Mitä eroa on ujoudella ja introverttiydellä?

Ujous on luonteenpiirre ja introverttiys on persoonallisuustyyppi. 

I trovertti väsyy sosoaalisissa tilanteissa ja tarvitsee latautuakseen yksinoloa. Ekstrovertillä tämä taas on toisinpäin eli yksinolo kuluttaa, mutta ystävät ja muut ihmiset ypärillä voimauttavat.

Ujo on ujouttaan hiljainen eli aristelee sosiaalisia kontakteja pelätessään huomiota. 

Introvertti ei ole vättämättä lainkaan ujo. Hän on vain mieluummin tarkkailuasemassa sivustaseuraajana kuin keskipisteenä. 

Introvertti myös kokee ns. small talkin turhanpäiväiseksi hölötykseksi. Sanoo kyllä suoraan sanottavansa, kun tarve vaatii. 

Totta kai nämä voivat yhdistyä eli introvertti voi myös olla ujo ja toisinpäin. 

Introverttiä ei välttämättä ujostuta.

Mua kiinnostaisi: kokeeko introvertit ja ekstrovertit oman ujoutensa jotenkin eri tavoilla? Ehkä introvertin ujous johtaa todennäköisemmin eristäytymiseen, mutta onko muuta eroa?

Minä olen introvertti mutta en ujo. Minulle ei tuota ongelmaa avata suutani ja jutella tuntemattomien kanssa tai puhua yleisölle.

Mutta todella epämukavaa olisi esimerkiksi matkalla joutua asumaan samassa hotellihuoneessa jonkun kanssa, tutun tai tuntemattoman. Tarvitsen omaa rauhaa elpyäkseni päivän rasituksista.

Itse olen introvertti mutten ujo. Minua ei vain kiinnosta ihmisten kanssa kanssakäyminen kovinkaan paljon. Olen paljon mieluummin yksin, ja jos olen pakosta ihmisjoukossa, kuuntelen mitä muut puhuu. Harvoin se keskustelu on niin kiinnostavaa että tekee mieli kommentoida. En ujostele sanoa mielipidettäni, mutta useimmiten en vain näe mitään syytä sanoa sitä. 

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen introvertti mutten ujo. Minua ei vain kiinnosta ihmisten kanssa kanssakäyminen kovinkaan paljon. Olen paljon mieluummin yksin, ja jos olen pakosta ihmisjoukossa, kuuntelen mitä muut puhuu. Harvoin se keskustelu on niin kiinnostavaa että tekee mieli kommentoida. En ujostele sanoa mielipidettäni, mutta useimmiten en vain näe mitään syytä sanoa sitä. 

Samaa sarjaa. Mä en kyllä useinkaan edes kuuntele sitä keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Minä olen sekä ujo, että introvertti, en kyllä kärsi yhtään ujoudestani. :) Ei se mitenkään lamauttavaa ujoutta ole, mutta sellaista, että mielelläni jään taka-alalle ja todella tarvitsen yksinoloa ja hyvin pienessä piirissä olemista. Ehkä joku  muu kärsii minun ujoudestani, mutta se on toinen juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen introvertti mutten ujo. Minua ei vain kiinnosta ihmisten kanssa kanssakäyminen kovinkaan paljon. Olen paljon mieluummin yksin, ja jos olen pakosta ihmisjoukossa, kuuntelen mitä muut puhuu. Harvoin se keskustelu on niin kiinnostavaa että tekee mieli kommentoida. En ujostele sanoa mielipidettäni, mutta useimmiten en vain näe mitään syytä sanoa sitä. 

Samaa sarjaa. Mä en kyllä useinkaan edes kuuntele sitä keskustelua.

Mä kuuntelen ollakseni kohtelias. Jos joku sattuu kysymään multa jotain, haluan olla ajan tasalla mistä oli puhe.

Vierailija kirjoitti:

Ujo on ujouttaan hiljainen eli aristelee sosiaalisia kontakteja pelätessään huomiota. 

Introvertti ei ole vättämättä lainkaan ujo. Hän on vain mieluummin tarkkailuasemassa sivustaseuraajana kuin keskipisteenä. 

Introvertti myös kokee ns. small talkin turhanpäiväiseksi hölötykseksi. Sanoo kyllä suoraan sanottavansa, kun tarve vaatii. 

Totta kai nämä voivat yhdistyä eli introvertti voi myös olla ujo ja toisinpäin. 

Introverttiys ei liity mitenkään siihen pitääkö small talkista ja hölöttämisestä vai ei. Minä olen introvertti ja mielelläni juttelen vaikka tuntemattomienkin kanssa. Tykkään ihmisistä. Mutta vaikka tykkäänkin, niin silti sosialiset tilanteet kuluttavat energiaa. Rakastan yksin oloa ja tarvitsen sitä. Kyllä mä silti tarvitsen ihmisiäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Minä olen sekä ujo, että introvertti, en kyllä kärsi yhtään ujoudestani. :) Ei se mitenkään lamauttavaa ujoutta ole, mutta sellaista, että mielelläni jään taka-alalle ja todella tarvitsen yksinoloa ja hyvin pienessä piirissä olemista. Ehkä joku  muu kärsii minun ujoudestani, mutta se on toinen juttu. 

Samaan viestiin vastaan minäkin, mutta vähän toiselta kantilta. Olen aiemmin ollut ujo ja kärsin siitä kyllä. Nykyäänkin vielä joissain tilanteissa, mutta enää en siitä kärsi. Sen sijaan introverttiudestani kärsin ajoittain paljonkin. Haluaisin olla menevä ja sosiaalinen ihminen, mutta en jaksa sitä. Vielä on tehtävää itsensä hyväksymisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Minä olen sekä ujo, että introvertti, en kyllä kärsi yhtään ujoudestani. :) Ei se mitenkään lamauttavaa ujoutta ole, mutta sellaista, että mielelläni jään taka-alalle ja todella tarvitsen yksinoloa ja hyvin pienessä piirissä olemista. Ehkä joku  muu kärsii minun ujoudestani, mutta se on toinen juttu. 

Samaan viestiin vastaan minäkin, mutta vähän toiselta kantilta. Olen aiemmin ollut ujo ja kärsin siitä kyllä. Nykyäänkin vielä joissain tilanteissa, mutta enää en siitä kärsi. Sen sijaan introverttiudestani kärsin ajoittain paljonkin. Haluaisin olla menevä ja sosiaalinen ihminen, mutta en jaksa sitä. Vielä on tehtävää itsensä hyväksymisen kanssa.

Toivottavasti pääset sillä saralla eteenpäin. <3 Minä en kärsi introverttiydestäni ollenkaan, se on sitä mitä  minä olen, enkä usko, että voisin muuttuakaan. Se on joskus kyllä vähän nolottavaa, miten vähän kiinnostunut olen toisinaan muista ihmisistä. En sitten tiedä onko se jo sitten vielä muuta kuin ujoutta tai introverttiyttä, sehän saattaa olla vaikka vain välinpitämättämyyttä tai jopa kusipäisyyttä... Mutta toisaalta, en koskaan juoruile enkä ajattele oikeastaan pahaakaan ihmisistä sen seurauksena, kun en alunperinkään ole ollut kiinnostunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Minä olen sekä ujo, että introvertti, en kyllä kärsi yhtään ujoudestani. :) Ei se mitenkään lamauttavaa ujoutta ole, mutta sellaista, että mielelläni jään taka-alalle ja todella tarvitsen yksinoloa ja hyvin pienessä piirissä olemista. Ehkä joku  muu kärsii minun ujoudestani, mutta se on toinen juttu. 

Samaan viestiin vastaan minäkin, mutta vähän toiselta kantilta. Olen aiemmin ollut ujo ja kärsin siitä kyllä. Nykyäänkin vielä joissain tilanteissa, mutta enää en siitä kärsi. Sen sijaan introverttiudestani kärsin ajoittain paljonkin. Haluaisin olla menevä ja sosiaalinen ihminen, mutta en jaksa sitä. Vielä on tehtävää itsensä hyväksymisen kanssa.

Toivottavasti pääset sillä saralla eteenpäin. <3 Minä en kärsi introverttiydestäni ollenkaan, se on sitä mitä  minä olen, enkä usko, että voisin muuttuakaan. Se on joskus kyllä vähän nolottavaa, miten vähän kiinnostunut olen toisinaan muista ihmisistä. En sitten tiedä onko se jo sitten vielä muuta kuin ujoutta tai introverttiyttä, sehän saattaa olla vaikka vain välinpitämättämyyttä tai jopa kusipäisyyttä... Mutta toisaalta, en koskaan juoruile enkä ajattele oikeastaan pahaakaan ihmisistä sen seurauksena, kun en alunperinkään ole ollut kiinnostunut. 

Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo on ujouttaan hiljainen eli aristelee sosiaalisia kontakteja pelätessään huomiota. 

Introvertti ei ole vättämättä lainkaan ujo. Hän on vain mieluummin tarkkailuasemassa sivustaseuraajana kuin keskipisteenä. 

Introvertti myös kokee ns. small talkin turhanpäiväiseksi hölötykseksi. Sanoo kyllä suoraan sanottavansa, kun tarve vaatii. 

Totta kai nämä voivat yhdistyä eli introvertti voi myös olla ujo ja toisinpäin. 

Introverttiys ei liity mitenkään siihen pitääkö small talkista ja hölöttämisestä vai ei. Minä olen introvertti ja mielelläni juttelen vaikka tuntemattomienkin kanssa. Tykkään ihmisistä. Mutta vaikka tykkäänkin, niin silti sosialiset tilanteet kuluttavat energiaa. Rakastan yksin oloa ja tarvitsen sitä. Kyllä mä silti tarvitsen ihmisiäkin.

Sama. Small talk ei myöskään ongelma, ja monesti hölisen niitä näitä tuntemattomien mummojen kanssa bussissa, bussipysäkillä, jonotustilanteissa jne. Jostain syystä olen "mummomagneetti", ja alkavat aina minulle juttelemaan :D Ei siinä, ihan hauskoja keskusteluja on ollut, esim. kun kävi ilmi että yksi oli opiskellut samaa alaa samassa yliopistossa 50 v minua ennen :)

Ujous on sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa (etenkin vähemmän tuttujen ihmisten kanssa) ilmenevää estoisuutta.

Introverttius eli persoonallisuuden sisäänpäinkääntyneisyys värittää ihmisen elämää ja valintoja tilanteista riippumatta eli se on laajempi kategoria.

Joiltain osin ne ovat päällekkäisiä. Esim. persoonallisuuspsykologiassa myös introversioon liitetään estoisuustaipumus: harkitsevuus, varautuneisuus ja taipumus tarkkailla ihmisiä ja tilanteita ennen vuorovaikutukseen osallistumista.

Introversion tunnuspiirre on, että uupuu sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ja tarvitsee palautuakseen aikaa yksin. Toisaalta myös ujolle sosiaaliset tilanteet ovat kuormittavia ja uuvuttavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ilmeisesti jotenkin kärsii ujoudestaan, ja kaipaisi ihmisten juttusille. Introvertti on tyytyväinen introversioonsa.

Minä olen sekä ujo, että introvertti, en kyllä kärsi yhtään ujoudestani. :) Ei se mitenkään lamauttavaa ujoutta ole, mutta sellaista, että mielelläni jään taka-alalle ja todella tarvitsen yksinoloa ja hyvin pienessä piirissä olemista. Ehkä joku  muu kärsii minun ujoudestani, mutta se on toinen juttu. 

Samaan viestiin vastaan minäkin, mutta vähän toiselta kantilta. Olen aiemmin ollut ujo ja kärsin siitä kyllä. Nykyäänkin vielä joissain tilanteissa, mutta enää en siitä kärsi. Sen sijaan introverttiudestani kärsin ajoittain paljonkin. Haluaisin olla menevä ja sosiaalinen ihminen, mutta en jaksa sitä. Vielä on tehtävää itsensä hyväksymisen kanssa.

Toivottavasti pääset sillä saralla eteenpäin. <3 Minä en kärsi introverttiydestäni ollenkaan, se on sitä mitä  minä olen, enkä usko, että voisin muuttuakaan. Se on joskus kyllä vähän nolottavaa, miten vähän kiinnostunut olen toisinaan muista ihmisistä. En sitten tiedä onko se jo sitten vielä muuta kuin ujoutta tai introverttiyttä, sehän saattaa olla vaikka vain välinpitämättämyyttä tai jopa kusipäisyyttä... Mutta toisaalta, en koskaan juoruile enkä ajattele oikeastaan pahaakaan ihmisistä sen seurauksena, kun en alunperinkään ole ollut kiinnostunut. 

Minulla on sama. Voin helposti olla puhelias ja aktiivinen keskustelija, mikäli tähän on riittävä motiivi kannaltani. Itse viihdy parhaiten yksin, mutta kun on tullut perhe hankittua jo miehen ja lasten takia joutuu pitämään yllä hyviä suhteita esim lasten kavereitten vanhempiin, miehen ystäviin ja sukulaisiin jne. Mutta kiinnostaako nämä ihmiset ja heidän juttunsa minua? No ei kiinnosta.

Mikäköhän minä sitten olen? Ujo en ole, mutta joissain tilanteissa ujostuttaa. Tykkään jutella ihmisten kanssa eikä minulla ole ongelmia puhua yleisölle. Saan ihmisten tapaamisesta energiaa, mutta välillä myös väsyn olemaan esillä (työssäni usein joudun olemaan) ja haluan vaan ladata voimia itsekseni tai perheeni parissa. Välillä ei huvittaisi tavata ketään vieraampaa ihmistä, välillä taas oikein hakeudun tilanteisiin, joissa tutustuu uusiin ihmisiin.

Googlata ambivertti. Minä olen ainakin lähimpänä sitä.

Olen introvertti, mutta en ujo.

Jos mua kysyttäisiin isoihin bileisiin, en menisi, koska kotona on kivempaa. Jos mun pitäisi olla yläosattomissa isoissa bileissä ja saisin siitä kympin, tekisin sen.