Millon sisarusten välinen riitely loppuu?

Silloin kun he  ovat tarpeeksi vanhoja tajuamaan ettei sen sisaruksen kanssa tartte olla tekemisissä jos ei kemiat natsaa.

Mun nelikymppinen mieheni ja pari vuotta vanhempi siskonsa selviävät jo joulupäivällisen ajan riitelemättä. Tunnelma on edelleen jäinen, mutta me muut ollaan jo totuttu.

Riidat ei välttämättä lopu koskaan. Kemiat ei käy yksiin välttämättä sisarusten kanssa.

Hyvä kysymys. Äitini on nyt 75 ja tätini 72 eikä riitely, huutaminen ja itkeminen ole vielä loppunut.

Tuon ikäinen itki jostain pikkuasiasta?

Mä ja veli lopetettiin riitely, ja ihan fyysiset tappelut, siinä vaiheessa, kun mä muutin pois kotoa 19-vuotiaana. Veli oli 17v. 10 vuotta välteltiin toisiamme. Nyt yli 30-vuotiaina tullaan ihan hyvin toimeen.

Äiti halusi pienen ikäeron, että olisi seuraa ja yhteiset leikit. Isän mukaan pidettiin toisillemme seuraa kuin Israel ja Palestiina.

Kai  se riippuu kakaroista, loppuuko koskaan..  Systerin kanssa riideltiin rajustinkin siihen asti, kun vanhemmat eros ja toinen muutti toisen ja toinen toisen vanhemman luokse. Eron aikana oltiin 15 ja 17v. Nyt aikuisina ollaan läheisissä väleissä eikä riidellä koskaan.  Rupesinpa miettimään, riiteleekö saman sukupuoliset sisarukset enempi...

-35 ja 37v-

Eli rauhaa on odotettavissa siinä vaiheessa, kun isompi muuttaa omilleen... aikaisintaan parin vuoden kuluttua. *huokaus*

Mun äiti on 67 ja siskonsa 70 ja riitelevät edelleen.

Jahas, pitkä kakku tälläkin vielä edessä, lapset 11 ja 9 v.

Vierailija kirjoitti:

Eli rauhaa on odotettavissa siinä vaiheessa, kun isompi muuttaa omilleen... aikaisintaan parin vuoden kuluttua. *huokaus*

Pojat usein muuttavat mennessään armeijaan, tai jos eivät, auta muuttamaan. Monelle kelpaisivat äidin ateria- ja vaatehuoltopalvelut vielä yli 20-vuotiaanakin, jos ei vähän tuuppaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on 67 ja siskonsa 70 ja riitelevät edelleen.

Tuli mieleen miltä näyttää kun 67-ja 70-vuotiaat mummot ajaa toisiaan takaa ympäri kämppää ja heittelee toisiaan tavaroilla 🤪

Meillä loppu riidat ja leikit samaan aikaan kun vanhempi (poika) tuli murrosikään. Ei vaan ollut yhteistä nimittäjää uberkiltin pikkusiskon kans enää. Eivät juuri ole tekemisissä mutta tulevat toimeen eikä riitoja ole, nyt 17 ja 14

Sisarkateus johtaa yleensä juonensa siihen hetkeen kun toinen lapsi on syntynyt. Miten esikoinen on valmisteltu vauvan syntymään, onko esikoinen saanut olla kotona vauvan tultua kotiin ja onko esikoinen vain laitettu mummojen ja kummien hoidettavaksi alkuvaiheessa, onko esikoisen negatiiviset tunteet hyväksytty ja ymmärretty (mikä ei toki tarkoita väkivaltaisen käytöksen hyväksymistä), onko esikoiselle annettu molempien vanhempien taholta kahdenkeskistä aikaa, huomiota ja annettu olla "pieni".

Eihän tuosta vastauksesta ole apua kuin nyt siinä tilanteessa oleville, eikä se ole sellainen minkä halusit kuulla, mutta kunhan korostan että tässä vaiheessa sinun vaikutus tilanteeseen on jo todella pieni. Älä puutu pikkuriitoihin ja kohtele lapsia mahdollisimman tasapuolisesti. Sen enempää et voi tehdä. Ja ihan sama tarina on monissa suomalaisissa perheissä. Lyhyet ikäerot johtavat siihen, että esikoinen näyttää isommalta kuin onkaan ja tämä vääristää vanhempien vuorovaikutusta esikoisen kanssa, ja tämä puolestaan vaikuttaa siihen miten esikoinen kohtelee pienempää. Meillä on vielä Suomessa sellainen kulttuuri, että vanhempi sisarus halutaan heti karaistaa ja itsenäistää tilanteeseen, vaikka todellisuudessa pikkusisaruksen syntymä on hänen siihen astisen elämänsä suurin kriisi. Siitä alkaa sellainen kasauma, mitä on vaikea enää murrosiässä purkaa.

Meillä loppui, kun olivat 15 ja 13. Ei olisi loppunut, ellei esikoisella olisi mennyt sukset isän kanssa ristiin.

Molemmat olivat siis viiden vuoden ajan vuoroviikkolapsia. Sitten esikoinen riitautui isänsä kanssa niin,,että muutti kokonaan minun luokseni. Kuopus jäi vuoroviikkoilemaan. Kun ei tarvinnut toista nähdä koko aikaa, niin se teki heistä hyvät ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Sisarkateus johtaa yleensä juonensa siihen hetkeen kun toinen lapsi on syntynyt. Miten esikoinen on valmisteltu vauvan syntymään, onko esikoinen saanut olla kotona vauvan tultua kotiin ja onko esikoinen vain laitettu mummojen ja kummien hoidettavaksi alkuvaiheessa, onko esikoisen negatiiviset tunteet hyväksytty ja ymmärretty (mikä ei toki tarkoita väkivaltaisen käytöksen hyväksymistä), onko esikoiselle annettu molempien vanhempien taholta kahdenkeskistä aikaa, huomiota ja annettu olla "pieni".

Eihän tuosta vastauksesta ole apua kuin nyt siinä tilanteessa oleville, eikä se ole sellainen minkä halusit kuulla, mutta kunhan korostan että tässä vaiheessa sinun vaikutus tilanteeseen on jo todella pieni. Älä puutu pikkuriitoihin ja kohtele lapsia mahdollisimman tasapuolisesti. Sen enempää et voi tehdä. Ja ihan sama tarina on monissa suomalaisissa perheissä. Lyhyet ikäerot johtavat siihen, että esikoinen näyttää isommalta kuin onkaan ja tämä vääristää vanhempien vuorovaikutusta esikoisen kanssa, ja tämä puolestaan vaikuttaa siihen miten esikoinen kohtelee pienempää. Meillä on vielä Suomessa sellainen kulttuuri, että vanhempi sisarus halutaan heti karaistaa ja itsenäistää tilanteeseen, vaikka todellisuudessa pikkusisaruksen syntymä on hänen siihen astisen elämänsä suurin kriisi. Siitä alkaa sellainen kasauma, mitä on vaikea enää murrosiässä purkaa.

Todella fiksua tekstiä ja niin totta. Olen jo vuosia syyttänyt itseäni siitä, etten osannut enkä pystynyt hoitamaan tilanteita hyvin silloin, kun kuopus syntyi ja molemmat oli pieniä. Olin silloin todella yksin lasten kanssa. T. ap