Seitsemän kuukauden tapailu eikä mies ole kertaakaan edes sanonut haluavansa mitään vakavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varoituksen sana. Sun miesystävä voi sanoa että varmaan hän haluaa kans lapsia sitten joskus, yrittää että jäisit vielä vähäksi aikaa lämmittämään sänkyä. Miehet ei oikeasti sisäistä että naisilla kello tikittää.

Mitäpä luulet, että mitä mies ajattelee, kun häntä painostetaan siittämään lasta, koska "hani, mun kello tikittää"

Se on eri juttu, jos on tunnettu vaikka 5 vuotta. Aika ahdistavaa, että jonkun puolen vuoden seurustelun jälkeen ilmoitettaisiin "kellon tikittämisestä"

Mistä sitä edes tietää, tuleeko edes raskaaksi ennen kuin kello on käynyt loppuunsa. Ihan sekopäistä.

"minä nyt vaan päätin niin, että haluan lapsen nyt, koska kelloni tikittää"

Ainut ongelma tässä ap:n itsekkäät halut ja se, että hän olettaa asioiden tapahtuvan juri niinkuin hän itse asioiden olettaa tapahtuvan.

Jos ap haluaa elämältä jotain, se on itsekästä? Vanhin kikka nujertaa nainen on sanoa häntä itsekkääksi, jos hän haluaa jotain. Paras nainen on nöyrä nainen joka ei rohkene haluta mitään.

Mitä muuta se muka on kuin itsekkyyttä, jos Ap haluaa miehen NYT ja lapsen NYT. NYT HETI.

Sä olet kujalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenellä oikein edes on näitä ottajia joka sormelle jotta edes voi tapailla useampaa samaan aikaan? Ihan kuin nykyisin olisi kaikilla jonoksi asti panokumppaneita ja joka viikko pyörittäisiin eri lakanoissa. 

Erinomainen huomio. Seksiseuraa nyt aina saa, mutta itsellänikin välillä pitkään sinkkuna olleena oli jopa vuosia niin, etten edes tavannut ketään vähänkään kiinnostavaa. Tosin myönnän, etten kovin aktiivisesti etsinytkään, viihdyin mainiosti yksinkin.

No niinpä. Sekin tuli huomattua, että ei kukaan ole osoittanut kiinnostusta myöskään minua kohtaan vaikka aina sanotaan, että silloin se oikea osuu kohdalle kun lakkaa etsimästä ja elää vaan omaa elämäänsä. Minusta ei kiinnostu edes väärät.

Pelkästä seksiseurasta en ole enää edes kiinnostunut. Kokeiltu on ja ei ole mun juttu.

Joillain siihen seurusteluun liittyy outoja odotuksia ja mielleyhtymiä.

Veljeni seurustelee, mutta omien sanojensa mukaan ei seurustele. Eli viettää tämän naisen kanssa vapaa-aikansa, heillä on koira yhdessä, mutta asuvat eri kämpissä (koira seilaa kämppien väliä siten miten molemmille sopii). Yhteisiä bileitä ja illanistujaisia, tosin en tietty tiedä makuuhuonepuolesta tietenkään. Ehkä he vain ovat todella tiiviitä ystäviä.

Mieheni sisko on myös tällainen "ei me seurustella, mutta vietetään 24/7 yhdessä". He ovat olleet olematta yhdessä jo 10 vuotta. Kyläilevät pariskuntana toistensa vanhemmilla pyhät, käyvät lomamatkoilla kahdestaan ja koluavat kaikki kesäfestarit yhdessä. Ostavat lahjojakin toisilleen.

Ehkä miehellä kyse on jostain tällaisesta?

Vierailija kirjoitti:

Me asuttiin jo 7kk jälkeen yhdessä. En itse jaksaisi mitään ämpyilijää, joka ajelehtii vielä ollako vai eikö olla -ajatusten keskellä. Ei minulla ole aikaa stressata tahtooko toinen todella olla kanssani.

Just tuon jatkuvan stressaavuuden takia en enää edes halua seurustella kenenkään kanssa. Tuntuu ihan oudolta kun kaikki aina hehkuttaa kuinka ihanaa suhteen alkuhuuma on ja kuinka tehdään yhdessä kaikkea romanttista ja omakohtainen kokemus taas kertoo ihan muuta. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se suhteen alkuvaihe kun saa arpoa haluaako mies nyt oikeasti olla mun kanssa vai ei ja yrittää muutenkin tulkita toisen käytöstä ja sanomisia.

Tiedän kaksi henkilöä jotka olivat selkeästi täydelliset toisilleen, mutta eivät halunneet virallistaa mitään edes vuoden yhdessäolon jälkeen.  Tämä toive tuli juuri nimenomaan miehen puolelta. Sanoi aina että "aika ei ole vielä oikea". Siitä huolimatta he jatkoivat tapailua sillä nauttivat toistensa seurasta. 4 vuotta myöhemmin he sitten viimein virallistivat suhteensa, joka nyt ei tullut yllätyksenä kenellekään siinä vaiheessa. Jokainen huusi vain että "Vihdoinkin!". Tämä vaan oli heidän tapansa ja tahtonsa miten toimia asian suhteen. Jotkut ovat tämänkaltaisia henkilöitä. Todella harva, mutta heitä on. Voi olla että tämä miehesi on myös samanlaista sorttia. Älä siis vaivu vielä epätöivoon vaikka ymmärrän että asia varmasti painaa mieltä. :) Toivottavasti fakta siitää että tälläinen pariskunta on olemassa antaa sinulle vielä voimaa jatkaa ja odottaa. Mutta jos sinusta kuitenkin tuntuu ettet jaksa tälläistä epävirallista menoa, niin silloin kannattaa kertoa tästä miehellesi. Ehkä hän silloin suostuu avautumaan enemmän ajatuksistaan yleisesti parisuhteen suhteen. 

No mitä se haluaa?

Meikämandoliini oli jo kihloissa 2 kk kuluttua ensitreffeistä ja vauva tulossa. Naimissa 4 kk kuluttua. Kyllä sen vaan tuntee kun on sen oikean kanssa.

Ohis... Me mentiin naimisiin kun oltiin tunnettu 8kk, hieman yli 20vuotiaina. Yhdessä ollaan oltu 14vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Joillain siihen seurusteluun liittyy outoja odotuksia ja mielleyhtymiä.

Veljeni seurustelee, mutta omien sanojensa mukaan ei seurustele. Eli viettää tämän naisen kanssa vapaa-aikansa, heillä on koira yhdessä, mutta asuvat eri kämpissä (koira seilaa kämppien väliä siten miten molemmille sopii). Yhteisiä bileitä ja illanistujaisia, tosin en tietty tiedä makuuhuonepuolesta tietenkään. Ehkä he vain ovat todella tiiviitä ystäviä.

Mieheni sisko on myös tällainen "ei me seurustella, mutta vietetään 24/7 yhdessä". He ovat olleet olematta yhdessä jo 10 vuotta. Kyläilevät pariskuntana toistensa vanhemmilla pyhät, käyvät lomamatkoilla kahdestaan ja koluavat kaikki kesäfestarit yhdessä. Ostavat lahjojakin toisilleen.

Ehkä miehellä kyse on jostain tällaisesta?

Outoa. Onko tuo jotain sitoutumispelkoa.

Tosin kerran ihmettelin miksi lakiin tuodaan näitä avoliittoa koskevia muutoksia, omaisuuden jako yms, kun kerran avioliitto on olemassa. Muutama tuttu selitti kuinka se on ihan järkevää, kun naimisiinmeno ahdistaa kun häät ja kirkko. Sillä ei ole väliä, että on mahdollista mennä naimisiin maistraatissa ruokatunnilla, koska naimisiinmeno kuitenkin mielletään hääjuhlaksi ja kirkoksi (en minäkään tajunnut, menin maistraatissa 2 todistajan läsnäollessa naimisiin).

Ihmisillä on erikoisia ajatuksenjuoksuja. Tarvitaan joku ulkopuolinen "tuomitsemaan" pari pariskunnaksi, kun itse ei uskalla ja sehän tarkoittaisi kaikkea tosi ankeaa ja tylsää..

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kaksi henkilöä jotka olivat selkeästi täydelliset toisilleen, mutta eivät halunneet virallistaa mitään edes vuoden yhdessäolon jälkeen.  Tämä toive tuli juuri nimenomaan miehen puolelta. Sanoi aina että "aika ei ole vielä oikea". Siitä huolimatta he jatkoivat tapailua sillä nauttivat toistensa seurasta. 4 vuotta myöhemmin he sitten viimein virallistivat suhteensa, joka nyt ei tullut yllätyksenä kenellekään siinä vaiheessa. Jokainen huusi vain että "Vihdoinkin!". Tämä vaan oli heidän tapansa ja tahtonsa miten toimia asian suhteen. Jotkut ovat tämänkaltaisia henkilöitä. Todella harva, mutta heitä on. Voi olla että tämä miehesi on myös samanlaista sorttia. Älä siis vaivu vielä epätöivoon vaikka ymmärrän että asia varmasti painaa mieltä. :) Toivottavasti fakta siitää että tälläinen pariskunta on olemassa antaa sinulle vielä voimaa jatkaa ja odottaa. Mutta jos sinusta kuitenkin tuntuu ettet jaksa tälläistä epävirallista menoa, niin silloin kannattaa kertoa tästä miehellesi. Ehkä hän silloin suostuu avautumaan enemmän ajatuksistaan yleisesti parisuhteen suhteen. 

Just tämä! Siitä lähtien, kun seurustelet, alkaa odotus ja pahimmassa tapauksessa kyselyt: koskas mutatte yhteen,  koskas menette naimisiin, koskas hankitte lapsia jne jne. Ei ole lupaa vain olla yhdessä vaan se pitää virallistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei seurustella miehen mielestä. Miehellä ei ole lapsiakaan ennestään.

Kyllä rakastan tätä miestä ja haluan elää hänen kanssa.

Mua ei haittaa sinällään ajan kuluminen ”hukkaan”, mutta en halua olla miehelle vain ihminen, jota hän käyttää läheisyyden kaipaukseensa. En oikeasti tiedä onko näin vai tykkääkö hän oikeasti minusta.

Ap

Olette yhdessä, naitte, mutta ette seurustele?

Mitä te sitten teette?

Tätä ihmettelen minäkin :D.. Aika absurdia..

Ja mikä on "vakava suhde" :D

Ja 7kk on aika helvetin lyhyt aika oppia tuntemaan ihminen oikeasti.

Vakava suhde on sellainen jossa on yhdessä sovittu, että seurustellaan, on yhdessä puhuttu ja sovittu miten halutaan elää tulevaisuudessa, ja että se tulevaisuus on olemassa ja yhdessä.

7 kk on aivan riittävä aika kolmekymppiselle tietää, että tällä ihmisellä on sellaiset arvot, tausta, tavoitteet, luonteenpiirteet että ne vastaavat sitä millaista ihmistä olen etsinyt kumppanikseni. Ja että yhdessä ollessa se on vain koko ajan vahvistunut, että haluaisin että meillä on yhteinen tulevaisuus, ja toivottavasti vielä pitkään.

Minusta tuollainen byrokratia ei kuulu terveeseen kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen.

Mutta minä elänkin päivän kerrallaan.  Huomioi painoarvo sanalle ELÄN. En suorita.

Et es tiiä mitä byrokratia tarkottaa ja se ei liity tähän asiaan mitenkään.

Ennalta tehtyjä säädöksiä. Kannattaako elämänsä tuhlata siihen, että suorittaa elämänsä ennalta määritellyn kaavan mukaan?

Mielestäni ei, kun voi ajatella ihan itse ja tehdä elämästään omanlaisensa.

Jos jollekkin se omanlainen elämä sisältää vaikka ne lapset ja talon ja aviopuolison, niin eikö se ole aika tärkeää löytää sellainen hengailukaveri, jolle omannäköinen elämä sisältää samankaltaisia elementtejä?

Jos on esimerkiksi kaksi ihmistä joista toinen haaveilee perheestä ja talosta Päijät-Hämeessä ja toinen taas haluaa muuttaa Australiaan valmistamaan surffilautoja, niin onhan tuo aika mahdoton yhtälö toteuttaa käytännössä. Siksi asioista kannattaa kommunikoida, ettei osapuolet tuhlaa aikaansa toisiinsa kun tietävät ettei yhteistä tulevaisuutta ole.

Jos sä haluat viettää elämäsi tuuliajolla ilman suuntaa tai päämäärää, niin anna mennä. Älä kuitenkaan kuvittele, että se olisi jotenkin hienompaa kuin unelmien toteuttaminen.tote

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua enää tätä. Mieluummin olen yksin. Katoan vaan miehen elämästä. Eipä me edes seurustella, niin että pitäisi ”eroa” jotenkin selittää tai siitä keskustella.

Ap

Mitä sä haluat?

Et lukenut ketjua? Vakituisen parisuhteen jossa on tarkoitus perustaa perhe parin vuoden sisällä koska ikä.

Ohis

Sullahan on mies, joka omien sanojesi mukaan välittää sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta naisesta.

Ainut ongelma tässä on se, että sinä haluat asioiden tapahtuvan nyt ja heti.

Usko jo, ei ne hommat toimi niin.

Ap ei tiedä tapahtuuko niitä koskaan.

Miksi tässä ketjussa ei mainita miehen kyvyttömyyttä kommunikoida ja ilmaista tunteita, jos tosiaan parisuhde ja perhe olisi se mitä hän haluaisi? Missä maailmassa "minä rakastan sinua" sanotaan "En ole ikinä tuntenut tarvetta parisuhteeseen"

Jos mies haluaisi seurustella, kun nainen kysyy seurustellaanko me nyt, riittää "joo". Ei siihen kuole.

Mitä se " joo" siinä muuttaa?

Teot ratkaisee, ei sanat.

Kirkossa/maistraatissa sanottu "Tahdon" merkkaa juridisestikin sitten.

Sitä voi elää ihmisen kanssa, joka löpisee rakkaudesta mutta toimii kuin kuspää. Ei koko ajan, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti. Sitten seuraa riitely, itku, sovinto, lupaus rituaaleineen. Jokaisen myrskyn jälkeen ollaan vähän enemmän hajalla ja eksyksissä, ja taas yritetään.

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tuhlaa aikaansa 7 KUUKAUTTA tuollaiseen pelleilyyn XD.

Helposti. Itse olen tuhlannut vuosia - enkä vain kerran. 

Tiedän parin, joka oli 15 vuotta yhdessä. Menivät kihloihin aika pian, mut kysyttäessä naiselta milloin on häät, tuli piikikkäitä vastauksia. Saivat 2 lasta. Kihlat killui yhä sormissa, mutta kukaan ei enää uskaltanut kysyä häistä. Kavereiden naimisiinmenoon nainen reagoi ivallisesti.

Ystävät kaikkosi yksitellen.

Lopulta kantautui juttua, että mies oli pettänyt ja jättänyt.

Nyt nainen on katkera, yksinäinen yh.

Tällä hetkellä hän suhtautuu erityisen purevasti naisiin, jotka ovat olleet aloitteellisia erossaan mutta kehtaavat silti surra sitä.

Hänellä ei ole työtä, miestä eikä kavereita, mutta onpahan velkainen talo ja lapset.

Opetus. Jos mies ei vaikuta innostuneelta, päästä irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tapailu vaan lopettaa? Olen itse sanonut monta kertaa että haluan parisuhteen ja perheen tulevaisuudessa. Mies on vaan hiljaa jos puhun jotain tällaista. Muuten mies käyttäytyy niinkuin poikaystävä ja on hellä ja huolehtiva.

Parisuhdehan sulla on, perhekkin on ilman lapsia. Painostamalla ja tuollaisella vaatimisella, sekä ahdistelemalla olet kohta menettänyt ne.

Parisuhde. Ei siinä ole kyse pelkästään sinun haluistasi.

Mitenniin mulla on parisuhde? Mies ei ole ikinä sanonut että haluaa seurustella (minun kanssa tai kenenkään muunkaan kanssa). Päinvastoin hän on sanonut että ei ole ikinä kokenut halua seurustella kenenkään kanssa.

Hän on kuitenkin sanonut että pitää minusta enemmän kuin kenestäkään aiemmin tuntemastaan naisesta.

Ap

Kiinnitin huomioni tähän lauseeseen. Mä en ole koskaan kokenut halua seurustella, mennä parisuhteeseen, ottaa yhteistä asuntolainaa tai hankkia lapsia. Kenenkään kanssa. Asiat, joita olen elämässäni halunnut, eivät ole olleet kiinni siitä, onko mulla mies vai ei. Aikoinaan olin samanlaisessa tiiviissä suhteessa miehen kanssa kuin ap:kin. Sitä kesti vähän yli 3 vuotta. Yhtenä päivänä tultuani töistä kotiin sanoin miehelle, että tarvitaanko me oikeastaan kahta asuntoa. Mies oli hetken hiljaa ja sanoi, että ei taideta tarvita. Niin mies haki loputkin tavarat mun luokseni ja laittoi oman asuntonsa vuokralle. 5 vuotta myöhemmin meillä oli jo lapsikin ja yhteistä taivalta nyt takana 12 vuotta. Jos mun olisi pitänyt 7 kk jälkeen päättää, olisimme varmasti eronneet silloin.

Minun mielestäni seurustelu alkaa silloin, kun kummallakaan ei ole enää kiinnostusta katsella muita mies-/naisvaihtoehtoja, eikä ole ajatuksissa etsiä parempaa, koska se sopivan tuntoinen on siinä. Jos mies minulle noin pitkän ajan jälkeen sanoisi, että ei seurustella, niin silloin olisi selvää, että hän odottelee jotakuta kiinnostavampaa näköpiiriin ja minä en odottelemalla sen paremmaksi muutu. Silloin kun se kiinnostava osuu kohdalle, niin silloin vakiintuu innokkainkin sitoutumisen vastustaja ja melko nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Meikämandoliini oli jo kihloissa 2 kk kuluttua ensitreffeistä ja vauva tulossa. Naimissa 4 kk kuluttua. Kyllä sen vaan tuntee kun on sen oikean kanssa.

Sulla kävi tuuria. Tai no, mistä sen vielä tietää.

Yleensä on fiksua tutustua puolisoon ja elää kahdestaan ennen kuin alkaa pukata vauvoja.

Voi näet tulla yllätyksiä, vaikka kuinka mukavasti lakanat soi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tuhlaa aikaansa 7 KUUKAUTTA tuollaiseen pelleilyyn XD.

Helposti. Itse olen tuhlannut vuosia - enkä vain kerran. 

Ja no, nyt on itse yli 40, ei lapsia, eli aika lailla game over ja paskan myivät. Mutta en tiedä, voinko silti sanoa katuvani. Mulla on ollut aika tinkimätön usko ihmisiin ja siihen, että he toimivat siten kuten puhuvat. Ja vaikka eivät toimisikaan, olen antanut uusia mahdollisuuksia ja luottanut taas. Olen yrittänyt myös kerta toisensa jälkeen saada asioita järjestymään. Juu, ehkä liiallisellakin vimmalla hakaten päätä vain seinään, kun toinen ei ole edes yrittänyt järjestellä mitään. Varmaan oon ollut liian naiivi elämänpeliin ja toisaalta myös liian perfektionisti. Olen kyseenalaistanut ihmisten huonoa käytöstä, eivätkä siitä monet pidä.

Mutta en tiedä, oisko mulla yhtään sen parempi fiilis, jos voisin nyt sanoa, että lähdin aina vetämään, kun toinen mokas (tai dokas) ja en antanut mahdollisuuksia ja halusin aina heti erota. Voihan se olla, että olisin tällöin arvostanut enemmän itseäni. Edelleenkin mä ajattelen silti siten, että seuraavallakin kerralla pyrin luottamaan ihmisiin. Ei ole minun tehtäväni kyseenalaistaa heidän sanomisiaan ja pitää jotakin valheena.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua enää tätä. Mieluummin olen yksin. Katoan vaan miehen elämästä. Eipä me edes seurustella, niin että pitäisi ”eroa” jotenkin selittää tai siitä keskustella.

Ap

Mitä sä haluat?

Et lukenut ketjua? Vakituisen parisuhteen jossa on tarkoitus perustaa perhe parin vuoden sisällä koska ikä.

Ohis

Oliskohan kannattanut vähän aiemmin tehdä tolle asialle jotain?

Ei kukaan mies halua naista, joka parin tapaamisen jälkeen haluaa lapsia. No ehkä joku betavässykkä, joka on kitunut pil#luntuskissa ja on läheisriippuvainen.

Et sitten ole lukenut ketjuja, joissa yli kolmekymppisille miehille on valjennut että haluavat lapsia. Ja surevat sitä että kaikki naiset on siihen mennessä jo pariutuneet ja saaneet lapsia.

Jos sä et halua perhettä niin on miehiä jotka haluu ja tietää sen ihan tarkkaan.

Ei se tarkoita että mies haluaa lapsia jos saa niitä.Niinhän se Jörkkakin sanoi lapsistaan että vahinkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tuhlaa aikaansa 7 KUUKAUTTA tuollaiseen pelleilyyn XD.

Vieläkös sä tapailet sitä kehitysmaalaista huijaria?

En vaan vuorossa on Maitokahvi Jenkkilästä

Enkä kyllä koskaan sanonut hänen olevan kehitysmaalainen. XD