Miksi lapsena/nuorena lupaavasta ihmisestä tulee nuorena aikuisena saamaton?

Aika usein se "lupaavuus" tulee vanhempien painostuksesta. Sitten kun päästään omilleen niin ei tarvitse olla hikipinko ja siitä saamattomuuden vapaudesta alkaa nauttimaan

Koulu ei ole antanut haasteita ajoissa (kaikki ollut helppoa) eikä ole oppinut tekemään töitä opintojen suhteen.

Tämän palstan kaltaiset ihmiset piiskaa lapsista pois kaiken innon, ilon, spontaanisuuden ja motivaation tehdä yhtään mitään. Ainoa oikea tapa on möllöttää nurkassa, kaikki muu on ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan että yhdeksikön keskiarvo nuoruusiän mutta yliopisto jää sitten kesken ja alkaa haahuilla?

Yksin jääminen yliopistoaikana hoiti homman aika tehokkaasti. Paitsi keskiarvo oli peruskoulussa ja lukiossa lähempänä kymppiä kuin ysiä

Masennus, kun ymmärtää että maailmasta on annettu turhan yksinoikoinen kuva. Asioihin on vaikea päästä vaikuttamaan. Tärkeät johtajatkin ovat lähinnä puhuvia päitä, jotka kulkevat työkseen kättelemässä ihmisiä. Maailma saastuu ja ihmisiä riistetään. Se ei lopu koskaan, koska sen ei tahdotakaan loppuvan. Älykkään ihmisen näkökulmasta ei ole erityisen houkuttelevaa päätyä yhdeksi rattaan osaksi isoon koneistoon.

Up

Mielipiteitä?

Vierailija kirjoitti:

Koulu ei ole antanut haasteita ajoissa (kaikki ollut helppoa) eikä ole oppinut tekemään töitä opintojen suhteen.

Taa kavi mulle. Ennen lukiota ei tarvinnut tehda yhtaan mitaan ja sitten lukiossa arvosanat romahti ja yla-asteella alkanut masennus paheni niin etta hyva etta sain paperit neljassa vuodessa ulos (M-C kirjoituksista, yksi E). Pari vuotta 'yritin' yliopistoon Suomessa (ei mitaan mahkuja, olin edelleen aivan pihalla siita miten opiskellaan).

Paadyin sitten suht randomisti hakemaan ulkomaille opiskelemaan, paasin ja silla tiella ollaan edelleen. Opin kolmantena vuonna yliopistossa oikeasti tekemaan toita ja paranin alisuorittamisesta.

Omien lasten kanssa pidan huolen siita etta oppivat opiskelemaan ja tajuavat harjoittelun ja menestyksen yhteyden.