Liikunta on tuntunut valtavan raskaalta jo lapsesta asti, mikä avuksi?

Hei ap, minulla sama juttu. Lapsena ja nuorenakin vielä kompuroin aina ja joka paikassa, nilkat pettivät, polvet menivät loukkuun jne. Lopulta 35-vuotiaana todettiin virallisestikin yliliikkuvat nivelet sekä vaikea fibromyalgia, nivelkulumaa ja kalkkia, akillesjänneongelmaa ja paljon muuta, joka selittää tilanteen.

Tälläkin hetkellä liikun, kohtuullisesti, vain tietyn aikaa (ei liikaa!) ja liikaa rasitusta välttäen. Jos menee överiksi, joudun pysymään sängyssä lähes seuraavan vuorokauden. Ja ei, kyse ei todellakaan ole ollut eikä ole laiskuudesta tai läskeistä vaan sairauksista, joita ei ilmeisesti kuviteltu voivan olla lapsella / nuorella.

Ap, jospa sinullakin on jotakin vastaavaa; fibromyalgia, EDS tai muuta. Nämä jäävät helposti diagnosoimatta ja lääkitys sekä hoito-ohjeet saamatta!?!

Olen aina ollut hääräilevä ihminen, joka inhoaa hikiliikuntaa, erityisesti koululiikuntaa. Olen miettinyt, että ehkä se liittyy sidekudosjuttuihin, aistijuttuihin, sosiaalisuuteen ja sensellaisiin, ei välttämättä liikkumiseen itseensä. Inhoan huutavia ja kirkuvia ihmisiä ympärilläni, siispä yksilölajit ovat miellyttävämpiä kuin joukkuelajit. Nivelet ovat ihan räkää ja kipeytyvät usein, taitavat olla yliliikkuvat, siispä sellaiset lajit ovat miellyttävämpiä, jossa ne eivät kuormitu. Inhoan myös märkiä vaatteita päälläni, tekisi mieli heti saada ne pois, en kylläkään inhoa sinänsä märkänä oloa. Sellaiset lajit tuntuvat miellyttävämmiltä, joissa hiki valuu tai tuulettuu pois.

No, paljon ei jäänyt. Silloin, kun olen liikkunut mielelläni, olen uinut, pyöräillyt, hiihtänyt tai tanssinut.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään teillä testattu astmaa? Minulle puhkesi rasitusastma kolmekymppisenä ja liikkuminen tuntuu nykyisin kuin olisin täi tervassa. Neljä päivittäistä lääkettä on käytössä, lisäksi avaava ennen liikuntaa.

Pyöräilen tai kävelen päivittäin, mutta esim.juoksu on toivotonta. Viimeksi viime keväänä tein intervallihölkkälenkkejä ja kyllästyin kuukaudessa, kun kunto laski koko ajan. Vaikka pyöräilen 300 päivänä vuodessa, ylämäet ovat aina tuskaa. Pakkanen pahentaa oireita, nollakelillä hiihtäminen on ok, mutta -10C tuntuu että lähtee taju.

Miten se astma oireilee? Mulla juoksukunnon kehittäminen on aina ollut hemmetin tahkeaa hengästyminen takia. Treenillä vähän kehittyy mutta aika huonosti kumminkin. Pyöräily sen sijaan sujuu paremmin, en sitten tiedä onko se ylipäänsä kevyempi laji, hengästyn kyllä ylämäessä mutta jaksan silti, juostessa se jaksaminen loppuu kun en saa hengitettyä riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään teillä testattu astmaa? Minulle puhkesi rasitusastma kolmekymppisenä ja liikkuminen tuntuu nykyisin kuin olisin täi tervassa. Neljä päivittäistä lääkettä on käytössä, lisäksi avaava ennen liikuntaa.

Pyöräilen tai kävelen päivittäin, mutta esim.juoksu on toivotonta. Viimeksi viime keväänä tein intervallihölkkälenkkejä ja kyllästyin kuukaudessa, kun kunto laski koko ajan. Vaikka pyöräilen 300 päivänä vuodessa, ylämäet ovat aina tuskaa. Pakkanen pahentaa oireita, nollakelillä hiihtäminen on ok, mutta -10C tuntuu että lähtee taju.

Miten se astma oireilee? Mulla juoksukunnon kehittäminen on aina ollut hemmetin tahkeaa hengästyminen takia. Treenillä vähän kehittyy mutta aika huonosti kumminkin. Pyöräily sen sijaan sujuu paremmin, en sitten tiedä onko se ylipäänsä kevyempi laji, hengästyn kyllä ylämäessä mutta jaksan silti, juostessa se jaksaminen loppuu kun en saa hengitettyä riittävästi.

Osalla oireita on vain rasituksen tai infektion aikana niin ei ole helppo tunnistaa. Astma diagnosoidaan pef-puhallusmittausten avulla. Puhallat mittariin 3 kertaa, otat keuhkoputkia avaavaa lääkettä, odotat 15 minuuttia ja puhaltelet uudestaan. Mittaukset tehdään aamuin illoin 2 viikkoa ja katsotaan onko ero tilastollisesti merkittävä. Epäselvissä tapauksissa voidaan tehdä sairaalaolosuhteissa spirometria ja rasituskoe.

Minulla menivät oireet niin, alkoi tulla yöaikaista yskää joka kesti kuukausia. Tuli ja meni, luulin toistuvaksi flunssaksi. Sitten tulikin rasituksessa pari kohtausta, esim.yksi ambulanssireissu, ja kerran pakkasella meinasin tukehtua 200 metrin päässä kotoa. Ohikulkijat pelastivat. En ollut huomannut yleiskunnon laskua ennen oireiden pahenemista, koska raskausaikana liikunta oli jäänyt vähemmälle, ja raskaana olevalle hengenahdistus on suht tavallista.

Mulla vähän samaa. En kertakaikkisesti tajua miten joku voi saada hyvän kunnon. Tein vuosia liikunnallista (ja mielekästä!) työtäkin ja en vain mitenkään tottunut siihen. Olin ainoastaan elossa lomilla ja vähän sunnuntaisin kun lauantaitkin menivät aina toipumiseen, töiden jälkeen makasin aina 2-3h sohvalla/jossain, joskus jopa nukuin autossa tienposkessa kun olin niin uupunut ja paikat olivat aina kipeät ja jumissa. Kunto ei tunnu nousevan mitenkään, vaikka kroppa kyllä kiinteytyy ja tulee lihaksia, mutta uupunut olo, tuskanhiki ja pienestäkin hengästyminen on ja pysyy. Miksi, oi miksi?!

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samaa. En kertakaikkisesti tajua miten joku voi saada hyvän kunnon. Tein vuosia liikunnallista (ja mielekästä!) työtäkin ja en vain mitenkään tottunut siihen. Olin ainoastaan elossa lomilla ja vähän sunnuntaisin kun lauantaitkin menivät aina toipumiseen, töiden jälkeen makasin aina 2-3h sohvalla/jossain, joskus jopa nukuin autossa tienposkessa kun olin niin uupunut ja paikat olivat aina kipeät ja jumissa. Kunto ei tunnu nousevan mitenkään, vaikka kroppa kyllä kiinteytyy ja tulee lihaksia, mutta uupunut olo, tuskanhiki ja pienestäkin hengästyminen on ja pysyy. Miksi, oi miksi?!

Tossahan tulee yksi ongelma: autoilu. Itse olin elämäni parhaimmassa kunnossa, kun harrastin paljon erilaista urheilua, ja niiden välissä kävelin töihin ja treeneihin. Se kävely oli ihmeellistä, ei vienyt voimia, vaan jaksoin paremmin kuin nyt, kun kiireessä autoilen joka paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samaa. En kertakaikkisesti tajua miten joku voi saada hyvän kunnon. Tein vuosia liikunnallista (ja mielekästä!) työtäkin ja en vain mitenkään tottunut siihen. Olin ainoastaan elossa lomilla ja vähän sunnuntaisin kun lauantaitkin menivät aina toipumiseen, töiden jälkeen makasin aina 2-3h sohvalla/jossain, joskus jopa nukuin autossa tienposkessa kun olin niin uupunut ja paikat olivat aina kipeät ja jumissa. Kunto ei tunnu nousevan mitenkään, vaikka kroppa kyllä kiinteytyy ja tulee lihaksia, mutta uupunut olo, tuskanhiki ja pienestäkin hengästyminen on ja pysyy. Miksi, oi miksi?!

Tossahan tulee yksi ongelma: autoilu. Itse olin elämäni parhaimmassa kunnossa, kun harrastin paljon erilaista urheilua, ja niiden välissä kävelin töihin ja treeneihin. Se kävely oli ihmeellistä, ei vienyt voimia, vaan jaksoin paremmin kuin nyt, kun kiireessä autoilen joka paikkaan.

Kävelin töissä joka päivä n.10km.... Työmatka oli 40km suuntaansa ja olisin kyllä kuollut jos sekin olisi pitänyt urheilla.

Nostan tämän kun aihe on kiinnostava. 

On kyllä kiinnostavaa. Itse kuulun niihin, jotka taas eivät voi olla liikkumatta. Nimenomaan hyvä olo tulee, kun saa itsensä hikeen, hengästymään ja parasta on, jos lihaksetkin sopivasti kipeiksi. Jo keuhkoihinkin tulee ihana olo, kun on kunnolla saanut hengästyä.

Sama juttu. Kukaan ei ole koskaan uskonut ilmiön todellisuutta. Olen aina harrastanut liikuntaa väkisin, koska se on terveellistä, vaikka siitä tulee aina huono olo. Ehkä tulevaisuudessa saamme ilmiölle selityksen tieteestä? Mielelläni nauttisin liikunnasta, mutta en kykene. Siitä tulee vain tahmea olo, aivot ei toimi ja aivan kuin kaikki energia olisi imetty kehosta pois. Joskus se voi olla liikunnan aikana hetken kivaa, mutta jälkeenpäin olo on aina huono. Mitään sairautta ei ole löydetty koskaan ja olen harrastanut urheilua koko ikäni, mm. juoksua, pyöräilyä, uintia, ratsastusta, hiihtoa, luistelua...Mikään ei tunnu silti kropassa hyvältä. Aivan kuin kunto ei kasvaisi kuten muilla? Syön normaalisti ja ylipainoa ei ole.

Tuli mieleen yksi juttu josta oli juuri Hesarissakin asiaa, nimittäin raudanpuute, joka ei aiheuta anemiaa. Suomessa ei mielellään mitata varastorautaa vaan tuijotetaan pelkkää hemoglobiinia. Hemoglobiini voi olla hyvä vaikka varastorautaa ei olisi lainkaan ja se aiheuttaa paljon erilaisia oireita, mm. väsymystä ja huonoa palautumista liikunnasta. Voisiko tässä olla osasyy siihen, miksi liikunta aiheuttaa aitoa olon huononemista osassa ihmisistä?

Liikunnassa tulisi venytellä aina ensin ja jälkeen. Muuten paikat menevät pahemmin jumiin.

Liikuntaa pitäisi aloittaa ensin kevyesti ja sitten pikkuhiljaa tehdä kovemmin. Näin kroppa ja lihakset kehittyvät.

Oikea ruokavalio on tärkeää, kun liikkuu.

Melkein aina nämä liikunnalle allergiset on naisia. Hormonaalista ja heikko luonne?

Itsekään en saa liikunnasta juurikaan nautintoa vaan kyllä sitä silti tekee, koska tekemättömyys on vielä pahempi kun kunto menee täysin nolliin.

Miksi sen pitäisi olla kivaa?

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, minulla sama juttu. Lapsena ja nuorenakin vielä kompuroin aina ja joka paikassa, nilkat pettivät, polvet menivät loukkuun jne. Lopulta 35-vuotiaana todettiin virallisestikin yliliikkuvat nivelet sekä vaikea fibromyalgia, nivelkulumaa ja kalkkia, akillesjänneongelmaa ja paljon muuta, joka selittää tilanteen.

Tälläkin hetkellä liikun, kohtuullisesti, vain tietyn aikaa (ei liikaa!) ja liikaa rasitusta välttäen. Jos menee överiksi, joudun pysymään sängyssä lähes seuraavan vuorokauden. Ja ei, kyse ei todellakaan ole ollut eikä ole laiskuudesta tai läskeistä vaan sairauksista, joita ei ilmeisesti kuviteltu voivan olla lapsella / nuorella.

Täällä toinen samanlainen! Aikuisiällä fysioterapeutit ovat neuvoneet, että minulle ei sovi hyppivä ja pomppiva liikunta. Omien kouluvuosien aikaan ah niin trendikäs aerobic oli meillä usein osana liikuntatunteja ja jokainen kerta oli kamala. Siitä jäi inho ryhmäliikuntaa kohtaan, kunnes aikuisena ymmärsin, että on muutakin kuin hiki päässä polkemista ja pomppimista, jonka jälkeen sattuu joka paikkaan ja voimat ovat poissa päiväkausia.

Aikuisena löysin tanssin ja pilateksen ja riemua tuottavan ryhmäliikunnan. Käyn itämaisen tanssin tunneilla, kotona pilatesta ja välillä tunneilla hakemassa oppia ja varmistusta liikeratoihin ja lisäksi katselen kuntosalien valikoimasta erilaisia tanssillisia tunteja. Ei kuitenkaan mitään vaihtoaskel-hyppy -jenkkaa, vaan sellaisia tansseja, joissa pääsee vahvistamaan erityisesti keskivartalon lihaksia. Uintikin on hyvä, mutta uinnin jälkeen on todella raskas olo, josta en erityisemmin pidä. Venyttelynkin kanssa saa olla varovainen, etten vedä yliliikkuvia niveliä kipeiksi.

En ole koskaan kokenut liikunnan jälkeistä euforiakokemusta. Sen sijaan olen saanut hyvän mielen tunneilta, joissa on hyvä ryhmähenki ja mukava vetäjä. Omaa kehoa pitää kuunnella ja etsiä ne liikuntalajit, joista tulee hyvä olo. Ei kannata unohtaa arkiliikuntaa, sillä esim. päivittäinen portaiden kävely (mieluiten ylös) ja muu arkinen hyötyliikunta on tarpeen

Vierailija kirjoitti:

Melkein aina nämä liikunnalle allergiset on naisia. Hormonaalista ja heikko luonne?

Itsekään en saa liikunnasta juurikaan nautintoa vaan kyllä sitä silti tekee, koska tekemättömyys on vielä pahempi kun kunto menee täysin nolliin.

Miksi sen pitäisi olla kivaa?

Se ettei asia x ole kivaa on täysin eri asia kuin se, että asia x aiheuttaa kärsimystä.  Ja kokoajanhan tässä keskustelussa on toisteltu, että liikunnasta kärsivät silti pakkopullana sitä harrastavat. Sitä ei kyllä millään muotoa voi kutsua luonteen heikkoudeksi.

Täällä myös väsyvä ja treeneissä nollavasteinen. Lopulta maksoin itselleni kattavat testit (laktaatti- jne) ja tulokset olivat epänormaalit. Lääkäri ei löytänyt viitteitä sairaudesta. Nykyään kuormitan kehoani mahdollisimman vähän enkä ole koskaan voinut paremmin.

Mun elimistö inhoaa liikuntaa. Syke ei nouse vaikka mitä yrittäisi, ja sitten kun se nousee, niin nousee sekunnissa, ja tajunlähtö on lähellä. En esimerkiksi pysty kävelemään tasaisella maalla niin nopeasti että syke nousisi yli 75:n. Tähän lisäksi tukisidekudossairaus, joka vaivaa eniten polvissa, nilkoissa, ranteissa, kyynärpäissä ja ranteissa, plus ihosairaus joka estää uimahallissa polskimisen, niin eipä jää jäljelle mitään liikuntalajeja joita voisi tehdä. Hoidan kuntoani remontoimalla, pihatöillä, metsässä liikkumisella, en juuri millään muulla. Normaalipainoinen olen ja syön monipuolisesti vehnää ja sokeria vältellen.

Inhoan liikuntaa myös. Se on mun mielelle tavattoman tylsää. Vartin lenkki on sama kuin tuijottaisi vartin seinää (mutta ahdistavampaa). Jonkin verran tylsyyteen auttaa keskittymistä vaativien videoiden kuuntelu, mutta ei se tekisi siitä seinän tuijottamisestakaan varsinaisesti hauskaa. Sellaista että jaksaisi ottaa tavaksi.

Hyötyliikunta menee, se on neutraalia ja päähuomio keskittyy johonkin kivempaan: imurointi, ruoanlaitto, tiskaus jne. Kyllä, nuo menee mulla liikunnasta. On vaan vaikea keksiä koko ajan tekemistä, jossa liikkuu kuin huomaamatta.

Hyviä nuo neuvot että pitää vaan tehdä vaikka sattuu ja kroppa laittaa vastaan :D :D Kyllä mullakin oma kroppa tiesi mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, se etten uskonut, aiheutti marssimurtuman jalkapöytään, josta paraneminen kesti yli puoli vuotta, juoksu aiheutti lonkkaan tulehduksen, joka kesti vuoden, ja palaa aina jos rasitan sitä liikaa. Venyttely on minulta pannassa, lääkäreiden ja fyssareiden toimesta, se vahingoittaa nivelen ympärillä olevaa kudosta, joka venyessään ja rasittuessaan liikaa repeilee, ja venyttyyliikaa, ja tulehtuu/ärtyy. Paskin neuvo ikinä on kohdallani käskeä vain tekemään, ja tällaista ehdottava ihminen on tyhmä, ihan objektiivisestikin tarkasteltuna.

Minulla sama juttu. Painoni on vuosien saatossa kuitenkin noussut niin, että olen herännyt sitä tarkkailemaan. Tunnen itseni ja tiedän, että mikään tiukka dieetti + kuntosalijäsenyys ei motivoi minua. Kärsin suorituskammosta ja ahdistuneisuudesta, minulle on parempi liikkua luonnossa rauhassa ja vähän kuin ohimennen omaan tahtiin.

Tällä hetkellä yritän kävellä paljon. Vien keskimmäistä esikouluun ja kuopuksen kanssa liikutaan rattailla paikasta toiseen. Kävelen ainakin kerran viikossa kauppaan ja takaisin, siitä tulee se 4km vähän päälle. Siivoan ja huhkin kotona ja pihalla ja vältän istuskelemista (sitä saa tehdä syksyllä töihin palattua ihan liikaa).

Minäkään en ole saanut liikunnasta hyvää oloa koskaan. Päätä alkaa särkeä, verensokeri laskee, väsyttää. Lääkäri ei ole näissä nähnyt mitään ihmeellistä, kerran kun puheeksi otin.

Minulla on myös surkea tasapainoaisti ja olen kömpelö. Uintia "harrastan" silloin tällöin, ja lasten kasvaessa se helpottuu kun ei tarvitse kökkiä pienten altaassa pitämässä kuopusta pinnalla.

Ja sekin on typerää minussa, että saan joskus pahoja päänsärkyjä lihasjumin takia. Yritän aina ja joka kerta hiljaa keppijumpata, tehdä pilatesliikkeitä, venyttää yms ja särky ei näistä koskaan helpota. Vasta vehnätyyny ja lepo ja särkylääke auttaa. Ja säryn helpotuttuakin jatkan vielä lihasten liikuttamista, mutta silti ottaa päähän (heh), että vasta lääke lopettaa kivun.