Mitä eroa on ujoudella ja introverttiydellä?

Vierailija kirjoitti:

Googlata ambivertti. Minä olen ainakin lähimpänä sitä.

Ambivertti? Pitääpä perehtyä asiaan. Nyt tuntuu olevan niin muotia olla introvertti. Ehkäpä ambiverttiys on seuraava trendi?

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti, mutta en ujo.

Jos mua kysyttäisiin isoihin bileisiin, en menisi, koska kotona on kivempaa. Jos mun pitäisi olla yläosattomissa isoissa bileissä ja saisin siitä kympin, tekisin sen.

No kympistä en vielä tekisi sitä, mutta periaatteessa yläosattomuus ei ole ongelma. Yksin kotona vapaana puuhaamaan omia juttuja on aina parempi kuin bileet.

Faith kirjoitti:

Ujous on sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa (etenkin vähemmän tuttujen ihmisten kanssa) ilmenevää estoisuutta.

Introverttius eli persoonallisuuden sisäänpäinkääntyneisyys värittää ihmisen elämää ja valintoja tilanteista riippumatta eli se on laajempi kategoria.

Joiltain osin ne ovat päällekkäisiä. Esim. persoonallisuuspsykologiassa myös introversioon liitetään estoisuustaipumus: harkitsevuus, varautuneisuus ja taipumus tarkkailla ihmisiä ja tilanteita ennen vuorovaikutukseen osallistumista.

Introversion tunnuspiirre on, että uupuu sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ja tarvitsee palautuakseen aikaa yksin. Toisaalta myös ujolle sosiaaliset tilanteet ovat kuormittavia ja uuvuttavia.

Introversiolla ei ole mitään tekemistä estoisuuden kanssa.

Ihmisen ujous on täysin riippumaton siitä onko introvertti vai extrovertti.

On ihan eri asia jättää sosiaalisia tilanteita väliin kun ei ole niistä kiinnostunut kuin jättää niitä väliin koska on niin ujo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlata ambivertti. Minä olen ainakin lähimpänä sitä.

Ambivertti? Pitääpä perehtyä asiaan. Nyt tuntuu olevan niin muotia olla introvertti. Ehkäpä ambiverttiys on seuraava trendi?

Ei se varmaan ole muotiasia ollenkaan, vaan enemmänkin niin, ettei ekstroverteillä ole aikaa tai kiinnostusta miettiä näitä ja keskustella tällaisista palstoilla tai ylipäätään. Ehkä he ovat jossain määrin tyytyväisempiä itseensä, eivätkä tunne tarvetta puolustella persoonallisuustyyppiään, kuten meillä introverteillä välillä tahtoo olla. Karkeasti yleistäen voinee sanoa, että ne jotka kertovat (kysymättäkin) tyyppinsä ovat useammin introverttejä. :D Ja ne jotka eivät kerro, ovat ekstroverttejä. 

Introvertti voi olla erittäin sosiaalinen ja oikea supliikki-ihminen ja myös toimia sellaista vaativassa ammatissa. Ainoa ero ekstroverttiin on siinä, että introvertin pitää välillä ottaa taukoa eli hän lataa akkujaan olemalla yksin. Introvertti ei myöskään kärsi yksinäisyydestä, vaan pitää siitä.

Ekstrovertti voi olla hyvinkin yksinäinen ja hän tarvitsee ihmisten seuraa. Hän ei halua mennä mihinkään yksin, tai olla yksin ja pitkään yksin oleminen olisi hänelle kuihtumista.

Ujous, sosiaalisuus jne ovat sitten täysin eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlata ambivertti. Minä olen ainakin lähimpänä sitä.

Ambivertti? Pitääpä perehtyä asiaan. Nyt tuntuu olevan niin muotia olla introvertti. Ehkäpä ambiverttiys on seuraava trendi?

No kuule, se ei ole trendi vaan se on sellainen ihminen jossa on vähän molempia. Introt ja extrot ovat ääripäitä, ja hyvin harva ihminen on ääripäässä.

Vierailija kirjoitti:

Mikäköhän minä sitten olen? Ujo en ole, mutta joissain tilanteissa ujostuttaa. Tykkään jutella ihmisten kanssa eikä minulla ole ongelmia puhua yleisölle. Saan ihmisten tapaamisesta energiaa, mutta välillä myös väsyn olemaan esillä (työssäni usein joudun olemaan) ja haluan vaan ladata voimia itsekseni tai perheeni parissa. Välillä ei huvittaisi tavata ketään vieraampaa ihmistä, välillä taas oikein hakeudun tilanteisiin, joissa tutustuu uusiin ihmisiin.

Ihan normaali ihminen, jolla on vaan paha tapa analysoida itseään liikaa.

Ujo ei uskalla, introvertti ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

[ Minä en kärsi introverttiydestäni ollenkaan, se on sitä mitä  minä olen, enkä usko, että voisin muuttuakaan. Se on joskus kyllä vähän nolottavaa, miten vähän kiinnostunut olen toisinaan muista ihmisistä. En sitten tiedä onko se jo sitten vielä muuta kuin ujoutta tai introverttiyttä, sehän saattaa olla vaikka vain välinpitämättämyyttä tai jopa kusipäisyyttä... Mutta toisaalta, en koskaan juoruile enkä ajattele oikeastaan pahaakaan ihmisistä sen seurauksena, kun en alunperinkään ole ollut kiinnostunut. 

Herran jumala oletko minä?! :D Aivan sama kokemus introverttiydestäni. Siis lähes täydellinen kiinnostamattomuus kuin ihan kourallisista ihmisiä, kenestäkään en ajattele pahaa, eivät kiinnosta minua riittävästi siihenkään. Toisinaan sitteno ikeasti ajattelen, olenko vain kylmä kusipää. Muutoinen kärsi introverttiydestäni eikä ole pyrkimystä muuttua. 

Vierailija kirjoitti:

Introverttiä ei välttämättä ujostuta.

Mua kiinnostaisi: kokeeko introvertit ja ekstrovertit oman ujoutensa jotenkin eri tavoilla? Ehkä introvertin ujous johtaa todennäköisemmin eristäytymiseen, mutta onko muuta eroa?

Vaikea vertailla ekstroverttiyteen, kun on kokemusta vain introverttiydestä. En tiedä, miten ujon ekstrovertin tuntemukset poikkeavat omistani muuten kuin, että he lataavat akkujaan ihmisten seurassa, minä taas kotonani. 

Ei ujous välttämättä johda eristäytymiseen. Myös ujot tarvitsevat ihmisiä ympärilleen, vaikka eivät haluakaan olla suunapäänä seurassa, ja pieninä paloina kerrallan. Ainakin minulla on näin.

Tarvitsen muita ihmisiä, mutta tarvitsen myös paljon yksinoloa saadakseni ladattua akkuja. Ujostelen vieraita ihmisiä ja suhtaudun heihin varautuneesti, mutta kun tutustun ja ystävystyn, suhtaudun heihin välittömästi ja vapautuneesti. Saatanpa heittäytyä välillä hyvinkin seuralliseksi puheliaaks, kun seura on sopiva. Sitten lähdenkin taas kotiin lepäämään. 

Olen "ohutnahkainen narsisti" eli reagoija, jonka kiusaaminen on ollut kivaa monelle ilkeälle narsistille. Eli en osannut pitää puoliani. Kyse on aivan eri asiasta, mutta nyttemmin pohdin usein, onko kiusaajanarsistit täysin ekstrovertteja, koska ovat niin riippuvaisia muiden reagoinneista.

Nyt olen vanhempi enkä enää anna kiusata itseäni.

En ole ujo, mutta jos on paljon hälinää stressaannun helposti. Ne jotka kovaäänisimmin on erityisherkkiä tai introverttejä, ei ehkä ole.

Nykyään tosiaan onneksi puhutaan myös tuosta välimuodosta eli ambivertista. En aiemmin koskaan oikein tiennyt, kumpi olen, mutta kallistuin hieman introvertin puolelle. Ambivertti on siis lähinnä.

Joskus on vaikeaa, kun kuitenkin tykkään sosiaalisestakin elämästä, mutta niissä tilanteissa en osaa säädellä osallistumistani ja saatan käyttäytyä hyvinkin ekstrovertisti, mutta sitten jälkikäteen energiatasoni romahtaa. Yksin voin olla vaikka kuinka kauan, ennen kuin seinät kaatuu päälle. En välttämättä väsy suuressakaan väkijoukossa, jos puhe on pinnallista ja kevyttä, mutta yhdenkin ihmisen seura vie usein lopulta voimat, jos keskustellaan pitkään ja syvällisiä. Tosin se riippuu hieman henkilöstäkin. Siis väsyn siitäkin huolimatta, että nautin syvällisistä keskusteluista.