Mitä yleisesti hyväksyttyä asiaa et voi ymmärtää?
Minkä asioiden tekeminen vielä melkein 2020-luvulla tuntuu sairaalta ja epäedistykselliseltä?
Aloitan: Yksityissaastuttimella ajaminen samaan paikkaan johon pääsee julkisilla / pyörällä.
Kommentit (845)
Lasten tekemistä, toisten kulttuurien arvostelua, tupakantumppien maahan heittämistä ja aborttien ja eutanasian vastustamista.
Jos luoja olisi halunnut meidän kuulevan stereomusiikkia niin hän olisi antanut kaksi korvaa...
Sitä, että kaikenmaailman itseoppineet piirustelijat ja pensselin heiluttelijat kutsuvat itseään "taiteilijoiksi" ja väheksyvät samalla taideopiskelun merkitystä ja dissaavat opiskelleiden taiteilijoiden oppineisuuden arvoa vähättelyllä ja ylimielisyydellä.
Sama ilmiö näkyy varmaan muillakin luovilla aloilla.
Sitä, että 4-henkisessä perheessä jokaisella on ajokortti ja oma auto. Asutaan kuitenkin isohkon kaupungin keskustan tuntumassa n. 2 km keskustaan ja jokaisella 5 km tai alle työ- tai koulumatka 🙄 Ihan joka paikkaan pääsee heidän kotoaan julkisilla tai polkupyörällä hyvin helposti .
Kehopositiivisuus, lihavuus rajoittaa elämää oikeasti tosi paljon sitä vain ei haluta myöntää.
(Seksi)seuran hakeminen esim. Tinderistä. En vaan voi ymmärtää.
Romantiikkaa, seksiä ja seurustelua. Ehkä olen vaan tunteeton kuten mulle usein sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että 4-henkisessä perheessä jokaisella on ajokortti ja oma auto. Asutaan kuitenkin isohkon kaupungin keskustan tuntumassa n. 2 km keskustaan ja jokaisella 5 km tai alle työ- tai koulumatka 🙄 Ihan joka paikkaan pääsee heidän kotoaan julkisilla tai polkupyörällä hyvin helposti .
Ajokortti on hyvä hankinta. Milloin tahansa voi tulla vastaan tilanne, että pitää ajaa autoa. Jos vähän tarvitsee, vuokra-auto on kätevä.

Niin tai taksi. Siihen oli melkein varaa silloin 18-vuotiaana, ajokorttiin ei.
Maskisuositusta ja sitä kuinka moni noita hyödyttömiä maskeja edelleen käyttää.
Homojen ja lesbojen adoptio- oikeus kyllä ylittää ymmärrykseni.
Tulokulmana esimerkiksi Play del Inglesin homppelirannat ja -pusikot erehdyksessä oikaisseena
Vierailija kirjoitti:
Humalahakuinen juominen.
Ei sitä maunkaan vuoksi juoda.
Pakkoruotsia ja sitä että kukaan ei puhu miten se on Apartheidia.
Kosintojen kuvaaminen ja postaukset niistä sosiaaliseen mediaan!
Rallikilpailujen ihannointi!
Missään ei kritisoida täysin turhaa ilman saastuttamista tuolla touhulla vaan kuskit ja tallinsa ovat suuriakin sankareita.