Jos äitisi muuttaisi kotiisi/kotiinne asumaan niin miten pitkään jaksaisit hänen seuraa?

Tunnin. Pidän kyllä äidistäni ja olemme paljon tekemisissä, mutta samaan huusholliin emme kyllä enää mahtuisi.

Äitini on marttyyri, joka tykkää (tai ei ehkä tykkää, mutta tekee niin) syyllistää läheisiään. Varmaan jaksaisin sisulla aika pitkäänkin, mutta mielenterveyttä se alkaisi syödä jo viikossa (pääsisi syyllistämisellään ihon alle).

No meillä ei ole kuin 20 vuotta ikäeroa, ei meidän maailmat ole kovin paljon erilaiset, molemmat tykätään puutarhanhoidosta jne. Äiti pelaa tietokoneella pelejä ja minä taas en, viihdyn paremmin keskusteluissa. Lapset tykkäis varmasti. Äiti olis mulle avuksi varmasti kun olen uupunut ja on ihanaa kun joku auttaa. Isäpuolen kans vois joskus mennä hermot, mutta hänenkin kanssa on ihan erilaista olla kuin nuorena, nykyään isäpuolen jutut on jo mulle ja miehelle ihan legendaarisia joille nauretaan monesti vielä jälkikäteenkin. Sitä ei toki tiedä minkälaista sitten on kun äidistä tulee vanha ja autettava, että olisko musta siihen oikeesti. Saattaa toki olla että minä kuolen ennen äitiä kun olen huonommassa kunnossa.

Mun mielestä olis kiva muuttaa vaikka vanhempien naapuriin, nykyään pystyy viettämään niin vähän lapsuuden perheen kanssa aikaa kun kaikki asuu melko kaukana toisistaan.

No, tähän pieneen kaksioon ei kyllä enempää ihmisiä mahtuisi. Mutta kun muutetaan isompaan, niin mulla on toiveena, että äiti tulisi meille asumaan vanhainkodin sijaan aluksi. Toki sitten kun kaipaa kunnolla hoitoa, niin jonnekin lähelle paremman palvelun piiriin.

Eli toivottavasti kestän useita vuosia :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elossa oli niin korkeintaan tunti olisi jaksanut. Mutta nyt kun on kuollut niin toivoo äidin olevan elossa ja häntä jaksaisi vaikka kuinka pitkään...

Hassua kun äitinsä menettää äkillisesti 32 vuotiaana niin arvostaa äitiä enemmän nykyään.

Niinpä. Siinä olet saanut perspektiiviä mahdollisesti myös omaa vanhuuttasi ajatellen.

Millainen on itse 70-80 v iässä ja jaksavatko omat lapset ja lapsenlapset sietää.

Sanottiinko tässä että oli vanhus? Sehän voi olla alta viisikymppinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elossa oli niin korkeintaan tunti olisi jaksanut. Mutta nyt kun on kuollut niin toivoo äidin olevan elossa ja häntä jaksaisi vaikka kuinka pitkään...

Hassua kun äitinsä menettää äkillisesti 32 vuotiaana niin arvostaa äitiä enemmän nykyään.

Niinpä. Siinä olet saanut perspektiiviä mahdollisesti myös omaa vanhuuttasi ajatellen.

Millainen on itse 70-80 v iässä ja jaksavatko omat lapset ja lapsenlapset sietää.

Sanottiinko tässä että oli vanhus? Sehän voi olla alta viisikymppinen?

Äitini oli 50 vuotias kun kuoli äkillisesti. Oli töistä tullut ja oltiin puhelin yhteyssä sovittiin, että soitellaan myöhemmin uudestaan... Ei soiteltu enään poliisit tulivat seuraavana päivänä kertomaan äitini menehtynyt. No myöhemmin selvisi äitini menehtyneen n. 10 minuttia puhelumme jälkeen. 

No en kovin pitkään, koska asumme omallekin perheelle liian pienessä kolmiossa ja ainoa majoitusmahdollisuus on sohva. Turhan ahdasta majoittaa täydellistäkään vierasta mukavasti muutamaa päivää pidempään.

Pari kertaa vuoteen nähdään ja siinäkin on toinen liikaa. Enkä tule katumaan hänen kuolinvuoteellaan, enkä kaipaamaan. Elämä hänen kanssaan lapsena ja nuorena oli helvettiä. En käy äitienpäivää enkä laita korttia. Enkä taida soittaakaan. Sitä niittää mitä on kylvänyt.

Mun äiti on niin menevä ja aktiivinen, että ei paljon toistemme jaloissa oltais. Sillä on eläkepäivinä vielä omanlaisensa unirytmikin. Nukkuu pitkään ja valvoo öisin. Ihan hyvin voisin ajatella että tultaisiin toimeen kun caan sovittais pelisäännöt keittiössä.

Jaksan äitiäni pari tuntia mutten yhtään kauempaa. Onneksi vanhempani vierailevat meillä max. kerran vuodessa.

Tässä 25:n neliön yksiössä maksimissaan vartin

Vierailija kirjoitti:

Varmaan pari päivää. Sitten menisi hermot.

Kuusi tuntia, jos oikein pinnistelisin.

Vierailija kirjoitti:

Jaksan äitiäni pari tuntia mutten yhtään kauempaa. Onneksi vanhempani vierailevat meillä max. kerran vuodessa.

Siinä ei sit muodostu mitään siteitä mahdollisiin lapsenlapsiin. Se lienee tarkoituskin.

Lähtisin ulos jo samalla ovenavauksella.

Kylässä alle tunnin, jos olisi tarkoitus asua yhdessä, niin olisin fyysisesti sairas jo ennen kuin ehtisi muuttaa.

Haaveilen usein siitä, että voisin aikamatkata syntymääni ja antaa itseni adoptioon johonkin ihanaan perheeseen lapsirakkaalle äidille. Tosin sitten en olisi oppinut tuntemaan mummuani.

Mä jaksaisin pitkäänkin. Asuin anopin kanssa 1.5 vuotta joten siihen verrattuna ei mikään tunnu missään.

Äiti vaan ei kestäis asua meillä. Max 3 päivää kun jo ahdistuu ja masentuu. On niin rauhaa rakastava luonne ja meillä kiljusilla ei sitä löydy.

Vajaan vartin. Vaikka hän ihana ihminen onkin, niin hän osaa olla minun luonani varsin rasittava...

Max 3 h