Lue keskustelun säännöt.
Elämäänsä väsynyt isä
Väsynyt isä
28.04.2018 |
Olemme vaimoni kanssa 28 ja 23 vuotta, meillä on kaksi lasta, 3v ja 1,5v.
Ennen kuin hankin lapsia, vietin kesäisin paljon aikaa veneilemässä (meri ollut todella rakas vauvasta asti), olin intohimoinen harrastemuusikko ja purin "luovaa inspiraatiotani" novellien yms. tekstien parissa. Lisäksi ympärilläni oli laaja ja rakas ystäväpiiri,
Nykyisin, 3 vuotta myöhemmin, olen huomannut, että elämästäni on kadonnut kaikki (ja siis kongreettisesti KAIKKI) sisältö. Arkeni koostuu radalla: 6.00 töihin, 14.00 töistä kotiin, 14.30 lapset pois tarhasta, 14.30-19.00 lapsiperhearki lasten ympärillä. 19.00-19.30 lapset nukkumaan. 20.00 isi nukkumaan että jaksaa herätä ennen viittä ylös töihin.
Merenkulku/veneily on jäänyt kokonaan pois, koska noin pientä lasta en voi ottaa mukaan veneeseen, ilman että olen 24/7 katsomassa ettei hyppää laidan yli. En ole astunutkaan veneeseen viimeiseen kolmeen vuoteen, vaikka ennen vietin vuosittain useita viikkoja putkeen saaristossa. Lapsesta asti jatkunut musiikin harrastaminen on jäänyt pois, koska on täysin mahdotonta soittaa esim. pianoa ilman että saan neljä pientä kättä rämpyttämään mukaan. Kirjoittaminen yms. on jäänyt myös, koska nykyinen tyhjä elämäni ei anna inspiraatiota edes pieneen tekstinpoikaseen.
Miten voisin saada elämäniloni takaisin? On ollut jo pitkään se asenne, etten viitsi edes yrittää tehdä mitään, koska saan joka tapauksessa neljä pientä kättä sotkemaan tekemisiä. Kulutan siis arkeni lähinnä vahtien, etteivät pojat revi toisiaan palasiksi riidellessään, ja odotan vain että kello on 20.00 että pääsen nukkumaan, joka on ainoa väli päivästä, jolloin saan olla edes hetken vain oma itseni.
Tiedän, että tilanne helpottaa viimeistään joskus kun pojat tulevat kouluikään, mutta tällä hetkellä ei kauheasti herätä hymyä ajatus, että saan viettää tätä tyhjää elämää vielä seuraavat viisikin vuotta. Lisäksi pelkään, että vuosien päästä en enää löydä itseäni mistään, koska omaa itseäni ei ole ollut enää vuosiin olemassa.
Satunnaisesti pyydän, että äiti katsoisi yksin lapsien perään sen aikaa, että voisin mennä edes soittamaan kitaraa yksin autotalliin, mutta tästä saan yleensä vain syyllisiä katseita ja parhaimmillaan riidan aikaiseksi siitä, ettei hänellä ole sen enempää omille asioille aikaa.
Niin ja sekin on vielä tilanteessa "ihanaa", että olen kavereideni keskuudessa porukan ainoa isä, eli vertaistukea minulla on aika tarkalleen yhtä paljon kuin Kim Jong-unilla on todellisia ystäviä. Sukuni kanssa en ole koskaan ollut läheinen (lahkolaisuutta, johon itse en halua kuulua) ja vanhempani asuvat satojen kilometrien päässä, eli sieltäkään ei apua löydy kuin ehkä kerran puolessa vuodessa.
Onko tosissaan niin, etten ole vain etukäteen ennen lapsia ymmärtänyt, että isyys on juurikin sitä, että olet VAIN ja AINOASTAAN isä, eli se ihminen, joka olet ollut ennen lapsiasi, on kuopattu todennäköisesti lopullisesti jonnekin syvälle. Kun lapset kasvavat ja on joskus taas aikaa miettiä omia asioitaan, pitääkö minun luoda väkisin itselleni uusi "henkilöllisyys", koska sitä entistä ei ole enää.
Tekee hyvää avautua, mutta mielenkiinnosta, onko muilla samoja murheita?
Kommentit (79)
MIKSI helvetissä noin nuorina kaksi lasta?? Älä vaan sano, että ehkäisy petti. Nuori voi olla, muttei välttämättä tyhmä. Sorry ap, ennen pitkää teille tulee ero ja arvaa, kuka maksaa elareita? Veneen olet toivottavasti jo myynyt, koska a) sinulla ei tule olemaan varaa siihen eikä b) aikaa edes piipahtaa kannella. Olisi ehkä kannattanut miettiä, ennen kuin antaa ensimmäisen naisystävän painostaa lastenhankintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa jotenkin ettet rakasta lapsiasi. Omani on ollut lähellä kuolla, enkä voisi koskaan puhua siitä noin. Sanot että elämästäsi on kadonnut KAIKKI, vaikka olet saanut kaksi lasta.
Kyllä ihminen voi olla väsynyt vaikka rakastaa lapsiaan! Kaikkein kamalinta on jos väsymisestä ei saa edes puhua ilman tuomitsemista.
Mä ymmärsin tekstin enemmänkin niin, että lapset ovat tiellä. Vähän kyllä viitattiin, että vaimokin voisi tehdä enemmän. En kyllä oikeasti tajua, mikä noissa on niin hankalaa, kun on 2 aikuista ihmistä.
No jos et ymmärrä, niin et ymmärrä. Tä on se pahin vastaus, kun on yrittänyt joskus puhua uupumisestaan jollekin: "Ei meillä ainakaan..." "En minä ainakaan..." "Meillä ainakin..." "En kyllä tmmärrä..."
Mä luulen, että just tuon asenteen takia monen vanhemman onkin niin vaikea myöntää, niin että tarvitsee apua.
Kaksi lasta pienellä ikäerolla, joten varmasti on rankkaa. Hyvä puoli on, että kun rankka aika loppuu, se myös loppuu. Ellette tee enempää lapsia. Omilla lapsillani on 6 vuotta ikäeroa. Ensinnäkin siksi, että koin esikoisen jälkeen tarvetta saada omaan elämääni jotain muuta kuin vanhemmuuden ennenkuin toinen lapsi syntyy. Tarvitsin siis "hengähdystauon". Toinen syy on, että en halunnut kahta peräänkatsottavaa samaan aikaan vaan halusin, että esikoinen "on oppinut tavoille" ennenkuin toinen syntyy.
Kuten muutkin ovat jo sanoneet ja itsekin tiedostat, tuo vaihe menee ohi. Nuorena ja väsyneenä pikkulasten vanhempana ei kuitenkaan osaa ajatella, että elämää on vielä viiden vuoden päästäkin. Päivä tuntuu viikolta, viikko kuukaudelta ja kuukausi vuodelta. Ajattelee, että helpompaan aikaan on ikuisuus.
Minäkin suosittelen, että sovit vaimosi kanssa molemmille yhden vapaa-illan viikossa. Illan, jolloin voitte vuorollanne harrastaa, tavata kavereita, käydä lenkillä tai mitä vaan nyt haluattekaan. Tämä onnistunee jokseenkin helposti, jos haluamanne asiat ovat kodin ulkopuolella. Jos taas niitä tehdään kotona, teidän tulee yhdessä sopia tapa, jolla lasten ei anneta häiritä "vapaalla" olevaa vanhempaansa. Asunnossanne ei ehkä ole ylimääräistä huonetta, mutta saako jonkun huoneen oven lukkoon? Tai millä muilla tavoilla voitte huolehtia, että saatte puuhastella rauhassa ilman, että pikkuväki tulee tarpeineen luoksenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt isä kirjoitti:
On ollut jo pitkään se asenne, etten viitsi edes yrittää tehdä mitään, koska saan joka tapauksessa neljä pientä kättä sotkemaan tekemisiä.
Ovatko nykylapset todellakin niin kiinni vanhemmissaan, että roikkuvat heissä jokaisena valveillaolohetkenään? Omasta lapsuudestani en ainakaan kykene muistamaan sellaista, että minä tai sisarukseni olisimme jatkuvasti kulkeneet vanhempien helmoissa, vaan kyllä me lapset touhusimme omissa leikeissämme ja vanhemmat omissa töissään. Toki joskus vaadimme äitiä osallistumaan "kahvikesteille" kun olimme leiponeet hiekkalaatikolla niin herkullista hiekkakakkua tai lukemaan meille jotain kirjaa, mutta kyllä suurimman osan aikaa viihdyimme ihan keskenämme.
Sulla ei taida olla kovin tarkkoja muistikuvia ajasta, jolloin olit 1,5 tai 3 v.
Minulla on kuitenkin muistoja siitä ajasta kun sisarukseni olivat 1,5 tai 3 v, koska olen heitä sen verran vanhempi.
Ja oletan, että äidillä ei ollut aikaa minuakaan jatkuvasti hyysätä, koska vanhemmillani oli maatila ja lehmiä hoidettavana, ilta- ja aamunavetat ja siinä välissä kodinhoito. Isä ei kodinhoitoon osallistunut, joten se jäi kaikki äidille, eikä siitä olisi mitään tullut, jos lapset olisivat roikkuneet helmoissa 24/7.
Jotenkin jännästi liki jokainen muistaa lapsuutensa niin, että "en minä ollut kuin nämä nykylapset".
Kysäisepä joskus äidiltäsi, muistaako hän asiat kuten sinä muistat 👍
Tuskinpa sieltä äidinkään suusta ihan totuutta tulee. En minäkään aio lapsilleni kertoa epätoivon ja uupumuksen hetkistäni. Muistelen heille vain niitä hyviä hetkiä (joita myös riittää!) heidän lapsuudestaan. Keeron tästä ajasta heille positiiviseen sävyyn. Ehkä nämä huomoimmat hetket myös unohtuvat helpommin, kun aikaa kukuu.
Minusta taas tulisi myös puhua rehellisesti niistä vaikeammista hetkistä, niin ei tulisi lapsilleen liian ruusuista kuvaa perhe-elämästä. Kun lapsia hankkii, on tiedettävä ne reaaliteetit, koska päätöstä ei voi jälkikäteen enää perua.
Yksikin tyyppi kertoi ihan pokkana, että äitinsä mukaan tyypillä ei koskaan ollut uhmaikää, vaan oli koko lapsuuden 0-18 v. kiltti ja hyväntuulinen. No, voi tulla vähän ylläreitä jos ja kun tämä tyyppi itse saa lapsia.
Olette nuoria - kohta jo kaipaatte lapsia, kun nämä vipeltävät kavereidensa kanssa.
Ja teillä lapset ovat isoja, kun moni vasta saa niitä - ts. saatte kyllä viettää aikuista laatuaikaa vielä.
Kenen puolesta ei uhrautuisi, jos ei omien lapsiensa? - niin se vanhemmuuden sidekin syntyy. Mieti mielummin, että onpa ihanaa, kun saa hoivata ja kasvattaa omia lapsiaan, ovat niin vähän aikaa vain pieniäkin.
Kummit, mummit tms. hoitoapua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samat aatokset on minullakin pyörinyt päässä pitkin aamupäivää. Ja minulla on vain yksi lapsi. Siltikin pianon soittaminen on mahdotonta tai ylipäätään minkään, mikä vaatisi rauhoittumista juuri sen asian äärelle, antaakseen jotakin henkistä nautintoa tai flowta. Ei mikään tunnu kivalta jatkuvien keskeytysten kanssa. Niinpä leikimme, ainoa lapsi kun on, on vanhemmat ne ainoat leikkikaverit. Sitten on sitä perushoitoa, kasvatusta, ohjaamista, taitojen opettamista, tunteissa tukemista, ulkoiluista huolehtimista ym. niin, että eipä sitä kotitöiden lisäksi jaksa edes ihan hirveästi suuntautua ainakaan kodin ulkopuolelle mihinkään, koska levätäkin pitää, että jaksaa vaativan työn hoitaa lisäksi, pahasti univelkaisena. Silti kuolinvuoteellamme olemme varmasti samaa mieltä kaikki siitä, että juuri se pienen lapsen saattaminen elämän alkuun, on ollut paras tekomme elämämme aikana. Se vain tässä intensiivisyydessään tuntuu välillä tukahduttavalta, mutta kyllä aika tulee, jolloin asiat on toisin. Tämä vanhemmuuden tehtävä on vain hoidettava mahdollisimman hyvin juuri nyt. Tsemppiä sinulle, olet nuori vielä. Ehdit vielä sinne merellekin ja siellä sitten muistelet kultaantuneita muistojasi hetkistäsi lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt isä kirjoitti:
On ollut jo pitkään se asenne, etten viitsi edes yrittää tehdä mitään, koska saan joka tapauksessa neljä pientä kättä sotkemaan tekemisiä.
Ovatko nykylapset todellakin niin kiinni vanhemmissaan, että roikkuvat heissä jokaisena valveillaolohetkenään? Omasta lapsuudestani en ainakaan kykene muistamaan sellaista, että minä tai sisarukseni olisimme jatkuvasti kulkeneet vanhempien helmoissa, vaan kyllä me lapset touhusimme omissa leikeissämme ja vanhemmat omissa töissään. Toki joskus vaadimme äitiä osallistumaan "kahvikesteille" kun olimme leiponeet hiekkalaatikolla niin herkullista hiekkakakkua tai lukemaan meille jotain kirjaa, mutta kyllä suurimman osan aikaa viihdyimme ihan keskenämme.
Sulla ei taida olla kovin tarkkoja muistikuvia ajasta, jolloin olit 1,5 tai 3 v.
Minulla on kuitenkin muistoja siitä ajasta kun sisarukseni olivat 1,5 tai 3 v, koska olen heitä sen verran vanhempi.
Ja oletan, että äidillä ei ollut aikaa minuakaan jatkuvasti hyysätä, koska vanhemmillani oli maatila ja lehmiä hoidettavana, ilta- ja aamunavetat ja siinä välissä kodinhoito. Isä ei kodinhoitoon osallistunut, joten se jäi kaikki äidille, eikä siitä olisi mitään tullut, jos lapset olisivat roikkuneet helmoissa 24/7.
Jotenkin jännästi liki jokainen muistaa lapsuutensa niin, että "en minä ollut kuin nämä nykylapset".
Kysäisepä joskus äidiltäsi, muistaako hän asiat kuten sinä muistat 👍
Tuskinpa sieltä äidinkään suusta ihan totuutta tulee. En minäkään aio lapsilleni kertoa epätoivon ja uupumuksen hetkistäni. Muistelen heille vain niitä hyviä hetkiä (joita myös riittää!) heidän lapsuudestaan. Keeron tästä ajasta heille positiiviseen sävyyn. Ehkä nämä huomoimmat hetket myös unohtuvat helpommin, kun aikaa kukuu.
Minusta taas tulisi myös puhua rehellisesti niistä vaikeammista hetkistä, niin ei tulisi lapsilleen liian ruusuista kuvaa perhe-elämästä. Kun lapsia hankkii, on tiedettävä ne reaaliteetit, koska päätöstä ei voi jälkikäteen enää perua.
Yksikin tyyppi kertoi ihan pokkana, että äitinsä mukaan tyypillä ei koskaan ollut uhmaikää, vaan oli koko lapsuuden 0-18 v. kiltti ja hyväntuulinen. No, voi tulla vähän ylläreitä jos ja kun tämä tyyppi itse saa lapsia.
No varmaan joo olis ihan hyvä kertoa kaikki ja mieluiten myös dokumentoida myös huonot hetket, niin olisi autenttista matskua esittää. Mutta näin se vain usein menee, että aika kultaa muistot. Ihan normaalia. Huonotkin hetket näyttää sitten vähän vähemmän huonoilta, kun on enemmän perspektiiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MIKSI helvetissä noin nuorina kaksi lasta?? Älä vaan sano, että ehkäisy petti. Nuori voi olla, muttei välttämättä tyhmä. Sorry ap, ennen pitkää teille tulee ero ja arvaa, kuka maksaa elareita? Veneen olet toivottavasti jo myynyt, koska a) sinulla ei tule olemaan varaa siihen eikä b) aikaa edes piipahtaa kannella. Olisi ehkä kannattanut miettiä, ennen kuin antaa ensimmäisen naisystävän painostaa lastenhankintaan.
Parempi nuorena - jaksaakin paremmin kuin esim. 40v.
Pikkulapset ovat hauskoja - lasten kanssa voi tehdä monenlaista, esim. käydä lastentapahtumissa tai vain nauttia siitäkin, kun lapsi esim. huomaa leppakertun. Kuunnella hauskoja juttujaan.
Onni koostuu lopulta pienistä asioista, arjen asioista - moni valitettavasti tajuaa tämän vasta vanhempana.
Oma asenne ratkaisee paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samat aatokset on minullakin pyörinyt päässä pitkin aamupäivää. Ja minulla on vain yksi lapsi. Siltikin pianon soittaminen on mahdotonta tai ylipäätään minkään, mikä vaatisi rauhoittumista juuri sen asian äärelle, antaakseen jotakin henkistä nautintoa tai flowta. Ei mikään tunnu kivalta jatkuvien keskeytysten kanssa. Niinpä leikimme, ainoa lapsi kun on, on vanhemmat ne ainoat leikkikaverit. Sitten on sitä perushoitoa, kasvatusta, ohjaamista, taitojen opettamista, tunteissa tukemista, ulkoiluista huolehtimista ym. niin, että eipä sitä kotitöiden lisäksi jaksa edes ihan hirveästi suuntautua ainakaan kodin ulkopuolelle mihinkään, koska levätäkin pitää, että jaksaa vaativan työn hoitaa lisäksi, pahasti univelkaisena.
Silti kuolinvuoteellamme olemme varmasti samaa mieltä kaikki siitä, että juuri se pienen lapsen saattaminen elämän alkuun, on ollut paras tekomme elämämme aikana. Se vain tässä intensiivisyydessään tuntuu välillä tukahduttavalta, mutta kyllä aika tulee, jolloin asiat on toisin. Tämä vanhemmuuden tehtävä on vain hoidettava mahdollisimman hyvin juuri nyt. Tsemppiä sinulle, olet nuori vielä. Ehdit vielä sinne merellekin ja siellä sitten muistelet kultaantuneita muistojasi hetkistäsi lasten kanssa.
Moni lapsetonkin on uupunut ja väsynyt - elämä vain esim. työtä tai vielä pahempi jos ei ole sitäkään, sitten sitä vasta vetämätön onkin.
Aikuisen ihmisen elämä ei ole monellakaan mitään arjen nautinnollista ilotulitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit virheen, kun hankit lapset noin nuorena. Elämässä suurimmat saavutukset ja elämykset saadaan alle 35-vuotiaana, sitten joutaakin jo viettämään vanhemmuutta.
terv. 41-v isä, viimeiset 10 vuotta sumussa
Onko mahdollista että lapset haettaisiin vaikka neljältä ja menisit töihin kahdeksaksi, jolloin voisitte saada omaa aikaa joka ilta jos jaksaisitte valvoa pidempään. Tällaisen voi aloittaa vaikka puolen vuoden päästä, jos 1,5 v tuntuu vielä liian pieneltä.
Sopikaa kummallekin kokonaisia vapaailtoja ja vapaapäiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen, kun hankit lapset noin nuorena. Elämässä suurimmat saavutukset ja elämykset saadaan alle 35-vuotiaana, sitten joutaakin jo viettämään vanhemmuutta.
terv. 41-v isä, viimeiset 10 vuotta sumussa
Lapselliset kadehtivat lapsettomia sinkkuja ja toisinpäin - mutta kyllä luonto on suunnitellut, että lapset tehdään pikemminkin nuorina.
Ja mitähän lahkolaisuutta aloittaja tarkoittaa, kun ei sukuaan lastenhoidossa hyödynnä?
Jos kerraan itsellään kuitenkin onnellinen purjehduslapsuus?
Ymmärrän täysin ap sinua! Itse olen äiti mutta rinnalla myös mieheni painii samojen tunteiden kanssa. Muistakaa että olette yhdessä lastesi äidin kanssa samassa veneessä. Meillä lapset 12, 7 ja 5 vuotiaat joista 7 vuotiaalla on autismin kirjon piirteitä. Nyt vähän alkaa jo tottumaan siihen että kyllä ne lapset vain on elämämme muuttanut pysyvästi.
Koti ja perhe on hyvin tiivis yksikkö, turvasatama jossaa rakas puoliso on kohtalotoveri. "Tauottakaa" toisianne! Niinhän se töissäkin menee että kollega pitää päästää välillä tauolle jotta jaksaa taas painaa.
Kyllä jo 2 vuotiaan voi ottaa mukaan veneilemään. Ei tietenkään vahtimatta voi jättää mutta jos on 2 aikuista niin kyllä ne lapset kummasti mukana seilaa. Ottakaa mukaan eväät ja jotain tekemistä. Viltti minkä päälle on kiva istua Ja vaikka kiikarit joilla voi tutkia rantoja. Kummasti sitä pienikin lapsi oppii varomaan ettei vaan tipu yli reunan. Etkös sinä ap ole itsekkin ollut ihan pienestä veneilemässä mukana?
Soita lapsille musiikkia. Pyydä heitä kuuntelemaan miten isi osaa soittaa. Jos voit soittaa lapsille jonkun tutun laulun ja laulatte yhdessä saat varmasti myös soittaa muutakin musiikkia kun ovat saaneet osallistua.
Tiedän ettei nyt oloa helpota tieto siitä että kyllä se arki helpottuu kun lapsista tulee isompia ja omatoimisempia. Itse olen kuitenkin huomannut että lasten ohella myös minä olen kasvanut vanhemmaksi. Oppinut nauttimaan uusista asioista ja arvoni ovat kasvaneet.
Vanha minäni on muisto menneestä, mutta vahvalle perustalle on hyvä rakentaa.
Jos teillä on lastesi äidin kanssa hyvä ja tasa-arvoinen suhde, teillä on paljon enemmän kuin niillä jotka eivät vielä ole perhettä rakentaneet. Olkaa toistenne tukena ja jutelkaa tunteistanne toista kuunnellen. Tunne että toinen ymmärtää ja tukee on todella tärkeä!
Ihanaa kevättä teidän perheelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just juu,enpä voi olla ihmettelemättä tuon ap,n arviointikykyä. Katsos,oletko kuullut ehkäisystä. Meillä on iloisesti 5 lasta,vanhin koulussa (usko ei syynä).
Tämä on rikasta aikaa, henkisesti varsinkin.Minä äitinä ehdin kuntoilla, käydä ns tyttöjen kanssa välillä viihteellä ym ym .Mies harrastaa talvella talvilajeja,kesällä suunnista ym kuntoilee.Harrastamme musiikkia koko poppoo. Mies tekee päivät töitä,mut iltaisin vuorotelaan harrastuksiin menoa.
Ei ahdista yhtään.
Kannattais vähän miettiä mitä siitä seuraa ,kun ilman ehkäisyä tuikkii.
Vierailija kirjoitti:
Nyt olisi hyvä sopia molemmille vanhemmille tasapuolisesti vapaita iltoja (vaikka 2 iltavapaata molemmille viikossa). Ei niin, että vain sinä saat mennä. Siten löydätte molemmat taas oman itsenne, ettekä ole vain lastenne vanhempia.
Tämä. Ei meillä ole tuollaista vaikka on 3 pienehköä lasta. Todellakin molemmilla on harrastukset, nähdään kavereita ja reissataan lasten kanssa ja ilman. Purjehdusreissut yksin ehkä joutuvat vähän odottamaan, mutta muuten ei tarvitse olla noin ankeaa.
Asenne ratkaisee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIKSI helvetissä noin nuorina kaksi lasta?? Älä vaan sano, että ehkäisy petti. Nuori voi olla, muttei välttämättä tyhmä. Sorry ap, ennen pitkää teille tulee ero ja arvaa, kuka maksaa elareita? Veneen olet toivottavasti jo myynyt, koska a) sinulla ei tule olemaan varaa siihen eikä b) aikaa edes piipahtaa kannella. Olisi ehkä kannattanut miettiä, ennen kuin antaa ensimmäisen naisystävän painostaa lastenhankintaan.
Parempi nuorena - jaksaakin paremmin kuin esim. 40v.
Pikkulapset ovat hauskoja - lasten kanssa voi tehdä monenlaista, esim. käydä lastentapahtumissa tai vain nauttia siitäkin, kun lapsi esim. huomaa leppakertun. Kuunnella hauskoja juttujaan.
Onni koostuu lopulta pienistä asioista, arjen asioista - moni valitettavasti tajuaa tämän vasta vanhempana.
Oma asenne ratkaisee paljon.
Sepä se. Jos ajattelee vain sitä, mitä kaikkea en lasten takia pääse tekemään, niin menee ohi monta hienoa hetkeä lasten kanssa.
Käy mielessä, että miksi niitä lapsia on hankittu jos heidät nähdään vain rasitteena? Etkö ap koskaan ajatellut, mitä voisit tehdä lasten kanssa sitten kun olet isä?
Sinulla olisi jo taitoja, joista saada yhteistä hauskaa tekemistä lasten kanssa, eli musiikki ja veneily.
Voitte vaikka lauleskella myös yhdessä, meillä kaksivuotiaan kiukut unohtuu, kun alan laulaa jotain lapsen suosikkilastenlauluista, ja yhtyy lopulta mukaan. Välillä lauleskelee myös itsekseen sen mitä sanoista vain muistaa. Oppii uusia sanoja ja kivoja yhteisiä hetkiä.
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen, kun hankit lapset noin nuorena. Elämässä suurimmat saavutukset ja elämykset saadaan alle 35-vuotiaana, sitten joutaakin jo viettämään vanhemmuutta.
terv. 41-v isä, viimeiset 10 vuotta sumussa
Riippuu ihan siitä, millaisia elämyksiä haluaa. Mulla ei nuorena esim olisi ollut edes varaa matkustella, joten lasten hankkiminen nuorena ei muuttanut tilannetta miksikään. Nyt mulla on, lapseni ovat aikuisia, joten voin rauhassa nauttia matkustelusta. Sun iässäsi (41 v) nuorempikin lapsistani kirjoitti jo ylioppilaaksi, vanhempi oli asunut pari vuotta omillaan. Oikeastaan ainoa, mitä ei voi enää tehdä, mutta nuorena pystyi, on pokata hyvännäköisiä nuoria miehiä :D
En minäkään lähtisi ainoana aikuisena yksin merille kahden pikkulapsen kanssa... mutta ettekö voi lähteä yhdessä koko perhe, siis vaimo mukaan myös, jolloin sinun ei tarvitse 24/7 valvoa niitä lapsia siellä veneessä? Onhan meri ollut sinulle itsellesikin sanojesi mukaan tärkeä vauvasta asti. Mikset tarjoaisi niitä samoja elämyksiä omille lapsillesi? On yllättävän palkitsevaa huomata kuinka ne omatkin lapset vuosien varrella oppivat arvostamaan ja nauttimaan tästä sinun rakastamastasi elämäntavasta. Tiedä vaikka heille itselleenkin kasvaisi siitä elämänmittainen harrastus. :) Tietenkään se veneily ei ole sama asia koko perheen kanssa kuin se oli teille ennen lapsia, mutta sellaista se nyt vaan on sen jälkeen kun lapsia tekee. Ja perheen yhteinen päivä vesillä on silti vaihtelua siihen kotiarkeen.
Minusta tuokin on hyvä idea, mitä tässä on aiemmat ehdottaneet, että sopisitte molemmille jonkun "oman illan" viikossa. Vaimo hoitaa lapset yhtenä iltana viikossa ja sinä saat siksi aikaa vetäytyä omiin harrastuksiisi, ja toisena iltana toisinpäin, eli vaimon tarvitsee myös saada sitä omaa aikaa. Vaikka hänellä ei edes olisi mitään varsinaisia harrastuksia, niin sen ajan voi käyttää vaikka menemällä kaupungille, elokuviin, lukemalla kirjaa omassa huoneessa tai ihan mitä vain. Hengähdystauko tekee aina hyvää ja auttaa nollaamaan päätä.
Vierailija kirjoitti:
Just juu,enpä voi olla ihmettelemättä tuon ap,n arviointikykyä. Katsos,oletko kuullut ehkäisystä. Meillä on iloisesti 5 lasta,vanhin koulussa (usko ei syynä).
Tämä on rikasta aikaa, henkisesti varsinkin.Minä äitinä ehdin kuntoilla, käydä ns tyttöjen kanssa välillä viihteellä ym ym .Mies harrastaa talvella talvilajeja,kesällä suunnista ym kuntoilee.Harrastamme musiikkia koko poppoo. Mies tekee päivät töitä,mut iltaisin vuorotelaan harrastuksiin menoa.
Ei ahdista yhtään.
Kannattais vähän miettiä mitä siitä seuraa ,kun ilman ehkäisyä tuikkii.
5 lasta eikä siltikään pysty käsittämään asioita oman kuplansa (perheensä) ulkopuolelta. Ehkä elämä pitkällä aikavälillä opettaa, tai sitten ei.
Voisiko ne lapset olla joinain päivinä viikossa vähän pidempään päivähoidossa? Ehtisit töiden jälkeen vähän harrastaa. 14.30 on tosi aikainen hakuaika, yleensä päiväunet juuri päättyneet ja lapset virkeitä leikkimään vielä hetken.