Aikuiset kaverit jättivät porukasta, mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.

Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.

Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.

Eikö ihminen saa enää itse päättää paljonko jakaa henkilökohtaisia asioitaan ja kenelle ja kuinka monelle ihmiselle? Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää tällaisista asioista. Eivät kaikki halua kertoa asioitaan muuta kuin parille ihan lähimmäiselle ystävälle. En ymmärrä tätä ekstroverttien painostusta siihen, että ihmisen pitää kasvattaa mahdollisimman iso ystävärinki. Ei hyväksytä yhtään erilaisuutta ja sitä, että kaikki eivät yksinkertaisesti halua eivätkä kaipaa todella isoa ystävärinkiä, joka vain kasvaa ja kasvaa eikä ikinä saa sanoa, että nyt en pysty tämän enempää antamaan aikaani enkä henkisiä voimavarojani. Kaveruuden on riitettävä. 

Juuri näin. Ja minusta on pelkästään reilua, ettei anna toisen edes kuvitella välillämme olevan kaveruutta enempää, jos kerran mulla ei kerran ole mahdollisuutta antaa hänelle kaveruutta enempää. En esitä ystävää, jos en pysty olemaan ystävä. Tiedän toki, että on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka esittävät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.

Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.

Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.

Se olin minä. Lue kommenttini 585, niin ehkä ymmärrät, miksi en voi enkä halua haalia ympärilleni monikymnenpäistä ystäväjoukkoa. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä tyyppi vai ei. Kyse on siitä, kuinka moneen ystävyyssuhteeseen mulla riittää sekä aikaa että voimia. Tällä hetkellä on sopivasti ystäviä, enempää en nyt halua. Ehkä sitten vanhuuseläkkeellä, kun ei tarvitse enää käydä töissä. 

Tämä on yksi syy sille, miksei niitä uusia ystäviä noin vain "hankita", vaikka moni siihen on tässä ketjussa ap:takin kehottanut. Tämä on monesti selitys sille, miksi moni roikkuu vuosiakin eri tavoin epätyydyttävissä ihmissuhteissa. Ei löydy tilalle niitä parempiakaan ja ihan yksinkään ei ole koko ajan kiva olla.

Silloin pitääkin etsiä uusia ystäviä sellaisista ihmisistä, joilla ei ole mitään kiintiötä ystävien lukumäärälle. Sellaisia, joille ystävyys ihmissuhteena on helppoa ja vain vähän vaativaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa. 

Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin". 

Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että 

* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti

* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).

* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi. 

* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)

* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu". 

* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus

Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!

Ihmiset ovat erilaisia, heidän ihmissuhteensa ovat erilaisia ja asiat, jotka he katsovat kuuluvan erilaisiin ihmissuhteisiin, ovat erilaisia. Mun ystävyyssuhteisiini kuuluu mm koirien ja kissojen hoitoa, lastenhoitoa, kukkien kastelua jne. Kahdella ystävistäni on koira. Toinen tulee hyvin toimeen mun kissojeni kanssa, joten hänen tarvitessaan koiranhoiitoapua otan koiran meille. Toisen koira taas ei voi sietää kissoja, joten kun hän tarvitsee koiralleen hoitoapua, asun sen aikaa tämän ystäväni luona ja käyn sieltä päivittäin kotona huolehtimassa omat kissani. Kerran oli tilanne, jolloin sekä tämä ystäväni että kissanomistajaystäväni olivat samaan aikaan lomareissulla. Asuin koiranomistajan luona ja käytin työpäiväni lisäksi koiran kolme kertaa päivässä lenkillä. Lisäksi kävin päivittäin ensin kissanomistajaystäväni luona hoitamassa hänen kissansa, sieltä tulin käymään kotona hoitamaan omat kissani ja kotoa taas takaisin koiran luokse. Mulla ei ole autoa, joten pelkästään matkoihin meni joka päivä yli 3 tuntia. Ystävien vuoksi tällaiseen rumbaan olen valmis, mutta jos mun pitäisi tehdä sama ystävieni lisäksi parillekymmenelle kaverilleni, ei siitä tulisi yhtään mitään. Mun kalenterinihan olisi täynnä erilaisia aputarpeita ja päällekkäisyyksien estäminen mahdotonta. 

On ihan ymmärrettävää, että jos ystävyyteen ei kuulu juuri mitään sellaista, mistä on vaivaa itselle, on helppoa toimia kavereiden kohdalla samalla tavalla kuin ystävienkin. Mulle kuitenkin ystävyys on enemmän kuin vain soittelua silloin tällöin ja yhdessä chillailua, kun on sopivasti aikaa. Mulle tuollainen pelkkä kepeä yhteydenpito ja yhdessäolo on kaveruutta. 

Mun ystävät on hyvin toimeentulevia ja vievät koiran koirahotelliin, jossa saa hierontaa ja leikkiä koko päivän

Yhteyden pito kuluu hauskanpidon merkeissä

Olemmeko sinusta vain kavereita

Kuuluuko ystävyys vain rutiköyhälle?

Olette ystäviä, jos mielestäsi sitä olette ja tuo toimintatapa kuuluu teidän ystävyyteenne. Minun ystävyyteeni taas kuuluu erilaiset asiat. Tätä juuri tarkoitin, että eri ihmisille eri ihmissuhteisiin kuuluu erilaiset asiat.

entä jos et ottaisikaan mustia himaasi?

Taitais olla ystävyys siinä?

Tiedän näitä ihmisiä joita hyväksikäytetään koira hoitolana ym..takanapäin näille naureskellaan..

Ovat yksinkertaisia

No rekku on varmaan hyvä ystäväs, kun sitä hoidat:)

On toki ollut tilanteita, jolloin en ole pystynytkään ottamaan. Olen esim ollut itse reissussa juuri silloin tai töissä on ollut kausi, jolloin tehdään pitkää päivää. Ei ole ollut ystävyys siinä. Ja vastaavasti ystäväni ovat käyneet hoitamassa mun kissojani, kun olen tarvinnut kissanhoitoapua. 

Minulle on käynyt samoin, ja OMASSA TAPAUKSESSANI a) tajusin vuosia myöhemmin että vika oli itsessäni (olin oikeasti tosi onneton ja raskas persoona) b) kun kasvoin pois ongelmistani ja törmäsin pariin porukan henkilöön huomasin ettei vaan oikeasti ole mitään yhteistä. Nyt minulla on ihana uudempikaveripiiri jossa olen 100% oma itseni ja meillä oikeasti synkkaa tosi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.

AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.

" On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy." Siis anteeksi mutta mitä? Aikuiset saa siis olla ilkeitä toisilleen, mutta jos sinulla nousee siitä joku tunnetila, se on oma vikasi? En ole kömpelömpää selitystä kuullut! Lapsetkin osaa keksiä parempia valheita.

Ja lisäksi: Jos 30 vuotta vanha ystävyys tuntuu noin pahalta, ja velvollisuus ahdistaa niin suuta vaan auki ja kerro sille ihmiselle että et halua enää olla tekemisissä, koska ahdistaa. Ei mitään selän takana toimimista ja yhden tiputtamista joukosta; se on teini-meinikiä ja kieroilua. Ei mulla muuta.

Ja ps. Toivottavasti kaikki tähän ketjuun vastanneet osaatte opettaa lapsillenne, mikä on oikein ja väärin.

Meillä on selkeästi eri käsitys ilkeydestä. Se, että en halua olla jonkun kanssa, ei ole ilkeyttä. Ei vaikka joku muukin porukasta tulisi samaan tulokseen, eikä silloinkaan, että aiemmin olen ihmisen seurassa ollut. Ei kai kukaan täällä pakottaisi tutustumaan ihmiseen, jossa jokin hiertää? Miksi sitten siitä suhteesta poistuminen on ilkeää, jos tutustuminen on suoritettu?

Tunnetila ei ole tuntijan vika, se nousee reaktiona johonkin. Ihminen on harmissaan, kun ei saa ihastukselta vastakaikua. Ei se silti tarkoita, että se toinen on ilkeä, kun ei vastaa tunteisiin. Ja silti ei ole väärin olla siinä tilanteessa surullinen.

Kuten totesinkin jo, oli tökeröä olla mainitsematta asiasta ja sitten tehdä päivitys someen. Itse olisin ilmaissut asian suoraan, ja niin olen tehnytkin. Se, etten halua olla tekemisissä yhden kanssa ei kuitenkaan tarkoita, etten haluaisi edelleen nähdä muita. Jos siis en näe yhtä, mutta muita näen, niin siitähän seuraa, että tämä yksi jää ulkopuolelle.

Ja koska useampikin henkilö tuntuu olevan sitä mieltä, että pitäisi hävetä, kun ei ole omasta mielestä ikävän ihmisen seurassa, ja silloin pitäisi hyvästellä kaikki muutkin: Jos unohdetaan se, että minulla on oikeus pyrkiä olemaan itse tyytyväinen, niin ajatellaan niitä muita. Jos muut haluavat edelleen seuraani, niin miksi siitä pitäisi kieltäytyä?

Vierailija kirjoitti:

Onpas ollut silmiä avaava keskustelu ystävyydestä (ja kaveruudesta ja kaikista näiden alatasoista). Ymmärsin vasta nyt, kuinka yleistä on se, että ihmiset kokevat ystävyyden ja sen asettamat velvoitteet ja hyödyt eri tavalla. Totta kai olen tämän erilaisen ajattelun aiemminkin tajunnut, mutta en tässä laajuudessa. 

Minulle ystävyys, kaveruus, tuttavuus ja naapuruus on AINA ihmisen kohtaamista. Että "tuo on tuollainen, onpa kivaa tai jännää - ja minä olen tälläinen. Mukavaa että olemme toistemme elämässä tällaisina kuin olemme. Ollaanhan jatkossakin". 

Tästä ketjusta olen kuitenkin oppinut, että 

* joillekin on olemassa selvästi eri tarkoituksiin olevia ystäviä ja tämä ero myös tunnistetaan aktiivisesti

* samoin jotkut tekevät jyrkemmän eron kaverin ja ystävän välille, kuin toiset. Toisille raja on häilyvämpi (ja ehkä myös merkityksettömämpi).

* Toisille ystävyys jatkuu ilman aktiivista ja säännöllistä ylläpitoa. Toiset taas tulkitsevat yhteydenpidon puutteen huonoksi ystävyyden hoidoksi. 

* Joillekin on ok jättää ihmisiä porukan ulkopuolelle, jos itse näkevät siihen oikeutuksen. (en itse todellakaan ole tällainen, mutta ymmärrän että toiset kokevat empatiaa herkemmin kuin toiset)

* On monia, joiden mielestä yli 20 vuoden kestävä ystävyys ei ole edelleenkään mitenkään "sitova", vaan "ajat ja fiilikset muuttuu". 

* Jotkut ovat joutuneet alfa-yksilöiden kohtelemaksi, tosin tämä ei ole kaikkien ystäväporukoiden ominaisuus

Näiden ajatusten hoksaaminen auttoi ymmärtämään, miksi en aina ymmärrä tiettyjen ihmisten toimintaa lähipiirissäni. No, jatkossa paremmin - kiitos tästä keskustelusta!

Tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu, mutta osittain myös aika masentava. Tähän asti olen pyrkinyt ajattelemaan, että kaikki ihmiset ovat luottamuksen arvoisia aina siihen asti, jos tai kunnes he jostain syystä tämän luottamuksen pettävät. Tässä keskustelussa on kuitenkin ollut sen verran karuja näkemyksiä ihmissuhteista, että ehkäpä joudun hiukan tarkistamaan ajattelutapaani. Se on saattanut tähän asti olla hiukan turhan sinisilmäinen, vaikken kyynikoksi toki halua jatkossakaan heittäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.

AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.

Sinulla on narsistisia piirteitä, koska käännät syyn sen ihmisen niskaan jota on tietoisesti loukattu ja kiusattu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Yllätyksenä tuli se, kuinka moni aikuinen ihminen hyväksyy kiusaamisen.

Mielenkiintoista, kuinka moni ei pysty käsittämään eroa "kaverin" ja "ystävän" välillä.

Tässä ketjussahan joku mainitsi ottavansa etäisyyttä, jos kaveri haluaisi ystävystyä. Kyllä, pidetään ne rajat kiinni! Mitäpä väliä sillä, onko se ystävyyttä havitteleva hyvä tyyppi vai ei. Tietäköön moukka paikkansa. Ellei tiedä, niin asia on tehtävä hänelle selväksi.

Eikö ihminen saa enää itse päättää paljonko jakaa henkilökohtaisia asioitaan ja kenelle ja kuinka monelle ihmiselle? Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää tällaisista asioista. Eivät kaikki halua kertoa asioitaan muuta kuin parille ihan lähimmäiselle ystävälle. En ymmärrä tätä ekstroverttien painostusta siihen, että ihmisen pitää kasvattaa mahdollisimman iso ystävärinki. Ei hyväksytä yhtään erilaisuutta ja sitä, että kaikki eivät yksinkertaisesti halua eivätkä kaipaa todella isoa ystävärinkiä, joka vain kasvaa ja kasvaa eikä ikinä saa sanoa, että nyt en pysty tämän enempää antamaan aikaani enkä henkisiä voimavarojani. Kaveruuden on riitettävä. 

On ihan mahdollista, että jotkut eivät puhu henkilökohtaisista asioistaan ystävilleen. Näistä puhutaan esim vain puolisolle. Silloin ystävyys tarkoittaakin ihan erilaista ihmissuhdetta kuin miten sinä ja minä ystävyyden käsitämme. Joillekin myöskään ihmissuhteeseen käytetyllä ajalla ei ole merkitystä. Jos on 26 ystävää ja kerran viikossa tapaa yhtä, vuodessa tapaa jokaista ystäväänsä kaksi kertaa. Joillekin tämä riittää ystävyyssuhteen ylläpitämiseen, joillekin ei. 

Olen 40+ nainen ja aloitin kuukausi sitten opiskelun eräässä kulttuurialan oppilaitoksessa.Minua on seurannut koko elämäni erittäin tuskallinen ja vaikea ongelma: ihmiset kääntävät minulle selkänsä.Se menee aina niin, että ensin he ovat minulle ystävällisiä ja joidenkin viikkojen kuluttua eivät ole enää huomaavinaan.Aluksi tuntui, että tässä koulussa menee ihan hyvin: aloin ottaa kontaktia ihmisiin ja joitakin keskusteluja syntyi.Pian tajusin, että kaikki keskustelut menevät samalla kaavalla: minä aloitan kysymällä jotain, muut vastaavat, mutta kukaan ei vastavuoroisesti kysy minulta mitään ja pian muut jatkavat puhumalla keskenään.Jos joku puhuu minulle, se edellyttää, että itse toimin keskustelunavaajana.Kukaan ei osoita yhtään vastavuoroisuutta.Olen myös huomannut, että ihmiset karttelevat minua: kukaan ei tule viereeni istumaan luokassa ja jos menen jonkun viereen, hän saattaa pian vaihtaa paikkaa jonkun toisen vieréen.Ruokalassakin saan istua yksin; minun viereeni ei kukaan tule.Jos itse menen jonkun viereen, kukaan ei katso minua eikä puhu minulle, vaikkayritän ottaa kontaktia, katsoja puhujaa ja kommentoida välillä.Tuntuu että on kuin seinä vastassa, kun yrittää puhua näiden ihmisten kanssa.Näin on käynyt sekä peruskoulussa että lukiossa, myöhemmin myös erinäisissä työ-ja koulutuskokeiluissa.Ekaksi ollaan kivoja ja pian ei olla huomaavinaan.En voi ymmärtää, miksi en saa ystäviä ja minut eristetään porukasta kerta toisensa jälkeen.Olenko niin kamala ihminen, ettei seuraani kestä kukaan? Olenko tyhmä, ruma,huonoa seuraa, liian ujo/puhelias, yli-innokas, vai missä mättää? Koulupäivät ovat todella raskaita kun haluaisi vaan pois koulusta, kun kukaan ei halua minun seuraani. olen aina ollut ujo.Mietin, että näkyykö minusta pelko ja masennus ( pelkään sosiaalisia tilanteita+olen sairastanut masennusta jo vuosia) ja siksikö ihmiset tahallaan karttelevat minua, vai mistä tämä voisi johtua? Teenkö itse jonkin kohtalokkaan virheen ja mikä se voisi olla? Yritän välttää eristäytymistä, mutta teenkö sitä kuitenkin huomaamattani ja ajan itse muut pois luotani? Pelkään, että en ikinä löydä vastausta ja jään ikuisiksi ajoiksi yksin ja hylättynä tähän maailmaan...

Olen jo yli 50-vuotias mies, ongelma pitkälti sama. Tiedän kyllä syytkin siihen, miksi ihmiset karttavat minua. Minä haisen ja olen töykeä, mahdollisesti myös tyhmä. Kuljen rikkinäisissä vaatteissa, koska olen itara. Rahaa on kyllä pankissa.

Oletko sinä samanlainen?

No onko se ap edelleenkään saanut vastausta siltä ystävältään, jolle lähetti eilen viestin? Vai onko tämä koko juttu pelkkä trolli, kuten jo alunperin arvelin?

Syytä muiden tuollaiseen käytökseen lienee turha kysyä netissä. Erilaisia syitä on niin monia. Pitäisi nähdä ja kokea tapaus, että osaisi arvioida miksi jotakuta hyljeksitään. Yleensä kyseessä on jollakin tapaa "outo tyyppi" eikä kukaan halua leimautua toiseksi "oudoksi tyypiksi" hengailemalla sen kanssa. Outo tyyppi itse ei tietysti välttämättä tajua miksi menee siihen kategoriaan. Ihmisillä on joku sisäinen tutka kyllä tuollaisten havaitsemiseen, koska (kuten olette huomanneet) niin sama toistuu, vaikka ympäristö vaihtuisi.

Mulla on kivoja kavereita, hyviä ystäviäkin pari, mutta tutustun mielelläni uusiin ihmisiinkin jos pidän heistä. Harrastuksissa, töissä yms. olen kyllä sosiaalinen kaikkien kanssa, mutta vapaa-aikani seuran valitsen tarkkaan ja harkiten. On kokemusta huonoista ihmissuhteista sen verran, että tiedän etten halua sitä enempää. En mielestäni kuitenkaan tyrmää ketään ennakolta. Kaikkien kanssa ei vain suju, ei tule juttuun tai ole mukavaa. Tässä syitä, joista olen vältellyt eri ihmisiä vuosien aikana:

Korvia raastavan kimakka ääni ja puhe, josta ei saa selvää. Vaikea olla ja vielä vaikeampi puhella mitään. En kehdannut sanoa ihmiselle tästä, kun en tiedä, mikä siihen auttaisi. Ei meillä muutenkaan juuri yhteistä tuntunut olevan, kun itse sain aina tehdä aloitteet juttuihin eikä toinen oikein jatkanut juttua, tuntunut innostuvan mistään tai kysellyt kuulumisiakaan. Minä yritin siis jutella, mutta se tyrehtyi äkkiä, kun toinen ei oikein osallistunut ja kun osallistui, en saanut selvää ja korviin sattui. Kuitenkin tämä ihminen usein kysyi seuraani. Oltiin sitten vaan, oli tylsää. En ole ottanut enää yhteyttä.

Yksi puolituttu, joka usein käy samoissa paikoissa kuin minäkin. Syy vältellä: tosi paha haju. Hiki ja home yhdessä. Toiset eivät käytä deodoranttia, kärsivät kosteusongelmista ja myrkyttävät ilmaston. Inhoan pahoja hajuja, tuskin puolitutulle viitsii sanoa, että käy pesulla, käytä deodoranttia ja saneeraa kotisi. Nämä ihmiset kun ovat ekologisia, eivät käytä kosmetiikkaa ja pitääkö vettäkin säästää? Seura kelpaisi kyllä muuten.

Kolmas tuttu, ystäväni mies. Kova ääni ja kovasti asiaa. Hän siis seurassa kuin seurassa puhuu todella kovaan ääneen muita huomioimatta omia juttujaan, jotka ovat usein ihan tyhmiä. Esim. voi lapsen ( ei edes omansa) kastajaisissa puhua politiikkaa huutaen niin että julistaa omia yhden puolueen mielipiteitään oikeasti pitkään, pitkään ja tosiaan niin kovaa, ettei kukaan muu voi jutella mitään. Jos joku on eri mieltä, hän vain julistaa entistä enemmän, kuinka oikeassa on itse ja muut väärässä. Keskeyttää kaikki, mm. papin ja vanhat sukulaiset. Vähitellen kaikki muut luovuttavat ja antavat olla, poistuvat paikalta eivätkä haalua tulla toiste. Häntä en todellakaan toivo juhliini enkä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

No onko se ap edelleenkään saanut vastausta siltä ystävältään, jolle lähetti eilen viestin? Vai onko tämä koko juttu pelkkä trolli, kuten jo alunperin arvelin?

Lue ketjusta, jos se sinua kiinnostaa.

Ap oletko outo? kirjoitti:

Syytä muiden tuollaiseen käytökseen lienee turha kysyä netissä. Erilaisia syitä on niin monia. Pitäisi nähdä ja kokea tapaus, että osaisi arvioida miksi jotakuta hyljeksitään. Yleensä kyseessä on jollakin tapaa "outo tyyppi" eikä kukaan halua leimautua toiseksi "oudoksi tyypiksi" hengailemalla sen kanssa. Outo tyyppi itse ei tietysti välttämättä tajua miksi menee siihen kategoriaan. Ihmisillä on joku sisäinen tutka kyllä tuollaisten havaitsemiseen, koska (kuten olette huomanneet) niin sama toistuu, vaikka ympäristö vaihtuisi.

Niin, ihmiset ovat monesti aika tylyjä toisiaan kohtaan. Välillä sitä yhteisöllisyyttä luodaan hyvinkin epäsosiaalisin keinoin, sulkemalla toisia porukan ulkopuolelle. Valintamekanismi tässä tosin tuntuu olevan aika sattumanvarainen. Osassa työpaikoista esimerkiksi kiusatun rooli siirtyy ihmiseltä toiselle, jos se aiempi kiusattu lähtee pois.

Oletko itse ollut heidän kanssaan niin, että joku porukasta puuttuu mutta sinä kuitenkin olet mukana? Jos olet, niin ehkä ei nyt johdu siitä että sinun seurassa on jotain vikaa. Eivät vaan halua aina koko porukkaa kasaan. Itselleni käynyt näin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40+ nainen ja aloitin kuukausi sitten opiskelun eräässä kulttuurialan oppilaitoksessa.Minua on seurannut koko elämäni erittäin tuskallinen ja vaikea ongelma: ihmiset kääntävät minulle selkänsä.Se menee aina niin, että ensin he ovat minulle ystävällisiä ja joidenkin viikkojen kuluttua eivät ole enää huomaavinaan.Aluksi tuntui, että tässä koulussa menee ihan hyvin: aloin ottaa kontaktia ihmisiin ja joitakin keskusteluja syntyi.Pian tajusin, että kaikki keskustelut menevät samalla kaavalla: minä aloitan kysymällä jotain, muut vastaavat, mutta kukaan ei vastavuoroisesti kysy minulta mitään ja pian muut jatkavat puhumalla keskenään.Jos joku puhuu minulle, se edellyttää, että itse toimin keskustelunavaajana.Kukaan ei osoita yhtään vastavuoroisuutta.Olen myös huomannut, että ihmiset karttelevat minua: kukaan ei tule viereeni istumaan luokassa ja jos menen jonkun viereen, hän saattaa pian vaihtaa paikkaa jonkun toisen vieréen.Ruokalassakin saan istua yksin; minun viereeni ei kukaan tule.Jos itse menen jonkun viereen, kukaan ei katso minua eikä puhu minulle, vaikkayritän ottaa kontaktia, katsoja puhujaa ja kommentoida välillä.Tuntuu että on kuin seinä vastassa, kun yrittää puhua näiden ihmisten kanssa.Näin on käynyt sekä peruskoulussa että lukiossa, myöhemmin myös erinäisissä työ-ja koulutuskokeiluissa.Ekaksi ollaan kivoja ja pian ei olla huomaavinaan.En voi ymmärtää, miksi en saa ystäviä ja minut eristetään porukasta kerta toisensa jälkeen.Olenko niin kamala ihminen, ettei seuraani kestä kukaan? Olenko tyhmä, ruma,huonoa seuraa, liian ujo/puhelias, yli-innokas, vai missä mättää? Koulupäivät ovat todella raskaita kun haluaisi vaan pois koulusta, kun kukaan ei halua minun seuraani. olen aina ollut ujo.Mietin, että näkyykö minusta pelko ja masennus ( pelkään sosiaalisia tilanteita+olen sairastanut masennusta jo vuosia) ja siksikö ihmiset tahallaan karttelevat minua, vai mistä tämä voisi johtua? Teenkö itse jonkin kohtalokkaan virheen ja mikä se voisi olla? Yritän välttää eristäytymistä, mutta teenkö sitä kuitenkin huomaamattani ja ajan itse muut pois luotani? Pelkään, että en ikinä löydä vastausta ja jään ikuisiksi ajoiksi yksin ja hylättynä tähän maailmaan...

Sinulla on sama kuin minulla oli muutamia vuosia sitten. Käyttäydyin oudosti muiden seurassa, koska halusin niin kovasti kuulua joukkoon ja saada ystäviä. Ja koska minulla ei ollut kokemusta normaalista kanssakäymisestä (alkoholistien vanhempien ainoa lapsi, koulukiusattuna oleminen, ahdistuneisuus ja masennus pitävät aika hyvin sivussa yhteiskunnasta), olin jotenkin liikaa kaikkea. Tiedostan sen nyt., vaikka en osaa pukea käytöstäni sanoiksi.

Käyn itse terapiassa, ja nyt kun aloitin aikuislukion viime syksynä, olen keskittynyt siihen kouluun ja sen käymiseen enemmän kuin siihen, mitä minusta ajatellaan tai saanko kavereita. En ole saanut sen kummemmin, mutta muutama tuttu kasvo iltakoulussa on ja heidän kanssaan välillä vaihdan pari sanaa. Minulla on paljon helpompi olla, kun en yritä mitään. Siis ihmisten kanssa. Ap:lla en usko olevan meidän ongelmaa, mutta ehkä jompi kumpi meistä voisi tehdä aloituksen tänne ja kysyä, miten toimia toisin? 

Ymmärrän kyllä, että ap:sta tuntuu pahalta. Ystävyyssuhteet on tärkeitä aikuisenakin. Kuitenkin se, että ap:n mielestä 7-8 naisen ryhmässä ei ole 25 vuoden aikana ollut minkäänlaista kitkaa tai jännitteitä osoittaa, että ap ei taida olla ihmisten kanssa niin läheinen, kuin luuli. En ole ollut ikinä missään naisporukassa, jossa ei aina joskus olisi jotakin vääntöä.

Ap:na en nyt tekisi hätiköidysti mitään. Luokkaantuneena saattaa tuntua siltä, että parempi katkaista välit kokonaan. Vuoden päätä voi kuitenkin olla taas mukavaa mennä saman porukan kanssa vapun viettoon. Itse ottaisin porukkaan vähän etäisyyttä, kehittäisin muita ystävyyssuhteita ja katsoisin ajan kanssa miten asiat etenee.

Rehellisesti kadun lähes kaikki ihmissuhteita, jotka olen antanut ajautua konfliktiin ja katketa. Jälkikäteen paljon parempi ratkaisu olisi ollut laittaa kaveruus hetkeksi tauolle ja ehkä palata siihen taas myöhemmin. Ihmiset ja elämäntilanteet muuttuu ja se mikä joskus tuntui ihan ylitsepääsemättömältä ongelmalta ei välttämättä vanhempana tunnukkaan niin merkitykselliseltä. Aikuisena katkenneita välejä on kuitenkin todella vaikea korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sotketaan nyt kaksi eri keskustelua toisiinsa. Tietysti AP saa olla pahoillaan, kun hänet jätettiin ulkopuolelle jostain, jossa hän olisi ollut mukana. Se tunne hänelle tuli ja hänellä on siihen oikeus. On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy. Itse näen sen tunteen johtuvan siitä, että hän on ajatellut olevansa läheisempi kuin onkaan. Se saakin harmittaa, mutta ei tarkoita, että muut ovat erityistä julmia, saati sitä, että joku yksi on kaiken junaillut.

AP:n tapauksessa homma on hoidettu vähän tökerösti, mutta en tiedä, olisiko AP halunnut vappuna todella kuulla muiden menoista, olisiko se helpottanut. Aikuisilla on kuitenkin oikeus valita seuraansa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluavat viettää aikaa. Mikään 30 vuotta sitten tehty verivala ei pakota olemaan samalla porukalla aina ja ikuisesti. En myöskään usko, että ainakaan itse todella viihtyisin porukassa, jossa olen mukana tottumuksen tai velvollisuudentunteen vuoksi, siis koska minua ei hennota jättää poiskaan. AP voi alun surun ja järkytyksen jälkeen itse miettiä, haluaako olla etäisempi ystävä vai jättää nuo ihmiset taakseen.

" On kuitenkin ihan toinen asia, onko tunnetilan nouseminen jonkun muun syy." Siis anteeksi mutta mitä? Aikuiset saa siis olla ilkeitä toisilleen, mutta jos sinulla nousee siitä joku tunnetila, se on oma vikasi? En ole kömpelömpää selitystä kuullut! Lapsetkin osaa keksiä parempia valheita.

Ja lisäksi: Jos 30 vuotta vanha ystävyys tuntuu noin pahalta, ja velvollisuus ahdistaa niin suuta vaan auki ja kerro sille ihmiselle että et halua enää olla tekemisissä, koska ahdistaa. Ei mitään selän takana toimimista ja yhden tiputtamista joukosta; se on teini-meinikiä ja kieroilua. Ei mulla muuta.

Ja ps. Toivottavasti kaikki tähän ketjuun vastanneet osaatte opettaa lapsillenne, mikä on oikein ja väärin.

Ap ei tainnut itsekään pahastua asiasta niin miksi osa ottaa asian silti niin raskaasti. On eri asia jättää joku porukasta pois mutta tämähän ap:n tapauksessa ei ollut kyse. Häntä ei ole tiputettu porukasta pois, vaan hän ei ollut siihen ikinä kunnolla kuulunutkaan. Muut ovat lähempiä toistensa kanssa ja ap on menossa mukana silloin tällöin. Varsinkin jos viimeksi alle viikko sitten oli nähnyt niin mistään hylkäämisestä ei voida puhua. Teinimeininkiä mielestäni enemmän on se, jos yhdelle sanotaan: "me ei nyt haluta tällä viikolla toistamiseen leikkiä sun kanssa." Se ei ole mitään kieroilua, jos isommasta porukasta on muodostunut tiiviimpi porukka muiden kuin ap:n kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että ap:sta tuntuu pahalta. Ystävyyssuhteet on tärkeitä aikuisenakin. Kuitenkin se, että ap:n mielestä 7-8 naisen ryhmässä ei ole 25 vuoden aikana ollut minkäänlaista kitkaa tai jännitteitä osoittaa, että ap ei taida olla ihmisten kanssa niin läheinen, kuin luuli. En ole ollut ikinä missään naisporukassa, jossa ei aina joskus olisi jotakin vääntöä.

Ap:na en nyt tekisi hätiköidysti mitään. Luokkaantuneena saattaa tuntua siltä, että parempi katkaista välit kokonaan. Vuoden päätä voi kuitenkin olla taas mukavaa mennä saman porukan kanssa vapun viettoon. Itse ottaisin porukkaan vähän etäisyyttä, kehittäisin muita ystävyyssuhteita ja katsoisin ajan kanssa miten asiat etenee.

Rehellisesti kadun lähes kaikki ihmissuhteita, jotka olen antanut ajautua konfliktiin ja katketa. Jälkikäteen paljon parempi ratkaisu olisi ollut laittaa kaveruus hetkeksi tauolle ja ehkä palata siihen taas myöhemmin. Ihmiset ja elämäntilanteet muuttuu ja se mikä joskus tuntui ihan ylitsepääsemättömältä ongelmalta ei välttämättä vanhempana tunnukkaan niin merkitykselliseltä. Aikuisena katkenneita välejä on kuitenkin todella vaikea korjata.

Antanut ajautua konfliktiin ja katketa... Koetko, että pelkästään toisen osapuolen toiminnalla sen olisi useimmissa tapauksissa pystynyt estämään? Toisinaan on tuntunut siltä, että jonkun ystävyyden elinaika vain ikäänkuin loppui itsestään. Elämään tuli kummallakin jotain muuta eikä kumpikaan ollut enää sama ihminen kuin mitä oli alussa. Ei enää ollut niin paljon yhdistäviä asioita, että ne olisivat riittäneet liittämään ihmiset yhteen, vaikka muistoja menneiltä vuosilta olikin paljon.