Kauhein vappu, ERO! Itkettää, mistä voimaa jatkaa?

Ei tämä sinua, ap, lohduta, mutta erosin itse ensimmäisenä äitienpäivänäni.

Onneksi siitä on jo niin kauan, etten enää ahdistu äitienpäivinä.

Kyllä sinä nouset uuteen elämään, kun aikaa on tarpeeksi kulunut ja olet saanut eron käsiteltyä sinulle sopivalla tavalla.

Tiedän, että Aika parantaa haavat  on yksi vihoviimeisistä latteuksista tilanteessasi, mutta se on silti myös totta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan aito kysymys: Mikä siinä erossa on pahinta ja satuttaa eniten? Onko se pettymys toiseen ihmiseen vai itseensä? Tuntuvatko vuodet valuneet hukkaan, kun täytyy aloittaa alusta? Voisiko joku avata tilannettaan?

Jos tässä ero tulee, niin pahinta on toisen menettäminen tietenkin, se miten ainutlaatuista ja hyvääkin on niin paljon, eikä ole enää toista jakamassa elämää, yhteistä huumoria, läheisyyttä,..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda huonekalujen paikkaa ja aloita uusi elämä!

Ja värjää hiuksesi.

Älä kuitenkaan leikkaa lyhyeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraavien vuosien vaput muistuu aina mieleen erona.Vaikka olisit uudessa suhteessa.

T.juhannuksena 10v sitten eronnut

No älä nyt ala uskottelemaan, että ap:n elämä olis tuommoista vielä kymmenen vuoden päästä. Jos sä märedit eroa vielä noin pitkän ajan kuluttua (ja vieläpä uudessa suhteessa) niin se on kaikkea muuta kuin normaalia ja kertoo vain siitä, että sulla on pahoja, selvittämättömiä ongelmia päässäsi. Älä vedä muita mukaan kurjuuteesi.

aika helposti pystyy päättelemään, että kuka on tämän kommentin alapeukuttaja XD

Joku höpöhöpö-Ap kirjoittelee täällä!

Olen oikea ap ja juuri päässyt sängystä ylös. Olen itkenyt peiton alla koko yön ja aamun, hirveä läjä nessuja sängyn vieressä.

Ilahdutti nähdä näin paljon viestejä täällä! Kiitos siitä teille kaikille <3

Olen kyllä ehdottanut miehelle pariterapiaa lukuisia kertoja, mutta hän ei ole suostunut lähtemään. Edellisen pahan konfliktin yhteydessä sanoin, että nyt ollaan niin syvällä tämän homman kanssa, ettemme omin voimin tästä selviä. Siltikään mies ei halunnut pariterapiaan. Itse käyn "normiterapiassa", mutta siitä ei ole ollut paljoakaan hyötyä tässä asiassa.

Meillä on mennyt jo pitkään huonosti. Ollaan täysin epäsopivia toisillemme ja koska kaikesta asiasta pitää vääntää, on arki pelkkää tappelua ja ristiriitaa. Ollaan molemmat totuttu siihen, että tälläista tää on. Riitelystä on tullut meille normaalia ja normaali tapa toimia.

Pitäisi kai olla helpottunut, että tämä tulee nyt päätökseen. Mutta en ole. Tuntuu aivan hirveältä, kuin elämä loppuisi. 7 yhteistä vuotta kankkulan kaivoon.

Oikea ap

Hyvä idea. Noin saat voitettua rakkaasi takaisin, eikä 7 vuotta mennyt hukkaan.

Katso muumeja

Vierailija kirjoitti:

Ihan aito kysymys: Mikä siinä erossa on pahinta ja satuttaa eniten? Onko se pettymys toiseen ihmiseen vai itseensä? Tuntuvatko vuodet valuneet hukkaan, kun täytyy aloittaa alusta? Voisiko joku avata tilannettaan?

Pahinta on varmaankin juuri se pettymys molempiin osapuoliin ja siihen, että odotukset eivät täyttyneetkään. Tuntuu, että kaikki on mennyt hukkaan. Olen odottanut yhteistä tulevaisuutta. Yhteisiä matkoja, perheen perustamista... Nyt ne on viety minulta pois. Toisaalta mies vihaa matkustamista eikä halunnut lapsia kanssani. Kai pitäisi vihdoin ymmärtää se ja päästää irti.

Pelkään myös yksin jäämistä. Pelkään, etten enää koskaan kelpaa kenellekään ja olen yksin koko loppuelämäni. Kukaan ei koskaan enää halaa, pidä kädestä.. ei ole ketään, kenen kanssa puhua arkisista asioista kotona. Pyörittää yhteistä arkea. Suunnitella tulevaa. Perustaa perhe. Ystävät ovat kiinni omissa perheissään ja puolisoissaan, eivät he koskaan ehdi matkustaa tai viettää aikaa tunnin kahvikupposta pitempää.

Kuulostaa varmasti älyttömältä nämä minun pelot. Mutta jos näkisitte minut livenä, ymmärtäisitte huoleni. En ole sellainen nainen, jolle juurikaan on kysyntää. Siksi huoleni on aivan aiheellinen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jos ero ei tullut yllätyksenä ,miksi et varannut aikaa pariterapiaan? Tutkimusten mukaan yli 70% hyötyy pysyvästi pariterapiasta.

Jos avioliitot päätyy 50% eroon , niin yli 20% eroaa turhaan.

Ei mitään ideaa mennä pariterapiaan kun mies ei sinne lähde ja jono on kuukausien mittainen. Uittu että olet tyhmä!

Tämä ei ole haukkumispalsta (koirille tarkoitettu).

Vierailija kirjoitti:

Auttakaa, aivan hirveä olo. Ei tämä yllätyksenä tullut, mutta kuitenkin. Hirveä olo. Itkettää.

nuku, syö jne. kyllä se siitä pikku hiljaa unohtuu. et sä nyt ainoa maailmassa ole jolle toi on sattunut, joten ei kannata olla noin ylihysteerinen asian tuhteen.

Ei ole mitään järkeä tuollaisessa suhteessa, tiedän koska olen itse samassa jamassa. Olisit vain tyytyväinen että tuo paska loppuu ja saat tilalle jotain parempaa. Itse en ole uskaltanut/saanut aikaiseksi vielä erota, mutta kyllä tiedän että ennemmin tai myöhemmin se ero on edessä ja hyvä niin.

Koko ketjua en lukenut, siksi kysyn, onko kukaan ehdottanut vaikka kirkossa käymistä? Tai etsiydy johonkin uskovien porukkaan. Luotettavia on vapaasunntien yhteisöt ja kirkon lähetyskokoukset.

Tai kuuntele netistä hengellisiä lauluja ja Raamatun opetuksia Sansan kautta Raamattu kannesta kanteen.

Olen pahoillani puolestasi :(

Omasta erosta aikaa melkein neljä vuotta enkä ole vieläkään kokonaan toipunut.

Ehkä osittain siksi että exäni katosi mitään kertomatta ja jälkiä jättämättä kuvioista enkä saanut hyvästellä kunnolla.

Tukeudu ystäviin, muista puhua paljon, käsittele asiaa mielessäsi äläkä yritä sysätä tunteita syrjään. Ne täyttt elää ja itkut itkeä vaikka se kuinka olisi tuskallista.

Ensimmäiset viikot ovat pahimpia, tarkalleen ottaen se tyhjyyden tunne.

Sen jälkeen alkaa käsittää asian lopullisuuden.

Olen pahoillani :( Toivon sulle voimia, lohdutusta ja toivoa joka hetkeen! Itse sain eräässä raskaassa elämäntilanteessa todella empaattisen ja ammattimaisen kuuntelijan ihan paikallisseurakunnan diakonista, maksuttomasti - suosittelen.

Ja vielä haluan sanoa, että vaikka sinun olisi vaikea tätä nyt uskoa, niin olet kuitenkin AINA arvokas, ainutlaatuinen, tärkeä ja rakas ihminen, ja sinulla on toivoa! Ja vielä paljon minua paremmin tämän kaiken osaa sinulle sanoa oheinen pieni, mutta sitäkin hienompi, koskettava video

Anna sammakoiden loikkia ohi ihan vapaasti,

katsos upeita prinssejäkin todistettavasti on : katso vaikka Kiira Korven Arthuria!!!

Ensi vappuna voi olla sinun vuorosi olla Comojärvellä uuden ihanaisen rakkaasi kanssa!

Älä nyt jonkun justuksen perään itke enää.

Kävikö AP aattona baarissa pettämässä, ja nyt itkee kun mies jätti?

Vierailija kirjoitti:

jos ero ei tullut yllätyksenä ,miksi et varannut aikaa pariterapiaan? Tutkimusten mukaan yli 70% hyötyy pysyvästi pariterapiasta.

Jos avioliitot päätyy 50% eroon , niin yli 20% eroaa turhaan.

Mites, jos se toinen ei suostu lähtemään mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Otat tinderistä lohduttajan. Auttaa oikeasti tosi nopeasti päästämään irti vanhasta suhteesta.

Ihmiset eivät näköjään pidä tästä vaihtoehdosta, mutta en tuota kirjoittanut edes vitsinä=).

Minulla tuli ero 13 vuoden jälkeen ja minua tämä kyllä auttoi todella paljon ja samalla oppi nopeasti uudestaan tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Mutta tietysti jokainen käy asiaa läpi omalla tavallaan ja mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle.

-edellisen kirjoittanut-

pysyvä onni kirjoitti:

Koko ketjua en lukenut, siksi kysyn, onko kukaan ehdottanut vaikka kirkossa käymistä? Tai etsiydy johonkin uskovien porukkaan. Luotettavia on vapaasunntien yhteisöt ja kirkon lähetyskokoukset.

Tai kuuntele netistä hengellisiä lauluja ja Raamatun opetuksia Sansan kautta Raamattu kannesta kanteen.

Voi Luoja!

Minusta seitsemän vuotta ei ole aikana juuri mitään. Kaikki on kovin suhteellista.

Meillä mies uhkaa lähteä kolmenkymmenen vuoden yhteiselon "kunniaksi" ja kohta jompikumpi varmaan viheltääkin pelin poikki.

Eihän tällaista kukaan kauaa jaksa.

Tätä tilannetta on nyt jatkunut jo kuukausia.

Tärkeintä on löytää joku, jolle voit puhua ja joka aidosti kuuntelee. Itse löysin sen seurakuntamme naispastorista. Olen myös puhunut tästä kaikesta hyvin avoimesti muille, jotta pysyisin järjissäni ja ymmärtäisin tapahtuneen.

Voimia meille!