”Sä oot ihan punanen!” Tiedetään. Pitääkö sitä aina sanoa?!

Olipa iho muuten vain punainen, punertuu auringossa, tai on helposti punastuva ihminen, on törppöä huomautella.

Itse tunnen yhden ihmisen joka punastuu helposti, ja vaikka joskus tulee kiusaus sanoa asiasta, en oikeasti menisi möläyttelemään mitään paloautoista.

Se on ihan sama kuin sanoisi pituudesta tai painosta, yhtä julmaa.

Se jotenkin sinetöi sen rumuuden ja punaisuuden tunteen kun joku siitä huomauttaa. Sillä lailla, että ymmärrän että muutkin huomaavat miten punainen ja ällöttävä olen. Vaikka tiedän että olen punainen,se että siitä mainitaan, on sellainen viimeinen silaus joka saa joka kerta sellaisen tunteen "noniin, olen punainen ja ruma ja kaikki näkee sen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti on tuollainen, etsii ihmisistä jotain kommentoitavaa. Näppy, punakkuus, ihottuma, luomi jne.

Pahinta jos tivaa painoa ja ehdottaa välittömästi puntarilla käyntiä, eikä tarvise olla hyväkään tuttu kyseessä. 😨

Anteeksi,ikävää sanoa äidistäsi näin, mutta vaikuttaa todella ikävältä tavalt :/

Ei tarvi pyydellä anteeksi, järkyttää myös minua. Eikä näköjään muutu vaikka asiasta on sanottu. Sähköpanta saattaisi opettaa 🤔

Mulla on aivan valkea iho, joka muuttuu auringossa punaiseksi eli ei tuu rusketusta ollenkaan. Kuulin nuorempana paljonkin kuittailua punaisesta olomuodosta. Nykyään välttelen aurinkoa ja käytän isoa suojakerrointa ja saan kuulla aina suuriäänisiä kommentteja: sä et varmaan oo koko kesänä käyny ulkona, kun oot noin kalmanvalkoinen! Ei aina jaksais alkaa puolitutuille puolustelemaan omaa ulkomuotoaan ja kertoilemaan omaa rusketushistoriaa.

Tuollaisilla ihmisillä on itsellään komplekseja ulkonäkönsä kanssa. Ylipäätään toisen ulkinäöstä huomauttelu on huonotapaista. Positiivista voi sanoa, mutta senkin kohteliaasti ja niin ettei tilanteeseen jää outoa hetkeä.

Ainahan näitä on, jotka huomauttelevat toisen punaisuudesta, ihottumasta, finneistä, painosta, meikistä/meikittömyydestä, siitä näyttääkö joku väsyneeltä jne. Eivät vain osaa normaaleja tapoja ja purkavat omaa heikkpa itsetuntoa.

Noille voi sanoa ihan suoraan, että eikö äitisi opettanut ettei ulkonäöstä ole kohteliasta huomautella.

Itsekin olen aina ihmetellyt että mitä nämä toisen ulkomuodon kommentoijat odottavat saavansa aikaiseksi? Kun siis on vähän eriasia sanoa että "sulla roikkuu vessapaperia kengänpohjasta", kuin että "oletpa sä punainen". Sen vessapaperin voi poistaa ja kiittää huomauttajaa, mutta mitä voi tehdä punaiselle naamalle? "Kiitos, minäpä menen vaihtamaan naaman"? Sama juttu finnien, luomien, painon ja minkä tahansa muun vastaavan ominaisuuden kanssa. En tajua tuollaisia moukkia.

Varmasti rasittavaa. Olen itse todella vaaleaihoinen enkä rusketu enkä palakaan. En ole yleensäkään paljoa auringossa kun siitä tulee huono olo. Mutta aina joku jaksaa viikottain sanoa "hyi kun olet vaalea". Vaikka tiedänhän mä ihonvärini sanomattakin :D

Vierailija kirjoitti:

Olipa iho muuten vain punainen, punertuu auringossa, tai on helposti punastuva ihminen, on törppöä huomautella.

Itse tunnen yhden ihmisen joka punastuu helposti, ja vaikka joskus tulee kiusaus sanoa asiasta, en oikeasti menisi möläyttelemään mitään paloautoista.

Se on ihan sama kuin sanoisi pituudesta tai painosta, yhtä julmaa.

En ymmärrä, miksi tulee kiusaus huomauttaa asiasta? Luuletko, ettei kyseinen ihminen itse tiedä olevansa punainen, miksi siitä pitäisi erikseen sanoa?

Itse punastun helposti ja punoitan saunan, auringon, jännityksen ja fyysisen aktiivisuuden takia. Olen kohta 50 v. enkä vielä ole keksinyt, mikä pakonomainen tarve tietyillä ihmisillä on huomauttaa asiasta? Osaatko valaista minua? En kertakaikkiaan keksi, miksi tulee kiusaus sanoa toiselle "oletpa punainen". Itselleni tulee useinkin kiusaus vastata "oletpa tyhmä kun huomautat asiasta", mutten ole vielä sanonut. Seuraavalle huomauttelijalle sanon. 

Mulla oli yksi työkaveri, joka jatkuvasti naureskeli punaisuudelleni. Kunnes kerran meni kuppi nurin, ja sanoin että hänen huomauttelunsa alkaa olla jo työpaikkakiusaamista, tiedän kyllä että olen punainen ja jos noin kovin häiritsee niin katso muualle. Sen jälkeen lopetti.

Sanopa muuta, mua ärsyttää asia vieläkin, vaikka olen jo tukevasti keski-ikäinen. Minä punoitan vähän kaikesta: auringosta, pakkasesta, saunasta, tuulesta, lasillisesta viiniä, kupillisesta kahvia, vähänkään tulisemmasta ruuasta. Punastun myös helposti, jos joku asia vaikka ärsyttää, nousee ärsytyksen puna poskille, samoin jos innostun tms. Ja aina saa kuulla: OOTPA SINÄ PUNAINEN! MITEN SÄ OLET NOIN PUNAINEN? SUN NAAMA PUNOITTAA! ÄLÄ NYT PUNASTELE! KANNATAIS KÄYDÄ IHOTAUTILÄÄKÄRILLÄ! OOTKO AJATELLUT KÄYDÄ KOSMETOLOGILLA? 

Voi hemmetti sentään, onko ihmiset todella niin tyhmiä että kuvittelee, että toiset ei ymmärrä tehdä asialle mitään? Kun sille ei voi mitään! Mulle on ihotautilääkäri selittänyt, että joillakin verisuonet ovat niin pinnassa, että senkin takia punastelevat herkästi ja herkkä iho on muutenkin vain yksinkertaisesti herkkä, ei siihen mikään auta. 

Vierailija kirjoitti:

Sanopa muuta, mua ärsyttää asia vieläkin, vaikka olen jo tukevasti keski-ikäinen. Minä punoitan vähän kaikesta: auringosta, pakkasesta, saunasta, tuulesta, lasillisesta viiniä, kupillisesta kahvia, vähänkään tulisemmasta ruuasta. Punastun myös helposti, jos joku asia vaikka ärsyttää, nousee ärsytyksen puna poskille, samoin jos innostun tms. Ja aina saa kuulla: OOTPA SINÄ PUNAINEN! MITEN SÄ OLET NOIN PUNAINEN? SUN NAAMA PUNOITTAA! ÄLÄ NYT PUNASTELE! KANNATAIS KÄYDÄ IHOTAUTILÄÄKÄRILLÄ! OOTKO AJATELLUT KÄYDÄ KOSMETOLOGILLA? 

Voi hemmetti sentään, onko ihmiset todella niin tyhmiä että kuvittelee, että toiset ei ymmärrä tehdä asialle mitään? Kun sille ei voi mitään! Mulle on ihotautilääkäri selittänyt, että joillakin verisuonet ovat niin pinnassa, että senkin takia punastelevat herkästi ja herkkä iho on muutenkin vain yksinkertaisesti herkkä, ei siihen mikään auta. 

Ai vitsi, olen niin samaa mieltä. Olen punainen ja tiedän sen. Huomauttelu vain ja ainoastaan pahentaa asiaa, ei auta yhtään mitään.

Eilen viimeksi eräs tuttava sanoi mulle, että "kylläpäs sun iho punoittaa, mistähän se johtuu?". Arrrrggggh. Hänellä itsellään on kunnolliset silmäpussit, teki mieli kysyä perään, että "miksikähän sulla on noin isot silmäpussit?" 

Hmm..ehkä kokeilen seuraavan kerran kun joku sanoo että "oot ihan punainen", niin vastaan että "EIKÄ, OIKEASTIKKO?? APUA, kuinka punainen?? Mennään katsomaan peilistä, tule! Auta mua ota se pois!!"

Hyh, tulee aina se sama epämukava ja kiusallinen olo kun joku sanoo mulle että olen punainen. Yritän hymyillä ja väkinäisesti selitellä jotain että "niin mulla on tämmönen iho juu...".

Mulla oli työkaveri, joka sanoi esim. aamulla ennen tärkeää koko päivän työpalaveria kollegoiden kanssa "kylläpä olet sairaan näköinen". Mun olo oli hyvä, joten totesin, että jaa, ei kyllä tunnu sellaiselta. Hän tuijotti minua totisena ja jatkoi "mun silmät on aina ihan tuon näköiset, kun olen sairastumassa".

Ymmärrän ap:n ärsytyksen. Ongelma ei ole meidän ulkonäkö, vaan se, että osa kanssaihmisistä on moukkia, joiden suusta tipahtelee pökäleitä ja joille ei ole äiti opettanut käytöstapoja. Suhtautukaamme heihin säälivällä hellyydellä ja ymmärtämisellä. Kun ei ole kauhalla annettu jne.

Minä myös punastun todella helposti ja se on valtavan suuri ongelma minulle. Olen jo keski-ikäinen, mutta silti kärsin ongelmasta paljon. Asiasta huomauttaminen saa mieleni matalaksi pitkäksi aikaa. Juuri tuo ” häpeän aalto” vyöryy ylitseni, niin kuin joku aiemmin sanoi. En ymmärrä myöskään, miksi joku voi olla niin julma, että kommentoi punastumista.

Tiedän tunteen... Ilman meikkiä en vie enää edes roskia.

Yhdessä vaiheessa yritin uskotella itselleni, että en minä nyt niiiiiiiin punainen ole, eivät ihmiset kiinnitä siihen niin paljon huomiota kuin luulen..

Lähdin sitten kaverini luo vähemmällä meikkivoiteella. Istuimme kolme ihmistä sohvalla, kaverin mies tulee toisesta huoneesta: "Sielä on vissiin aika kuuma, X on ainakin aivan punainen!" Joo siihen loppui mun meikkivoiteen vähentäminen.

Inhottavaa joutua välttelemään kaikkia tilanteita joissa pitäisi olla ilman meikkiä, kaikki yökyläilyt ovat ihan NO NO.

Nykyisen kumppanini kanssa ensimmäinen yökyläily edessä, sillä sekunnilla kun sain itseni pesujen jälkeen vessasta ulos, tämä toteaa "Onpas sulla punaiset posket!"

Vaikka tein selväksi että aihe on minulle arka, otti sen puheeksi myöhemmin toisenkin kerran kun oli oikein paha vaihe naaman kanssa menossa (menee vähän kausittain) ja alkoi kyselemään että eikö tuohon ole mitään parannuskeinoa :(

Myös eräs kesäilta on jäänyt mieleeni. Tuli juotua reippaammin, yhden tutun kanssa sitten päädyimme pussailemaan, hän tuli vielä luokseni jatkoille. Kun hän aamuyön tunteita lähti, katsoin pitkästä aikaa peiliin ja tajusin järkyttävän totuuden: Olin ihan kirjava! Meikkiä oli lähtenyt niistä kohdista joihin toisen nenä jne nyt suudellessa osuu, ja ne kohdat helottivat punaisina muuten vaaleaksi meikatun naaman seasta, näky oli aivan järkyttävä :(

Tuohon en ole keksinyt vielä mitään ratkaisua, että miten ihmeessä saan tatuoitua meikit naamaan niin, etteivät ne suudellessa kulu pois ja paljasta punaisuuttani. Myös vastapuolen naama on monesti ollut nenästä ja muualta aivan vaaleana meikkivoiteestani... Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli työkaveri, joka sanoi esim. aamulla ennen tärkeää koko päivän työpalaveria kollegoiden kanssa "kylläpä olet sairaan näköinen". Mun olo oli hyvä, joten totesin, että jaa, ei kyllä tunnu sellaiselta. Hän tuijotti minua totisena ja jatkoi "mun silmät on aina ihan tuon näköiset, kun olen sairastumassa".

Ymmärrän ap:n ärsytyksen. Ongelma ei ole meidän ulkonäkö, vaan se, että osa kanssaihmisistä on moukkia, joiden suusta tipahtelee pökäleitä ja joille ei ole äiti opettanut käytöstapoja. Suhtautukaamme heihin säälivällä hellyydellä ja ymmärtämisellä. Kun ei ole kauhalla annettu jne.

Tuli mieleen, että se sun työkaveri saattoi ihan tahallaan yrittää psyykata sua mokaamaan. Kuka jankuttaa tuollaista, jos tietää että toisella tärkeä työpalaveri tulossa?

Sovitaanko, että seuraavan kerran kun joku kommentoi "sä oot ihan punainen!" Niin katsotaan tyyppiä hetken aikaa ihan hiljaa ja todetaan että "sulla on tosi ruma nenä. Mun punastus menee kohta ohi, mutta sulla on edelleen ruma nenä."

Katotaan kuinka hauskaa heistä on kuulla pilkkaa omasta ulkonäöstään.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen aina ihmetellyt että mitä nämä toisen ulkomuodon kommentoijat odottavat saavansa aikaiseksi? Kun siis on vähän eriasia sanoa että "sulla roikkuu vessapaperia kengänpohjasta", kuin että "oletpa sä punainen". Sen vessapaperin voi poistaa ja kiittää huomauttajaa, mutta mitä voi tehdä punaiselle naamalle? "Kiitos, minäpä menen vaihtamaan naaman"? Sama juttu finnien, luomien, painon ja minkä tahansa muun vastaavan ominaisuuden kanssa. En tajua tuollaisia moukkia.

Kiitos, ihan kuin minun suustani! Minulla on myös herkkä iho ja punainen naama tulee kylään erittäin helpolla. Vielä pahempaa on herkkä vatsa, joka turpoaa raskausmahan näköiseksi pinkeäksi ilmapalloksi oikein pahasti suuttuessaan. Sitäpä on sitten tultu taputtelemaan täysin tuntemattomien ihmisten puolesta ja kertoilemaan, että pitäisi tämä pömppö tästä piilottaa, kun on niin ruma.

Vaihdoin vastakenkkuilun takia ruokavaliota, koska koko kroppa reistasi. Tämän seurauksena paino putosi kun jatkuva suoliston tulehdustila rauhoittui ja ruoka alkoi imeytyä elimistöön normaalisti. Ihmiset ympärillä alkoivat kommentoida, että "Oletpas sinä laihtunut!" ja "Nyt on varmaan tosi paljon helpompi olla!" 

Minusta tämä tuntui kuitenkin epäkohteliaalta huomauttelulta kuin positiiviselta kannustukselta. Korvissani se muuttui muotoon "Katos, kun läskistä on viimeinkin tullut normaali!" 

Mitä minun ulkonäköni yhtään miltään osa-alueelta kuuluu kellekään toiselle.

Itse olen huomauttanut tuntemattomia ja toisia ihmisiä ulkonäöstä vain, jos minulla on ollut positiivista sanottavaa. Esimerkiksi "Sinulla on aivan ihana takki! Katselin sitä jo pitkään!" ja "En voinut olla huomaamatta tuota todella kaunista tatuointia! Kuka sen on tehnyt?" Piristää molempien päivää, kun laittaa pientä hyvää kiertämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli työkaveri, joka sanoi esim. aamulla ennen tärkeää koko päivän työpalaveria kollegoiden kanssa "kylläpä olet sairaan näköinen". Mun olo oli hyvä, joten totesin, että jaa, ei kyllä tunnu sellaiselta. Hän tuijotti minua totisena ja jatkoi "mun silmät on aina ihan tuon näköiset, kun olen sairastumassa".

Ymmärrän ap:n ärsytyksen. Ongelma ei ole meidän ulkonäkö, vaan se, että osa kanssaihmisistä on moukkia, joiden suusta tipahtelee pökäleitä ja joille ei ole äiti opettanut käytöstapoja. Suhtautukaamme heihin säälivällä hellyydellä ja ymmärtämisellä. Kun ei ole kauhalla annettu jne.

Tuli mieleen, että se sun työkaveri saattoi ihan tahallaan yrittää psyykata sua mokaamaan. Kuka jankuttaa tuollaista, jos tietää että toisella tärkeä työpalaveri tulossa?

Kuule ihan sama kävi mielessä, ja muhun tuollaisella on aina täysin päinvastainen vaikutus :)