi usein miettinyt, että miksi oman äidin neuvot eivät jää mieltä vaivaamaan? Jos anoppi jotain sanoo, se tuntuu heti lähes loukkaukselta. Tosin ne ovatkin joskus aika loukkaavia asioita, esim. imetyksestä ei saisi mielestäni kommentoida... Imetys on äidin ja vauvan välinen asia, eikä siihen todellakaan anoppi saisi vaikuttaa.

Me olemme anopin kanssa olleet aina ihan hyvissä väleissä, mutta nyt raskauden ja lapsenlapsen myötä ovat välit viilentyneet. Ne ihmeelliset neuvot alkoivat heti, kun raskaudesta ilmoitettiin. Tuntuu, että nyt sitten eletään sitä anopin omaakin vauva-aikaa... (josta on kulunut jo 30 vuotta). En tiedä, onko kyseessä sitten jotain kateuttakin... Anopilla ei ole elämässään enää näitä ruusuisia aikoja (?!) ja meillä ne ovat parhaimmillaan.

Joopa joo... Tulipa sekavaa ajatusvirtatekstiä. Ihan itsellenikin yritin tätä asiaa taas selvitellä.

Tähän kuoroon on pakko yhtyä!



On nimittäin niin hankalaa anopin kanssa, niin hankalaa! Oma äitini ymmärtää hyvin, että kyllä me tiedämme miten omien lastemme kanssa toimimme ja noudattaa toiveitamme. Esimerkiksi nyt tuon makeansyönnin kanssa.



Anoppi jaksaa toitottaa joka kerta siellä käydessämme, että kyllä lapselle (8kk) pitäisi kakkua antaa, " kun meidänkin poika söi jo 3-kuukautisena" . Pottua olisi pitänyt heti syntymästä lähtien syöttää. Anopista oli myös sairasta, etten halunnut imettää hänen nähtensä. En vain olisi kestänyt sitä arvostelua ja ohjeistusta. Yrittää myös syöttää toinen toistaan suolaisempia maalaisruokia lapsellemme ja samoin kaikki sokeriset kiisselit ja puurot. Ihmettelee kovasti varsinkin tuota, että sokeria annetaan vasta 2 vuoden jälkeen. Sokeriahan vauvat aina ovat syöneet!



Ja saunaan pitäisi ehdoin tahdoin viedä, kun " mummo vei meidän pojan kuukauden ikäisenä, vaikka kielsin" (!!)



Kun tyttö oli vielä rintamaidolla, anoppi yritti väkisin juottaa vettä vauvalle, että suu puhdistuu ja että " ei jää jano" . Mulle ei mene millään jakeluun, että joku luulee että jollain, joka nauttii vain nesteitä, voisi olla heti juotuaan jano!! Samoin hampaiden tultua suu pitäisi huuhdella aina vedellä, ei lainkaan pestä hammasharjalla!



Tuo janohomma muutenkin on aika ihme juttu. Jos vauva itkee esim. väsymystään, anoppi on aina työntämässä vettä sille " onko pikkuisella jano" . Jos esimerkiksi yritän nukuttaa itkevää lasta, on aika ärsyttävää, kun joku työntää siinä sitä vettä koko ajan...



Ja näitähän riittää, kestovaipat esimerkiksi on ihan humpuukia. Samoin se, että lasta ei saisi istuttaa, ennen kuin osaa itse istua. Anoppi retuuttaa lasta seisaallaan, että muka oppisi seisomaan aikaisin, niinkuin isänsä. Ja mitä vielä.



Mutta jotenkin tämä käy huvittavuuden puolelle. Toisessa lauseessa mummo sanoo " enhän mä mitään näistä nykyajan säännöistä tiedä ja että kaikki ohjeet on niin muuttuneet" ja sitten koko ajan työntää noita omia ihme ideoitaan.

Kylläpäs on mukavaa lukea, että tunteet ovat samanlaisia kaikkialla!!!

Kun nyt listaa on jo aloitettu, haluan ehdottomasti jakaa myös omia tuntemuksiani... itse olen jo kuullut samat jutut imetyksestä, lisäruuasta heti syntymän jälkeen, veden antamisesta, liian usein ruokkimisesta, liian paljon sylissä kantamista, itku vahvistaa keuhkoja, tulee lellittyjä ja hemmoteltuja kun aina jutellaan ja sylissä pidetään jne. (ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille). Oma äitini on rauhallinen ja tahdikas, mutta anoppi kaikkea muuta...



tässä siis listaan pari uutta anopin suusta kuultua (ja nämä kaikki tapahtuivat 1 kk sisään synnytyksestä):



- ihme kun et ole halunnut kampaajalla käydä, sinulla on selvästi tarvetta hieman laittautua. Olisiko jo sopiva hetki varata aika, kun hiuksetkin ovat tuon näköiset? Vai etkö enää huolehdi ulkonäöstäsi kun lapsi on syntynyt? Minulla siis pitkät suorat hiukset, joissa ei mikään kampaus/leikkaus näy... eikä ole tyvikasvuakaan värin puolesta :)



- kyllä tuolla tavalla tulee epätasapainoisia lapsia, kun aina hemmotellaan sylissä ja annetaan ruokaa kun vauva haluaa. Etkö ole lainkaan huolestunut tilanteesta? Pitäisikö sinun hakea jotain ammattiapua jotta tietäisit miten lapsen kanssa eletään?



- kyllä mummu hoitaa kun äiti on tuollainen... mitenkähän sinustakin kasvaa kunnon kansalainen... tule mummun syliin, täällä on paljon parempi olla... mummu vaihtaa kyllä vaipat, äiti ei osaa laittaa niitä tarpeeksi hyvin...



- Miksi laitat lapsen jo nyt nukkumaan kun mummu tuli kylään (klo 22 kun normaalisti nukahtaa jo yhdeksän maissa)? Eikö sinulla ole lainkaan tapoja? Kyllä pitää lapsenkin jo ymmärtää, että kun on vieraita, niin ollaan heidän kanssaan.



Että sellaista. Näitä kyllä riittää ja ainakin vielä olen hymyssä suin keskustellut henkeviä... ehkä tämä pitäisi laskea niihin vauva-ajan " hauskoihin" puoliin :)



Inne

Ehkä tosiaan on paras että kääntää nuo ohjeet huumoriksi. :) Välillä vaan huumorintaju on kaukana kun on aika herkässä tilassa muutenkin tuoreena äitinä. Meillekin taisi tulla jo ekana päivänä synnärillä ohje että " sitten kun äiti antaa sulle perunaa niin nukut yösi hyvin" . Kaikki olisi niin paljon helpompaa jos jokainen osapuoli tietäisi viimeisimmistä tutkimustuloksista ja vauvanhoitoneuvoista. Oksennan jos samat neuvot tulevat seuraavan lapsen kohdalla. Koska luulisi nyt että kerrasta oppii että me osataan hoitaa meidän tavoilla hyvin. Håh!



Yksi hyvä urbaanilegenda on että jos vauva katsoo selinmakuulta taaksepäin, esim. lelua heilutetaan otsan yläpuolella, niin silmistä tulee kierot. Tälle anoppilassakin jo nauretaan, mutta siis anopille oli tällaista sanottu kun hän oli tuore äiti ja esikoisella hieman kierot silmät. Toruttiin että miksi olet antanut katsoa sua " ylösalaisin" ! Eli on heilläkin (vanhemmalla sukupolvella) ollut vitsauksensa, lohduttaudun sillä :)

Joulun alla kielsi piparitaikinan syönnin, kun siinä on raakaa kananmunaa. Ja höh, minäkö malttaisin olla maistelematta, söin uhmalla kahta kauheammin ja opetin tyttärenikin pahoille tavoille.



Ja sama kuin muutkin anopit, puen kuulemma lapseni aina liian kevyesti. Anoppilassa on sisällä troopisen lämmintä, ja mummi tarjoaa hikoileville lapsille villasukkia ettei vain vilustuisi kun on " kylmällä lattialla" .



Hemoglobiinista on kovasti huolisssaan, antaa veriarvoja kohottavia reseptejä, mm. sämpyläohjeen johon lisätään verta.



Löytyyhän näitä, mutta enimmäkseen on kyllä tullut ihan hyviä vinkkejä, itse olen mummeihin nähden aika uusavuton noviisi näissä lastenhoitopuuhissa. Mielelläni otan neuvoja vastaan, pitää sitten vaan suodattaa sieltä se ylimääräinen hysteria pois...

Kiinteitä olisi pitänyt antaa jo 3kk vanhalle, kun poika oli 5kk niin äitini sanoi suoraan että poika kuolee nälkään kun ei saa perunaa.

Sama juttu nykyäänkin (poika nyt 1v10kk), pitäisi viihdyttää ruokapöydässä jotta söisi tarpeeksi, antaa karkkia, keksiä, pullaa jne. vaikka ennen ruokailua... Olen itse sitä mieltä että poika syö sen määrän mitä jaksaa ja ennen ruokaa ei herkkuja. Jos äitini haluaa herkkuja antaa niin ruoan jälkeen heti.

Nyt kun poika on maidottomalla ja gluteenittomalla dieetillä kuukauden (kokeilu) niin sukulaiset totesivat että " Kyllä se nyt ainakin laihtuu kun ei mitään saa syödä" ja " Mitä sinä sitten oikein annat sille?" .. Ainoat mitä pojan ruokavaliosta on jäänyt pois on satunnaiset herkut kuten pullat ja jäätelö ja niitähän tarjotaan aina kylässä. Ilmankos luulevat ettei poika saa syödä enää mitään kun kahvipöydässä ei ole ns.normaalia ruokaa.

Sitten äitini tykkää käydä ostoksilla ja raahata minua mukaansa. Kun on tuo lapsi alle 2v. niin arvatkaa tykkääkö sen ikäinen olla vaatekaupassa? Siinä poika huutaa sylissäni, äiti yrittää kysellä " Onko tämä paita hyvä?" , ja sitten äiti suuttuu minulle kun huudatan poikaa tahallani, hänen kiusakseen että hän joutuu häpeämään huutavaa lasta. Voi hyvää päivää.. Jos en mene kauppaan äidin kanssa niin hän suuttuu, jos menen ja poika huutaa niin hän suuttuu, mikään ei ole hyvä.



Anoppi olisi halunnut että pulloruokin lasta yli yksivuotiaaksi sillä hän tykkäsi syöttää poikaa sylissään. Minä taas olin samaa mieltä kun hammaslääkäri ja vaihdoin pullon nokkamukiin 10kk iässä. Nyt tuttia ei saisi ottaa pois vaikka poika on kohta 2v. " Ei noin pieneltä vielä" ..

Pari juttua mun omalla äidilläni on ihan vakioita. Lasteni ollessa vastasyntyneitä äitini oli tosi vaikea tajuta, miksi vauvat ovat jatkuvasti rinnalla. Sain kuulla, että ei vauvalla voi olla koko ajan nälkä, ja että ennen ainakin käskettiin pitää neljän tunnin syöttövälit. Jos olisin tuota neljän tunnin neuvoa noudattanut, niin meillä olisivat jääneet molemmat lapset kokonaan imettämättä. Mulla kun ei edes maito nouse kunnolla, vaan ensimmäinen kuukausi on mennyt sitä nostatellessa ja lisäillessä, mikä on tosiaan vaatinut lähes ympärivuorokautista imettämistä. Ja vieläkin, kun vauva on viisikuinen, syöttövälit ovat tuskin koskaan neljää tuntia, kolme on ehdoton maksimi. Mutta äitini on aika hyvin uskonut kun olen sanonut, että imetystietous on hänen ajoistaan muuttunut ja nykyään neuvotaan imettämään lapsentahtisesti.



Toinen, mistä äidilläni tuntuu olevan pakkomielle, on lasten lämmin pukeminen. Jos äitini vaikka sattuu soittamaan kun olemme ulkoilemassa, hän kysyy aina, onhan lapsilla tarpeeksi päällä. Mä taas itse olen aina enemmän huolissani siitä, etten vaan ole pukenut lapsia liian lämpimästi. Taapero on ulkona jatkuvassa liikkeessä, eikä sekään ole hyvä, että joutuu hiki päässä olemaan. Eikä äiti taida tajuta, että nykyaikaisista vaunuista ei tuuli suhise läpi niin kuin ehkä joskus ennen, ja että varsinkin kantoliinassa vauvasta tulee sellainen paketti, että vähempikin pukeminen riittää. En sitten tiedä, onko 70-luvulla neuvottu pukemaan vauvat naparetkeilijöiksi.

Meidän vanhemmat onneksi olleet melko maltillisia neuvonantajia ja tosiaan moni juttu on muuttunut sitten 70-luvun. Meillä onneksi ovat pääsääntäisesti uskoneet, kun olen kertonut miten homma hoidetaan näin 2000-luvulla.



Anopilla oli kauhea pakkomielle aluksi saada lapsi nukkumaan omaan sänkyyn, kun tämä nukkui perhepedissä. No ihan kivahan se olis ollu meillekin, vaan kun ei herra suosutunut sinne pinniskeen ekojen kuukausien aikana ja pakko oli jotenkin saada nukuttua. Joka kerta puhelimessa anoppi kysyi joko nukkuu omassa sängyssä ja siihen siunailut päälle. Sanoin miehelle, että nyt sanoo äidilleen, mikä meillä on tilanne tai en lähde viikoksi jouluna kylään, jos koko ajan päivittelee perhepetiä, jossa siis sielläkin " jouduimme" nukkumaan. Se keskustelu loppui siihen.



Isälläni oli pakkomielle vesipullosta. No eihän se nyt niin vakavaa ole ettenkö olisi voinut vettä vauvalle antaa, vaan kun tiesin, että siihen meidän ekojen kolmen kuukauden iltahuutoon ja huonoihin öihin tuskin vedessä oli ratkaisu.



Eniten on ottanut päähän se, että aina kun poika itkee, huutaa tai kitisee kaikki on sitä mieltä, että nyt koskee mahaan. No ei todellakaan koske! Meidän poika vaan ilmaisee tunteensa lujaa esim. pukeminen on aina yhtä ikävää riippumatta vuorokauden ajasta.