Lue keskustelun säännöt.
Elämäänsä väsynyt isä
Väsynyt isä
28.04.2018 |
Olemme vaimoni kanssa 28 ja 23 vuotta, meillä on kaksi lasta, 3v ja 1,5v.
Ennen kuin hankin lapsia, vietin kesäisin paljon aikaa veneilemässä (meri ollut todella rakas vauvasta asti), olin intohimoinen harrastemuusikko ja purin "luovaa inspiraatiotani" novellien yms. tekstien parissa. Lisäksi ympärilläni oli laaja ja rakas ystäväpiiri,
Nykyisin, 3 vuotta myöhemmin, olen huomannut, että elämästäni on kadonnut kaikki (ja siis kongreettisesti KAIKKI) sisältö. Arkeni koostuu radalla: 6.00 töihin, 14.00 töistä kotiin, 14.30 lapset pois tarhasta, 14.30-19.00 lapsiperhearki lasten ympärillä. 19.00-19.30 lapset nukkumaan. 20.00 isi nukkumaan että jaksaa herätä ennen viittä ylös töihin.
Merenkulku/veneily on jäänyt kokonaan pois, koska noin pientä lasta en voi ottaa mukaan veneeseen, ilman että olen 24/7 katsomassa ettei hyppää laidan yli. En ole astunutkaan veneeseen viimeiseen kolmeen vuoteen, vaikka ennen vietin vuosittain useita viikkoja putkeen saaristossa. Lapsesta asti jatkunut musiikin harrastaminen on jäänyt pois, koska on täysin mahdotonta soittaa esim. pianoa ilman että saan neljä pientä kättä rämpyttämään mukaan. Kirjoittaminen yms. on jäänyt myös, koska nykyinen tyhjä elämäni ei anna inspiraatiota edes pieneen tekstinpoikaseen.
Miten voisin saada elämäniloni takaisin? On ollut jo pitkään se asenne, etten viitsi edes yrittää tehdä mitään, koska saan joka tapauksessa neljä pientä kättä sotkemaan tekemisiä. Kulutan siis arkeni lähinnä vahtien, etteivät pojat revi toisiaan palasiksi riidellessään, ja odotan vain että kello on 20.00 että pääsen nukkumaan, joka on ainoa väli päivästä, jolloin saan olla edes hetken vain oma itseni.
Tiedän, että tilanne helpottaa viimeistään joskus kun pojat tulevat kouluikään, mutta tällä hetkellä ei kauheasti herätä hymyä ajatus, että saan viettää tätä tyhjää elämää vielä seuraavat viisikin vuotta. Lisäksi pelkään, että vuosien päästä en enää löydä itseäni mistään, koska omaa itseäni ei ole ollut enää vuosiin olemassa.
Satunnaisesti pyydän, että äiti katsoisi yksin lapsien perään sen aikaa, että voisin mennä edes soittamaan kitaraa yksin autotalliin, mutta tästä saan yleensä vain syyllisiä katseita ja parhaimmillaan riidan aikaiseksi siitä, ettei hänellä ole sen enempää omille asioille aikaa.
Niin ja sekin on vielä tilanteessa "ihanaa", että olen kavereideni keskuudessa porukan ainoa isä, eli vertaistukea minulla on aika tarkalleen yhtä paljon kuin Kim Jong-unilla on todellisia ystäviä. Sukuni kanssa en ole koskaan ollut läheinen (lahkolaisuutta, johon itse en halua kuulua) ja vanhempani asuvat satojen kilometrien päässä, eli sieltäkään ei apua löydy kuin ehkä kerran puolessa vuodessa.
Onko tosissaan niin, etten ole vain etukäteen ennen lapsia ymmärtänyt, että isyys on juurikin sitä, että olet VAIN ja AINOASTAAN isä, eli se ihminen, joka olet ollut ennen lapsiasi, on kuopattu todennäköisesti lopullisesti jonnekin syvälle. Kun lapset kasvavat ja on joskus taas aikaa miettiä omia asioitaan, pitääkö minun luoda väkisin itselleni uusi "henkilöllisyys", koska sitä entistä ei ole enää.
Tekee hyvää avautua, mutta mielenkiinnosta, onko muilla samoja murheita?
Kommentit (79)
Nyt olisi hyvä sopia molemmille vanhemmille tasapuolisesti vapaita iltoja (vaikka 2 iltavapaata molemmille viikossa). Ei niin, että vain sinä saat mennä. Siten löydätte molemmat taas oman itsenne, ettekä ole vain lastenne vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäys: helpottaa, kun komennat lapsia etkä anna heidän sotkea kaikkea. Äiti on jo nyt sivuseikka.
Tuota se vanhemmuus aika pitkälle on. Olen nainen, mies vaatimalla vaati tietyn lapsimäärän ja kilttinä suostuin!! Nyt mies tekee pitkiä työpäiviä ja harrastaa siihen päälle. Hän ei ole luopunut mistään lasten vuoksi. Minä olen luopunut lähes kaikesta. Tuntuu, että olen hengissä, mutta en elä. Kaikki on aina mennyt minulta sivu suun ja nyt en enää edes "tiedä", miten elämään saisi sisältöä. Olen ihan avoimesti katkera. Tukiverkkoja ei ole mitään eikä vertaistuesta puhettakaan.
Kuulostaa niin tutulta. Tuntuu, että olen joutunut luopumaan kaikesta, mistä ennen nautin. Tottakai lapset ovat rakkaita, mutta kun arki on joko omia töitä tai laosiperhearkea, niin sitä väsyy. Tahtoisin edes joskus olla hiljaisuudessa ja tehdä mitä huvittaa. Mutta sitä hetkeä ei koskaan tule. Illalla kaadun sönkyyn heti kun saa laoset nukkumaan ja aamulla töihin herääminen klo 5:30. Kaiken lisäksi lapset ovat niin kovasti mun perääni, että en saa olla aina rauhassa edes vessassa. Mieskin taloudesta kyllä löytyy, mutta hän lähinnä auttelee kun pyydän. Olen ihan totaalisen loppu. Tuntuu surulliselta että tämä aika, mikä pitäisi olla ihaninta, valuu osaksi tämän uupumuksen takia minulta ohitse. En pysty olemaan niin hyvä äiti kun tahtoisin, koska olen koko ajan niin väsynyt.
Tota se vanhemmuus on. Kyllä sitä omaakin aikaa pitäis jostain löytyä. Sovitte vaimon kanssa hoitovuorot, että pääsette harrastuksiinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, muutut. Älä yritä liikaa ja neuvottele rouvan kanssa asiasta. Sano, ettet jaksa ja haluat tunnin päivässä omaa aikaa (ei tarvi olla edes joka päivä, se helpottaa hitusen). Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että koulun alettua tilanne ei välttämättä vielä muutu pariin vuoteen...
No sitten on kyllä rouvankin saatava se tunti omaa aikaa, muuten parisuhde menee vituiksi. Rouva lienee aivan yhtä väsynyt kuin ap, sillä autotalliin pakenemisesta tulee riitaa.
Lapset kasvavat kuitenkin aika nopeasti kunhan pidät huolen ettei tule kolmatta. Keskustele vaimosi kanssa
ystävällisessä ja rakentavassa hengessä kuinka voisitte jakaa aikaanne niin että molemmat voisivat kerran
pari viikossa irrottautua lapsista omiin harrastuksiinne. Perhe-elämä on juuri tuota! Monikaan ei tule
ajatelleeksi kuinka sitovaa lasten kanssa eläminen onkaan. Muista kuitenkin osoittaa lapsillesi että he ovat
sinulle tärkeitä ja rakkaita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaistahan se on suurimmaksi osaksi iseillä ja äideillä, jotka ovat omistautuvia vanhempia. "Lasten ehdoilla" ei ole mitenkään tuulesta temmattu juttu. Vuodessa on kuitenkin 365 päivää. Onko mitenkään mahdoton ajatus, että saisit edes muutamia päiviä vuodessa itsellesi harrastaa sinulle tärkeitä asioita? Meidän lapset ovat jo teineinä mutta pienellä ikäerolla syntyneitä poikia hekin, joten muistan kyllä elävästi, kuinka rankkaa oli monta, monta vuotta. Meillä oli kuitenkin hyvä tukiverkosto (=isovanhemmat), joten pystyimme pari kertaa vuodessa ottamaan aikaa toisillemme sekä myös molemmat tekivät omia pikku pyrähdyksiä perhe-elämän ulkopuolelle. Ne piristivät kummasti ja toivat myös toivoa siitä, että joskus on elämässä taas vaihe, jolloin niitä asioita voi tehdä enemmän.
Tsemppiä! En usko, että kadut myöhemmin sitä, että olet hyvä isä ja annat aikaa pojillesi. Mutta ota sitä myös hiukan itsellesikin :)
Vinkki: nuku vähemmän. Kyllä 5-6 tuntia pitää aikuiselle riittää ruuhkavuosina.
Elinikähän siinä lyhenee, mutta ei seitsemänkymppisen kärttyisän ukon kanssa halua kukaan purjehtia tai olla muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopikaa lasten äidin kanssa oma meno illat.
Tyyliin äiti tiistaina ihan mihin vaan harrastuksen pariin "pakotat" eli lasten hausta alkaen älköön äiti tehkö muuta kuin itselle tärkeitä asioita. Sinä hoidat syötöt etc illan tapahtumat.
Ja sulle sama vaikka keskiviikkona. Et ilmoita itsestäsi, kuten ei puolisosikaan omana päivänään, menetkö meren rantaan vai soittaa skittaa. Tai tuletko kotiin, moikkaat perhettä ja linnoittaudut bunkkeriisi.
Reilua keskustelua, nyt kissa pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Tuota se vanhemmuus aika pitkälle on. Olen nainen, mies vaatimalla vaati tietyn lapsimäärän ja kilttinä suostuin!! Nyt mies tekee pitkiä työpäiviä ja harrastaa siihen päälle. Hän ei ole luopunut mistään lasten vuoksi. Minä olen luopunut lähes kaikesta. Tuntuu, että olen hengissä, mutta en elä. Kaikki on aina mennyt minulta sivu suun ja nyt en enää edes "tiedä", miten elämään saisi sisältöä. Olen ihan avoimesti katkera. Tukiverkkoja ei ole mitään eikä vertaistuesta puhettakaan.
Lisään vielä, ettei miehen kanssa voi sopia mitään eikä hänen varaansa voi laskea mitään. Hän kun jää töihin eikä yksinkertaisesti vaan tule kotiin, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin yksin hoitaa koti ja lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se ainakin jokaisen tulisi sisäistää ennen lapsien hankkimista, ettei elämä enää ole samaa kuin ennen lapsia.
Minä olen luova kuvaamataidollisesti ja olen hyvä kirjoittaja. Nyt nuo on vähän jäissä tällä hetkellä, meillä siis 2v poika. Mies on muusikko, tekee bändinsä kanssa tavoitteellisesti musiikkia.
Vanhempien yhteistyö on tärkeää. Mies pääsee treeneihin lyhtelläkin varoitusajalla saaden täyden siunaukseni asialle, ja vastaavasti nytkin mies lähti pojan kanssa mummolaan kyläilemään, jotta minä saan omaa aikaa.
Sopikaa samanlaisesta järjestelystä, niin että molemmat saavat tasavertaisesti omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sopikaa lasten äidin kanssa oma meno illat.
Tyyliin äiti tiistaina ihan mihin vaan harrastuksen pariin "pakotat" eli lasten hausta alkaen älköön äiti tehkö muuta kuin itselle tärkeitä asioita. Sinä hoidat syötöt etc illan tapahtumat.
Ja sulle sama vaikka keskiviikkona. Et ilmoita itsestäsi, kuten ei puolisosikaan omana päivänään, menetkö meren rantaan vai soittaa skittaa. Tai tuletko kotiin, moikkaat perhettä ja linnoittaudut bunkkeriisi.Reilua keskustelua, nyt kissa pöydälle.
Tarkoitin että sinä haet lapset äidin vapaapäivänä.
Juu, samoin menee meillä mutta hieman eri kellonajoin. Teidän pitäisi järjestää molemmille vapaaillat kerta viikkoon. Sulle oma ja vaimolle oma. se nyt ensiavuksi. Puhukaa. Kohta meinaan sulla on aina viikko vapaata ja sitten vaimolla ja se olisi surullista.
Lapset kasvaa ja kyllä se aika tulee ja löydät vielä itsesi takaisin. Minä hukkasin itseni myös. Tosin hiljaa olen hyväksynyt ja mukautunut tilanteeseen. Elämä muuttuu, muutu sinäkin.
Moneltako lapset viedään päiväkotiin? Voisivatko olla edes jonain päivänä klo 15 asti niin saisit omaa aikaa?
Kyllä meillä katsotaan lapsia vuorotellen, että saadaan omaa aikaa, molemmat.
Ja se helpottaa paljon jo ennen kouluikää. Meillä lapset 4 ja 6 vuotta ja hyvin leikkivät kahdestaan. Voisin soitella kitaraa tai pianoa hyvin lasten läsnäollessa, jos vain osaisin.
Aikansa kutakin, sanottiin mulle kun lapset oli pieniä, ja se on totta - nyt on taas aikaa omille jutuille kun jälkikasvu on paljolti omissa jutuissaan. Lapset kasvaa, ne ei pysy alati pieninä.
Jäin miettimään, että jos veneily on sinulle ollut tärkeää jo "vauvasta asti" niin mikset anna omillesi samaa mahdollisuutta rakastua siihen vauvasta asti? Kaipa se on mahdollista, kun sinullekin on ollut.
Kunhan pidät pintasi, ettei lapsia synny enää lisää (vasektomia) niin aika hoitaa asian. Nyt on lapsiperhearjen aika, sitten tulee taas oma aika.
Kuulostaa ankealta elämältä. Miten olisi ulkopuolinen hoitoapu? Molemmilla vanhemmilla pitää olla kodin ulkopuolistakin elämää ja harrastuksia. Tietenkään perheellinen ei elä yhtä vapaasti kuin sinkku.
Ettekö voisi muuten veneillä kaikki yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
No se ainakin jokaisen tulisi sisäistää ennen lapsien hankkimista, ettei elämä enää ole samaa kuin ennen lapsia.
Minä olen luova kuvaamataidollisesti ja olen hyvä kirjoittaja. Nyt nuo on vähän jäissä tällä hetkellä, meillä siis 2v poika. Mies on muusikko, tekee bändinsä kanssa tavoitteellisesti musiikkia.
Vanhempien yhteistyö on tärkeää. Mies pääsee treeneihin lyhtelläkin varoitusajalla saaden täyden siunaukseni asialle, ja vastaavasti nytkin mies lähti pojan kanssa mummolaan kyläilemään, jotta minä saan omaa aikaa.
Sopikaa samanlaisesta järjestelystä, niin että molemmat saavat tasavertaisesti omaa aikaa.
Ja lisään vielä, että tee noita luovia toimintoja lapsiesi kanssa. Meillä mies on hommannut pojalle vaikka ja mitä soittimia, joilla poika soittelee. Nyt oppinut myös laulamaan, ja pitäö äidille ja isälle esityksiä 👌
Minä taas piirrän ja maalaan pojan kanssa, opetellaan värejä ja mitä saa tehtyä erilaisilla välineillä. Ei tietenkään vastaa sitä, että teet yksin, mutta antaa ihan eri tavalla. Opetat omaa taitoa eteenpäin ja lapsi hyötyy paljon oppiessaan luovia taitoja.
Juu, muutut. Älä yritä liikaa ja neuvottele rouvan kanssa asiasta. Sano, ettet jaksa ja haluat tunnin päivässä omaa aikaa (ei tarvi olla edes joka päivä, se helpottaa hitusen). Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että koulun alettua tilanne ei välttämättä vielä muutu pariin vuoteen...