Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää olla mukava kun ei muutkaan ole!
08.05.2018 |
Koskaan ei saa mitään kivaa vastineeksi vaan pelkkää vittuilua ja mulkoiluja kun koittaa jotain kivaa tehdä ilman taka-ajatuksia. Pitääkö itsekkin alkaa mörökölliksi muiden tapaan, ei sanota huomenta, ei kiitetä, ei arvosteta paskan vertaa .. Miten helvetissä tälläisessä maailmassa voi elää, kokoajan ihmisillä naama norsun vituilla vaikka olisi muuten hyvä päivä mutta kun on liian kuuma/sataa/tuulee liikaa .. ennen kuin ketään edes aloittaa vastaamaan "No ei kaikilla voi olla hyvä mieli aina" Tiedän ja ymmärrän mutta jos koko saakelin päivä pitää murjottaa pienestä vastoinkäymisistä niin ihmettelen kyllä miten elämässä pärjää.
Ei edes peruskäytöstapoja osata.
T. Erittäin turhautunut 20.v nainen
(Tiedostan kirjoitusvirheet, olen liian turhautunut korjatakseni)
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo nelikymppinen ja aika pettynyt ihmisiin, vaikka mitään julmuuksia ei ole mulle tehty. Sukulaisille olen itsestäänselvyys, mulle voi tehdä ohareita ja puljata loputtomiin tapaamisten kanssa. Kätevä multa yrittää udella muiden ihmisten asioita. Vanhukset mahdottomimpia, vyöryttävät itsekehunsa kuuntelematta mua lainkaan. Anopilla vain vaatimuksia, ei mitään kunnioitusta meidän perhe- elämälle. Tuttavat yrittävät lykätä mulle lapsiaan ja kyselevät lasten tarvikkeita. Kavereille olen puheissa rakas mutta vastavuoroisuutta ei ole eli kukaan ei tule tapaamaan minua.
Mietin lopettaisinko sitten muiden eteen ponnistelun kokonaan. Itsekkääksi muuttuminen olisi aika surullista tavallaan.
Olet pöljä. Mitä ainiin täällä ei saa sanoa, vaan mitä ihmeen sukupuolielintä sä niistä välität?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ymmärrän sen, että aina ei jaksa hymyillä (jos koskaan) mutta pitäisi ihmisen vaivautua sen verran, että kohtelee kanssaeläjiään kunnioittaen. Maailmasta tulisi paljon mukavampi paikka elää kaikille. Harmi kyllä, kaikki eivät ole oppineet käytöstapoja lapsena. Voi olla, että jotkut on jopa kasvatettu itsekkääksi, koska niin pärjää elämässä helpoiten?
Epäilen myös että helppo lellitty elämä tekee valittajia. Pikkumurheet saa suuren huomion ja kitistään ja valitetaan.
Minulla oli hirveä lapsuus, oma isä hakkasi ja kaltoinkohteli koko lspsuuden/nuoruuden ja yritti tappaa kuristamalla. Kun tuosta helvetistä selvisin, päätin että elämäni ei ole enää ikinä kurjaa ja ankeaa, vaan valitsen onnellisuuden.
Niin olen tehnyt. Onni on tahtotila ja päätös. Vaikka olisivaikeaa niin hammasta purren hymyilen ja olen ystävällinen. Kun slkuun pakottaa itsensä tähän, taidon oppii ja se muuttuu helpommaksi. Nykyään osaan jo hetkessä vaihtaa tunnetilani onneen, iloin, kiitollisuuteen itse tietoisesti.
Hymyilen, kiitän ja olrn ystävällinen muille vaikka muut vittuilevat ja ovat ilkeitä. Valitsen silloinkin ilon ja onnen enä välitä siitä ilkeydestä mitä saan. Jokainen vastaa omista tunteistaan ja vaikka mitä paskaa sataisi, niin valitsen siltikin ilon ja onnen. Aina.
Olet sisältä paskaa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koittaa jotain kivaa tehdä ilman taka-ajatuksia.
Olen Joeyn kanssa samaa mieltä, että tällaista asiaa ei ole olemassakaan. Kyse on aina jollain tasolla itsekkyydestä. Vai voiko joku sanoa asian, jossa Joey olisi väärässä?
Ihmiset on niin nuukia että turhaan edes kuvittelisin mitään vastineeksi .. lähinnä ajattelin että jos vaikka autan remontissa niin vastavuoroisesti henkilö voisi halutessaan auttaa minua jonkun projektin kanssa, en kuitenkaan pakota. Tosi usein esimerkiksi työpaikalla pöytiä pyyhittäessä pyyhin työkaverin pöydän mutta tyyppi harvoin huomaa ja vielä harvemmin kiittää.
Ap
No jos se ei huomaa, niin miten voisi kiittää? Älä pyyhi sen pöytää jos harmistut siitä että ei huomata. Sama juttu sen remontin kanssa, auta jos autat ja pyydä apua jos haluat apua. Aika monet on laiskoja eikä halua auttaa esim muutossa tai remontissa. Remontti on muutenkin niin iso juttu, että jos apua haluat, palkkaa joku.
Tämän takia on yhtä h*lvettiä olla töissä asiakaspalvelussa. V*tuttaa kun kaikenmaailman idiooteille ei saa vastaankaan sanoa. Mielenterveys tässä alkaa pikkuhiljaa mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ihmeemmin arvosta aloittajan kaltaisia nurkujia. Ihmiset ovat töykeitä, vika on muissa, kenelläkään ei ole tapoja... ja kissan viikset.
Itse ainakin kohtelen muita aina kohteliaasti ja hyväntuulisesti. Samalla tavalla minua kohtelevat muut. Remppamiehet morjestavat, kaupankassat hymyilevät, kanssamatkustajat väistävät ja ohikulkijat auttavat. Erittäin harvinaista on epäkohteliaan mörököllin tapaaminen. Muutama kohtaaminen tulee mieleen vuosikymmenten ajalta, mutta päivittäin on kuitenkin kymmeniä mukavia tai neutraaleja kohtaamisia.
Jos kaikki ympärilläsi tuntuvat tylyiltä, syy löytyy luultavasti peilistä.
So? Mä vihaan ihmisiä, ei mulla oo syytä olla kenellekään kiva. Sori vaan mut suuri osa teistä ihmisistä on anaalista, oon oppinut sen kantapään kautta. Etenkin naiset.
N23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla nyt aikuisten maailmassa. Lakkaa odottamasta muilta mitään. ÄLÄ yritä kalastella kiitosta ja hymyjä! ÄLÄ koska se on typerintä ja raivostuttavinta koska toiselle tlee tunne että haluat ripustautua jotenkin. Käyttäydy normaalisti. Opettele olemaan jopa hiuljaa. Paras tapa saada hyvä kontakti toiseen ihmiseen on KUUNNELLA häntä. Arvostelematta, neuvomatta, hyväksyen, itseään tyrkyttämättä. Ja samalla nauttia toisen seurasta. Se on vaikeaaa, mutta yritä! Tsemmpiä
Vierailija kirjoitti:
Mäkin oon oppinut, että oon mukava vaan lähipiirilleni, muille näytän norsunvittunaamaa.
Juntti. Minä yritän olla ystävällinen kaikille, jopa junteille, koska he eivät itselleen mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin pitääkin. Ei huonosti käyttäytyvät ihmiset muuten opi. Olen joutunut tuommoiseen tilanteeseen työelämässä monta kertaa. Kunnon palaute auttaa monesti.
Kouluaikoina en osannut puolustautua, harmi kyllä.
Epäilen myös että helppo lellitty elämä tekee valittajia. Pikkumurheet saa suuren huomion ja kitistään ja valitetaan.
Minulla oli hirveä lapsuus, oma isä hakkasi ja kaltoinkohteli koko lspsuuden/nuoruuden ja yritti tappaa kuristamalla. Kun tuosta helvetistä selvisin, päätin että elämäni ei ole enää ikinä kurjaa ja ankeaa, vaan valitsen onnellisuuden.
Niin olen tehnyt. Onni on tahtotila ja päätös. Vaikka olisivaikeaa niin hammasta purren hymyilen ja olen ystävällinen. Kun slkuun pakottaa itsensä tähän, taidon oppii ja se muuttuu helpommaksi. Nykyään osaan jo hetkessä vaihtaa tunnetilani onneen, iloin, kiitollisuuteen itse tietoisesti.
Hymyilen, kiitän ja olrn ystävällinen muille vaikka muut vittuilevat ja ovat ilkeitä. Valitsen silloinkin ilon ja onnen enä välitä siitä ilkeydestä mitä saan. Jokainen vastaa omista tunteistaan ja vaikka mitä paskaa sataisi, niin valitsen siltikin ilon ja onnen. Aina.