Lue keskustelun säännöt.
Olen surkea äiti
10.05.2018 |
Mun lapset tappelee, kiukuttelee, riehuu, vinisee, kitisee 80% ajasta. Kiltisti ne on kun nukkuvat tai katsovat lastenohjelmia.
En saa niitä syömään, nukkumiset on aina olleet mitä on, lapset sairastelee paljon, ne ei osaa monestikkaan käyttäytyä kodin ulkopuolellakaan.
Ja mä en vaan jaksa tätä. En jaksa en jaksa en jaksa. Aina tsemppaan ja koitan tehdä kaiken neuvojen mukaan, mutta silti meillä ei kotona koskaan vallitse rauha taikka harmonia. En vaan jaksa enää edes yrittää, eläkööt kuin siat pellossa sitten, 15 vuotta vielä jäljellä.. mistä niitä sterilisaatioita sai?
Ps. Kyllä minä niitä rakastan. Eniten maailmassa. Mutta en vaan jaksa heitä. Jos tajuatte.
Kommentit (21)
Mä en tajua, miten tuollaisia voi rakastaa, joille ei edes mitään rajoja saa asetettua. Niin vähän arvostavat äitiään. Hyi että. Äiti olen itsekin ja samoja asioita äitiydessä vihaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miten tuollaisia voi rakastaa, joille ei edes mitään rajoja saa asetettua. Niin vähän arvostavat äitiään. Hyi että. Äiti olen itsekin ja samoja asioita äitiydessä vihaan.
Ja siis koska en osaa asettaakaan rajoja, mietin, miksi lapset minua rakastaisivatkaan. Olen surkea, paska äiti siinä mielessä. Niin se vaan on. Turha näin huonoa onkaan rakastaa, maailma on täynnä itseään arvostavia, hyvinvoivia äitejä ja naisia.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miten tuollaisia voi rakastaa, joille ei edes mitään rajoja saa asetettua. Niin vähän arvostavat äitiään. Hyi että. Äiti olen itsekin ja samoja asioita äitiydessä vihaan.
Rakastatko lapsiasi?
Pidin lapsettomana lapsista, nykyisin huomaan katselevani heitä (siis keitä lapsia vain) silleen niinkuin lasten vihaajat ovat aina tehneet D:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua, miten tuollaisia voi rakastaa, joille ei edes mitään rajoja saa asetettua. Niin vähän arvostavat äitiään. Hyi että. Äiti olen itsekin ja samoja asioita äitiydessä vihaan.
Rakastatko lapsiasi?
En tunnetasolla, mutta haluan kyllä että heille tulisi parempi elämäni kuin omani. Ehkä voi sanoa, että välitän heidän elämästään, en tunne rakastavani.
Mietin, että oma äitini kulemma rakasti rajoilla. Itse en kokenut sitä rakkaudeksi, sain rajoja mutta en rakkautta. En usko siksi voivani antaa sitä kenellekään. Minua ei ole rakastettu. Ei rajat mitään rakkutta ole, muutenhan ei sanottaisi RAKKAUTTA ja rajoja. Sanottaisiin vaan, että rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
Niin ja tätä jaksaa vain, jos kumppani on niihin yhtä sitoutunut kuin itse ja hoitaa sinun puuttuessa samaa sapluunaa omalta osaltaan. Meillä mies ei arvostnut tuota, niin jätin lapset sitten miehen kiusaksi, ja meno on samanlaista kuin ap kuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
En ole kotiäiti. Se nyt tästä vielä puuttuis! Päivähoito on mun henkireikä!!!
Juuri noin koitan tätä elämää suorittaa. Tai monesti yritän. Ei se lopputulos oo sen kummempi. V*ituttaa vaan sata kertaa enemmän kun lappaat roskiin sitä kotiruokaa jota hampaat irvessä tunnin valmistit. Joskus mietin miksi en voisi antaa lasten elää vaan lihapiirakoilla? Niistä ne ei koskaan marise. Poikani etenkin on niin nirso että muistuttaa jo luurankoa pian.
aloittaja....... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
En ole kotiäiti. Se nyt tästä vielä puuttuis! Päivähoito on mun henkireikä!!!
Juuri noin koitan tätä elämää suorittaa. Tai monesti yritän. Ei se lopputulos oo sen kummempi. V*ituttaa vaan sata kertaa enemmän kun lappaat roskiin sitä kotiruokaa jota hampaat irvessä tunnin valmistit. Joskus mietin miksi en voisi antaa lasten elää vaan lihapiirakoilla? Niistä ne ei koskaan marise. Poikani etenkin on niin nirso että muistuttaa jo luurankoa pian.
Narinakin pitäisi kieltää. Problem solved. Itse en ainakaan haluaisi sitä kuunnella, mutta miestä ei taaskaan senkään säännön opettaminen kiinnostanut. Yksin en osannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut ottaa lapsia mukaan kotitöihin. Minulla oli tuollainen ongelma. Katkaisin sen aina sillä, että annoin heille töitä. Pienikin lapsi osaa tiskata tuolin päältä, toiselle pölyrätti käteen, yksi järjesti kenkiä, yksi kattoi pöydän. Isoimmat veivät roskia. Kun he tekivät kaikki hyvin, palkinnoksi sai jätskiä, katsottiin elokuvaa j.n.e. Ymmärrän aloittajan väsymisen tilanteeseen. Et ole surkea äiti, vaan väsynyt. Ei meistä kukaan joka hetki tunne lapsia kohtaan rakkauden tunteita. Silti me rakastetaan heitä.
aloittaja....... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
En ole kotiäiti. Se nyt tästä vielä puuttuis! Päivähoito on mun henkireikä!!!
Juuri noin koitan tätä elämää suorittaa. Tai monesti yritän. Ei se lopputulos oo sen kummempi. V*ituttaa vaan sata kertaa enemmän kun lappaat roskiin sitä kotiruokaa jota hampaat irvessä tunnin valmistit. Joskus mietin miksi en voisi antaa lasten elää vaan lihapiirakoilla? Niistä ne ei koskaan marise. Poikani etenkin on niin nirso että muistuttaa jo luurankoa pian.
Muistutat mun exää Tarjaa.
Se on kyllä tosi että lapset ovat paljon vaativampia ruoan suhteen kuin aikuiset, ne eivät syö ruokaa kohteliaisuuttaan. Olen siis mies, ja mulla tuo kotiruokajuttu toimi koska osaan tehdä ruokaa josta lapset tykkäsivät, exä taas ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa pääsee helpommalla jos laatii rutiinit ja pitäytyy niissä. Herätysajat säännölliset kuin armeijassa, ohjatut aamutoimet ruokailuineen, leikit ja muut aktiviteetit aina samaan aikaan, välipalat samaan kellonlyömään jne jne. Koko päivä aina rakenteeltaan suurinpiirtein samanlainen, ja paljon ulkoilua. Säännöllinen unirytmi (myös päiväunet pienille) aina säännönmukaisesti.
Itsetehty kotiruoka maistuu lapsille, ja se vähentää mielitekoja makeiden herkkujen perään. Ei siis poista mielitekoja, mutta saa ne järkeviin mittasuhteisiin.
Kotiäitiys on rankkaa, mutta jos sen päättää tehdä itselleen mukavaksi eli yrittää karttaa epämiellyttäviä rutiineja, onkin pian helvetti irti. Helppoa elämää kun ei ole olemassakaan.
Lopulta lapset kasvavat kaikesta huolimatta isommiksi ja muuttuvat asiallisemmiksi (keskimäärin näin) ja muuttavat kotoa pois. Pian huomaat kaipaavasi niitä riiviöitä.
Niin ja tätä jaksaa vain, jos kumppani on niihin yhtä sitoutunut kuin itse ja hoitaa sinun puuttuessa samaa sapluunaa omalta osaltaan. Meillä mies ei arvostnut tuota, niin jätin lapset sitten miehen kiusaksi, ja meno on samanlaista kuin ap kuvaa.
Ehkä mies on useammin se joka ei sitoudu rutiineihin (ainakaan sitoudu niihin omalta osaltaan), mutta kyllä se helpon elämän tavoittelu on naistenkin perisynti. Meillä ex-vaimoni oli se joka luisteli kaikesta vastuusta koko ajan, ja heti kun lapset oli riittävän vanhoja ymmärtääkseen että isi muutti pois lopullisesti, minä pakkasin kamani ja lähdin.
Tätä juuri tarkoitan. Hyvät äidit/isät tekee hyvää kotiruokaa, minä ilmeisen p*skaa. Toiset saa lapset rauhoittumaan kun vie ne ulos, ottaa kotitöihin.. no minä en saa niitä rauhoittumaan niinkään. Toisilla lapset lopettaa narinan sanomalla. Minä en siinäkään onnistu.
Siitäpä olen otsikon päätelmät tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset tappelee, kiukuttelee, riehuu, vinisee, kitisee 80% ajasta. Kiltisti ne on kun nukkuvat tai katsovat lastenohjelmia.
En saa niitä syömään, nukkumiset on aina olleet mitä on, lapset sairastelee paljon, ne ei osaa monestikkaan käyttäytyä kodin ulkopuolellakaan.
Ja mä en vaan jaksa tätä. En jaksa en jaksa en jaksa. Aina tsemppaan ja koitan tehdä kaiken neuvojen mukaan, mutta silti meillä ei kotona koskaan vallitse rauha taikka harmonia. En vaan jaksa enää edes yrittää, eläkööt kuin siat pellossa sitten, 15 vuotta vielä jäljellä.. mistä niitä sterilisaatioita sai?
Ps. Kyllä minä niitä rakastan. Eniten maailmassa. Mutta en vaan jaksa heitä. Jos tajuatte.
Sietäisitkö samaa käytöstä minulta.
Voin tulla haistattamaan vitut, sylkemään ruuat pöydälle..lupaan paskoa vaipoihin vielä aikuisena.
Saat sit nuolla paskat perseestäni
Elämästä New loppukin onnellisuus jos joutuu suorittamaan. Rakastan lapsia, mutta vihaan elämän suorittamista. Kaikki ilo katoaa jonkun oikeoppisuuslistan toteuttamisessa. Jos on surkea niin tulee vielävihaisemnaksi sen suorittamisen takia. Eli valitsen olla vain surkea.
Vierailija kirjoitti:
Elämästä New loppukin onnellisuus jos joutuu suorittamaan. Rakastan lapsia, mutta vihaan elämän suorittamista. Kaikki ilo katoaa jonkun oikeoppisuuslistan toteuttamisessa. Jos on surkea niin tulee vielävihaisemnaksi sen suorittamisen takia. Eli valitsen olla vain surkea.
Katoaa onnellisuus siis, se vähäinenkin.
aloittaja....... kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan. Hyvät äidit/isät tekee hyvää kotiruokaa, minä ilmeisen p*skaa. Toiset saa lapset rauhoittumaan kun vie ne ulos, ottaa kotitöihin.. no minä en saa niitä rauhoittumaan niinkään. Toisilla lapset lopettaa narinan sanomalla. Minä en siinäkään onnistu.
Siitäpä olen otsikon päätelmät tehnyt.
Ei paskoja isiä tai äitejä olekaan, siis sellaisia persoonia.
Sinäkin lienet ihastuttava ihminen, mutta et kenties hyväksy sitä tosiasiaa että jopa arkielämästä selviytyminen vaatii tiettyjen taitojen opettelemista. Ruoanlaitto on helppoa, mutta se on silti taitolaji joka vaatii aakkosten opettelemisen.
Vierailija kirjoitti:
aloittaja....... kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan. Hyvät äidit/isät tekee hyvää kotiruokaa, minä ilmeisen p*skaa. Toiset saa lapset rauhoittumaan kun vie ne ulos, ottaa kotitöihin.. no minä en saa niitä rauhoittumaan niinkään. Toisilla lapset lopettaa narinan sanomalla. Minä en siinäkään onnistu.
Siitäpä olen otsikon päätelmät tehnyt.
Ei paskoja isiä tai äitejä olekaan, siis sellaisia persoonia.
Sinäkin lienet ihastuttava ihminen, mutta et kenties hyväksy sitä tosiasiaa että jopa arkielämästä selviytyminen vaatii tiettyjen taitojen opettelemista. Ruoanlaitto on helppoa, mutta se on silti taitolaji joka vaatii aakkosten opettelemisen.
Ruuanlaitto on tosiaan siitä helppoa, ettei lapseni syö muutakuin tyyliin perunaa, ruskeakastiketta, nakkeja ja kurkkua. Tai söi se vauvana/taaperona, mutta nyt on jo yli vuoden ollut tätä nirsoilua että ei saa olla sipulia, ei pippuria, ei vihanneksia, lähes kaikki lihat on yök, ei salaattia, ei marjoja.... enkä voi lähteä noihin mukaan tai täällä ei kukaan muukaan kohta saa syötyä mitään. Enkä tee hänelle erikseen ruokia.. toki vähän yritän pelkistää niitä että menisi. Mutta esim. eilen väänsin 45 minuuttia ihan tavallisia lihapullia ja perunamuusia. Ei kelvannut ei. Jos ei ole kokenut ei ehkä ymmärrä kuinka turhauttavaa se on...
En mikään master chef ole mutta en mikään Kari Aihisen pelastettavakaan... mielestäni.
Et ole paska äiti. Kaikki me painitaan noiden juttujen kanssa, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Tajuan. Tsemppiä ap!
T: neljän äiti