En pidä lapsista
Ihmettelen miten ihmiset jaksavat lapsia, ja tahtovat hankkia niitä. Lapset ovat rasittavia sekä monin tavoin puutteellisia ja vajaavaisia ihmisiä, joiden seura saa ainakin allekirjoittaneen aina turhautuneeksi. Tuttavapiirissäni on ollut joitain, jotka ovat hankkineet jälkikasvua, ja sen jälkeen on lähinnä sellaista, että kun tahtovat tavata, niin kysytään, että voiko pikku-Lissu tai pikku-Irmeli tulla mukaan, ja jos sanon, että ei, niin alkaa kauhea mussutus. No, en ole näiden kanssa ollut enää tekemisissä. Onneksi osa jälkikasvua hankkineista ymmärtää pitää ystävänsä ja lapsensa erillään. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (9)
En mäkään erityisemmin pidä. Hankin silti yhden oman, ja kyllä tuo rakas on ollut, vaikka vaihtaisin pitkiäkin aikoja pois (esim. eskariuhman ja murrosiän) - tai niin on silloin tuntunut, kun tilanne on ns. päällä. Nyt kasvatustyö on tehty. Se on pitänyt sisällään kaikenlaisia vaiheita, toiset helpompia ja nautittavampia, toiset vaikeampia ja takkuavampia. Kokonaisuus plussan puolella. Nykyään jaksaa vielä vähemmän lapsia kuin silloin, kun itsellä oli pieni.
0/5
(Ota myös julki-imetys esiin! On vähintä mitä voit tehdä!)
Sitä en ymmärrä miksi pitää sitten kauppareissuilla niin julkisesti imettää. Eikös kauppakeskuksissa ole oikein katselta suojatut paikat missä voi imettää?
Harmi ettei sun vanhemmat ajatelleet noin kun sinut hankkivat. Oli ehkä parempi ollut.
Taloon on muuttanut kaksi perhettä, joilla yhteensä 3 pientä lasta. Yksi on niin pieni, etten ole varma kaukaa katsoen onko tyttö vai poika, muut kaksi ovat tyttöjä. Kun he ovat yhdessä ulkona, kuuluu niin korviaraastavaa kiljuntaa, että kai on pakko laittaa korvatulpat jos haluaa istua omalla parvekkeellaan. Joten en minäkään juuri nyt pidä erityisesti lapsista. Kiljuvatko tytötkin todella aina ja siis todella kovaa? Mietin, että ehkä itse olisin yrittämnyt hillitä oman poikani kiljumista, jos se olisi ollut tuolla volyymilla :(
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmiset jaksavat lapsia, ja tahtovat hankkia niitä. Lapset ovat rasittavia sekä monin tavoin puutteellisia ja vajaavaisia ihmisiä, joiden seura saa ainakin allekirjoittaneen aina turhautuneeksi. Tuttavapiirissäni on ollut joitain, jotka ovat hankkineet jälkikasvua, ja sen jälkeen on lähinnä sellaista, että kun tahtovat tavata, niin kysytään, että voiko pikku-Lissu tai pikku-Irmeli tulla mukaan, ja jos sanon, että ei, niin alkaa kauhea mussutus. No, en ole näiden kanssa ollut enää tekemisissä. Onneksi osa jälkikasvua hankkineista ymmärtää pitää ystävänsä ja lapsensa erillään. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vittu että oot rasittava muija!
On, ihmettelevät miksi en halua omia vaan ns. tyydyin antamaan palloni muiden käyttöön. Teen töitä ja käyn harrastuksissa jotta jaksan eläke ikään asti ja voin muuttaa halpaan maahan muiden riesaksi. Kyllä niitä pyllyn pyyhkijöitä tulee riittämään väestöräjähdyksen takia, ai niin samaten seuraa.