Lue keskustelun säännöt.
Elämäänsä väsynyt isä
Väsynyt isä
28.04.2018 |
Olemme vaimoni kanssa 28 ja 23 vuotta, meillä on kaksi lasta, 3v ja 1,5v.
Ennen kuin hankin lapsia, vietin kesäisin paljon aikaa veneilemässä (meri ollut todella rakas vauvasta asti), olin intohimoinen harrastemuusikko ja purin "luovaa inspiraatiotani" novellien yms. tekstien parissa. Lisäksi ympärilläni oli laaja ja rakas ystäväpiiri,
Nykyisin, 3 vuotta myöhemmin, olen huomannut, että elämästäni on kadonnut kaikki (ja siis kongreettisesti KAIKKI) sisältö. Arkeni koostuu radalla: 6.00 töihin, 14.00 töistä kotiin, 14.30 lapset pois tarhasta, 14.30-19.00 lapsiperhearki lasten ympärillä. 19.00-19.30 lapset nukkumaan. 20.00 isi nukkumaan että jaksaa herätä ennen viittä ylös töihin.
Merenkulku/veneily on jäänyt kokonaan pois, koska noin pientä lasta en voi ottaa mukaan veneeseen, ilman että olen 24/7 katsomassa ettei hyppää laidan yli. En ole astunutkaan veneeseen viimeiseen kolmeen vuoteen, vaikka ennen vietin vuosittain useita viikkoja putkeen saaristossa. Lapsesta asti jatkunut musiikin harrastaminen on jäänyt pois, koska on täysin mahdotonta soittaa esim. pianoa ilman että saan neljä pientä kättä rämpyttämään mukaan. Kirjoittaminen yms. on jäänyt myös, koska nykyinen tyhjä elämäni ei anna inspiraatiota edes pieneen tekstinpoikaseen.
Miten voisin saada elämäniloni takaisin? On ollut jo pitkään se asenne, etten viitsi edes yrittää tehdä mitään, koska saan joka tapauksessa neljä pientä kättä sotkemaan tekemisiä. Kulutan siis arkeni lähinnä vahtien, etteivät pojat revi toisiaan palasiksi riidellessään, ja odotan vain että kello on 20.00 että pääsen nukkumaan, joka on ainoa väli päivästä, jolloin saan olla edes hetken vain oma itseni.
Tiedän, että tilanne helpottaa viimeistään joskus kun pojat tulevat kouluikään, mutta tällä hetkellä ei kauheasti herätä hymyä ajatus, että saan viettää tätä tyhjää elämää vielä seuraavat viisikin vuotta. Lisäksi pelkään, että vuosien päästä en enää löydä itseäni mistään, koska omaa itseäni ei ole ollut enää vuosiin olemassa.
Satunnaisesti pyydän, että äiti katsoisi yksin lapsien perään sen aikaa, että voisin mennä edes soittamaan kitaraa yksin autotalliin, mutta tästä saan yleensä vain syyllisiä katseita ja parhaimmillaan riidan aikaiseksi siitä, ettei hänellä ole sen enempää omille asioille aikaa.
Niin ja sekin on vielä tilanteessa "ihanaa", että olen kavereideni keskuudessa porukan ainoa isä, eli vertaistukea minulla on aika tarkalleen yhtä paljon kuin Kim Jong-unilla on todellisia ystäviä. Sukuni kanssa en ole koskaan ollut läheinen (lahkolaisuutta, johon itse en halua kuulua) ja vanhempani asuvat satojen kilometrien päässä, eli sieltäkään ei apua löydy kuin ehkä kerran puolessa vuodessa.
Onko tosissaan niin, etten ole vain etukäteen ennen lapsia ymmärtänyt, että isyys on juurikin sitä, että olet VAIN ja AINOASTAAN isä, eli se ihminen, joka olet ollut ennen lapsiasi, on kuopattu todennäköisesti lopullisesti jonnekin syvälle. Kun lapset kasvavat ja on joskus taas aikaa miettiä omia asioitaan, pitääkö minun luoda väkisin itselleni uusi "henkilöllisyys", koska sitä entistä ei ole enää.
Tekee hyvää avautua, mutta mielenkiinnosta, onko muilla samoja murheita?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen, kun hankit lapset noin nuorena. Elämässä suurimmat saavutukset ja elämykset saadaan alle 35-vuotiaana, sitten joutaakin jo viettämään vanhemmuutta.
terv. 41-v isä, viimeiset 10 vuotta sumussa
Riippuu ihan siitä, millaisia elämyksiä haluaa. Mulla ei nuorena esim olisi ollut edes varaa matkustella, joten lasten hankkiminen nuorena ei muuttanut tilannetta miksikään. Nyt mulla on, lapseni ovat aikuisia, joten voin rauhassa nauttia matkustelusta. Sun iässäsi (41 v) nuorempikin lapsistani kirjoitti jo ylioppilaaksi, vanhempi oli asunut pari vuotta omillaan. Oikeastaan ainoa, mitä ei voi enää tehdä, mutta nuorena pystyi, on pokata hyvännäköisiä nuoria miehiä :D
Minä taas sain lapsen kesken kk-opintojen. Mukavan joustavasti voitu elää pikkulapsiaika, toisin kuin mitä kiinteästi työelämässä voisi.
Matkusteluihin yms. ei jokatapauksessa olisi opiskellessa olisi ollut varaa, matkustellaan koko perhe sitten myöhemmin.
Lapsen täysi-ikäistyttyä olen 45v. ja vielä sitä omaa aikaa edessä. Ja ei, en innolla odota sitä, koska nautin lapseni seurasta, vaikka välillä uhmariiviö onkin 💟
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jäin miettimään tuota, että sanoit saavasi olla oma itsesi vasta klo 20 hetken ajan, kun lapset ovat nukahtaneet. Etkö todella koe, että pystyisit olemaan oma itsesi lasten kanssa? Ajatteletko olevasi jossain "isä-roolissa", jossa ei ole sijaa aidolle sinulle? Vai ajatteletko olevasi oma itsesi vain veneillessä tai musiikkia soittaessa? Tuli vain mieleeni tuosta, että ehkäpä sinulla on lisäksi meneillään isompi identiteettikriisi, joka ilman lapsia oireilisi jollain toisella tavalla.
Omaa aikaa tarvitsette, mutta kyllä sinä tarvitset lisäksi asennemuutoksen. Omiin "juttuihin" ei kannata ripustautua sillä tavalla, että niitä voi tehdä vain aikas käyttäen ja intensiivisesti. Pitää myös opetella tekemään asioita kevyesti ja niin ettei välitä, vaikka jokin asia ei menekään nappiin. Tätä joudut hatjoittelemaan elämän varrella ilmankin lapsia! Elämässä kun sattuu ja tapahtuu, voi sairastua, läheinen voi sairastua, voi tulla yllättäviä rahaongelmia jotka vievät mehut, työpaikalla voi tulla ongelmia jne. Elämässä tulee paljon hetkiä, jolloin joutuu tekemään jotain ennen mieluista asiaa eri tavalla.
Nuoruuteen kuuluu.tietynlainen mustavalkoisuus, ajattelumalli että ilman tätä asiaa en ole mitään. Ikä onneksi ravistelee meistä paljon pois, ja sitä oppii huomaamaan että elämää voi elää hetkellisesti aika monella tavalla ja olla onnellinen. Ehkä sinulla on nyt sellainen vaihe, että joudut kantapään kautta oppimaan etteivät harrastukset ole kaikki kaikessa, vaikka tärkeitä ovatkin. Jos sitä oppiläksyä ei tuossa vaiheessa pysty oppimaan, niin sitö helposti katkeroituu, koska kuten sanoin: lapset eivöt tule olemaan elämässäsi suinkaan ainoa "vaikea vaihe" ja "este". Tietynlaista joustavuutta vaaditaan elämässä oli lapsia tai ei, jos aikoo säilyttää mielenterveytensä.
Neuvoksi sanoisin, että mene sen pianon äärelle ja soita, anna lasten osallistua. Anna lapsellesi sama musiikin ilo ja lahja mikä sinulle on annettu. Näin monet ammattimuusikotkin tekevät, ottavat voimaa siitä että saavat siirtää rytmitajua ja musiikin iloa lapsilleen. Taaperon kanssa voi mennä vaikka muskariin ja 3-vuotiaalle opettaa jo sointuja. Aikansa kun tekee uudella tavalla asioita, niin huomaakin saavansa roisenlaisesta toteutuksesta myös riemua ja iloa. Siihen päälle molemmille teille yksi ilta omaa aikaa.
Ja täytyypä sanoa sekin, että aika moni vanhempi nitistää yöunista tuossa vaiheessa omaa aikaa. Olisiko paha mennä vasta klo 22 nukkumaan parina iltana viikossa? Ja voisiko vaikka kerran viikossa hakea lapset hoidosta vasta 15.30? Ehkä olet hieman juurtunut tapoihisin vauvavuoden myötä, jolloin energiaa on pitänyt säästää eri tavalla? Vai voiko olla niinkin, että kun puoliso on palannut töihin ja sinulla on siten yhtälailla vastuuta, niin kaikki tuntuu tervassa kävelyltä?
"Nykyisin, 3 vuotta myöhemmin, olen huomannut, että elämästäni on kadonnut kaikki (ja siis kongreettisesti KAIKKI) sisältö. Arkeni koostuu radalla: 6.00 töihin, 14.00 töistä kotiin, 14.30 lapset pois tarhasta, 14.30-19.00 lapsiperhearki lasten ympärillä. 19.00-19.30 lapset nukkumaan. 20.00 isi nukkumaan että jaksaa herätä ennen viittä ylös töihin."
Juuri tällaista on omankin arkeni sisältö. Tosin kongreettisen sijasta konkreettisesti, ja sillä erolla, että herään klo 06:00, lähden töihin klo 07:00, pääsen töistä kotiin klo 16:30, lapset menevät nukkumaan klo 20-20:15 ja isi nukkumaan klo 21:00.
Ei tää elämä kovin hohdokasta kyllä ole. Ensimmäinen työpäivä on kahdeksasta neljään ja toinen työpäivä puoli viidestä sinne yhdeksään, kun saa viimeisetkin pyykit ripustettua ja viimeiset tiskit tiskattua. Vielä tämä olisi kymmenen vuotta sitten ollut helpompaa, mutta nyt tämä kaikki on paljon raskaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vai voiko olla niinkin, että kun puoliso on palannut töihin ja sinulla on siten yhtälailla vastuuta, niin kaikki tuntuu tervassa kävelyltä?
Vai voiko olla niinkin, että emäntä makaa sohvalla selällään ja selaa älypuhelinta lasten ollessa päivähoidossa? Jatkaen puhelimen sormeilua iltaan asti, samalla kun isi viihdyttää lapsia ja tekee kotityöt? Tällainen työnjako on ollut ainakin omalle itselle tutumpi tilanne.
Osaavat ne naisetkin olla laiskoja kotona, lasikatto on kai murrettu jo aika päiviä sen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Juu, muutut. Älä yritä liikaa ja neuvottele rouvan kanssa asiasta. Sano, ettet jaksa ja haluat tunnin päivässä omaa aikaa (ei tarvi olla edes joka päivä, se helpottaa hitusen). Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että koulun alettua tilanne ei välttämättä vielä muutu pariin vuoteen...
Kyllä koululaisen kanssa on hieman erilaista kuin 1,5-vuotiaan kanssa. Tuon ikäinenhän on täysin hoidettava vielä! Koululainen osaa syödä itse, käydä vessassa, pukea, voi olla yksin kotona jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on vielä tosi pieniä. Kyllä se alkaa helpottaa kun nuorempikin on 3-4v. Ja koulun alettua vielä enemmän.
Sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa, muistelet tätä aikaa elämäsi parhaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai voiko olla niinkin, että kun puoliso on palannut töihin ja sinulla on siten yhtälailla vastuuta, niin kaikki tuntuu tervassa kävelyltä?
Vai voiko olla niinkin, että emäntä makaa sohvalla selällään ja selaa älypuhelinta lasten ollessa päivähoidossa? Jatkaen puhelimen sormeilua iltaan asti, samalla kun isi viihdyttää lapsia ja tekee kotityöt? Tällainen työnjako on ollut ainakin omalle itselle tutumpi tilanne.
Osaavat ne naisetkin olla laiskoja kotona, lasikatto on kai murrettu jo aika päiviä sen osalta.
No oletettavasti ap olisi maininnut tällaisen ongelmakohdan, jos sellainen liittyisi juuri hänen tilanteeseen. Ja oletettavasti joku on myös vanhempainvapaat viettänyt, ja uskon että ap olisi jo maininnut jos hän olisi se ollut. Ja siihenkin liittyen, vauvan ja taaperon kanssa ei tasan yksikään vanhempi pysty sitä ensimmäistä 9 kuukautta vanhempainvapaalla vain somettamaan. Ja kyllä monelle isälle voi tulla (ja tuleekin) yllätyksenä, millaista arki on, kun puoliso ei olekaan kotona valmistelemassa ruokaa ja hoitanut jo suurinta osaa pyykkäyksistä ja lasten asioista. Se on ihan normaalia, että uusi tilanne pistää molempien vanhempien elämää uusiksi ja hetken tuntuu raskaalta. Eikä sen toteaminen tarkoita, että isät eivät tekisi mitään, vaan sitä että uuteen arkeen tottuminen on raskasta - molemmille.
Sinun tilanteesi kuulostaa ikävältä ja puolisosi masentuneelta. Eikä se oikeastaan liity siihen mitä minä kirjoitin, vaan taidat enemmän purkaa pahaa oloa omasta arjesta ja tilanteestasi? Olisiko mitään pyytää sitä puolisoa esimerkiksi neuvolapsykologin juttusille? Voimia sinulle, on raskasta kantaa arkea yksin harteillaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa, muistelet tätä aikaa elämäsi parhaana.
Näin mullekin aina sanotaan ja varmaan tarkoitetaan hyvää. Tuolla fraasilla pääsee sopivasti ja nätisti pois aiheesta. En kehtaa pyytää apua, eikä kukaan sitä mulle tarjoa. Ja ahdistun jo nyt siitä ajatuksesta miten ikävä mulle tulee näitä aikoja ja miten paljon suren sitä että en ollut tarpeeksi hyvä äiti lapsille ja syytän itseäni monista asioista. Koen syyllisyyttä ja pohdin mitä olisin voinut tehdä paremmin. Ja nyt kun elän tätä hetkeä, niin tuntuu, että olen aivan loppuun kulutettu ja tyhjä raasu. Annan lapsille vain kaikkeni ja muuhun ei voimat enää riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai voiko olla niinkin, että kun puoliso on palannut töihin ja sinulla on siten yhtälailla vastuuta, niin kaikki tuntuu tervassa kävelyltä?
Vai voiko olla niinkin, että emäntä makaa sohvalla selällään ja selaa älypuhelinta lasten ollessa päivähoidossa? Jatkaen puhelimen sormeilua iltaan asti, samalla kun isi viihdyttää lapsia ja tekee kotityöt? Tällainen työnjako on ollut ainakin omalle itselle tutumpi tilanne.
Osaavat ne naisetkin olla laiskoja kotona, lasikatto on kai murrettu jo aika päiviä sen osalta.
Exän ex-avovaimo oli valitteluiden mukaan juuri tuollainen, ei ollut töissä eikä tehnyt kotitöitä. Kolme lasta kuitenkin piti hankkia ennen eroa.
Vierailija kirjoitti:
M37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai voiko olla niinkin, että kun puoliso on palannut töihin ja sinulla on siten yhtälailla vastuuta, niin kaikki tuntuu tervassa kävelyltä?
Vai voiko olla niinkin, että emäntä makaa sohvalla selällään ja selaa älypuhelinta lasten ollessa päivähoidossa? Jatkaen puhelimen sormeilua iltaan asti, samalla kun isi viihdyttää lapsia ja tekee kotityöt? Tällainen työnjako on ollut ainakin omalle itselle tutumpi tilanne.
Osaavat ne naisetkin olla laiskoja kotona, lasikatto on kai murrettu jo aika päiviä sen osalta.
Exän ex-avovaimo oli valitteluiden mukaan juuri tuollainen, ei ollut töissä eikä tehnyt kotitöitä. Kolme lasta kuitenkin piti hankkia ennen eroa.
Ja exällä ei ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ollut mielestään muuta vaihtoehtoa kuin siittää lisää lapsia, jos tilanne noin hankalalta tuntui? Herää! Sinulle miesselitetään silkkaa roskaa. Ei tuo voi mennä sinulle läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan kauheelta,kuin rangastusvanki suorittamassa rikostaan. Jotenki tuntuu käsittämättömältä,ettei tuosta voi hetkeksikään toinen irrottautua? Onko molempien pakko olla kokoajan läsnä? Sopikaa,vuorotelkaa,tuolla menolla olette kohta entinen perhe.
3 vuotiasta voi jo opettaa soittamaan, joten osta lapselle erilaisia pikkusoittimia. Esimerkiksi rumpu, lasten lelukitara, huuliharppu. Ne eivät maksa paljoa ja aika pian lapsi oppii soittelemaan mukana tai itsekseen.
Jos sulla on vene, niin käy jo tutustumassa veneeseen isomman kanssa. Ei tarvitse vesille lähteä, mut käykää istumassa veneessä ja jutelkaa veneilyn abc:sta. Miten veneessä käyttäydytään, mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tylsä kun ap ei viitsinyt mitään kommentoida. Oliko provo?
Tais olla aloittaneen keksitty juttu. Liian tarkasti selostettu ja yksityiskohtaisesta. Naisen kirjoittama !
Palkatkaa lastenhoitoapua, jotta saatte myös parisuhdeaikaa.
Mieti niitä raukka parkoja jotka ovat eka lastentarhassa töissä, sitten äitiys "lomalla" ja sitten lastentarhassa ja töiden jälkeen äitinä illan. Ei käy kateeksi!!!
Mulla oli samanlaista kun lapset oli pieniä, muistan sen ajan vieläkin hirveän raskaana mutta näin jälkikäteen mietittynä se aika meni tosi nopeasti ohi.
Perheessänne on kaksi vanhempaa, sopikaa muutama vapaailta kummallekin viikossa. Tämän lisäksi ehdottoman tärkeää että teette joskus jotain kahdestaan ilman lapsia, muuten vanhempien parisuhde on vaarassa kuivua kokoon. Jos isovanhempia tai muuta lastenhoitoapua on saatavilla silloin tällöin niin käyttäkää ehdottomasti aikaa myös johonkin kivaan keskenänne. Omien juttujen lisäksi kannattaa ottaa myös lapset mukaan, veneileminen on mahdollista myös pienten lasten kanssa. Olen ollut kolmen nyt jo ison lapsen yksinhuoltaja ja silti on tehty vaikka mitä kivaa yhdessä kun lapset olivat pieniä. Kirjasto, uiminen, pienet retket ovat tärkeitä, matkustaminenkin onnistuu vaikka hieman vaativampaa ja rasittavampaa onkin. Koettakaa ottaa ilo irti elämästä keksimällä arjen keskelle pieniä yksityistä ja yhteistä tekemistä kaikille.