Isovanhempien idioottimaiset ohjeet! :(

Kamalia juttuja, meillä ei ihan noin pahoja, mutta kumminki :o)



Meillä taas anoppi ja appi ovat aivan ihania. Tosin luulevat että jokainen itku on vatsanpuruja niin kuin joku muukin jo sanoi. Aina vain olen sanonut, että kyllä meidän mussu on nyt väsy, niin asia on sillä selvä.



Oman äitini kanssa juuri eilettäin keskustelin tuosta kasvattamisesta. Äiti sanoi, että siskoni on hänen mielestään vähä leväperäinen lastensa kanssa (pelaavat päivät pitkät koneella ym.), mutta eipä se hälle kuulu. Jokainen kasvattaa lapsensa itse.



Mutta meikäläisen mummo...

Meillä on tuo poitsu sellainen pyöreäposkinen, syötävänsuloinen pullero. ikää kolme kuukautta ja painoa melkiin 7 kiloo. Joka ikinen kerta kun syötin poikaa pullolla, (korvikevauva, sekin vielä :o) ), isomummo hokee, että " älä enää syötä. Ei sillä enää ole nälkä, eihän se syö enää" , kun poika hetken aikaa oli imemättä. Ja odotas kun hain lisää maitoa!!! pelkää vissiin että syötetään poika ylilihavaksi tai jotain... Muutenkin isomummo jaksaa päivitellä joka kerta puhelimessa tai kun nähdään tätä minun maidon nousemattomuutta. Aina tulee sellainen olo, että minun oli syy...



Ehkä sitä tuoreena äitinä on vain niin herkkä, että nämä ottaa kaaliin ihan tosissaan. Mies vain sanoo, että älä sinä välitä ku ei hänkään... Niinpä!

Joo, tosiaan, meillä on myös mielenkiintoisia juttuja siitä alkoholista.

Anoppi sanoi samana päivänä kun ilmoitimme raskaudesta (olimme suvun kanssa iltaa viettämässä) että se ei sitten haittaa se alkoholin juominen yhtään. Että hänkin on sitä juonut odottaessa kolmea lastaan. Tupakka on kuulemma pahempaa. Ja arvatkaa vaan tuleeko ruokapöydässä nykään vinot hymyt kun sanon ei kiitos oluelle ruoan kanssa. Mä en ota kun imetän!



Kestovaipat ja kantoliina on mennyt aika hyvin kuitenkin. Mummu vähän ravisteli päätään että hohhoijjajjaa mitä hippeilyä, kun on kerran kertakäytöt keksitty.



Dr. Phil voi tosiaan pelastaa maailman! Häneltä tulee välillä tosi hyviä juttuja ja anoppilassa katsotaan häntä kans. Kerran vaan vitsailivat että Dr. Phil oli sanonut että lapselle joka syö sormiaan, hänelle pitää antaa tutti! (vauvamme ei syö tuttia). Eli on ne aika ihaniakin :)



Jotenkin vielä kuitenkin kaipaan ihan asiallista neuvontaa ihmisille uusimmista jutuista. Oikeesti, miksi ei tällaista voida toimittaa uutisissa mielummin kuin jotain hiton pörssinoteerauksia tai Matti Nykäsen vankilaanjoutumisesta!



Nyt nuppu taisi herätä!

M

unohtu ihan.. lisää mummoni kommentteja:



- olettaa että joka viikko ollaan siellä koko päivä, sittenkin kun palaan työelämään. itse ei tule käymään kuin synttäreillä eli kerran vuoteen! lenkkiä heittää kuiteski joka päivä tästä ohitsekin ja vaeltelee lapissa eli ei ole kunnosta kiinni. esittää sitten marttyyriä jos ei käydä siellä yhteen viikkoon kiireen keskeltä ja puhelee kaikille kuinka lapsi oli jo kasvanut ainaskin metrin ja kuinka julma olen kun ei vanhaa mummua käydä moikkaamassa...



- intti kanssani KAUAN siitä mitä maitoa aletaan antamaan kun on sen aika. itse olen rasvattoman kannalla koska ei se lapsi sitä rasvaa tarvitse kuten ei aikuisetkaan..tiedän jo että antaa salaa sitä punasta jos vien hoitoon..eli en vie.



- syötti vieressäni lapselle kermajäätelöä vaikka jo huusin että älä anna. jouduin karjasemaan että lopetti. on aika lailla pokkaa...



mistä nää vanhemmat ihmiset saa päähänsä että neuvola ja lapsen äiti puhuu paskaa. en aina jaksais sitä että mun kasvatusmetodeja kyseenalaistetaan vaan sais vaan totella niitä. onneks kuiteskin on kiva anoppi ja äiti!

Meillä minun äitini on ilman muuta pahin siinä mielessä, että hän loukkaantuu ihan mitättömistä asioista. Hän valmisteli asiaa jo ennen lapsen syntymää tyyliin: " Osaankohan minä sitten yhtään hoitaa sinun lastasi SINUN mielesi mukaan, kun kun se syntyy?" ja " Virtasen rouvan tyttärellekään ei lainkaan kelpaa oman äidin lapsenhoito." (Miten niin -kään? Kenelle muulle ei kelpaa? Omani ei ollut vielä edes syntynyt!)

Kysäisinkin siihen, että oliko rva Virtanen kenties kuitenkin yrittänyt toimia tyttärensä toiveiden mukaisesti vai tehnyt ehdoin tahdoin toisin, kuin tytär oli pyytänyt. Loppui siihen tämän sortin valitus sillä erää.



Muutoinkin äitini enimmäkseen harrastaa tätä " sinulle ei kelpaa" ja " en sitten mitenkään osaa toimia sinun mielesi mukaan" , mutta eik taatusti kunnioita minun toiveitani. Aiemmissa kirjoituksissa oli tosi monia samoja esimerkkejä. Tässä muutama lisää, joita en muissa huomannut:



Kun EN ANNA KIRJALLISIA OHJEITA lapsen hoitamisesta, niin ruokavälit tuhottoman pitkiä, lapsi kiukkuinen ja väsynyt. Päikkärit jätetään väliin ja riekutetaan vauvaa koko ajan. Jos lapsi ei tauotta naura, niin mummi on epäonnistunut (omasta mielestään). Jos sitten sanon, että lapsella on varmaan nälkä, siksi itkee - niin sehän tarkoittaa, että minulle ei kelpaa.. Ja kyllä oli kuulemma rankka päivä ja mummi on ihan väsynyt.



Kun JÄTIN KIRJALLISEN OHJEEN tyyliin noin klo xx pääruoka, n. klo xx päikkäreille... ja evästän vielä, että tässä nyt vaan meidän normaali päiväohjelma, ei oo pakko noudattaa tarkasti enkä epäile, ettet osaisi, mutta näillä voisi sujua helpoiten. Lasta hakiessa saa kuulla " Kuule MINKÄ TAKIA sinun piti oikein kirjalliset ohjeet jättää?! On tässä kolme lasta kasvatettu ja... jne."



SAMAN LUSIKAN KÄYTTÖ: Mummi loukkaantui kovin, kun pyysin, ettei pistä lapsen suuhun samaa lusikkaa, jolla itse syö. Onko hänen suunsakin nyt niin saastunut, ettei kelpaa, vai? Yritin selittää karieksesta ja uudesta tiedosta, mutta ohihan se meni. Ja huomasin, että salaa sitten teki juuri päinvastoin, kuin pyysin :-( Kivat sille sitten.



TURVAISTUINTEN KÄYTTÖ MUMMIN AUTOSSA = Mummin ajotaitoon ei luoteta! Niinpä, siksihän juuri me käsketään käyttämään niitä turvaistuimia. Mummi ei edes suostunut opettelemaan niiden käyttöä, vaan jonkun muun on aina kiinnitettävä lapsi istuimeen ja istuin autoon. Ja miten niin muka mummin sylissä ei ole yhtä turvallista kuin turvaistuimessa? <b> Onneksi nyt tulee se uusi laki, niin ei tarvitse tästä enää tapella, voi vedota lakiin. Harmi, että siinä laissa on yli 3-vuotialle mahdollisuus tilapäisesti olla ilman turvaistuinta.</b>



Mutta ihme juttuja ovat tehneet appivanhemmatkin. He vain ovat jotenkin NIIN paljon fiksumpia, että en niitä juttuja ota ollenkaan niin pahana, vaikka itse asiat ovatkin aika karuja välillä. He kuitenkin vilpittömästi uskovat asiaansa ja tarkoittavat _aina_ LAPSEN parasta sekä hyväksyvät minun eriävän mielipiteeni (vaikkeivat itse ehkä omaansa muutakaan ja se heille sallittakoon)

Tässä muutama:



KÄSIÄ EI TARVITSE PESTÄ NAVETASTA/SIKALASTA TULLESSA. Appiukko oikein kiusasi minua tällä asialla, sillä hänestä olen LIIAN hygieeninen, ja lapset sairastuvat liiasta hygieniasta. Juu-u, pesenhän minä kädet aina ennen ruokailua sekä sisälle tullessa, hui olkoon! Muuten meillä kotona on aikas pölyistä ja likaista. (Mieheni on kuitenkin oppinut kotoaan, että huonepöly on kaikkien mahatautien alku..hehheh.)



LAPSI TARVITSEE TÄYSMAITOA JA VOITA. Muutoin tulee pahoja puutosoireita. Yhä vielä, vaikka lapsi jo leikki-ikäinen, tuovat meille voita tullessaan lasta hoitamaan. Kun meillä syödään sitä kelvotonta floraa. Ja paistan ruuat siinä kelvottomassa rypsiöljyssä. Ja juomme kelvotonta rasvatonta maitoa... Eihän lapsi niistä saa tarvitsemiaan vitamiineja. Anoppi piilottelee rasvaa heillä kaikkiin ruokiin, kun käymme siellä. Eräänkin jäähtyneen kastikkeen pinnalle muodostui aukoton 5mm paksu rasvakerros...



PULLAA PITÄÄ SAADA SYODÄ RAJATTOMASTI. JA VAALEAA LEIPÄÄ. Tämä oli tietysti kurja juttu vauvaiässä, kun en halunnut antaa lapselle " liian" aikaisin herkkuja, mutta onneksi kunniottivat toiveitani. Hankalammaksi tilanne kävi taaperoiässä, kun lapsella paha ummetus ja jouduimme todella tarkkailemaan ruokavaliota. Mutta onneksi melko hyvin kunnitoittivat silloinkin, kunhan vain pystyin perustelemaan lapsen edun, niin uskoivat.



LAPSENI ON LIIAN LAIHA. Siis appivanhempien mielestä ihan vauvasta asti. Heh, neuvolassa taas täti sanoo, että ihan ok paino, hieman saa mieluusti vaikka laihtua, mutta mieluummin ei lihoa. Itse taas olen tästä asiasta sitä mieltä, että normaali on ja syö terveellisesti ja sopivia määriä ;-) Lapsi on aina ollut pituus-painosuhteltaan keskipainoisen yläpuolella, vauva-ajasta lähtien.



Oho, osa taisi mennä asian vierestäkin, mutta on tässä 5 vuoden aikana ehtinyt patoutua, ja osa vauva-ajan ihanuuksista on jo unohtunut. Meillä muuten vettä täysimetetylle vauvalleni tyrkytti aina eräs toinen äiti, joka itse sitä piti tarpeellisena 6kk lapselle. Samoin sen " ei pidä heti mennä vauvan luokse, kun se huutaa" -ohje tuli eräältä toiselta ikäiseltäni äidiltä..

Minä pelkään, että lapseni oppii huonoille tavoille mummolakäsittelyssä. Tiedän, kuulostaa ihan huvittavalta ja utopistiselta avaukselta, mutta....



Meidän pappa alias appi on sellainen, jolla pitää kaikki olla premmin kuin muilla. Pitää olla hienompi auto kuin kellään naapuristossa. Pitää olla lomaosake tunturilapissa tai etelän lämmössä. Ihan vain sillä, että pääsee sanomaan, että " meillä on.." Jos naapuri on ostanut uuden ruohonleikkurin, ostaa appi vähintään ajettavan ruohonleikkurin vanhan toimivan tilalle. Kun appi keksii aloittaa uuden harrastuksen, ostaa hän kalleimmat vehkeet mitä saatavissa on. Hyvä jos alan ammattiilaisilla on niin laadukkaita vehkeitä. Huvittavaa, että harrastaminen on hällä eritoten välineurheilua. Joskin toki hän urheilullinen muutoinkin on. Kilpavarustelu kaikkia vastaan on ihan älytöntä enkä haluaisi lapsieni oppivan tällaista typerää tapaa. Enkä sitä, että aina pitää olla leveilemässä omilla jutuillaan.



Appiukon kanssa keskustellaan aina hänestä ja hänen tekemisistään. Muiden jutut eivät häntä niin kiinnosta. Mulla on aina ollu jotenki vaikeaa tulla hänen kanssa toimeen, mutta hienosti tullaan toimeen aina niin kauan, kun puhutaan hänestä. Appi ei koskaan auta anoppia siivouksessa tai muissa kotiaskareissa. Ei edes tiedä, miten käytetään pyykiinpesukonetta. Eikä ole kuunaan edes imuria talossa heiluttanut. Hänellä on tosiaan hieno auto, harrikka ja vielä urjheiluautokin, mutta anoppi rukalle ei ole edes vaatimatonta kakkosautoa hommattu, vaan anoppi polkea kitkutta apolkupyörällä töihin satoi tai paistoi. Anoppi itse on niin vaatimaton, ettei ikinä rohkenisi itselleen moista ylellisyyttä pyytää. Ei edes vanhaa kolsaa. Mä en käsitä, miten kaks niin erilaista ihmistä onnistuukin pyörittämään yhteistä kotia. Tai tiedän mä.. Anopin uhrautuvuudella ja alistuneisuudella. Jälleen kerran, en ikinä haluaisi lasteni oppivan tällaisesta alistavasta roolijaosta enkä siitä itsekyydestä, joka appiukon johtamassa talossa vallitsee.



Jouluna lapsille annetaan törkeän kalliita lahjoja ja niitä annetaan paljon. Itse olen kasvanut kodissa, jossa on aina ajateltu niin, että tärkeintä on ajatus eikä lahjojen hinta ja määrä. Ei sillä, etteikö minun kodissani olisi voitu enemmänkin törsäillä. Meillä kuitenkin opetettiin iloitsemaan kohtuullisuuden rajoissa ja opetettiin arvostamaan lahjaa, oli se sitten kuinka pieni tai vaatimaton tahansa.



Appi ja anoppi ovat kasvattaneet lapisaan ilman, että olisivat koskaan kannustaneet heitä mihinkään. Siperia opettaa -meininki on tullut esiin usienkin. Koska heillä on ollut nuoruudessa vaikeaa, miksi lapsilla tulisi olla sen helpompaa. Koskaan ei kannustettu opiskeluissa tai työnhaussa. Appi ja anoppi kun ovat sitä sukupolvea, jolle töitä riitti ja eteen päin pääsi ilman koulutustakin. Koulutusta he eivät tunu arvostavankaan. Oli luojan lykky, että edes jotkut heidän lapsistaan tajusivat jatkaa kouluissa eteen päin eivätkä jääneet kaikki koulutuksettomina työmarkkinoille taistelemaan. Mieheni on saanut hyvän työn ja edennyt kivasti, mutta onnitteluja tai muuta kannustusta ei koskaan kuulunut. Aivan kuin lapset eivät saisi menestyä vanhempiaan paremmin. Ja kansainvälistyminen on kuulemma pelkkää humpuukia... Näin meitä aina kannustettiin kun lähdettiin välillä opiskelijavaihtoon ja työhrajoitteluun ulkomaille. Juurillamme olisi pitänyt pysyä....



Mun saldo onkin, että isovanhemmilta voi meillä oppia itsekkyyttä, kannustamattomuutta, toisten alistamista ja ties mitä..... Just kaikkea paitsi sitä, mitä juuri haluaisin omille lapsilleni opettaa. Haluan, että he kokevat, että heitä tuetaan ja kannustetaan. Ja halua, että he oppivat olemaan suvaitsevaisia, ystävällisiä ja huomaavaisia toisia kohtaan. Ja haluan, että he oppivat myös järkevän ja kohtuullisen rahankäytön päälle etteivät joku kaunis päivä ole velkahelvetissä kun ei ole opittu rahan arvosta ja kohtuullisuudesta.

Meillä suurin ongelma on tullut siitä kun en anna seitsemän viikkoiselle tytöllemme vettä! " Mitä? etkö anna vettä? Janohan sillä on..." Jos kitisee niin janohan sillä on, jos ihan itkee niin meinaa juuri kuolla janoon! No en anna vettä, puhukoot vaan. Saa nähdä mitä kaikkea tulee kun tyttö on vanhempi... Mutta muuten isovanhemmat on kyllä olleet ihania ja antaneet meidän päättää mikä lapsellemme on parhaaksi.

...joku jo mainitsikin. Se harmittaa neuvojissa, että heidän neuvoilleen ei ole juuri pohjaa. Eli se, että neuvo perustuu vain siihen, että kun on kuultu yhdestä tapauksesta, niin se tekee asiasta säännön. Esim. perhepedissä nukkuva vauva/lapsi ei koskaan opi nukkumaan omassa sängyssä, kun suvusta löytyy yksi sellainen tapaus. Tai kun suvussa yksi vauva itki jatkuvasti allergian vuoksi, niin ei sellaisella lapsella, joka ei itke jatkuvasti, voi olla allergiaa. Jne jne. Harmi niitä vanhempia, jotka uskovat vahingossa huonoja neuvoja sen vuoksi, että esim. tutun tutun lapsikin hemmoteltiin pilalle, kun kanniskeltiin paljon. Siinä onkin neuvojille hyvä kysymys: mihin heidän neuvonsa perustuu? :)

Juuri tuota kyseenalaistamattomuutta mäkin suren! Ehkä hyviä " aseita" neuvojille olisi esim lauseet:



-Oletko koskaan nähnyt lasta joka on rakkaudella ja välittämisellä hemmoteltu pilalle?

-Ei aikuistakaan jätetä itkemään itsensä uneen.



Mutta tuntuu että nuokin menevät vaan toisesta korvasta ulos. Pitää kai luottaa siihen että me saamme muovattua seuraavan sukupolven ns. paremmaksi: suvaitsevammaksi ja pehmeäarvoisemmaksi. Kai ne omat vanhemmat ovat ne jotka muokkaavat lapsen itsetuntoa ja tapoja eniten?



Eilen olimme anoppilassa taas ja oli muutama juttu taas vireillä. " Vauvat huutavat milloin mitäkin, ei siitä tarvii välittää" ja " ei hän enää sitä muista tai siitä välitä, ettei hänen toiveitaan kuunneltu" . Vauvani oli itkenyt sydäntäsärkevästi kun vaunussa oleminen ei enää huvittanut eikä mummi nostanut syliin (olin itse tunnin poissa harrastuksen parissa ja ihan tajuttoman huono itsetuntohan siitä iski). Olin tietenkin ylihuolestunut asiasta, vieläkin suren sitä. Mun sydän itkee kun ajattelen että näin minutkin on kasvatettu. Miksiköhän pelkään nykyään jätetyksi tulemista yli kaiken..?



Vaikeinta noissa tilanteissa on tosiaan se vankkana pysyminen. Kukaanhan ei tarkoita pahaa, ja jos " yhtäkkiä" tuohtuisi tuollaisiin kommentteihin, niin se olisi tosi järkyttävää isovanhemmille. Saisin hysteerisen leiman otsaani ja otan tietenkin kaiken liian vakavasti. Eikö minulla ole siihen oikeus, äiti kun olen? Musta tuntuu että mut tosiaan vaimennetaan! Mua ei hyväksytä sellaisena kuin olen! :(



Ei ollenkaan ihme että tuoreet äidit masentuvat, kun kukaan lähipiirissä ei kannusta tekemään kuten vaistot sanovat (esim. ottamaan vauvan heti syliin kun se itkee). Jos tällainen toiminta leimataan epäsopivaksi ja aivan liian ylihysteeriseksi, niin kait se äiti sitten pikku hiljaa alkaa uskomaan että onkin ihan crap ja että ne " superkasvattajat" , eli mummot ja mammat ovatkin oikeassa. Eli taivutaan sosiaalisen paineen alle, ihan ymmärrettävästi. Kamalaa!!!



Ei enää äitien alistusta!

Mummot ja mammat kuriin!

Mutta miten???

lukea näitä juttuja;)

Itsekin aikoinani ottaneena yhteen appiukon ja anopin kanssa....

Mutta tosiasia vaan on että nyt hoitokäytännöt muuttuu ja toisessa maassakin samaan aikaan on eri käytännöt saati sitten eri perheissä.



Itellä vanhin 19 eli niitä 80 luvun lopun lapsia ja nuorin vuoden joten kokemusta tähän väliin on kertynyt ja monenmonta harmittavaa neuvoa.

Nyt jo useimiten osaan vaan nauraa kaikille jutuille, Toisaalta mitä ekan kanssa teki tosi tärkeenä jo nyt vikan kanssa vaan nauraa että tuonkin olisi voinut helpommin tehdä. Kasvaa ja kehittyy ne silti.



Aikoinani eräs tuttu jolla on 8 nyt jo aikuista lasta sanoi

että ekan kanssa on PALJON hyviä teorioita mutta kahdeksannen jälkeen ei enää yhtään hyvää lastenkasvatusteoriaa vaan 8 iloista erilaista eritavoin kasvatettua lasta....





Itselläkään ei ole enää 6 jälkeen niitä hyviä teorioita olemassa muutakuin että rakastaa ja helliä paljon;)

Olen jopa nyt antanut niitä herkkuja ja saunottanutkin nuorimmaisia vaikka en ikinä olisi ekan kanssa niin tehnyt.



Joten nautikaamme lapsista vaikka hyviä neuvoja sateleekin...

tehkäämme kuitenkin oman päämme mukaan;)

Esikoinen meillä jo 7 vuotta ja minä olen menettänyt hermoni jo moneen otteeseen... Nykyään oikein ahdistaa mennä mummolaan, kun tietää, että siellä eletään kuin pellossa, ilman MITÄÄN sääntöjä. Mummolassa ei tarvitse syödä kunnon ruokaa, nukkumaan alle kouluikäiset menee puolilta öin, ja muutenkin mummo antaa kaikessa periksi. Ja lapset on niin rättipoikkiväsyneitä, että itkevät ja kiukkuavat ilman mitään syytä ja mummo valittaa, että kun lapset ei muuta kuin tappele keskenään. Nii-in, mistähän syystä?!?!

poikamme ruokintaan (10 kk):



- " eikö sen leivänkannikkaan kuitenkin laitettasi vähän voita, eihän se muuten miltään maistu"

- " jo on kumma, kun ei saa nakkeja antaa, sillehän tulee suolan puutos"

- " juottaisitte vaan mehua pullosta, sokeri pitää hyvin nälkää" (meillä juodaan tissin lisäksi vain vettä ja sekin menee ihan mukista)

- " älkää vaan ikinä opettako sitä syömään ketsuppia, sukulaistyttö sai leukemian kun söi aina niin paljon ketsuppia" ????



yleensä annan mennä nuo jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta tuo ketsuppijuttu sai mut ihan raivonvaltaan. miten joku kehtaa väittää, että pikkuisen tytön leukemia voisi johtua ruokavaliosta. vieläkin harmittaa, että kehtaa!

meillä pahin neuvoja lienee mun äiti... olis järkkyä, jos se sattuis olemaan anoppi.

Mietin välillä, että onkohan mulla jotenkin napanuora itsellä katkaisematta, kun kuuntelen niitä neuvoja/haukkuja. Siinä vaiheessa suutahdin, kun aloin saamaan ohjeita, mitä mun äidin työkaverit olivat kommentoineet meidän " mummin mielestä ongelmiin" eli mitä ilmeisimmin mun äidin duunin kahvipöytäkeskusteluissa vatvottiin meidän lasten asioita.

Jos minä olen lukenut jonkun asiantuntijan artikkelin, se on ihan modernia puppua. Mun äiti on myös lastenlääkäreitä parempi asiantuntija eli hänen ohjeitaan tulisi noudattaa mielummin.

Joo, kaikenmoista on kuultu. Toinen lapsi on niin laiha, ettei tässä suvussa ole nähty, emmehän tarjoa hänelle iltaisin lämmintä ruokaa (koskaan ei ole ollut ilman). Vauva on taas lihava, joten siltä pitäisi pantata maitoa (neuvolan mukaan ihan normis ja jos vertaan esim. naapurin tyttöön, niin on saman pituisena 800g hoikempi. itseasiassa paino on vähän mennyt alakanttiin viime aikoina, johtuneeko kovasta pulauttelusta... jonka minä olen myös äitini mielestä aiheuttanut syöttämällä vauvaa jo alusta asti liikaa, jolloin sillä on tämä sulkijaläppä venynyt... että näin. Eli vauvalta olisi pitänyt pihdata rintaa, koska se syö liikaa. Ja paljon paljon muuta.

Aika samanlaista on tullut meilläkin esiin. Ensin hermostuin ja ahdistuin, mutta sitten päätin saada asiasta jotain hupia.



Eli nykyisin meillä vain rauhallisesti todetaan joka kerta, miten meillä asiat tehdään ja joskus voidaan naurahtaa ääneen hulluille neuvoille ja päivitellä niitä tyyliin " voi herran jestas, miten minäkin olen vauvana säilynyt hengissä..."



Jos mummo puhuttelee lasta tyyliin " eikö se äiti syötä herkkuja..." , niin minä puhuttelen lasta tyyliin " voi voi, kun ei se mummo tiedä nykyajan hammaslääkärien suosituksia, kerrotaanko hänelle yhdessä..."



Meilläkään ei uskottu, että puuro ei maistu. Pyysin silloin anoppia keittämään puuron itse ja syöttämään sen lapselle. Arvatkaa, maistuiko.



Täytyy kyllä myöntää, että yhdestä asiasta olen suuttunut. Anoppi oli meillä iltahoitamassa lasta ja AINOA pyyntömme oli se, että jos lapsi huutaa ja ei rauhoitu, meille soitetaan. Olimme n. 15 min. matkan päässä juhlissa ja olisimme mielihyvin tulleet hetkeksi paikalle. Mitään soittoa ei tullut ja sitten myöhemmin kerrottiin, miten kauheasti lapsi oli huutanut. Emme ole sen jälkeen hänelle lasta hoitoon antaneet, vaikka meitä on kannustettukin lähtemään ravintolaan yms. Nyt olen saanut niin paljon etäisyyttä tähän asiaan (joka voisi muista tuntua pieneltä, mutta loukkasi minua syvästi), että aion seuraavan hoitopyynnön tullessa kertoa hänelle, kuinka syvästi hänen käytöksensä loukkasi minua ja miestäni ja ettemme todennäköisesti uskalla antaa hänelle lasta muuta kuin päivähoitoon vielä hetkeen. Tästä voi tulla hetkellinen riita, mutta olen sitä mieltä, että vaikka monessa asiassa uudet äidit voivatkin joustaa, niin tiettyjen peruskysymysten ja omien kasvatuksellisten kulmakivien kohdalla on tärkeintä kuunnella omaa itseään - äitien ja anoppien vihan uhallakin.

isovanhempien kommenteille tyyliin " antaa huutaa, keuhkot kehittyy.."



Mutta toiselta en enää niinkään! Onhan isovanhemmilla oikeus mielipiteisiinsä, itse ainakin otan ne jutut tyyliin " toisesta korvasta sisään, toisesta ulos!" Turhaan niihin takertuu, vaikka eihän ne aina kivoilta kuulosta!



Itse olet kuitenkin lapsesi vanhempi, tiedät parhaiten hoitotapasi..

Mun anoppi sanoi, jo laitoksella kun oli katsomassa meiän parin päivän ikäistä poikaa, että ei nyt ole niin kiinnostunut vauvasta, kun hänellä on jo kaksi lastenlasta. Voitte kuvitella miltä musta tuntui, juuri synnyttäneenä ja äidiksi tulleena.



Olin ollut vauvan kanssa kaksi viikkoa kotona, kun anoppi tulee meille pullapussin kanssa. Et ole kuitenkaan leiponut, se vain tokaisi ja löi pullat pöytään. No, ehkä sen tarkotus ei ollut se kuinka mä sen ymmärsin..



Vauvalla oli koliikki 3 ensimmäistä kuukautta ja siitäkin anoppi sanoi, että on se kumma kun sen maha on kipeä, ei vaan muilla lapsenlapsilla ole ollut.. siitäkin tuli olo, että mustahan se nyt tietysti on tämäkin koliikki kiinni. Muutenkin vauvamme oli maruuttaja ja rutisia anopin mielestä koko ensimmäiset kuukaudet.



Nyt meidän poika on kohta 5kk ja mahavaivat ovat onneksi takana. Nyt suurin murhe on ollut, että etkö sä nyt uskalla sille mitään muuta antaa kuin tissiä.. Vaivaa tuosta anopista ei kauheasti ole, yleensä soittaa jotain mun miehen asiaa. Harvemmin muistaa edes puhelimessa kysyä pojasta mitään. Se käykin meillä noin kerran kuukaudessa ainoastaan vaikka asuu alle puolen kilometrin päässä. Ei sillä että kaipaisin, mutta pojan takia toivoisi, että mumma olis kiinnostunut edes vähän.



Kaikki kaikessa anopille on sen oma pieni maailma ja omat kivut ja säryt. Lisäksi anopin tyttären kaksi pientä tytärtä ovat lähellä sydäntä ja heitä anoppi käy katsomassa lähes päivittäin vaikka asuvat paljon kauempana. Vielä poika on niin pieni, ettei ymmärrä olevansa mummalle vähemmän tärkeä kuin muut lapsenlapset, mutta ei lapsen tartte olla paljonkaan isompi, kun he tuollaisen asian hoksaavat..

Tottakai ohjeita ja neuvoja on tullut molemmin puolin isovanhemmilta. Parhaimmillaan se menee vielä niin, että ohjeistetaan ristiin. Samana toukokuisena lämpimänä kevätpäivänä tuli toiselta mummolta ohje, että enhän ylipue lasta, toiselta mummolta taas muistutus, että kyllä se tuuli on vielä kylmä, ethän palelluta lasta ;-)



Itse olen nyt kuopuksen myötä ottanut asenteen, että annan mennä ohjeet toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Joskus totean omalle äidilleni, että omanipahan palellutan/nälkiinnytän/jne.



Anopille en jaksa kovin edes kommentoida. Siellä suunnassa on paljon puhetta tyyliin:" Eihän se toinen halua yksin lattialla olla, kun muut on kahvipöydässä." Ja kuopus on kirahtanut kerran siellä lattialla... Ja muutakin pientä ärsytystä, mutta en jaksa enää välittää niistä.

Eli olen yrittänyt muistaa, että rakkaudellahan isovanhemmat neuvojaan antavat. He ovat saaneet ohjeet hoitaa lapsia näin ja haluavat tietysti lastenlastensa parasta kertoessaan saamiaan ohjeita meille. Onhan niin, että jos meidän lapsenlapsiamme tullaan 20 vuoden päästä hoitamaan " uusilla, moderneilla lastenhoito-ohjeilla" , joiden mukaan " lasten itkuun ei saa reagoida, vaan lasta pitää huudattaa" ja " äidinmaito on lapselle myrkkyä ja heti syntymästä alkaen pitää juottaa appelsiinimehua" - luultavasti mekin olisimme neuvomassa miniäparkojamme näillä vanhanaikaisilla ohjeilla päivät pitkät...



Mutta välillä kyllä itkunsekaisin nauruin kuuntelen imetysohjeita äidiltäni ja anopiltani. Aluksi (ensimmäiset 6kk) he olivat joka kerta nähdessämme huolissaan siitä, että " kyllä se maito varmasti loppuu. Ei sille mitään voi, se kyllä loppuu. Anna vaan velliä illalla, koska ei se maito kuitenkaan riitä..." No, kun maito sittenkin riitti, ihmeteltiin sitä suureen ääneen seuraavat pari kuukautta ja nyt kun imetän edelleen, vaikka vauva on jo 1v 1kk vanha, ollaan hämmästyneitä siitä, että " vieläkö sinä imetät? Kyllä tulee olemaan vaikeaa tuo vierottaminen? Ei se lapsi kyllä enää sitä maitoa tarvitse..." =D

esim esikoinen oli noin 1.5 v siellä hoidossa ja sanottiin että ei tarvi ilta suihkussa kastella/pestä hiuksia kun lapsella on oikeasti kammo hiusten pesusta että siinä tarvii olla äiti ja isä pesemässä...no anoppi sitten illalla soitti meille ettei saa lastamme rauhoittumaan se kun vaan huutaa hysteerisenä jo tunnin kohta.oli sitten mennyt pesemään lapsen hiukset. että näin!

sitten kun meille syntyi toinen lapsi niin ilmoitti jo valmiiksi että esikoinen on vienyt hänen sydämensä ja ei varmaan koskaan tule rakastamaan tätä toista lasta niin paljon. ja kun käydään nyt kylässä niin todellakin vaan ottaa esikoista syliin ja jos vaikka olen työntänyt hetkeksi vauvan anopille nii heti alkaa huutelemaan esikoiselle että ai haluukos mummon kulta tulla syliin no laitetaan vauva pois ja tottakai pitää sut ottaa jne..ymmärrän tietty pointin mutta kyllä tuntuu pahalta.

Mutta en meinannut tänään korviani uskoa, kun oltiin kahvilassa kaverini ja molempien lasten kanssa. Isommat lapset siis mukana kahvilla ja vauvat nukkui ulkona vaunuissa, hälyt päällä. Mun vauva alkoi itkeä ja menin ulos hyssyttämään. Kun olin hyssyttänyt noin 10 min. päätettiin lähteä kotiin, että nukahtaa kun vaunut oikeasti liikkuu. No, viereisestä pöydästä joku keski-ikäinen mies sanoi että " Anna huutaa, eikös niitä keuhkoja pidä vahvistaa" . En osannut vastata mitään, onneksi kahvilan pitäjä, myös keski-ikäinen nainen, vastasi hänelle että vahvistuu ne keuhkot huudattamattakin...