Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen "oudosta" perheestä. Entäs nyt kun sain itse lapsen?
18.05.2018 |
Ollessani lapsi meillä ei koskaan ollut nukkumaanmenoaikoja vaan saatettiin valvoa vaikka kuinka myöhään. En muista äitini tai isäni koskaan laittaneen aamupalaa, vaan kaapista sai ottaa mitä halusi koska vain halusi. En myöskään muista meidän koskaan istuneen perheenä yhdessä lounaalla tai päivällisellä vaan kukin söi kun oli nälkä, usein olohuoneessa vaikka kirjan ääressä tai pihalla tms. Meillä ei myöskään ollut valmiiksi laitettua ruokaa vaan yhdeksän vuotiaana jo paistoin itse itselleni ruokaa tai lämmitin mikrossa äitini hakemaa valmista ruokaa. Kaapit oli kyllä aina täynnä ihan laadukasta ruokaa, koska rahasta ei ollut pulaa, usein siellä oli jostain ravintolasta haettuja valmiita annoksia tms. Sain harrastaa mitä halusin mutta minua ei koskaan viety harrastuksiin tai kysytty miten niissä menee. En muista että minua olisi koskaan autettu vaikkapa läksyissä eikä vanhempani koskaan menneet vaikkapa vanhempainiltoihin paikalle. Vanhempani olivat kyllä paljon kotona ja läsnä minulle mutta vähän "oudolla" tavalla ei he saattoivat käydä kanssani tuntien keskusteluita jostain poliittisista kysymyksistä tms ja olivat kiinnostuneita ajatuksistani niistä jo ennen kuin täytin kymmenen. Kotiintuloaikoja minulla ei ollut. Olen siis kai oudosta perheestä, mutta minusta tuli ihan menestynyt ihminen, olen valmistunut hyvin arvosanoin ja olen hyvässä työssä ja terve jne.
Mutta entäs nyt kun sain oman lapsen? Omasta mielestäni oma lapsuuteni oli kiva, mutta nykyään kaikkialla puhutaan vain nukkumaanmenoajoista, ruoka-ajoista, vanhempainvarteista, vasukeskusteluista, ruokavalioista, unikouluista jne jne. Pitääkö minun ryhtyä suorittamaan tuollaista normatiivista vanhemmuutta, jotta en saa lastensuojelua niskaani? Miten edes osaan, kun itselläni ei ole sellaisesta mitään kokemusta eikä muistikuvia omasta lapsuudesta?
Kommentit (34)
Haista ap pitkä p..ka
OLET OUTO..v..un OUTO
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama mulla
Paitsi..kaapissa ei yleensä ruokaa
Mulle ei juteltu..
Lähdin parin päivän reissuille..ei kyselty perään...
Kun akasta aika jättää..syljen..h.audalleMiten minun kannattaisi kasvattaa lapset?
miksi en saa vinkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Haista ap pitkä p..ka
OLET OUTO..v..un OUTO
Ap on kermaperse joka haluaa kokoomuksen lailla kertoa rikkaista vanhemmistaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama mulla
Paitsi..kaapissa ei yleensä ruokaa
Mulle ei juteltu..
Lähdin parin päivän reissuille..ei kyselty perään...
Kun akasta aika jättää..syljen..h.audalleMiten minun kannattaisi kasvattaa lapset?
miksi en saa vinkkejä?
Mene pois ..täällä keskustellaan säännöllisen ruoka ajan merkityksestä ap:n lapsille
Tahan liittyy todella olennaisesti myos lapsen temperamentti. Kuulostat silta, etta olet itse varsin itseohjautuva, etka ole tarvinnut tukea elamanhallinan kehittamisessa tms. Kaikki lapset ei sellaisia ole, vaan heidan pitaa opetella saannollista elamaa vanhempien opastuksella. Mulla oli vahan samanlaista kotona kuin sinullakin, tosin koin ettei minusta pideta huolta. En myoskaan oppinut minkaanlaista pitkajanteisyytta tai tekemaan toita menestyksen eteen mika alkoi aiheuttaa isoja ongelmia lukiossa ja viela vanhempanakin.
Lapselle tarkeinta lienee, etta vanhempi on lasna ja kiinnostunut lapsen elamasta ja tukea on tarjolla jos sita tarvitsee. Esim. yhteinen paivittainen ruokailuhetki korreloi lasten onnellisuuden ja koulumenestuksen kanssa aika vahvasti.
Ja kannattaa istua alas sen miehesi kanssa ja keskustella kunnolla millasta vanhemmuutta haluatte harjoittaa, millaisia odotuksia kummallakin on jne. ettei tule turhia yhteentormayksia. Kehitatte sitten yhdessa sopivan tavan kasvattaa lastanne ja hyvaksytte toistenne erilaiset tyylit elleivat ne ole aivan tormayskurssilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samantyyppinen lapsuus, mutta silti jotain on täytynyt olla eri tavalla koska itse koin sen ahdistavana ja sekavana. Rajattomana. Jotenkin oli liikaa vastuuta siitä milloin syö ja nukkuu jne. ja ainakin minulla meni aika nopeasti (ja yhäkin menee) sekaisin päiväjärjestys ja kaikki jos niistä pitää itse kelloa pitää. Läksyjäkään en viitsinyt tehdä. Toisaalta meillä nuo vanhempi-lapsi keskustelu sessioit olivat lähinnä sitä että vanhempi puhui itsestään ja minä kuuntelin. Eli siitä voi jo jotain päätellä.
Kuulostaa aika rajattomalta sinun lapsuutesi. Upeaa, ettei se on vaikuttanut negatiivisesti, eli perusturvallisuus oli kunnossa!
Nyt sinulla tosiaan on mietinnän paikka kuten kaikilla meillä vanhemmilla: mitä haluan tehdä samoin kuin omassa lapsuudenkodissani, mitä haluan tehdä eri tavalla. Sitten on vielä sinun puolisosikin kokemukset ja ajatukset, ja voin sanoa että kompormissit ei ole aina helppoja.
Minä elin perheessä jossa oli paljon sääntöjä, mieheni taas aika vapaassa, minusta liian vapaassa ympäristössä. Eniten kahnausta meille tulee nyt, kun yritetään luovia omien lasten kanssa. Mutta, minä olen oppinut löysäämään, ja mieheni taas haluaa itsekin tehdä joitain asioita eri tavalla kuin omat vanhempansa, esim. hän on antanut todella paljon aikaansa lapsille, toisin kuin omat vanhempansa hänelle.
Tsemppiä, sieltä jostain se joku hyvä keskitie löytyy <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama mulla
Paitsi..kaapissa ei yleensä ruokaa
Mulle ei juteltu..
Lähdin parin päivän reissuille..ei kyselty perään...
Kun akasta aika jättää..syljen..h.audalleMiten minun kannattaisi kasvattaa lapset?
miksi en saa vinkkejä?
Surullista :( Vinkkini: hae apua, terapiaa suosittelen!
Minkä ikäinen se sun lapsi on nyt, ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en ole koskaan pitänyt rutiineista, vaan ennen lasta vapaalla ollessani nukuin ja valvoin miten sattuu, söin silloin kun oli nälkä ym. Viikonloppu saattoi mennä vaikkapa sängyssä lueskellessa ja elokuvia katsellessa, yöpaita päällä, syöden sitä mitä jääkaapista sattui löytymään. Mies on toista maata. Hänelle tuntuu olevan tärkeää tiettyinä toistuvat jutut, ja vanhempansa noudattavat hyvin orjallista päiväaikataulua johon meidänkin täytyy mukautua jos vietämme heidän kanssaan aikaa.
Lapsemme on nyt 4 ja kyllä meillä on parin tunnin tarkkuudella tietty päivärytmi, tosin minä tykkään edelleen nukkua viikonloppuaamuisin lähelle puoltapäivää ja valvoa iltaisin myöhään. Mies herää yleensä yhtäaikaa lapsen kanssa, tai laittaa hetkeksi lastenohjelman jos haluaa itse vielä torkkua. Kyllä tämä minua vähän ärsyttää, mutta toisaalta pitää myös vähän ruodussa.
En tykkää säännöistä sääntöjen vuoksi, ja harvaa asiaa kotona kiellän, mutta toisia ei saa koskaan satuttaa eikä mitään saa tahallaan rikkoa. Lisäksi kannustan avuliaisuuteen ja omatoimisuuteen. Sängyllä ja sohvalla saa hyppiä, ruokaakin syödään välillä retkimäisesti missä sattuu, nukutaan koko lauma koiraa myöten samassa sängyssä sulassa sovussa. Välillä kaikki on mullin mallin, sitten siivotaan yhdessä.
Lastenohjelmia katsotaan ehkä liikaa, mutta vastapainoksi luemme erittäin paljon kirjoja, juttelemme, laulamme, höpsöttelemme, taiteilemme ym. Pedantilla miehellä palaa välillä käpy meidän luovien projektien kanssa, kun kaikki on pitkiä aikoja levällään. Muutenkin hän yrittää pitää meillä järjestystä yllä.
Joistain asioista lässytetään liikaa. Esim. ruokailu; ruokailu voi parhaillaan olla tosi kiva yhdessäolon hetki perheelle, mutta en lähtisi arvostelemaan, että jos ei joka päivä syödä pöydän ääressä ja yhdssä olisi heti jotkut elämän perusarvot ja tavat pielessä. Useissa perheissä syödään eri aikoihin jo ihan sen takia että perheenjäsenten aikataulut voivat olla niin erilaiset. Ihan kun maailman suurin synti olisi esim. syödä telkun ääressä? Olisin huolissani enemmänkin jos perheessä ei ole tarpeeksi ruokaa tai se ei ole monipuolista ja monipuolisuudella en tarkoita mitään luomua pelkästään ja sokeri pannassa vaan kaikkea mahdollista terveellistä ja joskus epäterveellistäkin herkkua.
Nukkumaan menemiset sanelee varmaan aika pitkälti perheen tilanne, eli koska joudutaan menemään töihin tai kouluun. Jos esimerkiksi perheessä ei kukaan mene töihin klo 8 aamulla vaan ehkä myöhemmin, niin onko heti vuorokausirytmi pielessä jos ei olla ylhäällä viimeistään klo 7 joka päivä? Nämä on taas näitä kysymyksiä mitä monet aikuisetkin ajattelevat tyyliin; Pirkko on ahkera tyyppi kun menee töihin jo 6. Sirkka on laiska kun menee vasta kymmeneksi. Tosin, kumpikin tekee töitä 8h päivä...
Kotiintuloajat; varmaan tarpeelliset jos nuori maleksii kylillä puolille öin. Jos näin ei tee niin ei sitä tarvitse pahemmin kotiintuloajoista edes keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma onkin siis se, että vaimolla ja miehellä on erilainen käsitys siitä, miten lapsiperheenä on hyvä elää. No jokaisellahan on omasta taustasta johtuvat odotukset, joita ei itse aina huomaakaan, ennen kuin törmää toisenlaisiin. Teillä vaan on tosi erilaiset. Vaatii paljon keskustelua, miettimistä, kärsivällisyyttä ja kompromisseja. Usein "paluu kohti keskiarvoa" on hyvä periaate, johon hyviä neuvoja onkin tullut.
Itselläni oli varsin "säännöstelty" lapsuus, mutta läksyjen tekoon vanhemmat eivät puuttuneet. Kysyivät vain ulos lähtiessäni, onko läksyt tehty. Silloin tuli jonkin verran muunneltua totuutta. Minusta olisi ollut mukavaa, jos olisi ainakin joskus voinut tehdä läksyjä äidin tai isän kanssa vaikka keittiän pöydän ääressä, eikä yksin omassa huoneeessa. Eipä tullut mieleen sanoa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni taas on kotoisin perheestä, jossa hänen ollessa lapsi oli aina ruoka tiettyyn aikaan ja koko perheen oli pakko istua silloin syömään yhdessä ja oli tarkat nukkumaanmenoajat ja äiti heräsi ensimmäisenä, laittoi kaikille aamiaisen valmiiksi pöytään keitettyine puuroineen ja kananmunineen ja herätti sitten muun perheen yhdessä syömään yhtäaikaa sitä aamiaista jne. Mies kuvittelee, että kaikki äidit (minä mukaanlukien) on tuollaisia kuin hänen äiti, ja se etten laita aamiaista ei siis ennen häntä haitannut mutta nyt kun meillä on lapsi niin mies IHMETTEELEE (ei siis valita, vaan hämmästelee) ja minä taas ihmettelen että mistä mies oikein edes puhuu. Ap.
Otan osaa. Vastaava asetelma on myös meillä.
Alue: Aihe vapaa
Ai niin kasvatin itse itseni..katsoppas moista:)
Kävin koulut (laina), menin töihin..vietin joulunpyhät yksin opiskelukämpässä.