Miten kestätte teinien kanssa? Olen finaalissa.

Vierailija kirjoitti:

Siis kertokaapa nyt mikä siinä teinien kanssa se raskain asia on? Näin taaperon äitinä aidosti ihmettelen mikä siinä teini-iässä on niin karmivaa vanhemmalle. Luulis olevan jo helpompaa, kun on jo taas myös omaa aikaa.

Jatkuvat mielialan muutokset ja käyttäytyminen sen mukaan, nuorilla voi myös olla jo oikeita psyykeongelmia, yksinäisyyttä ja ahdistusta (joka kolmannella). Sitten olet tosiaan huolissasi siitä, kuuluuko se ikään vai oikeasti vakavaa. Nämä voi heijastua koulunkäyntiin. Motivaatio voi olla nolla, nuori ei halua puhua vanhemmille mutta pelottaa, miten se oikeasti voi. Kaverisuhteet on kaikki kaikessa, mutta jos ei olekaan kavereita, se huolettaa tai mitä ne kaverit on; joutuuko väärään seuraan. Onko piireissä vanhempia tyyppejä, jotka voi käyttää nuoria hyväkseen. Liikkuvat maailmalla vähällä harkintakyvyllä, pitää luottaa että osaavat pitää rajansa ja tehdä oikeita valintoja vaikka muut urpoilisi.Kaikki hullut toilailut voi kuulua nuoren elämään ja et tiedä, onko se hälyttävää vai vaan nuoruuteen kuuluvaa "sekoilua" joka menee ohi. Jos koulu tökkii, sössiikö mahdollisuutensa päästä jatko-opintoihin vai onko ysillä jo päässyt yli ja pääsee korottamaan numeroita.

Vanhemman elämään tulee aivan eri kaliiberin huolet kuin vain oman ajan puute.

Tiivistetysti ja karrikoituna näin.

Vierailija kirjoitti:

Siis kertokaapa nyt mikä siinä teinien kanssa se raskain asia on? Näin taaperon äitinä aidosti ihmettelen mikä siinä teini-iässä on niin karmivaa vanhemmalle. Luulis olevan jo helpompaa, kun on jo taas myös omaa aikaa.

No älä vielä siitä murehdi, eiköhän se sulle aikanaan selviä. Nauti nyt vain siitä, kun helpottaa! Ja onhan noissa erojakin.

Oma teini on ollut aina niin läheinen mun kans, että kai tää oli sitten odotettavissa, että murkkuiässä rytisee. Mutta selviän huumorilla ja ajattelemalla, että se kuuluu ikään. Kauheasti en jaksa vaatia. Välillä on kuitenkin ihanaa, kun se vieläkin juttelee ja on hyvällä tuulella.

Tällä hetkellä sitä riepoo enemmän koulujutut yms. hirmuiset velvotteet ( joita nyt ei oikeasti edes ole kovin paljon). Välillä sille pitää suuttua, kun ei tee mitään, valittaa yms. eikä osaa olla kiitollinen kaikesta hyvästä mitä saa. Kai se silloin tajuaa, kun on sitten taas vähän aikaa ihmisiksi. Aivan ihana tyyppi sen monsterikuorensa alla.

Up

20 Kiitos! Tiivistit siinä todella hyvin miksi teini-ikäisen kanssa eläminen on niin haastavaa meille vanhemmille.

Kiitos illan parhaasta kommentista ja kaikille muillekin tsemppiä lähettäneelle.

T:Ap

Vierailija kirjoitti:

20 Kiitos! Tiivistit siinä todella hyvin miksi teini-ikäisen kanssa eläminen on niin haastavaa meille vanhemmille.

Kiitos illan parhaasta kommentista ja kaikille muillekin tsemppiä lähettäneelle.

T:Ap

Kiitos kivasta palautteesta:)

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, se menee ohi.. joskus. Opettajana kehityksen näkee selkeästi - hellyyttävät lapset muuttuvat rasittaviksi teineiksi ja yhtäkkiä fiksuiksi nuoriksi. Kyllä se siitä.

Ps. Ne kotona parhaiten käyttäytyvätkin osaavat koulussa heittäytyä melkoisiksi monstereiksi. Ei kannata leuhkia omilla kasvatustaidoilla saatikka syyllistää muita vanhempia.

Meillä kotona välillä riiviö on koulussa fiksusti ja hyvä juuri niin päin.... kotona on tilaa ja aikaa osoittaa tunteita, myös niitä huonoja.

Raskasta on. Olen jo ajatellut, että muutan yksin jonnekin Ilomantsiin yms. Tampereelta ei taida olla sinne edes suoria lentoja?!

Pakko raivota takaisin kun teini raivoaa. Kun on rauhoittunut niin sitten puhutaan ja toistetaan samoja asioita sen miljoonannen kerran. Ja sama jatkuu srva päivä.

Yksi saatiin aikuiseksi ja sekin oli hankalaa.

Kolmas on tuossa kasvamassa.

Huohuohuoh!!!! Apuvaa!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kertokaapa nyt mikä siinä teinien kanssa se raskain asia on? Näin taaperon äitinä aidosti ihmettelen mikä siinä teini-iässä on niin karmivaa vanhemmalle. Luulis olevan jo helpompaa, kun on jo taas myös omaa aikaa.

Jatkuvat mielialan muutokset ja käyttäytyminen sen mukaan, nuorilla voi myös olla jo oikeita psyykeongelmia, yksinäisyyttä ja ahdistusta (joka kolmannella). Sitten olet tosiaan huolissasi siitä, kuuluuko se ikään vai oikeasti vakavaa. Nämä voi heijastua koulunkäyntiin. Motivaatio voi olla nolla, nuori ei halua puhua vanhemmille mutta pelottaa, miten se oikeasti voi. Kaverisuhteet on kaikki kaikessa, mutta jos ei olekaan kavereita, se huolettaa tai mitä ne kaverit on; joutuuko väärään seuraan. Onko piireissä vanhempia tyyppejä, jotka voi käyttää nuoria hyväkseen. Liikkuvat maailmalla vähällä harkintakyvyllä, pitää luottaa että osaavat pitää rajansa ja tehdä oikeita valintoja vaikka muut urpoilisi.Kaikki hullut toilailut voi kuulua nuoren elämään ja et tiedä, onko se hälyttävää vai vaan nuoruuteen kuuluvaa "sekoilua" joka menee ohi. Jos koulu tökkii, sössiikö mahdollisuutensa päästä jatko-opintoihin vai onko ysillä jo päässyt yli ja pääsee korottamaan numeroita.

Vanhemman elämään tulee aivan eri kaliiberin huolet kuin vain oman ajan puute.

Tiivistetysti ja karrikoituna näin.

Itse kannustin lasta juttelemaan koulun terveydenhoitajan kanssa, jonka kautta sitten pääsikin juttelemaan perheneuvolan työntekijän kanssa. On tehnyt selkeästi hyvää.

Meillä on molemmilla lapsilla ongelmia. Toinen kärsii keskivaikeasta masennuksesta ja ollut jo 6 kk sairaslomalla. Makaa pääasiassa päivät ja katsoo netflixiä. Käy terapiassa ja syrjäytyneille nuorille tarkoitetussa toiminassa kolmesti viikossa. Muutti omaan asuntoon kun kotona vain tapeltiin ja raivottiin. Lukion toisella sairastui, kaveripiiri muuttui, kokeili päihteitä. Aiemmasta hikipingosta/kympin oppilaasta saatiin kuitenkin ylioppilas mutta kehnolla todistuksella. Sen jälkeen ei ole tehnyt mitään vaikka sai opiskelupaikan niin keskeytti viikon jälkeen. Ilmoitti olevansa lesbo (tää ei häiritse) kokeili vanhinta ammattia huvin vuoksi ja oikeastaan tehnyt niin paljon kaikkea mitä on ollut vaikea ymmärtää. Tuetaan kuitenkin paljon taloudellisesti ja hänen asunnon siivoamisessa ja mitä nyt vaan keksitään jottei ahdistuisi enemmän. Pelkään että tappaa itsensä. Nuorempi sai juuri autistisista piirteistä diagnoosin. Muuten nuorempi on paljon helpompi ja uskon että kaikki hänellä lopulta menee hyvin. Onneksi minä ja lasten isä tullaan toimeen ja ollaan hyvä tiimi. Silti meinaa omakin pää välillä hajota ja tuntuu ettei vaan jaksa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Kadehdin niitä joiden nuoret pärjää ja ennenkaikkea niitä joiden lapset on terveitä ja onnellisia.

Kuinka kauan teini-ikä kestää? Minun lähipiirissä (ei oma) jo 20 täyttänyt nuori ja tosi epäsosiaalinen ja saamaton, tietokoneella löhöää vaan ja makaisi päivät huoneessaan jos ei pakotettaisi vähän ulos välillä. Meneekö myöhäisteini-iän piikkiin eli onko toivoa että hänestä vielä tulee "normaali" vai onko menetetty tapaus? Teknisesti ottaenhan teini-ikä päättyy kun täyttää 20 mutta ei hänen mökötys mitään aikuista käytöstäkään ole..

Pulassa kirjoitti:

Meillä on molemmilla lapsilla ongelmia. Toinen kärsii keskivaikeasta masennuksesta ja ollut jo 6 kk sairaslomalla. Makaa pääasiassa päivät ja katsoo netflixiä. Käy terapiassa ja syrjäytyneille nuorille tarkoitetussa toiminassa kolmesti viikossa. Muutti omaan asuntoon kun kotona vain tapeltiin ja raivottiin. Lukion toisella sairastui, kaveripiiri muuttui, kokeili päihteitä. Aiemmasta hikipingosta/kympin oppilaasta saatiin kuitenkin ylioppilas mutta kehnolla todistuksella. Sen jälkeen ei ole tehnyt mitään vaikka sai opiskelupaikan niin keskeytti viikon jälkeen. Ilmoitti olevansa lesbo (tää ei häiritse) kokeili vanhinta ammattia huvin vuoksi ja oikeastaan tehnyt niin paljon kaikkea mitä on ollut vaikea ymmärtää. Tuetaan kuitenkin paljon taloudellisesti ja hänen asunnon siivoamisessa ja mitä nyt vaan keksitään jottei ahdistuisi enemmän. Pelkään että tappaa itsensä. Nuorempi sai juuri autistisista piirteistä diagnoosin. Muuten nuorempi on paljon helpompi ja uskon että kaikki hänellä lopulta menee hyvin. Onneksi minä ja lasten isä tullaan toimeen ja ollaan hyvä tiimi. Silti meinaa omakin pää välillä hajota ja tuntuu ettei vaan jaksa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Kadehdin niitä joiden nuoret pärjää ja ennenkaikkea niitä joiden lapset on terveitä ja onnellisia.

Hyvä että masentunut nuori käy terapiassa ja päivätoiminnassa, ne pitävät toimintakykyä yllä. Aina on toivoa, niin kauan kuin on elämääkin. Nuorellanne on myös välittävät vanhemmat, joten hän voi sieltä murheen alhosta vielä nousta, hän ei ole yksin. Tiedän miltä tuntuu olla suunniltaan huolesta ja senkin, miltä tuntuu, kun on nostettava kädet pystyyn ja myönnettävä, ettei voi vaikuttaa asioiden kulkuun, vaikka kuinka tahtoisi. Pidä huolta itsestäsi kaiken keskelläkin. Lämmin halaus ja valoa kevääseenne, kaikesta huolimatta. - Joskus elämä on otettava.päivä kerrallaan, mutta jos ei olisi suruja, ei osaisi arvostaa ilojakaan, uskon.

Se nuoren erityisaikuisen äiti

Miten te yksinhuoltajat olette jaksaneet? Miten jaksaa päivittäistä teinin kanssa taistelua yksin? Alan itse olla kohta uupumuksen partaalla, niin raskaalta tuntuu jokapäiväinen riitely. Onko se edes normaalia, että 12-vuotias taistelee kaikkea vastaan? Vinkkejä jaksamiseen? Onko tässä tosiaan vielä vähintään 4 vuotta riitelyä edessä, vai voiko yhtään helpotta ajan kanssa, kun hankaluudet ovat alkaneet näin varhaisessa iässä? Minulla ei myöskään ole kovin monia ihmisiä, joiden kanssa keskustella näistä asioista. Myös siksi tuntuu niin raskaalta.

Rankan teini-iän ja lapsuudenkin läpikäyneenä totean, että aivothan kehittyvät jonnekin 20-22-vuotiaaksi? Naispuolisena hormoonitoiminta sekoitti nuppia nuorena oikein kunnolla ja monet asiat repivät mieltä sekaisin. Traumoja ei käsitelty, tunteita ei oppinut käsittelemään. Oli keskivaikea masennus jne. Sieltä rämpi kuitenkin pinnalle. Koko ajan pieni optimismi minussa koitti nähdä valoa sen tunnelin päässä. Ystävät pitivät yhteyttä. Lähisukua oli vähän, mutta viesti oli että täällä ollaan. Löytyi se oikea opiskelupaikka kokeilujen jälkeen, selvisi parisuhdekokeiluista, sain töitä, mieluisa koti. Palaset loksahteli 27-vuotiaana. Toiset menee syvemmissä vesissä!

Riitaisissa väleissä suosittelisin jotain terveydenhoidon ammattilaista, kai tuon ikäisenkin kanssa johonkin pääsee. Viestinä että tämä ei nyt suju tälleen, mennään yhdessä opettelemaan miten tullaan toimeen. Teinillä oma napa on maailmankeskipiste, mutta muistan miten kamalaa oli kun oma mielipide ei tullut "kuulluksi". En tosin halua muistella miten keskenkasvuisia ne olivat...

Meillä on ollut aika raskas vuosi ysiluokkalaisen kanssa, mutta nyt lapsi on kohta selvinnyt ja hyvin opinnoista, sai kesätyöpaikan, on saanut levätäkin ja on jo paljon paremmalla tuulella.

Kirjoittamasi perusteella teidän lapset ovat olleet pienenä erittäin helppoja. Kun kerran kiukunpuuskat ja siivoamattomuus ajaa sinut epätoivon partaalle. Helpolla siis olet päässyt ja pääset kun ei tuon isompia ongelmia. Huolestuisin jos teinit eivät mitenkään reagoisi tai kapinoisi, silloin olisi kasvatus mennyt täysin pieleen. 

Itse kärsin masennuksesta teininä ja itseasiassa edelleen. Vittuilin muille, koska oli niin paha olla. En jaksanut käydä koulua, eikä mikään jaksanut kiinnostaa. No jouduin lopulta osastohoitoon ja jotenkin oon selviytynyt tähän saakka missä nyt olen. En usko, että mun tilanteella on mitään tekemistä vanhempieni kasvatustaitojen kanssa. Siskoni on aina ollut kiltti ja rauhallinen, ei teiniongelmia pahemmin. Veljeni oli ihan kamala. Karkaili yms. Ihan täysipäinen hänestä tuli aikuisena. Ihmiset ovat erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei tällaiset on hirveää kuultavaa. Juuri taaperovuosista selvitty ja jotenkin alkaa univaje ja järjetön raataminen helpottamaan, kohtako tämä on taas yhtä hel*ettiä. No jokusen vuoden ehtii tässä huoahtaa.

Sitten kun ne on teinejä niin se on helvettiä jossa saat nukkua. Mä välillä mietin onko mun teini enää edes normaali teini vai tarviiko se jotain ammattiapua ja lääkityksen. Huutaa ja raivoaa kaikesta, jouluna oli hyvällä tuulella ja sen jälkeen default mode ollut perseelle ammuttu karhu. Jos olis univelkaa varmaan sekaisin, mutta teinille voi jo sanoa, että äiti lähtee nyt nukkumaan toimita itsesi sänkyyn.

Jos nyt yhtään "lohduttaa", niin helpolla olet päässyt. Meillä teinin (nyt 14v.) kanssa koettu ainakin seuraavat asiat:

- jäänyt kiinni tupakanpoltosta

- jäänyt kiinni useita kertoja nuuskan käyttämisestä

- jäänyt kiinni alkoholin juomisesta

- jäänyt kiinni näpistyksestä, poliisit veivät maijalla poliisilaitokselle ja käytiin hakemassa sieltä

- jäänyt kiinni öisestä karkaamisesta, mennyt keskustaan kapakan edustalle 13-vuotiaana, poliisit toivat kotiin

- jäänyt kiinni katoilla kiipeilystä useaan kertaan (asemarakennukset ym.)

- käynyt rehtori, kuraattorin, psykologin kanssa monet keskustelut

- varastanut meiltä rahaa useaan otteeseen

- sytyttänyt koulussa roskia palamaan

- koulu menee ihan päin honkia

- lopetti pitkäaikaisen harrastuksensa

Ja varmasti paljon kaikkea muuta, jota en muista enkä tiedä. On kokeiltu kepit ja porkkanat, nyt alkaa hieman tasaantua tämä touhu luojan kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla olet heitä kasvattanut jos he käyttäytyvät noin huonosti?

Sallitko huonon käytöksen ja esim. siivoat yksin koko asunnon ja teinit senkun rellestää?

Saavatko he rangaistuksia huonosta käytöksestä?

Esim. netti pois jne?

Eikö sulla ole mitään muuta kommentoitavaa uupuneelle ihmiselle? En ole ap, mutta itse olin niin lopussa jokin aika sitten, että jouduin hakemaan apua. Oletko ap yksin teinien kanssa?

Mitä pitäisi sanoa? Taputtaa päähän ja toivottaa voimia ja kehottaa jättämään teinien kasvatus herran haltuun?

Ihan asiaan liittyviä kysymyksiä kysyin jotta saisin paremman kuvan tilanteesta. Kasvatuksen puutetta selkeästi on. Sen voi päätellä myös siitä, että ap ei vastannut tarkemmin kysymyksiini.

Kuuleppa,   meillä kaksi hyvinkasvatettua ihanaa lasta muuttuivat murrosiässä piruiksi joista olisi voinut luulla, ettei heille ole ikinä kuria pidetty.  Pojalla se meni ohi, tytöllä  yhä ongelmia.

Kun hyvin käyttäytyvä lapsi, joka aiemmin on osallistunut kotitöihin, alkaa käyttäytyä huonosti ja lopettaa kotitöihin osallistumisen, kyseessä on rajojen kokeileminen. Kapinointi vanhempien määräysvaltaa vastaan, jonka tarkoitus on johtaa itsenäistymiseen. Kun ensimmäiset merkit tästä tulevat, on syytä ottaa käskyjen, määräysten, sääntöjen ja komentojen sijasta käyttöön neuvotteleminen ja perusteleminen. Molemmin puolin. Enää ei vanhemmilta riitä "koska minä niin sanon" eikä teiniltä "koska mä haluun". Vastuu ja vapaus, velvollisuudet ja oikeudet kulkevat käsi kädessä. Vastuun kasvaessa myös vapaudet kasvavat, velvollisuuksien lisääntyessä myös oikeudet lisääntyvät. 

Teinien kanssa pitää olla kiinnostunut heidän elämästään. Keskustella teinejä kiinnostavista asioista. Vanhemman on syytä tulla ulos sammaleen ja hämähäkinseittien peittämästä kalkkilinnastaan ja ihan omatoimisestikin selvittää, millaista teinien elämä tänä päivänä on. Se nimittäin on satavarmasti erilaista kuin vanhempien omina teinivuosina, ksoka maailma muuttuu koko ajan. Teinitkin ovat ihmisä ja tykkäävät puhua itselleen tärkeistä asioista, olipa se sitten luonnonsuojelu, muoti, ystävyyssuhteet tai mikä tahansa. Teinin kanssa vanhempi voi hyvillä mielin luopua kaikkitietävän aikuisen roolista ja antaa teinin tietää joistain asioista vanhempiaan paremmin. Esimerkiksi jos et ole it-guru, pyydä teiniltäsi apua uuden kännykkäsi tai tietokoneesi kanssa. Kun teini kokee olevansa tärkeä ja tarpeellinen  perheelleen, hänen itseluottamuksensa kasvaa ja vanhemmatkin - ne nykyajasta tipahtaneet rassukat - alkavat tuntua hellyttäviltä. Kysele teineiltä ja pyydä heitä kertomaan lisää. Ja ennenkaikkea kuuntele, mitä he sinulle kertovat.