Aikuiset kaverit jättivät porukasta, mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Oletko valitellut rahapulaa yms. jotain muuta sellaista asiaa, joka tekisi reissuun lähtemisestäsi hankalaa? Se voisi olla syynä siihen, ettei sinua ole kysytty mukaan. Ellet ole, niin kaverit ovat toimineet kurjasti. Itse pitäisin tuollaisen jälkeen yhteyttä niihin pariin läheisimpään kaveriin ja antaisin muun porukan olla rauhassa. Ihmissuhteet muuttuvat ajan saatossa ja joskus käy noin.

Tai oletko muuten valittanut useasti jostain muille viesteissä tms? Tai et ole kuunnellut muita? Näiden olen nähnyt olevan syy vastaavaan.

Mekin jätettiin yks ystävä porukasta ulos. Alkoi olla tunne, että ei ollut enää ystävä. Kohteli todella huonosti ja jätti mm. kertomatta perheenlisäyksestään. Lopulta jätettiin hänet pois kuvioista ja kylläpä helpotti. Oli muutenkin vaativa ihminen. Meitä hänen käytöksensä loukkasi kovasti. Asiaa yritettiin selvitellä viestein ja lopulta kasvokkainkin, mutta emme saaneet mitään selitystä merkilliselle käytökselle. Nyt jatketaan ilman häntä. Näin se vaan elämä joskus menee. Parisuhteet päättyy ja samoin ystävyyssuhteet.

Meillä oli teineinä sellainen tyttöjengi. Emme olleet samasta koulusta (ehkä muutamat) mutta yhteisen harrastuksen parissa tutustuttiin. Yökyläiltiin koko ajan toistemme luona, eikä se niin nuukaa ollut silloin ketkä olivat milloin mukana missäkin riennoissa, koska jengi oli aika suuri. Mutta kummiskin, oltiin tiivis porukka vaikka jotain klikkejä olikin. Tuntui että puolin ja toisin autettiin, käytiin ja kutsuttiin kylään ym. Olin mielestäni yksi joukossa. Lukio-ikäisinä jengi alkoi rakoilla, mutta ei ollut mitään dramatiikkaa. Oli sitten kaikkea, jotkut stressas ihan kauheesti kun pyrittiin esim lääkikseen, minä taas menin toiselle paikkakunnalle harrastamaan ja harrastuksen parissa myös töitä. Monet meistä kävivät ulkomailla töissä kirjoitusten jälkeen. Joku muutti pysyvästi toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille. Noin 20-vuotiaina saatiin aika hyvin taas jengi kasaan, harrastimme edelleen samaa juttua joten sitä kautta luonnollisesti onnistui. Oli aikaa ennen somea tietty. Pidettiin muutama vuosi tiiviisti yhteyttä taas ja tais tulla jokunen uus jäsen jengiin. Käytiin ravintoloissa, visiiteillä, tapahtumissa varsinaisen harrastuksen lisäksi. Mutta sitten asiat muuttui siinä 25 vuoden paikkeilla. Harrastuksemme oli suht kallis ja jos vnhmt eivät enää maksaneet niin opiskelijoina oli vaikea rahoittaa. Joku perusti perheen, taas muutettiin pois, panostettiin opiskeluihin milloin mitäkin. Jengi hajosi. Mutta kas kummaa, nyt facen myötä huomaankin että ne muut pitävätkin yhteyttä taas/edelleen ilman minua monen monen vuoden jälkeen! ? Oudointa tässä on se että muutama heistä ei halua olla edes FB-kaverini, tai jos ovat niin eivät vastaa mihinkään viesteihin, kommentteihin joita laitan, eivät koskaan tykkää minun jutuistani. En nimittäin koskaan kokenut, että miellä olisi ollut mitään ongelmia. Ehkä mä olin sit ikävä ihminen, mutta kukaan ei sitä sanonu niin en tiedä. Toki minulla on nyt ns oma elämä ja muita kavereita, tämä tuntuu  lähinnä oudolta. Vihasivatko he minua, olinko jengin joku rasite vai mistä johtuu?  Yhden jengiläisen lapsi on kummipoikani parhaita kavereita.  tämä nainen ei kutsu minua lastenjuhliin (vaikka niillä on ISO talo ja kutsuu paljon aikuisiakin), ja pistää aina miehensä hakemaan lapsensa kummipojalta jos mä olen siellä. Kyllä tietää/aavistaa, he ovat siis naapureita, jos mä oon lastenvahtina tai kylässä. Ei voi olla sattumaa että vajaan 10 vuoden sisällä ei olla nähty kuin ehkä 2 kertaa. Yksi jengiläinen muutti toiselle paikkakunnalle ja FBstä sitten huomasin että miellä on nyt taas sama mutta uusi harrastus. Olin menossa harrastuksen tiimoilta ko paikkakunnalle ja laitoin viestiä, että olisi kiva nähdä ja onko hän sattumoisin tulossa tähän tapahtumaan. Ei vastausta. Ja siis, osa jengiläisistä eivät vastaa kaveripyyntöihin edes.  Eli tällaistahan tämä kaveriporukassa on. Aina on niitä ketkä päättävät, että toi suljetaan nyt pois. Mulla on nykyään hiukan eri kaveripiirit. Ei mitään jengiä. Ehkä just ei kantsii olla tiiviissä jengeissä koska niissä aina just tällaista tapahtuu. Kyllä täällä voi viisastella, että elämä on ja ihmissuhteet päättyy. Niin varmaan monella mutta ei kaikilla.

Appivanhemmat olleet 55 v yhdessä. Veljelläni ollut sama kaverijengi 30 v. Veljelleni mikään nainen ei ole yhtä tärkeä. Miehellänikin on joihinkin lapsuudenystäviin vielä aika tiivis kontakti. Eli kaikilla ihmisillä ei ole vaihtelevia ja lyhyitä ihmissuhteita. Meillä toisilla vaan on.

Mä varmaan kirjoittaisin sen videon kommentteihin et ompas teillä ollutkin mukavan tuntuinen reissu tms. Jos voisi siis kommentoida.

Kyllä harmittaisi itseänikin.

Ei tule minulle vastaan kun olen elänyt jo 10 vuotta ilman kavereita ja ystäviä. Ja sillä tiellä jatketaan.

Se on se ihmisten välinen kemia, joka yhdistää. Samantyyliset, samoista asioista kiinnostuneet ja samassa elämäntilanteessa olevat vetävät toisiaan puoleensa. Ihmiset haluavat myös hakeutua sosiaalisten ja yhteisössä arvostettujen henkilöiden seuraan, koska kuvittelevat näin oman statuksensa nousevan. Arvostetut ihmiset voivat olla täysiä mulkeroita, mutta niin vain heidän seurassaan oleminen koetaan tärkeäksi ja jaetaan julkisesti facessa. Porukasta syrjään jätetyt ehkä koetaan tylsiksi tai muuten merkityksettömiksi. Joskus voi olla myös persoonaongelmaa, mitä syrjään jätetty ei itse tiedosta. Useimmiten on kyse siitä, että samankaltaiset persoonat hakeutuvat toistensa seuraan.

Itselläni on myös se tilanne, että vaikka on vanha kaveriporukka, jossa yksittäisten kavereiden kanssa on välillä tapaamisia, niin harvoin tulen kutsutuksi isompiin kokoontumisiin, koska olen vähän introvertti ja kiinnostunut enemmän muista asioista kuin vaikka pelaamisesta. Kun en ole joku kerta lähtenyt pelaamaan, niin sitten ei ole kutsuttu muihinkaan tapaamisiin. Samoin olen jäänyt kutsumatta lapsiperheiden tapaamisiin, koska olen itse lapseton.

Onhan se ollut kurjaa huomata esim. juuri facesta, että juuri ne itselle läheisimmät kaverit on kutsuttu johonkin illanistujaiseen, mihin olisi voinut itsekin osallistua mutta ei ole kutsuttu. Mutta en ole tehnyt siitä numeroa. Kyllä niilläkin kavereilla on oikeus valita itse kaverinsa ja menonsa. Tiedostan, että kun itsellä ei ole maailman parhaat jutut enkä jaksa teeskennellä hyvää pataa sellaisten kanssa, joiden kanssa ei synkkaa niin miksi stressaisin tilanteesta.

Joskus aikoinaan olen osallistunut tapahtumiin ja on ollut kavereiden kanssa yhteisiä reissuja ja kokemuksia, jotka ovat yhdistäneet minut porukkaan. Mutta kun minun ei nykyään koeta nostattavan pöytäseuran tunnelmaa tai muuten seurani ei tuota tapahtumaan lisäarvoa, niin silloin ei vanhojen juttujen meriitit enää kanna pitämään minua porukan jäsenenä. Tämän takia monet vanhat ystävyyssuhteet ovatkin jääneet ajan myötä etäisiksi. Tavallaan oma vika, mutta ainakin voin olla itselleni rehellinen etten ole esittänyt mitään, mitä en oikeasti ole. Oikeat ystävät hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen. Jos kukaan ei välitä seurastani, niin sitten olen yksin. En halua kerjätä ystävyyttä ihmisiltä, joille sillä ei ole mitään merkitystä. Joku face on tekopyhä keskinäisen kehumisen kerho, joka tekee ihmiset enemmän onnettomiksi kuin onnellisiksi. Onhan se surullista huomata, että joku hyvänä ystävä pitämäni ei enää välitä seurastani, mutta se on hänen oma valintansa. En tuppaudu, koska tulisin onnettomaksi itsekin jos joku esittäisi vasten tahtoaan olevansa ystäväni.

Tämä myt vähän alkuperäisen aiheen vierestä, mutta kiinnostaisi enemmän tietää niitä syitä, miksi joku jätetään ulkopuolelle tai miksi kaverisuhde kaikessa hiljaisuudessa päättyy? Itselläni on näitä kokemuksia ja olen miettinyt, onko omassa käytöksessäni jotakin negatiivista, jota en vain ymmärrä. Olen aika ujo lähestymään ihmisiä ja koen helposti jääväni ulkopuoliseksi jolloin vetäydyn entistä enemmän taka-alalle, koen että en ole kaivattu. Voi olla että juuri tämä ajattelutapa aiheuttaa tämän tilanteen että olen yksinäinen mutta en tiedä miten opettelisin uusia keinoja, joilla voisiin hankkia ystäviä.

Sen minkä nuorena oppii, sen vanhempana taitaa. Tässä tapauksessa kiusaaminen

Vierailija kirjoitti:

Tämä myt vähän alkuperäisen aiheen vierestä, mutta kiinnostaisi enemmän tietää niitä syitä, miksi joku jätetään ulkopuolelle tai miksi kaverisuhde kaikessa hiljaisuudessa päättyy? Itselläni on näitä kokemuksia ja olen miettinyt, onko omassa käytöksessäni jotakin negatiivista, jota en vain ymmärrä. Olen aika ujo lähestymään ihmisiä ja koen helposti jääväni ulkopuoliseksi jolloin vetäydyn entistä enemmän taka-alalle, koen että en ole kaivattu. Voi olla että juuri tämä ajattelutapa aiheuttaa tämän tilanteen että olen yksinäinen mutta en tiedä miten opettelisin uusia keinoja, joilla voisiin hankkia ystäviä.

- Jos joku tekee jatkuvia ohareita. Käyttää muita vain hätävarakavereina.

- Jos joku puhuu pahaa selänä takana. Yrittää saada känää muiden välille.

- Elämäntilanteiden muuttuminen ja persoonien erilaisuus. Ei vain olla enää mitään yhteneväistä, joka auttaisi kommunikoimaan positiivisesti, ei viihdytä toisten seurassa. Tapaamiset tuntuvat henkisesti kuluttavilta, vievät liikaa energiaa ja niistä tulee paha olo.

Mä en ymmärrä tätä aloitusta, koska ap oli kutsuttu aina kaikkiin samoihin rientoihin, mihin hänet oli ennenkin kutsuttu. Ja hän oli ollut ilmeisen tyytyväinen tähän järjestelyyn jo 25 vuoden ahan. Hn ei ollut itse ainakaan kokenut, että pitäisi nähdä useammin tai yrittänyt ehdottaa tapaamisia muutoin kuin, miten he ovat aina ennekin nähneet? Hänelle oltiin aina yhtä ystävällisiä ja hän ei ollut huomannut mitään ikävää kohtelua kenenkään taholta. Ap itse sanoi, ettei ollut läheinen kuin kahden ihmisen kanssa kyseisestä porukasta. Eli ilmeisesti tämänkään vuoksi ei ollut kiinnostunut viettämään aikaa tiiviimmin muiden kanssa, vaan oli tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn. Mutta sitten hän loukkaantui, kun muut ovatkin kokeneet toisensa läheisiksi ja ovat viettäneet enemmänkin aikaa yhdessä? Mitä väliä? Jos itse et ole läheinen kuin kahden ihmisen kanssa ja et ole itse halunnut viettää sen enempää aikaa muiden kanssa, niin mitä ihmette se on sinulta pois, jos muut näin tekevät?!!

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli teineinä sellainen tyttöjengi. Emme olleet samasta koulusta (ehkä muutamat) mutta yhteisen harrastuksen parissa tutustuttiin. Yökyläiltiin koko ajan toistemme luona, eikä se niin nuukaa ollut silloin ketkä olivat milloin mukana missäkin riennoissa, koska jengi oli aika suuri. Mutta kummiskin, oltiin tiivis porukka vaikka jotain klikkejä olikin. Tuntui että puolin ja toisin autettiin, käytiin ja kutsuttiin kylään ym. Olin mielestäni yksi joukossa. Lukio-ikäisinä jengi alkoi rakoilla, mutta ei ollut mitään dramatiikkaa. Oli sitten kaikkea, jotkut stressas ihan kauheesti kun pyrittiin esim lääkikseen, minä taas menin toiselle paikkakunnalle harrastamaan ja harrastuksen parissa myös töitä. Monet meistä kävivät ulkomailla töissä kirjoitusten jälkeen. Joku muutti pysyvästi toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille. Noin 20-vuotiaina saatiin aika hyvin taas jengi kasaan, harrastimme edelleen samaa juttua joten sitä kautta luonnollisesti onnistui. Oli aikaa ennen somea tietty. Pidettiin muutama vuosi tiiviisti yhteyttä taas ja tais tulla jokunen uus jäsen jengiin. Käytiin ravintoloissa, visiiteillä, tapahtumissa varsinaisen harrastuksen lisäksi. Mutta sitten asiat muuttui siinä 25 vuoden paikkeilla. Harrastuksemme oli suht kallis ja jos vnhmt eivät enää maksaneet niin opiskelijoina oli vaikea rahoittaa. Joku perusti perheen, taas muutettiin pois, panostettiin opiskeluihin milloin mitäkin. Jengi hajosi. Mutta kas kummaa, nyt facen myötä huomaankin että ne muut pitävätkin yhteyttä taas/edelleen ilman minua monen monen vuoden jälkeen! ? Oudointa tässä on se että muutama heistä ei halua olla edes FB-kaverini, tai jos ovat niin eivät vastaa mihinkään viesteihin, kommentteihin joita laitan, eivät koskaan tykkää minun jutuistani. En nimittäin koskaan kokenut, että miellä olisi ollut mitään ongelmia. Ehkä mä olin sit ikävä ihminen, mutta kukaan ei sitä sanonu niin en tiedä. Toki minulla on nyt ns oma elämä ja muita kavereita, tämä tuntuu  lähinnä oudolta. Vihasivatko he minua, olinko jengin joku rasite vai mistä johtuu?  Yhden jengiläisen lapsi on kummipoikani parhaita kavereita.  tämä nainen ei kutsu minua lastenjuhliin (vaikka niillä on ISO talo ja kutsuu paljon aikuisiakin), ja pistää aina miehensä hakemaan lapsensa kummipojalta jos mä olen siellä. Kyllä tietää/aavistaa, he ovat siis naapureita, jos mä oon lastenvahtina tai kylässä. Ei voi olla sattumaa että vajaan 10 vuoden sisällä ei olla nähty kuin ehkä 2 kertaa. Yksi jengiläinen muutti toiselle paikkakunnalle ja FBstä sitten huomasin että miellä on nyt taas sama mutta uusi harrastus. Olin menossa harrastuksen tiimoilta ko paikkakunnalle ja laitoin viestiä, että olisi kiva nähdä ja onko hän sattumoisin tulossa tähän tapahtumaan. Ei vastausta. Ja siis, osa jengiläisistä eivät vastaa kaveripyyntöihin edes.  Eli tällaistahan tämä kaveriporukassa on. Aina on niitä ketkä päättävät, että toi suljetaan nyt pois. Mulla on nykyään hiukan eri kaveripiirit. Ei mitään jengiä. Ehkä just ei kantsii olla tiiviissä jengeissä koska niissä aina just tällaista tapahtuu. Kyllä täällä voi viisastella, että elämä on ja ihmissuhteet päättyy. Niin varmaan monella mutta ei kaikilla.

Appivanhemmat olleet 55 v yhdessä. Veljelläni ollut sama kaverijengi 30 v. Veljelleni mikään nainen ei ole yhtä tärkeä. Miehellänikin on joihinkin lapsuudenystäviin vielä aika tiivis kontakti. Eli kaikilla ihmisillä ei ole vaihtelevia ja lyhyitä ihmissuhteita. Meillä toisilla vaan on.

Mulla on ollut joskus parikymppisenä hiukan samantyylinen tilanne. Siis että osa isosta kaveriporukasta ei edes moikkaa enää aikuisina ja vain kyräilee vihaisina. Sitten huomasin, että myös eräs toinen piiri alkoi mulkoilla minua aina entisellä kotipaikkakunnalla käydessäni. Tästä piiristä en tuntenut ketään kuin pintapuolisesti. Osan kanssa en ollut koskaan edes jutellut eikä tuon entisen kaveripiirin mulkoilevien ihmisten kanssa ollut koskaan ollut riitaa. Vuosien jälkeen selvisi sattumalta, että kaksi entistä kaveriani tuosta kaveriporukasta mustamaalasi minua kaikille. Vielä kaksikymmentä vuotta tiemme erkanemisen jälkeenkin. Epäilen, että tässä tarinassasi voi olla jokin sama kuvio. Yksi tai useampi ihminen on puhunut pskaa selkäsi takana ja tyhmät uskoo.

Itseäni on suorastaan naurattanut välillä, miten absurdi tilanne omalla kohdallani on. Varsinkin nämä, joita en siis tunne ollenkaan. En itse muodotaisi vihasuhdetta sellaiseen ihmiseen, jota en ollenkaan tunne enkä ole koskaan edes jutellut yhtä sanaa tämän kanssa. Kaiken huippu on se, etten tietääkseni ole tehnyt mitään kenellekään paitsi lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja katkaisin yhteen ihmiseen välit, koska hän aukoi minulle jatkuvasti päätään. En mieti näitä mitenkään aktiivisesti, mutta aina jos näen näitä ihmisiä, niin alkaa kyllä hymyilyttää hölmöys.

Minulla on samantyyppinen kaveriporukka ja pientä elämistä on siinä mihin tapahtumiin saa kutsun ja ketkä kaverit tuntuvat läheisemmältä

Ehkäpä et ollut kuitenkaan ainoa pois jäänyt?

Ehkä joku muukin jäi pois mutta koet että se ei ole oleellista koska hän ei mielestäsi kuulu porukkaan niin tiivisti?

Tai ehkä reissua on järjestetty alunperin pienemmällä porukalla ja muut ovat tuppautuneet mukaan.

Kenties reissun on laittanut liikkeelle joku, jolla ei ole mitään sinua vastaan mutta jonka kanssa et ole niin läheinen.

Ehkä et ole jostain syystä tällä hetkellä niin suosittua seuraa? Ehkä olet jotain velkaa jollekulle tai unohtanut huomioida jotain tärkeää.

Mitä tekisin:

1) osallistuisin aktiiivisemmin kaveripiirin tapahtumiin

2) miettisin muiden elämäntilanteita ja miten olen heitä huomioinnut, korjasin asiaa jos tässä on puutteita

3) jos oma käytös eroaa ryhmän käytöksestä (juot ennemmän/vähemmän tai puhut koko ajan/ et ollenkaan) katsoisin voiko asiaa korjata tai olla korostamatta

4)totetutettuani nämä toimet 1-2kk ottaisin ryhmästä kaverin jonka kanssa ehdottaisin loppu porukalle jotain kivaa tekemistä

Miten tässä kävi

Ap:n tilanteeseen en osaa sanoa, mutta meillä on ollut lapsuuden jengi ja sieltä on tiputettiin muutama pois.

Ensiksikin he eivät ikinä osallistuneet mihinkään. Aikamme kutsuttiin, mutta sitten ei enää. Yksi oli myös äärimmäisen nuuka. Hänelle olisi pitänyt aina kaikki laskea sentilleen. Välillä unohti maksaa osuutensa. Toinen oli totuuden torvi, joka koki oikeudekseen sanoa kaikesta aina kuten just koki. Ei mitään hienotunteisuutta tai empatiaa. Kolmas iän myötä menetti kaiken joustavuuteen. Eli asiat menivät hyvin, jos ne menivät juuri niin kuin hän halusi. Muiden haluilla tai tarpeilla ei ollut merkitystä. Kotona ilmeisesti puoliso palveli. Oletti, että ystävät palvelevat samalla tavalla.

Etsi uutta seuraa.

Ihmiset näkevät ystävyyssuhteita siellä missä niitä ei oikeasti ole. Ovat pitäneet s8nua varalla ja kun eivät enää tarvitse feidaavat pois kuviosta. Seuraavaksi porukasta poistetaan sitten joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkään ulkopuolelle jäämisen aiheuttamaa mielipahaa vähättelemättä (itselläkin kokemusta siitä), niin eikö ihmisten ystäväpiireille ole ihan luonnollista, että ne muokkaantuvat. 10 vuotta sitten ehkä pidin jostakin ihmisestä, nyt en. Ehkä hän on muuttunut, ehkä minä. Mutta se, etten enää mielelläni vietä hänen kanssaan aikaa ei tarkoita, etten muun porukan kanssa viihtyisi. Miksi en siis voisi tehdä jotain niiden kanssa, joista pidän edelleen kovasti, ja muodostaa näin uuden porukan? Vastaavasti minä en herneydy siitä, että jotain tehdään ilman minua. Missä menee se raja, ettei porukan kokoonpanoa saa muuttaa? Kun on tunnettu 5 vuotta, 20 vuotta?

Muuta vain kaveriporukkaa, mutta sillä tavalla ettei kukaan kärsi siitä. Voit muuttaa kaveriporukastasi itse pois, mikäli et enää viihdy siinä. Sen sijaan et voi jättää yhtä kaveria pois, ja olla vain muiden kanssa, koska se on kaveriPORUKKA, eikä sinun oma pieni manipuloitavissa oleva kerhosi. 

Kaveriporukat ovat erilaisia. Monissa kaveriporukoissa on kyllä ihan sallittua pienemmissäkin ryhmissä hengailu ja tapaaminen mielenkiinnon mukaan. Isossa porukassa kuulumiset usein vaihdetaan pinnallisemmin ja sitten pienemmissä ryhmissä tavatessaan ihmiset avautuvat enemmän sille,  jolle tuntuu hyvältä. Usein myös joidenkin kanssa viettää aikaa enemmän jossakin vaiheessa ja sitten taas toisena ajankohtana viettää aikaa joidenkin muiden kanssa enemmän. Vähän aikataulujen, elämäntilanteen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tuo on jotain koulumeininkiä, että pitää joka tapaamisessa olla kaikkien mukana. Ihmettelen, että ap, joka kuitenkin on jo nelikymppinen vaatii tällaista. Luulisi, että 25 vuodessa ihmiset ovat jo ehtineet muuttaa eri kaupunkeihinkin, joten tuollaisten koko poppoon tapaamisten järjestäminen on vaikeampaa. 

Näin kolmekymppisenä voin sanoa, että entäpä, jos hylätään ihan kaikista näkemisistä ja tapaamisista. Sillee hissukseen vaivihkaa? Välimatka ei oo autollisille ihmisille riittävä tekosyy, eikä korona, eikä mikään vastaava. Jos edelleen muut kuuluu porukkaan ja yksi vaan on jätetty, niin ois kiva kuulla oikeita selityksiä sille miksi ei enää kelpaa. OIKEITA SELITYKSIÄ. Voin jatkaa sen jälkeen elämääni tyytyväisenä.

Mikähän siinä on, kun jää ulkopuolelle? Tutustun uusiin ihmisiin, ystävystyn, tutustutan minua ympäröivät ihmiset toisiinsa ja kas, olen muuttunut yhdistävästä tekijästä ystäväporukan ulkopuoliseksi.

Tuntuu pahalta.

Olen pudonnut pois kaveriporukasta, joka integroitui toisen porukan kanssa ehkä noin viisi vuotta sitten. Todennäköisesti siitä syystä putosin, että minua ei kiinnosta videopelit, jotka taas yhdistävät muuta porukkaa. En haikaile mukaan heidän lanitapahtumiinsa. Sen sijaan harmittaa se, että tuo sama porukka tekee myös kaikenlaista muuta yhdessä, kuten urheilevat, käyvät mökillä ja matkoilla, leffassa, baareissa, pelaavat lautapelejä ja yleistä hengailua muutenkin. Kaikkea sellaista, jota puolestaan haluaisin tehdä ja olla mukana. Sopivat yhteisessä whatsapp-ryhmässä, johon en itse kuulu.

Olen vuosien varrella moneen kertaan maininnut haluavani mukaan näihin muihin tapahtumiin ainakin välillä, enkä haluaisi että välit hiipuisivat kokonaan. Sain kovin ymmärtäviä vastauksia silloin, samaa mieltä olivat myös, eikä meillä siis mitään riitoja ole muutenkaan. Kun lopulta sainkin kutsun yhteen tällaiseen toisenlaiseen tapahtumaan, niin sain päivää ennen koronatartunnan ja jouduin perumaan. Eipä ole enää sen jälkeen kuulunut mitään, vaikka perumishetkelläkin sanoin että jatkossa haluaisin kyllä saada kutsuja.

Kutsun itsekin kavereita kylään aina kun tulee sopiva hetki. Välillä tulevat ja välillä eivät, mutta jatkan silti kutsumista ja yrittämistä.

En tiedä. Jotenkin vaikeaa olla aikuinen. Olen jo ainakin pari vuotta tehnyt surutyötä asian kanssa. Ehkä jonain päivänä olen päässyt yli.

Vierailija kirjoitti:

Olen pudonnut pois kaveriporukasta, joka integroitui toisen porukan kanssa ehkä noin viisi vuotta sitten. Todennäköisesti siitä syystä putosin, että minua ei kiinnosta videopelit, jotka taas yhdistävät muuta porukkaa. En haikaile mukaan heidän lanitapahtumiinsa. Sen sijaan harmittaa se, että tuo sama porukka tekee myös kaikenlaista muuta yhdessä, kuten urheilevat, käyvät mökillä ja matkoilla, leffassa, baareissa, pelaavat lautapelejä ja yleistä hengailua muutenkin. Kaikkea sellaista, jota puolestaan haluaisin tehdä ja olla mukana. Sopivat yhteisessä whatsapp-ryhmässä, johon en itse kuulu.

Olen vuosien varrella moneen kertaan maininnut haluavani mukaan näihin muihin tapahtumiin ainakin välillä, enkä haluaisi että välit hiipuisivat kokonaan. Sain kovin ymmärtäviä vastauksia silloin, samaa mieltä olivat myös, eikä meillä siis mitään riitoja ole muutenkaan. Kun lopulta sainkin kutsun yhteen tällaiseen toisenlaiseen tapahtumaan, niin sain päivää ennen koronatartunnan ja jouduin perumaan. Eipä ole enää sen jälkeen kuulunut mitään, vaikka perumishetkelläkin sanoin että jatkossa haluaisin kyllä saada kutsuja.

Kutsun itsekin kavereita kylään aina kun tulee sopiva hetki. Välillä tulevat ja välillä eivät, mutta jatkan silti kutsumista ja yrittämistä.

En tiedä. Jotenkin vaikeaa olla aikuinen. Olen jo ainakin pari vuotta tehnyt surutyötä asian kanssa. Ehkä jonain päivänä olen päässyt yli.

Sama täällä. Lapsena ja nuorena oli kavereita, nyt aikuisena ei kukaan enää halua olla minun kanssa. Olen hiljainen ja kai tylsä ihminen.

Mulla on joku sama kaava ihmissuhteissa enkä sen takia enää halua tutustua enää kehenkään. Eli hetken joku on olevinaan hyväkin ystävä kunnes yhtäkkiä välit katkeaa. Ikinä ei mitään riitaa ole taustalla tai että olisi mulle kerrottu mun tekevän/sanovan jotain typerää. Kerran olen kuullut takanapäin ihan keksittyjä vastenmielisiä tarinoita, mikä selitti miksi jotkut tuttavat lopetti mm tervehtimisen. Ihan kamalaa oikeastaan, kun ei itse tiedä syytä tähän kaavaan. Niin ja sama juttu on ollut monessa parisuhteessakin, että kiinnostus minuun katoaa tyyliin sekunnissa.