Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi kokee epäreiluksi oman harrastusmääränsä vähäisyyden..

Vierailija
14.05.2018 |

Lapseni on ekaluokkalainen, joka on piiiitkään ihaillut hevosia ja haaveillut pääsevänsä ratsastustunneille. Emme ole raaskineet kustantaa tätä harrastusta, joka on kuitenkin suht kallis (vaikka esim. pk-seudun hintoihin verraten kohtuullinen) omalle kukkarolle.

Nyt kuitenkin saimme ilmoitettua lapsen yhteen paikalliseen ratsastuskouluun, tarkoituksena, että lapsi saa käydä ratsastamassa noin 2 viikon välein. Pari tuntia onkin jo takana, ja lapsi tykkää hirveästi!

Lapsella on samanikäinen kaveri, jonka olemme tienneetkin käyvän tällä samaisella tallilla. Nyt lapsen kaveri oli meillä käymässä ja kuulin, kun tytöt puhuivat jotain heppajuttuja. Lapsemme kertoi käyvänsä ratsastamassa kerran kahdessa viikossa ja kysyi kavereiltaan, miten tämä käy. Kaveri kertoi käyvänsä kerran tai kaksi viikossa, viime aikoina kuulemma kaksi, kun vanhemmilla on ollut enemmän aikaa kuskailla.

Kaverin lähdettyä oma lapsemme aloitti täällä "konsertin". On kuulemma ihan epäreilua että kaveri käy kaksikin kertaa viikossa ratsastamassa ja oppii paljon nopeammin sen vuoksi. Koetin selittää lapselle, että meillä ei ole mahdollisuutta tällaiseen ja sanoin, että tämä ystävä on muutenkin käynyt tallilla jo joitakin kuukausia että sitäkin kautta taidot voi olla erilaiset. Lapselle kynnyskysymys tuntui nyt olevan tuo käyntien määrä suhteessa aikaan ja kaikki muu menikin sitten ohi korvien.

Miten puhua tuon ikäiselle lapselle siitä, ettei meillä ole taloudellisia resursseja alkaa ratsastuttaa häntä kahta kertaa viikossa?! Ärsyttää nyt myös jotenkin tuo lapsen kaveri... Oma lapsihan tuon aiheen esille otti ja ihan neutraalisti kaveri omista käynneistäån kertoi, mutta voi kun olisi jättänyt kertomatta! Eipä tämä tosin voinut tietää, millainen haloo asiasta täällä kotona nousee..

Kommentit (80)

Vierailija
21/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan toi aika vähän, mutta jos ei ole rahaa niin ei ole rahaa. Kysy tytöltä, oliko parempi vaihtoehto sitten se, ettei ratsastaisi ollenkaan. Oman lapseni tallilla aloitetaan kursseilla, jotka ovat kerran viikossa. Sitten siirrytään vakiotunteihin, jotka myös kerran viikossa. Nyt tytön on mahdollista avustaa uusilla kursseilla taluttajana ja saada sitä kautta palkkioksi ilmaisia lisätunteja.

Vierailija
22/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että lapsen pitää kouluttautua, mennä töihin ja hankkia ne rahat kahteen tai vaikka viiteen tuntiin viikossa. Mitä aiemmin menee ilta- ja kesätöihin kun kasvaa niin sen nopeammin saa ne lisätuntinsa. Suosittele myös etsimään köyhempi kaveri niin ei tarvitse kadehtia.

Kesätöistä on vielä aika turha puhua noin pienelle, kun niihin ei oikeasti ole mahdollisuutta tuossa iässä :/

Vähän sellaisen "raha ei kasva puussa"- tyyppisen monologin lapselle pidinkin, ehkä lapsi sitten vain oli siinä sellaisessa tilassa ettei vain kyennyt tai halunnut kuunnella ja ymmärtää. Koetin tossa puheessani siis puhua lapselle siitä että meidän perheessä myös Viljami ja Sanni harrastavat ja että rahaa on pakko olla muuallekin kuin ratsastusharrastukseen. Lapsi joku lähinnä vain että "Niin mutta kun Saarakin käy kaks kertaa viikossa ja silläkin on sisaruksia ja nekin harrastaa".

Saaran sisaruksista tosin vain yksi on sen ikäinen että harrastaa, taitaa käydä baletissa. Liput pienempiä. Joten kaipa Saaran vanhemmilla on sitten mahdollisuus satsata juuri nyt enemmän niihin kahteen vanhempaan..

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muita leluja ja lahjoja sitten vähemmän? Yrittäkää edes hieman tulla vastaan, että pääsisi edes hieman useammin. 2krt kuussa kun innostus on kovin on kyllä aika vähän. Edes 1 kerta lisää kuussa.

Vierailija
24/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et voi olla tosissasi. Pakko olla provo.

Vastaan varmuudeksi lapsen takia jos et olekaan.

Harrastuksiin täytyy jostain repiä rahat, ota vaikka laina.

Tottakai harrastusmäärä on 1-2 krt kk tai enemmän, joka toinen viikko on turha.

Parempi että ette olisi antanut aloittaa ratsastusta kun ette kerran sitä maksa, vaan olisitte laittaneet vähemmän mieluisaan mutta jonka maksatte

Ehdottamasi on vähemmän kuin joka toinen viikko.

Vierailija
25/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muita leluja ja lahjoja sitten vähemmän? Yrittäkää edes hieman tulla vastaan, että pääsisi edes hieman useammin. 2krt kuussa kun innostus on kovin on kyllä aika vähän. Edes 1 kerta lisää kuussa.

No sen varmaan voisikin toteuttaa ilman, että talous kaatuu

:)

Ap

Vierailija
26/80 |

Niin ja tämä siis ruohon kerta kuukaudessa enemmän- kohtaan. Leluja ja lahjoja meillä saadaan jouluisin ja synttäreillä.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten joku jo sanoikin, niin kerran viikossa on ns. vakiotahti. Ne jotka saavat käydä peräti kahdesti ovat harvassa ja yleensä ns. rahakkaammista perheistä.

Toisaalta en ole ikinä ennen edes kuullut, että jollain olisi vakiotunti vain joka toinen viikko. Eli se on kyllä oikeasti aika harvoin.

Ehdottaisin, että jos pystytte löytämään jostain ne rahat siihen että kävisi kerran viikossa, niin teette lapsen kanssa diilin jossa hän ansaitsee ne ylimääräiset ratsastuskerrat esim. kotitöillä.

Vierailija
28/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totahan on koko elämä. Aina jollain on hienompi puhelin, kalliimmat vaatteet, parempi auto, isompi talo, enemmän ulkomaanmatkoja... Siihen on vaan tyydyttävä ja totuttava. Jos maksat lapsellesi ratsastuksen kerran viikossa, joku pääsee kaksi tai kolme kertaa viikossa. Jos maksat niin usein, löytyy joku, jolla on oma hevonen.

Nyt vaan toteat, että teidän perheessä tehdään näin ja ratsastus on aika kallis harrastus ja tällä hetkellä on mahdollisuus käydä kerran kahdessa viikossa. Piste.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi olla tosissasi. Pakko olla provo.

Vastaan varmuudeksi lapsen takia jos et olekaan.

Harrastuksiin täytyy jostain repiä rahat, ota vaikka laina.

Tottakai harrastusmäärä on 1-2 krt kk tai enemmän, joka toinen viikko on turha.

Parempi että ette olisi antanut aloittaa ratsastusta kun ette kerran sitä maksa, vaan olisitte laittaneet vähemmän mieluisaan mutta jonka maksatte

Jos ratsastukseen ei ole varaa niin silloin ei ratsasteta. Jos lapsi haluaa harrastaa useammin, niin silloin vaihdetaan halvempaan harrastukseen, varsinkin seurakuntien järjestämät kerhot ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Myöskään juoksu tai joku keräilyharrastus ei maksa paljoakaan. Itsellä ei ollut varaa harrastaa lapsena jalkapalloa joten äitini laittoi minut sauvakävelemään metsäpoluille (mistä en nauttinut yhtään) ja siihen oli vain pakko sopeutua. Ei auttanut itku eikä valitus. En ole nykyään pahemmin väleissä omien vanhempieni kanssa, mutta en nyt sentään traumatisoitunut enkä usko menettäneeni mitään.

Laita ratsastuksesta kiinnostunut lapsi sauvakävelemään tai postimerkkeilemään...you must be kidding me.

Vierailija
30/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että lapsen pitää kouluttautua, mennä töihin ja hankkia ne rahat kahteen tai vaikka viiteen tuntiin viikossa. Mitä aiemmin menee ilta- ja kesätöihin kun kasvaa niin sen nopeammin saa ne lisätuntinsa. Suosittele myös etsimään köyhempi kaveri niin ei tarvitse kadehtia.

Kesätöistä on vielä aika turha puhua noin pienelle, kun niihin ei oikeasti ole mahdollisuutta tuossa iässä :/

Vähän sellaisen "raha ei kasva puussa"- tyyppisen monologin lapselle pidinkin, ehkä lapsi sitten vain oli siinä sellaisessa tilassa ettei vain kyennyt tai halunnut kuunnella ja ymmärtää. Koetin tossa puheessani siis puhua lapselle siitä että meidän perheessä myös Viljami ja Sanni harrastavat ja että rahaa on pakko olla muuallekin kuin ratsastusharrastukseen. Lapsi joku lähinnä vain että "Niin mutta kun Saarakin käy kaks kertaa viikossa ja silläkin on sisaruksia ja nekin harrastaa".

Saaran sisaruksista tosin vain yksi on sen ikäinen että harrastaa, taitaa käydä baletissa. Liput pienempiä. Joten kaipa Saaran vanhemmilla on sitten mahdollisuus satsata juuri nyt enemmän niihin kahteen vanhempaan..

Ap

Ja siis tietenkin "loput" eikä liput. Pahoittelen, puhelimen tekstinsyöttö ei ole mun juttu... Mutta varmaan saitte tuosta selvän :)

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

vähän vanhempana voinee yrittää päästä tallille "töihin", useinhan lannan luonnista saa palkaksi ratsastusta

Vierailija
32/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku jo sanoikin, niin kerran viikossa on ns. vakiotahti. Ne jotka saavat käydä peräti kahdesti ovat harvassa ja yleensä ns. rahakkaammista perheistä.

Toisaalta en ole ikinä ennen edes kuullut, että jollain olisi vakiotunti vain joka toinen viikko. Eli se on kyllä oikeasti aika harvoin.

Ehdottaisin, että jos pystytte löytämään jostain ne rahat siihen että kävisi kerran viikossa, niin teette lapsen kanssa diilin jossa hän ansaitsee ne ylimääräiset ratsastuskerrat esim. kotitöillä.

Olisiko sulla tuohon jotain ehdotusta, että millä määrällä kotitöitä hän sitten tuon "kuittaisi"? Tällä hetkellä lapsi siis vastaa muutenkin oman huoneensa siivoamisesta (1 × vk/tarpeen mukaan) ja järjestelystä (päivittäin). Vie myös roskia, täyttää/tyhjentää astianpesukonetta, keräilee omat jälkensä pois muualtakin kodista. Nämä nyt on minusta niitä asioita, joita pitäisi jo muutenkin tehdä. Eli millaista ekstraa?

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/80 |

Jos perheen taloudellinen tilanne ei mahdollista ratsastusta nykyistä useammin, miten raha lisääntyy lapsen kotitöitä tehdessä?

Vierailija
34/80 |

Ei tietysti lisäännykään. Joku ehdotti aiemmin yhden kerran lisäystä kuukauteen ja siihen meillä olisikin mahdollisuus. Tätä siis ajattelin itse.

Mutta toki minustakin olisi hyvä, jos lapsi sitten vastavuoroisesti tekisi jotain sen yhden kerran eteen ja siksi kyselenkin, mitä se voisi olla.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi olla tosissasi. Pakko olla provo.

Vastaan varmuudeksi lapsen takia jos et olekaan.

Harrastuksiin täytyy jostain repiä rahat, ota vaikka laina.

Tottakai harrastusmäärä on 1-2 krt kk tai enemmän, joka toinen viikko on turha.

Parempi että ette olisi antanut aloittaa ratsastusta kun ette kerran sitä maksa, vaan olisitte laittaneet vähemmän mieluisaan mutta jonka maksatte

Jos ratsastukseen ei ole varaa niin silloin ei ratsasteta. Jos lapsi haluaa harrastaa useammin, niin silloin vaihdetaan halvempaan harrastukseen, varsinkin seurakuntien järjestämät kerhot ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Myöskään juoksu tai joku keräilyharrastus ei maksa paljoakaan. Itsellä ei ollut varaa harrastaa lapsena jalkapalloa joten äitini laittoi minut sauvakävelemään metsäpoluille (mistä en nauttinut yhtään) ja siihen oli vain pakko sopeutua. Ei auttanut itku eikä valitus. En ole nykyään pahemmin väleissä omien vanhempieni kanssa, mutta en nyt sentään traumatisoitunut enkä usko menettäneeni mitään.

Laita ratsastuksesta kiinnostunut lapsi sauvakävelemään tai postimerkkeilemään...you must be kidding me.

Rahasta oli kyse. Lapsi voi vaikka kerätä ratsastusaiheisia postimerkkejä tai osta keppihevonen niin lapsi pääsee ratsastamaan kepparilla vaikka kolmesti päivässä.

Vierailija
36/80 |

Itse en kuitenkaan halua olla vanhempi, joka kieltää kaiken ja lapsen on vain pakko sopeutua. Ennemmin kuitenkin näin että käy sitten harvemminkin kuin että sanottaisiin että lähde vaikka sauvakävelemään. Ihan eri asioita kuitenkin, keräilyharrastus ja ratsastus.

Seurakunnan kerhoissa lapsi ei ole viihtynyt, ja oikeastaan tämä laji tuntuu nyt olevan ainoa, joka ihan oikeasti kiinnostaa. Jos lapsen palo ratsastamiseen ei olisi ollut näin kova ja näin pysyvää laatua (tuntunut vain pahenevan vuoden aikana) niin ilman muuta asia olisi jäänyt.

Ap

Vierailija
37/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi olla tosissasi. Pakko olla provo.

Vastaan varmuudeksi lapsen takia jos et olekaan.

Harrastuksiin täytyy jostain repiä rahat, ota vaikka laina.

Tottakai harrastusmäärä on 1-2 krt kk tai enemmän, joka toinen viikko on turha.

Parempi että ette olisi antanut aloittaa ratsastusta kun ette kerran sitä maksa, vaan olisitte laittaneet vähemmän mieluisaan mutta jonka maksatte

Jos ratsastukseen ei ole varaa niin silloin ei ratsasteta. Jos lapsi haluaa harrastaa useammin, niin silloin vaihdetaan halvempaan harrastukseen, varsinkin seurakuntien järjestämät kerhot ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Myöskään juoksu tai joku keräilyharrastus ei maksa paljoakaan. Itsellä ei ollut varaa harrastaa lapsena jalkapalloa joten äitini laittoi minut sauvakävelemään metsäpoluille (mistä en nauttinut yhtään) ja siihen oli vain pakko sopeutua. Ei auttanut itku eikä valitus. En ole nykyään pahemmin väleissä omien vanhempieni kanssa, mutta en nyt sentään traumatisoitunut enkä usko menettäneeni mitään.

Laita ratsastuksesta kiinnostunut lapsi sauvakävelemään tai postimerkkeilemään...you must be kidding me.

Rahasta oli kyse. Lapsi voi vaikka kerätä ratsastusaiheisia postimerkkejä tai osta keppihevonen niin lapsi pääsee ratsastamaan kepparilla vaikka kolmesti päivässä.

Ei tämä nyt ihan ratkaise tätä meidän ongelmaa. Kun kepparit ei ole riittäneet aiemminkaan niin miten sitten nyt, kun on jo päässyt tunneille elävien hevosten kanssa.. :)

Ap

Vierailija
38/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku jo sanoikin, niin kerran viikossa on ns. vakiotahti. Ne jotka saavat käydä peräti kahdesti ovat harvassa ja yleensä ns. rahakkaammista perheistä.

Toisaalta en ole ikinä ennen edes kuullut, että jollain olisi vakiotunti vain joka toinen viikko. Eli se on kyllä oikeasti aika harvoin.

Ehdottaisin, että jos pystytte löytämään jostain ne rahat siihen että kävisi kerran viikossa, niin teette lapsen kanssa diilin jossa hän ansaitsee ne ylimääräiset ratsastuskerrat esim. kotitöillä.

Olisiko sulla tuohon jotain ehdotusta, että millä määrällä kotitöitä hän sitten tuon "kuittaisi"? Tällä hetkellä lapsi siis vastaa muutenkin oman huoneensa siivoamisesta (1 × vk/tarpeen mukaan) ja järjestelystä (päivittäin). Vie myös roskia, täyttää/tyhjentää astianpesukonetta, keräilee omat jälkensä pois muualtakin kodista. Nämä nyt on minusta niitä asioita, joita pitäisi jo muutenkin tehdä. Eli millaista ekstraa?

Ap

Itse tein lapsena ainakin puolet puolet meidän kotitalouden kotiöistä että pääsin käymään kerran kuussa koulun musiikki kerhossa. Ehkä tekin voitte soveltaa. Esim lapsi voisi vaikka se oman huoneen sivouksen lisäksi tiskata pari kertaa viikossa, imuroida koko talo kerta viikkoon sekä joka päivä ajaa nurmikko/ kolata lumet pihalta.

Vierailija
39/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi olla tosissasi. Pakko olla provo.

Vastaan varmuudeksi lapsen takia jos et olekaan.

Harrastuksiin täytyy jostain repiä rahat, ota vaikka laina.

Tottakai harrastusmäärä on 1-2 krt kk tai enemmän, joka toinen viikko on turha.

Parempi että ette olisi antanut aloittaa ratsastusta kun ette kerran sitä maksa, vaan olisitte laittaneet vähemmän mieluisaan mutta jonka maksatte

Jos ratsastukseen ei ole varaa niin silloin ei ratsasteta. Jos lapsi haluaa harrastaa useammin, niin silloin vaihdetaan halvempaan harrastukseen, varsinkin seurakuntien järjestämät kerhot ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Myöskään juoksu tai joku keräilyharrastus ei maksa paljoakaan. Itsellä ei ollut varaa harrastaa lapsena jalkapalloa joten äitini laittoi minut sauvakävelemään metsäpoluille (mistä en nauttinut yhtään) ja siihen oli vain pakko sopeutua. Ei auttanut itku eikä valitus. En ole nykyään pahemmin väleissä omien vanhempieni kanssa, mutta en nyt sentään traumatisoitunut enkä usko menettäneeni mitään.

Laita ratsastuksesta kiinnostunut lapsi sauvakävelemään tai postimerkkeilemään...you must be kidding me.

Rahasta oli kyse. Lapsi voi vaikka kerätä ratsastusaiheisia postimerkkejä tai osta keppihevonen niin lapsi pääsee ratsastamaan kepparilla vaikka kolmesti päivässä.

Ei tämä nyt ihan ratkaise tätä meidän ongelmaa. Kun kepparit ei ole riittäneet aiemminkaan niin miten sitten nyt, kun on jo päässyt tunneille elävien hevosten kanssa.. :)

Ap

Pakota kelpaamaan. Niin muutkin tekevät.

Vierailija
40/80 |
14.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvitä onko Tallilla mahdollista esimerkiksi karsinan siivouksella saada ilmaistunteja taialennusta tunneista. Noin pieni ja vasta aloittelija ei ole pitkään aikaan valmis taluttamaan hevosia tunnilla tai tekemään muuta missä on yksin vastuussa isosta eläimestä. Itse tein kesäisin Tallilla 7-13 vuotiaaksi 5 krt viikossa töitä ja sain ratsastaa sitten ilmaiseksi. Olin tosin aloittanut jo 5 vuotiaana ratsastuksen sekä Tallilla hevosten hoitamisen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kaksi