Olen 3 päivää viestitellyt yhden miehen kanssa ja olen jo tosi 'rakastunut'

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kirjoittelimme mieheni kanssa kymmeniä posteja, yhteensä joku 500 viestiä ennen kuin soiteltiin, kuukausi soiteltiin ja sitten tavattiin. Nyt ollaan naimisissa. Hän on minun ihmiseni, minä hänen. Se tuntui heti oikealta, luontevalta, minä tyynnyin hänen lähellään, kuin olisin tullut perille pitkältä matkalta. Ollaan oltu yhdessä nyt viisitoista vuotta. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Miksi odotitte niin kauan? Eikä sillä, ettäkö se heikentäisi kemiaa vaikkei se sitä parannakaan.

Koska ei ollut kiire mihinkään, ei ollut mitään odotuksia, ei ollut mitään menetettävää. Se vain tuntui siltä, meni omalla painollaan. Itse en ollut varma halusinko edes suhdetta, ihastuminen on aika kiven takana minulla. Mieheni taas oli ollut pitempään yksin, mieluummin ilman kuin huonon kanssa.

Olimmekin yllättäen perfect match. Kranttuja, kaikki tai ei mitään. Rakastin tapaa millä mieheni vei hitaasti mutta varmasti meitä kohti soittelua ja tapaamista. Itse olen yleensä sähäkämpi mutta tällä kertaa jokin sai minut odottelemaan rauhassa. Mieheni taas kehittää luottamuksen hitaasti, joten tavatessamme olimme jo ystäviä. Siitä oli hyvä jatkaa. Kemiat oli kohdallaan kun tapasimme lumipyryssä ensimmäisen kerran. Kumpikin vilkaisi toisiaan ja oli ajatellut että kyllä minä tuon kanssa voin olla. Mieheni oli helppo puhua minulle ja minä tyynnyin hänen seurassaan, se oli ehkä kummankin kaipuun villakoiran ydin.

Vai tyynnyit hänen seurassaan.. Tulee mieleen joku vikuripäinen sairas lammas, joka on nyt kuin vahvoilla lääkkeillä rauhoitettu. Yök, älä käytä tuota ilmaisua enää ikinä, sano vaikka, että rauhoituit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kirjoittelimme mieheni kanssa kymmeniä posteja, yhteensä joku 500 viestiä ennen kuin soiteltiin, kuukausi soiteltiin ja sitten tavattiin. Nyt ollaan naimisissa. Hän on minun ihmiseni, minä hänen. Se tuntui heti oikealta, luontevalta, minä tyynnyin hänen lähellään, kuin olisin tullut perille pitkältä matkalta. Ollaan oltu yhdessä nyt viisitoista vuotta. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Miksi odotitte niin kauan? Eikä sillä, ettäkö se heikentäisi kemiaa vaikkei se sitä parannakaan.

Koska ei ollut kiire mihinkään, ei ollut mitään odotuksia, ei ollut mitään menetettävää. Se vain tuntui siltä, meni omalla painollaan. Itse en ollut varma halusinko edes suhdetta, ihastuminen on aika kiven takana minulla. Mieheni taas oli ollut pitempään yksin, mieluummin ilman kuin huonon kanssa.

Olimmekin yllättäen perfect match. Kranttuja, kaikki tai ei mitään. Rakastin tapaa millä mieheni vei hitaasti mutta varmasti meitä kohti soittelua ja tapaamista. Itse olen yleensä sähäkämpi mutta tällä kertaa jokin sai minut odottelemaan rauhassa. Mieheni taas kehittää luottamuksen hitaasti, joten tavatessamme olimme jo ystäviä. Siitä oli hyvä jatkaa. Kemiat oli kohdallaan kun tapasimme lumipyryssä ensimmäisen kerran. Kumpikin vilkaisi toisiaan ja oli ajatellut että kyllä minä tuon kanssa voin olla. Mieheni oli helppo puhua minulle ja minä tyynnyin hänen seurassaan, se oli ehkä kummankin kaipuun villakoiran ydin.

Vai tyynnyit hänen seurassaan.. Tulee mieleen joku vikuripäinen sairas lammas, joka on nyt kuin vahvoilla lääkkeillä rauhoitettu. Yök, älä käytä tuota ilmaisua enää ikinä, sano vaikka, että rauhoituit.

Mitäpä jos sinä rauhoittuisit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kirjoittelimme mieheni kanssa kymmeniä posteja, yhteensä joku 500 viestiä ennen kuin soiteltiin, kuukausi soiteltiin ja sitten tavattiin. Nyt ollaan naimisissa. Hän on minun ihmiseni, minä hänen. Se tuntui heti oikealta, luontevalta, minä tyynnyin hänen lähellään, kuin olisin tullut perille pitkältä matkalta. Ollaan oltu yhdessä nyt viisitoista vuotta. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Miksi odotitte niin kauan? Eikä sillä, ettäkö se heikentäisi kemiaa vaikkei se sitä parannakaan.

Koska ei ollut kiire mihinkään, ei ollut mitään odotuksia, ei ollut mitään menetettävää. Se vain tuntui siltä, meni omalla painollaan. Itse en ollut varma halusinko edes suhdetta, ihastuminen on aika kiven takana minulla. Mieheni taas oli ollut pitempään yksin, mieluummin ilman kuin huonon kanssa.

Olimmekin yllättäen perfect match. Kranttuja, kaikki tai ei mitään. Rakastin tapaa millä mieheni vei hitaasti mutta varmasti meitä kohti soittelua ja tapaamista. Itse olen yleensä sähäkämpi mutta tällä kertaa jokin sai minut odottelemaan rauhassa. Mieheni taas kehittää luottamuksen hitaasti, joten tavatessamme olimme jo ystäviä. Siitä oli hyvä jatkaa. Kemiat oli kohdallaan kun tapasimme lumipyryssä ensimmäisen kerran. Kumpikin vilkaisi toisiaan ja oli ajatellut että kyllä minä tuon kanssa voin olla. Mieheni oli helppo puhua minulle ja minä tyynnyin hänen seurassaan, se oli ehkä kummankin kaipuun villakoiran ydin.

Vai tyynnyit hänen seurassaan.. Tulee mieleen joku vikuripäinen sairas lammas, joka on nyt kuin vahvoilla lääkkeillä rauhoitettu. Yök, älä käytä tuota ilmaisua enää ikinä, sano vaikka, että rauhoituit.

Outo kommentti, ne ovat vain sanoja. Rauhoitu niin mielesi tyyntyy. Rakkaus osuu kohdilleen jos se osuu ja toisten onnea ei tarvitse kadehtia, sehänon vain jonkun toisten kokemus ja totta vain heille. Parempaa päivää, heippa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me kirjoittelimme mieheni kanssa kymmeniä posteja, yhteensä joku 500 viestiä ennen kuin soiteltiin, kuukausi soiteltiin ja sitten tavattiin. Nyt ollaan naimisissa. Hän on minun ihmiseni, minä hänen. Se tuntui heti oikealta, luontevalta, minä tyynnyin hänen lähellään, kuin olisin tullut perille pitkältä matkalta. Ollaan oltu yhdessä nyt viisitoista vuotta. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Miksi odotitte niin kauan? Eikä sillä, ettäkö se heikentäisi kemiaa vaikkei se sitä parannakaan.

Koska ei ollut kiire mihinkään, ei ollut mitään odotuksia, ei ollut mitään menetettävää. Se vain tuntui siltä, meni omalla painollaan. Itse en ollut varma halusinko edes suhdetta, ihastuminen on aika kiven takana minulla. Mieheni taas oli ollut pitempään yksin, mieluummin ilman kuin huonon kanssa.

Olimmekin yllättäen perfect match. Kranttuja, kaikki tai ei mitään. Rakastin tapaa millä mieheni vei hitaasti mutta varmasti meitä kohti soittelua ja tapaamista. Itse olen yleensä sähäkämpi mutta tällä kertaa jokin sai minut odottelemaan rauhassa. Mieheni taas kehittää luottamuksen hitaasti, joten tavatessamme olimme jo ystäviä. Siitä oli hyvä jatkaa. Kemiat oli kohdallaan kun tapasimme lumipyryssä ensimmäisen kerran. Kumpikin vilkaisi toisiaan ja oli ajatellut että kyllä minä tuon kanssa voin olla. Mieheni oli helppo puhua minulle ja minä tyynnyin hänen seurassaan, se oli ehkä kummankin kaipuun villakoiran ydin.

Vai tyynnyit hänen seurassaan.. Tulee mieleen joku vikuripäinen sairas lammas, joka on nyt kuin vahvoilla lääkkeillä rauhoitettu. Yök, älä käytä tuota ilmaisua enää ikinä, sano vaikka, että rauhoituit.

Outo kommentti, ne ovat vain sanoja. Rauhoitu niin mielesi tyyntyy. Rakkaus osuu kohdilleen jos se osuu ja toisten onnea ei tarvitse kadehtia, sehänon vain jonkun toisten kokemus ja totta vain heille. Parempaa päivää, heippa.

Jotkut tykkäävät käyttää tuollaista maailmaa syleilevää runollista ilmaisua. Voisi myös todeta, että miehen pettäminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta tai ensimmäistä nyrkin iskua edelsi tyyni ennen myrskyä.