Mä oon päättänyt lopettaa äitimarttyyrina olemisen ja siirtyä vuoroviikkoasumiseem

Vierailija kirjoitti:

Kiva voimafantasia, mutta miehen ei ole mikään pakko siihen suostua.

Aloittaja menettää myös elarinsa.

Ja kumpikohan teistä ap haki sitä eroa aikanaan?

Paljonkos nettosit erossa miestä kupaten?

Unohtui vielä kysyä, että kuinka monta vuotta makasit kotona lasten varjolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva voimafantasia, mutta miehen ei ole mikään pakko siihen suostua.

Aloittaja menettää myös elarinsa.

Ja kumpikohan teistä ap haki sitä eroa aikanaan?

Paljonkos nettosit erossa miestä kupaten?

Unohtui vielä kysyä, että kuinka monta vuotta makasit kotona lasten varjolla?

Ja sinulta voinee kysyä, muistitko huomioida vaimon tulonmenetykset ja maksaa eläkemaksut ajalta, jolloin hoiti lapsia kotona?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vuoroviikot pojan toiveesta. Hyvin toimi. Poika nyt 20v.

Mikä hätänä? Mistä olet katkera?

Up

Hienoa, ap!

Oih kyllä! Harmittaa välillä todella paljon kun olen edelleenkin kaikesta yksin vastuussa (kuten avioliiton loppuvuosina). Ikäväkyllä mun ex asuu nyt aivan liian kaukana, että vuoroviikko onnistuisi (eikä se oikein hänen työn luonteensakaan puolesta oikein onnistu).

Mutta ap, mahtavaa jos saat onnistumaan. Sinä saat enemmän aikaa ja energiaa, lapset ja isä lähentyvät. Uskon, että useimmissa tapauksissa vuoroviikko on kaikille hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Ottaa päähän, kun kerta toisensa jälkeen löydän itseni ajattelemasta: "Minä hoidan lapsia, kun ex-mies saa tehdä uraa js viettää aikaa uuden rakkauden kanssa." Kertakaikkiaan se on loppu nyt. Nyt on viimeistään aika ottaa ex-miehen vastuu lapsistaan ja mun aika on elää myös itselleni.

Ja tähän ketjuun on turha heittää mitään syyllistäviä kommentteja, koska en todellakaan tule huomioimaan niitä millään tavalla.

Lopultakin saan tavata lapsiani säännöllisesti!

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tyttö haluaa varmasti asua äitinsä luona ja mitä vähemmän näkee isäänsä sen parempi. Jos vanhempani olisivat eronneet kun olin alaikäinen olisin vaatinut äidistä minun yh:tä, enkä olisi halunnut tavata isääni koskaan.

Minä tyttö ainakin olisin mieluummin asunut isäni kanssa, äitini on juuri marttyyrityyppiä *puistatus*

Eiköhän sovita, että perheet ja tilanteet on omanlaisiaan jokainen.

Jos sinun vanhempasi olisivat eronneet mistä tahansa syystä, vaikkapa äidin alkoholisoiduttua ja tultua prostituoiduksi murhaajaksi, niin olisit ollut tapaamatta isääsi koskaan? Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaa päähän, kun kerta toisensa jälkeen löydän itseni ajattelemasta: "Minä hoidan lapsia, kun ex-mies saa tehdä uraa js viettää aikaa uuden rakkauden kanssa." Kertakaikkiaan se on loppu nyt. Nyt on viimeistään aika ottaa ex-miehen vastuu lapsistaan ja mun aika on elää myös itselleni.

Ja tähän ketjuun on turha heittää mitään syyllistäviä kommentteja, koska en todellakaan tule huomioimaan niitä millään tavalla.

Lopultakin saan tavata lapsiani säännöllisesti!

Alapeukku: miksi et halua antaa minun tavata lapsiani?

Hyvä ap! Mut opettele ajattelemaan asiaa myös lastesi kannalta: todennäköisesti heille on hyväksi, että heillä on hyvät ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin. Nythän suhde isään tulee todennäköisesti lähentymään, jos sulla on aiemmin ollut päävastuu.

Surullista että niin moni nainen luulee onnen akkunoiden aukeavan kunhan vain saa eron. No ei ne aukea. Lapset kärsii ja miehen (vähäinenkin) panos lähtee pois. Kannattiko siis erota vai olisiko kannattanut panostaa liiton jatkamiseen.

Eiköhän suurin osa yritä ensin parhaansa liiton jatkumiseksi, mutta joutuu lopulta puntaroimaan erilaisten huonojen ja vielä huonompien vaihtoehtojen välilllä. En minä ainakaan kuvitellut minkään onnen aukeavan, mutta toivoin sydämeni pohjasta elämän hieman helpottuvan meille kaikille. Ja näin onkin käynyt, vaikka tämä on kaukana ideaalista. Nyt sille onnellekin on enemmän mahdollisuuksia. Kunhan jaksan tässä uupumuksessa... ;)