Olen "oudosta" perheestä. Entäs nyt kun sain itse lapsen?

Vasukeskustelut ja vartit on vain kerran vuodessa, ei varmaan oo liian raskasta. Toki jos et päivähoitoon lasta laita vaan hoidat itse niin ei tarvii vasujakaan käydä läpi. Nukkumaan meno ajat on ihan hyvä lapselle ja myös itselle, kiva että on myös omaa aikaa illalla kun on saanut lapsen nukkumaan. Vauvaa kannattaa syöttää ihan silloin kun sillä on nälkä, isommille on hyvä pitää ainakin jonkinlaiset ruoka-ajat. Olihan sulla lapsena ainakin koulussa ruoka-aika ja tuskin töissäkään voit syödä ihan milloin huvittaa, joten ei se nyt sulle ihan vierasta ole.

Ainakin sunulla oli turvallinen lapsuus aikuisten läsnäollessa. Oli ruokaa ja vanhemmillasia aikaa keskustella. Nykyisin on vain rajoja ja tukka putkella vanhemmat juoksee omissa menoissa ja harrastuksissa ja lapsia viedään sinne tänne harrastuksiin.

Rajat on rakkautta, mutta silloin kun ne rajat on tiukkaa tvn katselun säätöä, ruoka-aikoja ja pakkoharrastusta niin se on simputusta ja ihan turhaa kränän aiheuttajaa. Rajat on jotain muuta kuin pikkunipotusta.

Meillä on aina eletty rennosti. Lapsia kolme 12-17 vuotiaat. Koulun pidän lasten omana juttuna. Vanhempainilloissa olen käynyt kolme kertaa viimeisten 12 vuoden aikana ja nekin ihan turhia käyntejä.

Älä lähde suorittamaan yhtään mitään. Ole lapsellesi vanhempi, joka on kiinnostunut hänen elämästään. Tietyt rajat ja rutiinit luovat turvaa kasvavalle, mutta älä niitä niiden rajojen itsensä takia aseta. Parhaat rajat on sellaiset kuminauhat, jotka joustaa, mutta pysyy. Kivimuurirajat, joustamattomat ja kovat, on vankila. Lapsi kasvaa ja sen mukaan mikä on järkevää, rajat muuntuu ja venyy myös. Ja jos saat useampia lapsia, niin hekin voivat olla hyvin erilaisia. Mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.

Nauti lapsestasi, älä suorita. Rennosti vaan!

No, ensinnäkään et voi muistaa miten sinusta huolehdittiin kun oli alle 3-4v, ja kuulostaa siltä, että muistelet nyt aikoja kun olit 7+. Todennäköisesti sinusta on huolehdittu paljon enemmän kun olit ihan pieni, koska sinulle on kehittynyt hyvä itsetunto ja itsearvostus.

Minulla oli vähän samanlainen lapsuudenperhe, ja koin kyllä itseni vähän alihuolehdituksi. Omien lasten kanssa olen halunnut toimia toisin.

Ja nykyään on kyllä hyvin vaikea lapsen harrastaa, jos se jätetään täysin lapsen itsensä hoidettavaksi. Esimerkiksi mun pojalle joukkuelaji ja siinä kehittyminen on ollut tosi hyväksi. Mutta hän ei olisi nyt "sisällä" joukkueessa, ellei olisi aloittanut 5-vuotiaana, jolloin meidän oli tietysti pakko valita seura, viedä hänet treeneihin jne. Nykyään poika on 9, mutta treenit ovat n. 8 km päässä kotoa alueella, jolla emme halua hänen liikkuvan yksin iltaisin (plus joutuisi vaihtamaan joukkoliikennevälinettä 1-2 kertaa), joten edelleen kuskaamme. Harrastus on selvästi hänelle hyväksi monella tapaa, joten haluamme sen hänelle tarjota.

Mutta, todennäköisesti lapsesi opettaa sinulle millaista vanhemmuutta hän tarvitsee. Ei sinun tarvitse tehdä mitään lastensuojelun pelossa, mutta lapsesi tarpeiden takia kyllä. Mm. jos lapsesi menee päiväkotiin, niin on lähes mahdotonta antaa hänen valvoa niin myöhään kuin häntä huvittaa, jos et halua hänen kärsivän. Sama tietysti koulun kanssa myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vasukeskustelut ja vartit on vain kerran vuodessa, ei varmaan oo liian raskasta. Toki jos et päivähoitoon lasta laita vaan hoidat itse niin ei tarvii vasujakaan käydä läpi. Nukkumaan meno ajat on ihan hyvä lapselle ja myös itselle, kiva että on myös omaa aikaa illalla kun on saanut lapsen nukkumaan. Vauvaa kannattaa syöttää ihan silloin kun sillä on nälkä, isommille on hyvä pitää ainakin jonkinlaiset ruoka-ajat. Olihan sulla lapsena ainakin koulussa ruoka-aika ja tuskin töissäkään voit syödä ihan milloin huvittaa, joten ei se nyt sulle ihan vierasta ole.

Oli lapsena koulussa tietenkin se koulun lounas tiettyyn aikaan, mutta tarkoitinkin perhe-elämää aloituksessani. Olen aina ollut sellaisissa töissä, joissa saan vapaasti päättää koska menen syömään tai että menenkö edes. Ap.

Ei kannata turhaan kehittää ongelmia sinne missä niitä ei ole, tärkeintä on että sinusta vanhempasi olivat läsnä ja lapsuutesi kiva- monien "outo" perhe tarkoittaa esim insestiä. Ei epä-säännöllisiä ruoka-aikoja.

Mieheni taas on kotoisin perheestä, jossa hänen ollessa lapsi oli aina ruoka tiettyyn aikaan ja koko perheen oli pakko istua silloin syömään yhdessä ja oli tarkat nukkumaanmenoajat ja äiti heräsi ensimmäisenä, laittoi kaikille aamiaisen valmiiksi pöytään keitettyine puuroineen ja kananmunineen ja herätti sitten muun perheen yhdessä syömään yhtäaikaa sitä aamiaista jne. Mies kuvittelee, että kaikki äidit (minä mukaanlukien) on tuollaisia kuin hänen äiti, ja se etten laita aamiaista ei siis ennen häntä haitannut mutta nyt kun meillä on lapsi niin mies IHMETTEELEE (ei siis valita, vaan hämmästelee) ja minä taas ihmettelen että mistä mies oikein edes puhuu. Ap.

Ihan samanlaista mulla. 

Vanhempani olivat ns. kulttuuripersoonia. Kaikki "säännöt" olivat saatanasta. 

Eli huolehdittiin kyllä ja rahaa riitti. Kukaan ei vain kontrolloinut mitään. Mutta ihminen minustakin on tullut.

Ja melko hyvä sellainen. Lapsilleni olen yrittänyt vähän enemmän säännönmukaisuutta, mutta nykymaailman käsityksen mukaan se on vähäistä. 

Lapset ovat nukkuneet, kun nukuttaa, syöneet kun nälättää, harrastaneet mitä tykkäävät omilla ehdoillaan jne. 

Ihan hyviä tyyppejä ovat tässä vaiheessa ainakin, vanhin 23-vuotias, nuorin 16 vuotta. 

Yhteiset ateriat ovat tärkeitä, itse en ollut edes kuullut "on kurjaa syödä yksin" ennen kuin 15-v.  En ollut tullut ajatelleeksi asiaa.

Lapsuutesi vaikuttaa melko vapaalta, en hyväksyisi minäkään että laitetaan liikaa ahdistavia sääntöjä.

Jouduin maistamaan raakaa valkosipulia 60-luvulla, parkaisin kuinka kauheaa, heti oltiin sanomassa, tuo ei ole sopivaa.  

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Tässä on tullut yllättäviä törmäyksiä vaan tuon miehen kanssa nyt kun saimme lapsen. Ennen lasta elimme ilman rytmiä ja säännöllisyyttä ja siis välillä ihan eri rytmissäkin keskenämme. Ja olimme molemmat tyytyväisiä siihen. Nyt taas kumpikin yritämme toteuttaa lapselle sitä samaa joka oli oma lapsuutemme, ja näyttää siltä että ne on aivan päinvastaiset olleet. Ap.

No mun mielestä ne rytmit ja rutiinit ovat vain sellainen asia, jotka helpottavat elämää. Kun lapsen vuorokausirytmi on tietynlainen (ruoka-ajat samaan aikaan, nukkumaanmeno samaan aikaan), ei tarvitse tapella nälkäisen tai kiukkuisen lapsen kanssa, ja eri asiat, jotka päivään kuitenkin kuuluvat (kuten vaikka nukkumaanmeno), sujuvat jouhevammin, kun ne eivät tule yllätyksenä. Rutiinit luovat turvallisuutta lapsen elämään. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että niistä ei voisi joskus poiketa.

Se hyöty, mikä säännöllisistä ruoka-ajoista on, on se, että lapsi ei opi närppimään ja napostelemaan, vaan tottuu siihen, että ruoka syödään ruoka-aikaan, eikä silloin, kun sattuu huvittamaan. Etukäteen ei voi tieää, onnistuuko itsesäätely lapselta vai ei. 

Rutiinit auttavat myös jaksottamaan päivää sillä tavalla, että myös vanhemmille jää omaa aikaa. Säännöllinen ulkoilu taas auttaa siihen, että lapsi saa purkaa energiaa, mikä taas saa ruuan maistumaan ja unen tulemaan nukkuma-aikaan (mikä taas tarkoittaa vähemmän kiukuttelelua ja enemmän aikaa vanhemmalle tehdä jotain omaa).

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Isällä ei ole sananvaltaa perhe-elämään, äiti voi luoda sen ihan mieleisekseen?

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Isällä ei ole sananvaltaa perhe-elämään, äiti voi luoda sen ihan mieleisekseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Tässä on tullut yllättäviä törmäyksiä vaan tuon miehen kanssa nyt kun saimme lapsen. Ennen lasta elimme ilman rytmiä ja säännöllisyyttä ja siis välillä ihan eri rytmissäkin keskenämme. Ja olimme molemmat tyytyväisiä siihen. Nyt taas kumpikin yritämme toteuttaa lapselle sitä samaa joka oli oma lapsuutemme, ja näyttää siltä että ne on aivan päinvastaiset olleet. Ap.

Aloituksesi ja tämä vastauksesi kuulostaa tosi samanlaiselta tilanteelta kuin omani. Olen elänyt melko vapaan lapsuuden samoin kuin sinä, yh-äiti oli läsnä mutta vähän "pihalla" näin jälkeenpäin ajatellen. Ei painostanut läksyjen tekoon eikä koulunkäyntiin muutenkaan, ei kotiintuloaikoja jne. En kuitenkaan ajautunut mihinkään vaikeuksiin, koulu sujui omalla painollaan (ka 8 oppilas) jne. Olisin jossain vaiheessa toivonutkin enemmän kuria. Muistan lapsuuteni kuitenkin hyvin onnellisena ja olen aina saanut kokea että äiti on todella kovasti meitä lapsiaan rakastanut, vaikka puitteet ei olleet kuten ikätovereilla (omakotitalot, molemmat vanhemmat, harrastuksia, matkoja, rahaa...). 

Sitten menin yksiin miehen kanssa, jolla on juuri toisenlainen tausta. Todella kova kuri lapsuudessa ja niitä matkoja ja puitteita, mitä itsellä ei ollut. Tehtiin lapsi ja - erottiin.

Nyt lapsi on 12 ja varsinkin nyt on kasvatusperiaatteet tosi ristissä hänen isänsä kanssa. Hän haluaisi kontrolloida (ja että minä kontrolloisin) lasta 247, läksyt pitäisi tehdä joka päivä heti koulun jälkeen, kotiintuloaika klo 17 jonka jälkeen meidän pitää syödä yhdessä jne. En itsekään yhtä vapaata kasvatusta kannata kuin minulla oli, mutta minusta ei ole niin väliä, tekeekö lapsi läksyt vasta kotiintuloajan jälkeen (joka on muuten meillä klo 19, mikä miestä kismittää!) ja lämmittääkö hän ruokaa heti koulun jälkeen kun itse olen vielä töissä. Kuitenkin iltapala syödään yhdessä, mutta ei ole kuulemma ollenkaan sama asia, koska heillä syötiin se päiväruoka aina yhdessä... Meillä on kuitenkin tytön kanssa tosi hyvät, läheiset ja luottamukselliset välit ja lapsen mielestä kuria liiaksikin, mutta tämä ei riitä isälle, hän haluaisi pitää lähinnä itsevaltiasmaisen kurin eikä lapsen kanssa saa olla kaveri yms.  Tätä käytäntöä hän toteuttaa sen joka toinen viikonloppu kun lapsi on siellä, ja lapsi inhoaa sitä ja kokee täydellisen kontrollin menettämisen omasta elämästään tuolloin, kun häntä ei yksinkertaisesti kuunnella. Ja vaikka kuinka koitan rauhallisesti selittää että meidän kodissa on omat toimintatapamme ja sääntömme, niin ei mene jakeluun, aina tulee kommenttia kuinka väärin toimitaan. 

Siinähän natisee, ehkä jossain vaiheessa ymmärtää että lapsella on oma tahtonsa, vaikka onkin vielä lapsi, kyllä häntäkin pitää kuunnella, muuten välit menevät juuri tuollaiseksi ylämainen-alamainen. Minua hän tottelee, koska kokee, että kunnioitan ja kuuntelen häntä enkä vain käskytä.

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä ne rytmit ja rutiinit ovat vain sellainen asia, jotka helpottavat elämää. Kun lapsen vuorokausirytmi on tietynlainen (ruoka-ajat samaan aikaan, nukkumaanmeno samaan aikaan), ei tarvitse tapella nälkäisen tai kiukkuisen lapsen kanssa, ja eri asiat, jotka päivään kuitenkin kuuluvat (kuten vaikka nukkumaanmeno), sujuvat jouhevammin, kun ne eivät tule yllätyksenä. Rutiinit luovat turvallisuutta lapsen elämään. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että niistä ei voisi joskus poiketa.

Se hyöty, mikä säännöllisistä ruoka-ajoista on, on se, että lapsi ei opi närppimään ja napostelemaan, vaan tottuu siihen, että ruoka syödään ruoka-aikaan, eikä silloin, kun sattuu huvittamaan. Etukäteen ei voi tieää, onnistuuko itsesäätely lapselta vai ei. 

Rutiinit auttavat myös jaksottamaan päivää sillä tavalla, että myös vanhemmille jää omaa aikaa. Säännöllinen ulkoilu taas auttaa siihen, että lapsi saa purkaa energiaa, mikä taas saa ruuan maistumaan ja unen tulemaan nukkuma-aikaan (mikä taas tarkoittaa vähemmän kiukuttelelua ja enemmän aikaa vanhemmalle tehdä jotain omaa).

Minua itseäni ahdistaa rytmit. Näen rytmeissä vain huonoja ja elämää hankaloittavia puolia. Miksi ruoka pitäisi syödä ruoka-aikaan jos kuitenkin syö riittävästi ja terveellisesti? Mitä vikaa on napostelussa, jos ei sentään koko ajan napostele hampaitaan pilalle ja jos napostelee terveelistä kuten vaikka porkkanaa tms? Miksi säännöllinen ulkoilu on tärkeää? Meillä on oma piha ja lapsi pääsee sinne koska vain haluaa mennä eli ulkoilusta ei ole pulaa. Minullakaan ei ole unirytmiä itselläni, joten lapsen säännöllinen unirytmi ei antaisi minulle omaa aikaa sen enempää koska herään ja nukun vähän miten sattuu nukuttamaan. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs jos sinä loisit ihan oman perhe-elämäsi ja siihen liittyvät kuviot - ota omasta lapsuudestasi ne parhaat puolet, muuta sitä, mitä haluat ja toteuta omaa agendaasi? Vaikka somessa kuinka mouhotaan milloin mistäkin, kukanenkin tietää kuitenkin ihan itse, mikä toimii omassa elämässä parhaiten. Elähtän toki omaa, et av-mammojen elämää?

Tässä on tullut yllättäviä törmäyksiä vaan tuon miehen kanssa nyt kun saimme lapsen. Ennen lasta elimme ilman rytmiä ja säännöllisyyttä ja siis välillä ihan eri rytmissäkin keskenämme. Ja olimme molemmat tyytyväisiä siihen. Nyt taas kumpikin yritämme toteuttaa lapselle sitä samaa joka oli oma lapsuutemme, ja näyttää siltä että ne on aivan päinvastaiset olleet. Ap.

Aloituksesi ja tämä vastauksesi kuulostaa tosi samanlaiselta tilanteelta kuin omani. Olen elänyt melko vapaan lapsuuden samoin kuin sinä, yh-äiti oli läsnä mutta vähän "pihalla" näin jälkeenpäin ajatellen. Ei painostanut läksyjen tekoon eikä koulunkäyntiin muutenkaan, ei kotiintuloaikoja jne. En kuitenkaan ajautunut mihinkään vaikeuksiin, koulu sujui omalla painollaan (ka 8 oppilas) jne. Olisin jossain vaiheessa toivonutkin enemmän kuria. Muistan lapsuuteni kuitenkin hyvin onnellisena ja olen aina saanut kokea että äiti on todella kovasti meitä lapsiaan rakastanut, vaikka puitteet ei olleet kuten ikätovereilla (omakotitalot, molemmat vanhemmat, harrastuksia, matkoja, rahaa...). 

Sitten menin yksiin miehen kanssa, jolla on juuri toisenlainen tausta. Todella kova kuri lapsuudessa ja niitä matkoja ja puitteita, mitä itsellä ei ollut. Tehtiin lapsi ja - erottiin.

Nyt lapsi on 12 ja varsinkin nyt on kasvatusperiaatteet tosi ristissä hänen isänsä kanssa. Hän haluaisi kontrolloida (ja että minä kontrolloisin) lasta 247, läksyt pitäisi tehdä joka päivä heti koulun jälkeen, kotiintuloaika klo 17 jonka jälkeen meidän pitää syödä yhdessä jne. En itsekään yhtä vapaata kasvatusta kannata kuin minulla oli, mutta minusta ei ole niin väliä, tekeekö lapsi läksyt vasta kotiintuloajan jälkeen (joka on muuten meillä klo 19, mikä miestä kismittää!) ja lämmittääkö hän ruokaa heti koulun jälkeen kun itse olen vielä töissä. Kuitenkin iltapala syödään yhdessä, mutta ei ole kuulemma ollenkaan sama asia, koska heillä syötiin se päiväruoka aina yhdessä... Meillä on kuitenkin tytön kanssa tosi hyvät, läheiset ja luottamukselliset välit ja lapsen mielestä kuria liiaksikin, mutta tämä ei riitä isälle, hän haluaisi pitää lähinnä itsevaltiasmaisen kurin eikä lapsen kanssa saa olla kaveri yms.  Tätä käytäntöä hän toteuttaa sen joka toinen viikonloppu kun lapsi on siellä, ja lapsi inhoaa sitä ja kokee täydellisen kontrollin menettämisen omasta elämästään tuolloin, kun häntä ei yksinkertaisesti kuunnella. Ja vaikka kuinka koitan rauhallisesti selittää että meidän kodissa on omat toimintatapamme ja sääntömme, niin ei mene jakeluun, aina tulee kommenttia kuinka väärin toimitaan. 

Siinähän natisee, ehkä jossain vaiheessa ymmärtää että lapsella on oma tahtonsa, vaikka onkin vielä lapsi, kyllä häntäkin pitää kuunnella, muuten välit menevät juuri tuollaiseksi ylämainen-alamainen. Minua hän tottelee, koska kokee, että kunnioitan ja kuuntelen häntä enkä vain käskytä.

Tää ei nyt ollut ehkä se termi mitä hain... :'D Ehkä tajuatte kuitenkin. :D

-15

Ap:n lapsuun kuulosti aika samanlaiselta kuin omani. Ja mm. sen vuoksi en ole halunnut hankkia lapsia, vaikka ei se sitä toisaalta olisi estänytkään. Ystävien lapsille osaankin osoittaa nyt rakkautta ja rajoja, joita osin itseltäni puuttui.

Sama mulla

Paitsi..kaapissa ei yleensä ruokaa

Mulle ei juteltu..

Lähdin parin päivän reissuille..ei kyselty perään...

Kun akasta aika jättää..syljen..h.audalle

Miten minun kannattaisi kasvattaa lapset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä ne rytmit ja rutiinit ovat vain sellainen asia, jotka helpottavat elämää. Kun lapsen vuorokausirytmi on tietynlainen (ruoka-ajat samaan aikaan, nukkumaanmeno samaan aikaan), ei tarvitse tapella nälkäisen tai kiukkuisen lapsen kanssa, ja eri asiat, jotka päivään kuitenkin kuuluvat (kuten vaikka nukkumaanmeno), sujuvat jouhevammin, kun ne eivät tule yllätyksenä. Rutiinit luovat turvallisuutta lapsen elämään. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että niistä ei voisi joskus poiketa.

Se hyöty, mikä säännöllisistä ruoka-ajoista on, on se, että lapsi ei opi närppimään ja napostelemaan, vaan tottuu siihen, että ruoka syödään ruoka-aikaan, eikä silloin, kun sattuu huvittamaan. Etukäteen ei voi tieää, onnistuuko itsesäätely lapselta vai ei. 

Rutiinit auttavat myös jaksottamaan päivää sillä tavalla, että myös vanhemmille jää omaa aikaa. Säännöllinen ulkoilu taas auttaa siihen, että lapsi saa purkaa energiaa, mikä taas saa ruuan maistumaan ja unen tulemaan nukkuma-aikaan (mikä taas tarkoittaa vähemmän kiukuttelelua ja enemmän aikaa vanhemmalle tehdä jotain omaa).

Minua itseäni ahdistaa rytmit. Näen rytmeissä vain huonoja ja elämää hankaloittavia puolia. Miksi ruoka pitäisi syödä ruoka-aikaan jos kuitenkin syö riittävästi ja terveellisesti? Mitä vikaa on napostelussa, jos ei sentään koko ajan napostele hampaitaan pilalle ja jos napostelee terveelistä kuten vaikka porkkanaa tms? Miksi säännöllinen ulkoilu on tärkeää? Meillä on oma piha ja lapsi pääsee sinne koska vain haluaa mennä eli ulkoilusta ei ole pulaa. Minullakaan ei ole unirytmiä itselläni, joten lapsen säännöllinen unirytmi ei antaisi minulle omaa aikaa sen enempää koska herään ja nukun vähän miten sattuu nukuttamaan. Ap.

Miksi ruoka pitää syödä ruoka-aikaan – no vaikkapa siksi, että jos ateriavälit venyvät, lapsi käy kiukkuiseksi, eikä minusta kiukkuisen lapsen kanssa ole kiva toimia. Lapsihan ei välttämättä nälkäänsä tunnista, mutta kun on venyttänyt sitä ateriaväliä tarpeeksi, yhtäkkiä mikään ei enää käykään eikä yksinkertaisimmatkaan asiat onnistu. 

Jatkuva napostelu on haitallista, vaikka napostelisi terveellisestikin. Minkä tahansa ruuan syömisestä tulee happohyökkäys. Jos haluaa säästää hampaita, opettelee syömään ruoka-aikoina, eikä puputtamaan jotain jatkuvasti. Ei lapsi ymmärrä, että maanantaina on ihan ok napostella koko ajan vaikkapa porkkanaa, mutta tiistaina se ei olekaan ok, kun ei koko ajan voi napostella.

Selitin jo, mikä hyöty ulkoilussa on: kun lapsi saa purkaa energiaansa, ruoka ja uni maistuvat paremmin. Edelleen, tämä helpottaa ennen kaikkea vanhemman elämää. Lapset kiukuttelevat ihan tarpeeksi muutenkin, mä oon pyrkinyt eliminoimaan turhaa lisäkiukuttelua pitämällä kiinni ulkoilusta ja päivärytmistä.

Jos nukut, milloin sattuu nukuttamaan, miten työnteko onnistuu? Lapsesi on varmasti jossain vaiheessa menossa päiväkotiin ja kouluun: jos lapsella ei ole minkäänlaista päivärytmiä, käy helposti niin, ettei lapsesi saa tarpeeksi pitkiä yöunia, minkä takia aamuheräämiset ovat vaikeita ja päiväkodissa toimiminen ja koulussa keskittyminen hankalaa.

Eihän se päivärytmi nyt pikkuvauva-aikana olekaan kovin tärkeää, mutta kyllä mä huomasin sen edut jo siinä vaiheessa, kun vauva alkoi syödä kiinteitä.