Lue keskustelun säännöt.
En pääse erosta ja exästä eteenpäin
14.05.2018 |
Erosta on jo 3 vuotta. Oltiin yhdessä 20 vuotta.
Ero oli mun aloitteesta, syyt eroon oli hyvät.
En mene yksityiskohtiin, mutta suhde oli vuosia ollut mulle raastavan ristiriitainen. Mulle oli aiheutunut peruuttamatonta vahinkoa miehen takia. Mitä vanhemmaksi kävin, sitä katkerampi olin miehen teoista.
Elämässäni oli muita raskaita asioita. Ilon aiheet liittyivät yhteiseen elämäämme. En ollut vuosikausiin ollut onnellinen. Meillä ei oikeastaan ollut puhuttavaa, koko ajan mua kiusasi pinnan alla kupliva viha.
Oli vaikea olla, käsittää miten hyvin alkanut rakkaudentäyteinen parisuhde oli sellaisessa alennustilassa. Olin kadottanut luottamuksen ja kunnioituksen miestä kohtaan jo aikoja sitten.
Muita läheisiä ei ollut. Olin harkinnut eroa jo vuosia. Tiesin kuitenkin miten paljon menettäisin hyviä asioita erossa, joten olin alistunut siihen, että elän kaverina ilman rakkautta ja olkoon elämä nyt niin hyvää kuin se voi olla. Miestä ei tuntunut liikuttavan miten meillä asiat oli. Siitähän se oli alun alkaenkin ollut kyse. Se juuri oli ongelma. Hänelle oli muut asiat tärkeitä, parisuhde oli jotain siinä sivussa.
Kunnes lopulta en enää kestänyt. Olin jo sairastunut fyysisesti, enkä epäile etteikö jatkuva paha olo ollut siihen syynä. Heitin miehen ulos ja se lähti. Oli kuulemma ihan sekaisin. Mutta vain pari viikkoa. Sen jälkeen sen poimi joku nainen. Nyt mies oli onnessaan.
Mua koski, koska näin ja kuulin uuden naisen saavan sellaista huomaavaisuutta ja välittämistä osakseen, mitä mä en ollut ikinä saanut. Se todisti mulle sen minkä olin epäillyt: ei mies mua ollut rakastanut. Kyllä se osasi huomaavainen olla toisin kuin oli väittänyt. Olin niin huonossa kunnossa, että tekee vieläkin pahaa muistaa sitä. Niin vihainen, sekaisin, surullinen. Oli hirveää nähdä, että nyt joku muu saa sen, mitä aina olin halunnut enkä saanut.
Olen yrittänyt rakentaa omaa elämää. Mutta sen sijaan että olo paranisi ja pääsisin eteenpäin, menenkin taaksepäin. En jaksa enää uskoa tulevaisuuteen. Olen väsynyt ja surkea. Yksin eläminen on vieläkin ilottomampaa kuin olin luullut. Ihan erilaista keski-ikäisenä kuin nuorena, tietenkin.
Tuhlasin aikani ja elämäni, eikä mitään jäänyt käteen.
Nykyään näen jatkuvasti unia, että palaamme yhteen. Aamulla herään onnellisena. Sitten tajuan miksi olen onnellinen ja mikä on todellisuus ja romahdan taas suruun.
Kommentit (8)
Siun täytyy nyt koittaa jatkaa omaa elämää ja jättää exän stalkkerointi. Käy vaikka treffeillä. Netistä saattaa löytyä uusi elämänkumppani. Keskity kesään a uuteen alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi uusi mies. Älä elämään elämääsi jotta tuo entinen unohtuu. Uuden, hyvän miehen kainalossa on helpompi muistella exää ja käsitellä traumoja, kun ei ole yksin.
Voit etsiä seuraa ihan rehellisesti kertomalla että kaipaat seuraa vain olemiseen, moni mies lähtee mielellään sun kanssa paikkoihin tai tulee viini-illalliselle ja sitten joku leffa sohvalla lähekkäin.
Joka paikassa toitotetaan että eron jälkeen pitää oppia elämään onnellisena yksin, mutta itse ainakin olen vain puoliksi onnellinen jos ei ole kumppania. Tarvitsen jonkun jonka kanssa jakaa ilot ja surut, ilot tosiaan tuntuvat kaksinkertaisilta ja pienet arjen askareet onkin kivoja kun tekee niitä jotain toista varten. Innostaa siivous, ruuanlaitto, ulkoilu, leffojen katsominen, musiikki... Ihminen on laumaeläin.
Itse siis tapailin paljon miehiä nopeasti eroni jälkeen, ei ollut tarkoitus löytää heti mitään vakavaa mutta tottakai törmäsin pian sielunkumppaniini ja muutettiin nopeasti yhteen ja kaikki on hyvin näin parin vuoden päästä.
Voi ei, surullista. Luulen, että voisit hyötyä ammattiavusta.
Itsekin olen sulkeltanut eroon vähän vastaavissa tunnelmissa noin vuosi sitten. Kävin juttelemassa psykologin kanssa muutamia kertoja melko alkuvaiheessa, kun olin hyvin tuskainen ja luulen, että siitä oli apua, kun sai purkaa ja käydä asiat läpi. Kaipaan exää edelleen, mutta minulla on kuitenkin uusia suhteita ja paljon iloa muuten elämässäni. Uskon, että ex jää mielessäni lopullisesti taka-alalle, jos joku mies osoittautuu varteenotettavaksi vakavampaan suhteeseen.
On mahdollista, että olet masentunut. Silloin on vaikea lähteä omaa elämää rakentamaan. Mutta jos et ole masentunut, hanki uusia kokemuksia ja tee niitä vanhoja juttuja yksin tai jonkun kaverin kanssa. Silloin sinulle tulee hyviä muistoja, joihin ex ei enää liity. Tee treffipalstalle profiili ja käy treffeillä. Ei tartte olla niin mieleisiäkään kumppaneja, mutta huomaat, että sinusta ollaan kiinnostuneita ja että maailmassa on muitakin kivoja miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Siun täytyy nyt koittaa jatkaa omaa elämää ja jättää exän stalkkerointi. Käy vaikka treffeillä. Netistä saattaa löytyä uusi elämänkumppani. Keskity kesään a uuteen alkuun.
En mä stalkkeroi.
Saiko kirjoituksesta semmosen kuvan?
Luin juttuni, ja huomasin, että kuviota tietämätön ei varmasti saa siitä vaikutelmaa siitä millaista elämä oli.
Tarkkoja seikkoja en voinut kirjoittaa tapahtumista. Se olisi liian työlästä, kamalaakin. Enkä ota riskiä, että mut tunnettaisiin.
Mut kiitos kommentista.
Kiitos kivoista kommenteista!
Olen tosiaan masentunut. Paniikkikohtauksiakin on ollut. Kuten sanoin, on elämässä ollut paljon traumoja. Olen ollut puhumassa ammattilaiselle. Monta kertaa.
Eron aikaan ja jälkeen olin yhteydessä pariterapeuttiin. Siinä oli se hyvä puoli, että hän oli nähnyt exäni, joten tiesi, että kertomani asiat ovat totta. Monet niistä kun ovat niin pöyristyttäviä, että joku voisi ajatella että valehtelen.
Pariterapeutti maalaili eteeni ruusuisen tulevaisuuden. Hän ei tuntunut tajuavan, miten yksin ja heikoille jäin. Mua kehuttiin, että olin rohkea kun lähdin. Itse olen tullut siihen tulokseen, että olin hullu.
En tiedä mitä järkeä on rakastaa ihmistä, joka kohtelee oikullisesti: on mukava, etäinen, välinpitämätön, kiihkeä. Milloin mitäkin. Pettää lupauksiaan toistuvasti.
Mulla ei ollut hyvät lähtökohdat lapsuudesta.
Siksi kai huono kohtelu tuntui tutulta ja turvalliselta, vaikka se ei tunnu hyvältä.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että elämä on yhtä vaikeutta. Yksi syy eron pitkittämiseen oli krooninen sairaus. Siinä on vaikeita kausia. Ajattelin aina, että olisi hirveää kestää ne yksin. Olin oikeassa. Se on ollut hirveää.
Olen ollut kiltti ihminen, tukenut ja auttanut muita. Mutta he ovat nyt kuolleet tai muuten vain unohtaneet. Eli olen oman onneni nojassa. Sekin on raskaampaa kuin luulin.
Inhoan itsekin omaa valittavaa tekstiäni.
Voi vain todeta, että nuorena en olisi ikinä osannut aavistaa, miten ikäviä asioita mulle tulee tapahtumaan. Pahinta on, että pelottaa mitä vielä on edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mahdollisuutta mennä terapiaan? Jos on jo 3 v aikaa erosta, niin et taida tuosta yksin päästä eteenpäin.