Minkä ikäisenä muutit pois lapsuudenkodistasi, omillesi?

Muutin 19 vuotiaana tyttöystäväni luo. Kotoa ei patistettu muuttamaan, eikä pyritty myöskään estämään. Olin käytännössä majaillut työttöystävän kämpässä jo monta kuukautta ennen muuttoa.

PS. Ollaan edelleen yhdessä

t. M47

Olin 20 kun muutin lopulta kokonaan pois. Sitä ennen opiskelin 1,5 v ajan toisilla paikkakunnilla ja tulin toki kotiin loma-ajoiksi eli minulla oli vielä huone siellä. Kun 5 henkinen perhe asuu kerrostalokolmiossa, sieltä haluaa ihan itse pois, kukaan ei patistanut.

16-v. yli 500 km:n päähän, ilman mitään tukea tai turvaa, tavarat kulkivat kahdessa pienessä kassissa. :) Koulutuksen ja tietty silloisen poikaystävän takia tuli lähdettyä. Lisäksi parempia kouluja ei ollut kovin lähellä, ei edes lukiota. Kotina oli vain huone ja keittiö, ei pahemmin omaa tilaa tai rauhaa. Olin tehnyt kesätöitä ja koulun loputtua tein jonkun aikaa hanttihommia, palkasta toki aina maksettiin kotiin "ruokarahaa" aika reilustikin. Olimme todella pienituloisia eikä tuolloin ollut mitään tukia, vain lapsilisät. Penskat siis lähtivät maailmalle heti, kun oli mahdollisuus. Ei toki ollut varsinainen pakko, mutta sanoohan tuon jo oma järki tuolloinkin!

21v. Lukion ja intin jälkeen asustelin ennemmän ja vähemmän poikaystävän luona ja lopulta muutin hänen luokseen. Kotona olisin saanut asua niin kauan kun olisi ollut tarve, kunhan koulua tai töitä oli vähintään suunnitelmissa.

16 v. omillani olin vasta 34 v.

Vanhemmat eivät patistaneet, muut, heti kouluiässä miksi enää käyt kotona.

16-vuotiaana, koska en tullut toimeen isäpuolen kanssa. Äiti huomasi että olin katsellut vuokrakämppiä netistä ja kysyi että haluaisinko muuttaa omilleni. Reilu viikko siitä asuin omassa kämpässä (sain hyvällä tuurilla kivan asunnon äkkiä).

18-vuotiaana. Menin heti naimisiin. Seuraavana vuonna sain lapsen. Hylkäämisen tunne minullakin. Ei juurikaan kysellä kuulumisia. Miksi vanhemmat jättävät lapsensa oman onnensa nojaan tuossa vaiheessa?

Kirjoitin 19-vuotiaana ylioppilaaksi, menin ilman kutsuntoja vapaaehtoisena armeijaan silloisessa kesäkuun saapumiserässä ja kävin vielä samassa kuussa yliopiston pääsykokeissa. Sen jälkeen siirsin opintojen alkua vuodella eteenpäin seuraavan vuoden syyskuuhun. Kävin tuon intin toisella paikkakunnalla ja asuin vielä sen jälkeen vanhempien luona ennen opintojen alkua. Vaikka asuin yliopistopaikkakunnalla, niin sitä haluamaani oppiainetta opetettiin toisella paikkakunnalla, joten muutin lopullisesti pois kotoa 20-vuotiaana, sillä olen syntynyt aivan alkuvuodesta.

Jäin asumaan sille opiskelupaikkakunnalle myös valmistumisen jälkeen, sillä minulle oli muodostunut sinne tietty ystävä- ja tuttavapiiri aivan luonnollisen kehityksen tuloksena. Siinä vanhassa kotikaupungissa asui vain tietyt lähiasukulaiset ja joitakin lukioaikaisia kavereita.

Monesti semmoiset miehet, jotka asuvat pitkään vanhempiensa luona, ovat aika avuttomia perusruokien tekemisessä ja oman talouden pyörittämisessä.  Tiedän kavereita, jotka ovat olleet sitten erittäin nuukia esim. ruokaostosten suhteen, sillä he ovat tottuneet kotona lähes 30-vuotiaaksi asti siihen että jääkaappi on täyttynyt itsestään (ts. isän ja äidin toimesta) ja muutkin kotityöt voivat olla heille vieraita kuten pyykin peseminen.  En tiedä sitten esiintyykö naisten keskuudessa samanlaista uusavuttomuutta kun he muuttivat omaan asuntoon ja heidän täytyy sopeuttaa oma rahankäyttönsä sen mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olisitko saanut jäädä vielä lapsuudenkotiin asumaan vai patistivatko vanhemmat jo muuttamaan omilleen?

Minulla on ollut aina hyvät välit vanhempien kanssa, jotka kannustivat opiskelemaan sekä lukiossa että yliopistossa. Meillä oli tilava kaksikerroinen rivitaloasunto, jossa minulla oli oma huone. Tärkein syy miksi muutin kotoa pois oli se että yliopisto-opiskeluni alkoivat toisella paikkakunnalla.  Varmaan mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse sitä aiemmin monet joutuvat muuttamaan pois kotoa, sillä etenkin viime vuosina monien pienten kuntien ainoat lukiotkin on lakkautettu.  Tosin minä muutin hiukan isommasta kaupungista hiukan pienempään kaupunkiin.

18v ikäisenä muutin opiskelupaikkakunnalle. Yksi pikkuautollinen oli tavaraa mukana, ja hyvin sillä pääsi alkuun.

On tosi outoa, miten joillakin vanhemmat on heittäneet pois kotoa, kun itselläni on täysin erilainen kokemus... Muutin 20-vuotiaana toiselle puolelle Suomea opiskelemaan, eivätkä vanhemmat olisi halunneet päästää pois. Itkimme viimeisenä iltana, ennen kun lähdin, ja vieläkin muistan, miten kamalaa se oli, ja itseasiassa kyyneleet tulee silmiin jo sitä ajatellessa.

Oli meilläkin tosin ehtona kotona asumiselle, että pitää etsiä töitä tai hakea opiskelemaan, vaikkei sitä koskaan ääneen sanottukaan.

20v. vanhemmat olisivat pitäneet mua kotona vaikka kuinka kauan! tein tota ennen välivuoden niska limassa duunia, niin että sain käsirahan säästettyä asuntolainaan. Kannattaa oikeasti nauttia kotona asumisesta niin pitkään kuin vaan pystyy. Suomi on yksi harvoja maita missä muutetaan pois tosi nuorena.

19v. Kävin puoli vuotta yliopistoa kotoa, mutta talvipakkasilla alkoi tympiä se, kun piti kävellä kotoa 1,5 km bussipysäkille, istua 30 min bussissa ja taas kävellä 1,5 km yliopistolle. Ja sama uusiksi vaivaisen 2h luennon jälkeen. Ja lisäksi piti herätä joskus kolmekin tuntia ennen luentoa, koska busseja meni kerran tunnissa. Sanomattakin selvää, etten päässyt myöskään sisään opiskelijaporukoihin, koska viimeinen bussi lähti toiselta puolelta kaupunkia kello 9.

17-vuotoaana ja hyvä niin.

Kukaan ei kytännyt tekemisiäni ja tunsin oloni vapautuneemmaksi.

Koulu sujui paremmin ja tapasin kavereitani useammin.

N32

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat heitti ulos heti kun lukio päättyi. Ilmoittivat tyynesti että nyt on aika lähteä ja missään emme enää tule auttamaan ikinä.

Ovat lupauksensa (uhkauksensa) pitäneet. En ole saanut pennin latia, yhtään lahjaa, henkistä tukea tai konkreettista apua kertaakaan. Lapsiani eivät halua nähdä eivätkä pidä mitään yhteyttä, omien sanojen mukaan nyt ”elävät itselleen”.

Paskat vanhemmat, vihaan niitä. Omien lasten kohdalla en koskaan voisi toimia noin ja hylätä lapsiani yksin huolien ja vastoinkäymisten keskelle.

Pidä huoli ettet tapaa heitä enää edes kuolinvuoteella.

18 kun täytin vanhemmat käski lähteä omilleen.