Oisitko pärjännyt taloudellisesti näin?
Tuloja vuodessa 4800€, joista olet säästänyt 2000€. Eli vuodessa käytettävää 2800€, eli 233€ kuukaudessa.
En maksa asumisesta, mutta joudun kustantamaan harrastukset, tekemiset ja vaatteet.
Kelassa kävi sekaannus, ja oon maksanut 4000€ veroja liikaa viime vuonna, saan ne palautuksissa takaisin.
Mietinkin, että miten kukaan voi olla näin köyhä ja pärjätä näillä tuloilla, ja tajusin, että olen elänyt pienemmällä summalla kuin kenenkään eläkeläisen/opiskelijan/työttömän edes kuuluisi. Ei ihme, kun en ole voinut tehdä mitään tai käydä missään.
Kommentit (30)
Kuka sun ruokasi maksoi eli kenen piikkiin olet loisinut ja samalla säästänyt?
Mikset ole nostanut toimeentulotukea?
Vierailija kirjoitti:

50% oon tehnyt ite ruuat ja käynyt vanhempien jääkaapilla. Mutta, en ole voinut panostaa mihinkään ylimääräiseen, kun lääkärilaskujen, naamanpesuaineiden ja vaikka talvikenkien ja takin jälkeen tili nollilla. Esim. yhdessä kuukaudessa ostan takin, ok, en voi ostaa enää muuta, talvikengät voin ostaa vasta seuraavassa kuussa. En ole voinut käydä kahvilla, leffassa tai harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole nostanut toimeentulotukea?
Koska Kela ei myöntänyt. Lisäksi Kela sekoili, ja peri multa 4000e liikaa veroja viime vuonna.
Näin (kiltti)miehenä olisi kiva löytää elättäjä ja seksipartneri.
Vierailija kirjoitti:
Näin (kiltti)miehenä olisi kiva löytää elättäjä ja seksipartneri.
Ööh, okei, mites tää nyt mun kejuun liittyy?? -ap
Kyllä, kun kerran asuminen ja puolet ruokakuluista on maksettu. Itsellä menee ruokaan noin 80 euroa kuukaudessa. Kun tästä jäisi puolet pois, niin noilla tuloilla jäisi 193€ vaatteisiin yms mikä on rnemmän kuin mitä minulla jää tällä hetkellä omaan kulutukseen. On ihan normaalia, että pitää duunnitella rahankäyttöään: eli että koko talvivatetusts ei pysty uusimaan yhden kuukauden tuloilla.
Kuka muuten teillä maksaa siivousaineet, vessa- ja talouspaperit, nenäliinat, lakanat, pyykinpesukoneen hankinnat ja korjaukset, tiskiharjat, vessaharjat, lamput, paristot, ym.?

Entäs bensa, piilolinssit(55e/kk), salimaksu, satunnainen kahvittelu, lääkärilasku, antibiootit ja lääkärit (joihin mennyt tänä vuonna yli 100e)... Ymmärrätkö, ei ole ylimääräistä?
Aika monet pärjää tuolla summalla ja vähemmällä sen jölkeen, kun asumiskulut (vuokra tai laina ja vastike, sähkölaskut, vesi- jätevesi jne maksut) on maksettu. Jos vielä oletetaan,e ttä joku muu maksaa puolet sun ruoista, sun elämäsi on luksusta.
Ja hei camoon, ei useimmat ihmiset pysty ostamaan paljon vaatteita samalla kerralla. Vaan nimenomaan niihin säästetään ja suunnitellaan, milloin on varaa mihinkin ja mikä on tärkein tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, kun kerran asuminen ja puolet ruokakuluista on maksettu. Itsellä menee ruokaan noin 80 euroa kuukaudessa. Kun tästä jäisi puolet pois, niin noilla tuloilla jäisi 193€ vaatteisiin yms mikä on rnemmän kuin mitä minulla jää tällä hetkellä omaan kulutukseen. On ihan normaalia, että pitää duunnitella rahankäyttöään: eli että koko talvivatetusts ei pysty uusimaan yhden kuukauden tuloilla.
Kuka muuten teillä maksaa siivousaineet, vessa- ja talouspaperit, nenäliinat, lakanat, pyykinpesukoneen hankinnat ja korjaukset, tiskiharjat, vessaharjat, lamput, paristot, ym.?
Entäs bensa, piilolinssit(55e/kk), salimaksu, satunnainen kahvittelu, lääkärilasku, antibiootit ja lääkärit (joihin mennyt tänä vuonna yli 100e)... Ymmärrätkö, ei ole ylimääräistä?
Tuossa on lueteltu jo aika paljon ylimääräistä.
Hmm. Opiskelijana minulla on ollut useampikin kuukausi, jolloin pakollisten asumismenojeni (=vuokran, sähkö ja vesi maksujen) jälkeen minulla on mennyt vähemmänkin tuo 230€/ kuukaudessa elämiseeni. Yliopisto-opiskelusta en luojan kiitos joudu Suomessa maksamaan erikseen. Sitä aina toisinaan unohtaa, kuinka etuoikeutetussa asemassa on kun voi opiskella Suomessa, ainakin viime vuodet.
Aika tiukilla oot kyllä saanut olla. Onneksi asia on jo selvinnyt
Vierailija kirjoitti:
Aika tiukilla oot kyllä saanut olla. Onneksi asia on jo selvinnyt
Mm, jep. V*tuttaa. :(
Vierailija kirjoitti:
Aika tiukilla oot kyllä saanut olla. Onneksi asia on jo selvinnyt
Jos vastaat itse itsellesi, ap, keksi sellainen vastaus että sitä ei heti huomaa
Minulle jää tällä hetkellä noi tuo 233 e vuokran ja laskujen jälkeen. Ei tässä paljon juhlita. Mutta ei ne suuret tulot vaan pienet menot. (etenkin kun tietää ettei tämä lopun elämää kestä) :)
Eli piilolinssien jälkeen, mitkä pakolliset, mulla oli 6e/päivä käytettävää...
Sikanauta ja pakastekasvikset on sen hintaisia, että 20 € viikko selviää viikon ruuista, eli sanotaan 90 € kuukaudessa. Löytyy muitakin halpoja ravintoaineita.
Vierailija kirjoitti:
Minulle jää tällä hetkellä noi tuo 233 e vuokran ja laskujen jälkeen. Ei tässä paljon juhlita. Mutta ei ne suuret tulot vaan pienet menot. (etenkin kun tietää ettei tämä lopun elämää kestä) :)
Joo, mutta ei se tarkoita pieniä menoja, jos voit nähdä kaveria kerran kahdessa kuukaudessa ja tehdä jotain, tai taloudellinen tilanne romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Sikanauta ja pakastekasvikset on sen hintaisia, että 20 € viikko selviää viikon ruuista, eli sanotaan 90 € kuukaudessa. Löytyy muitakin halpoja ravintoaineita.
Tilanteeseen on jo tullut helpotus, saan kelalta tänä vuonna 1000-2000e ylimääräistä, mitä olen maksanut, ja veronpalautuksista saan vähän yli 4000e viime vuodelta... Mutta, noille rahoille olisi kyllä ollut käyttöä.
UP