Isäni oli heikko mies. Hävettää, että omilla lapsilla on huono isoisä.

Faith kirjoitti:

Ehkä isäsi ei vain osaa olla aktiivinen lastenlastensa kanssa? Ehkä kova elämä on lannistanut eikä hän jaksa yrittää tai hänellä ei ole tarpeeksi hyvä itseluottamus, että hän uskaltaisi yrittää? Ehdota jotain yhteistä tekemistä hänelle ja lapsenlapsille, kun tapaatte seuraavaksi. Jotain mikä ei vaadi kovin paljon.

Kiitos vinkistä, yritän miettiä mitä se voisi olla. Olisi tosiaan kiva, että isoisän ja lastenlasten suhde tästä hiukan lämpenisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Höpö höpö. Jos vertaa keskiluokkaista porvarisperheen ja sodassa turpiinsa ottaneen evakon lapsia ja lastenlapsia niin ovat aivan eri maata. Tuollaiset traumat heijastuvat pitkälle sukupolvien yli ja toisen kokemuksen vähättely sekä kieltäminen vain siirtää sen käsittelyä jälkipolville. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

En peukuta. Mutta tuota yhtä peukutin, joka kannusti yrittämään ymmärtämään isää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

En peukuta. Mutta tuota yhtä peukutin, joka kannusti yrittämään ymmärtämään isää.

Niin, ihmisiä voi yrittää ymmärtää. Mutta olet varmaan itsekin kuullut siitä, että vain niitä voidaan auttaa, jotka suostuvat ottamaan apua vastaan. Isäni ei ole tällainen ihminen. On helpompaa valittaa, kuin alkaa työstää niitä omia ongelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

En peukuta. Mutta tuota yhtä peukutin, joka kannusti yrittämään ymmärtämään isää.

Niin, ihmisiä voi yrittää ymmärtää. Mutta olet varmaan itsekin kuullut siitä, että vain niitä voidaan auttaa, jotka suostuvat ottamaan apua vastaan. Isäni ei ole tällainen ihminen. On helpompaa valittaa, kuin alkaa työstää niitä omia ongelmiaan.

Juu. Sinänsä sinulla ei ole mitään hätää, jos et nyt halua häntä ymmärtää niin ymmärrät kyllä sitten, kun löydät itsesi samasta pisteestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

En peukuta. Mutta tuota yhtä peukutin, joka kannusti yrittämään ymmärtämään isää.

Niin, ihmisiä voi yrittää ymmärtää. Mutta olet varmaan itsekin kuullut siitä, että vain niitä voidaan auttaa, jotka suostuvat ottamaan apua vastaan. Isäni ei ole tällainen ihminen. On helpompaa valittaa, kuin alkaa työstää niitä omia ongelmiaan.

Juu. Sinänsä sinulla ei ole mitään hätää, jos et nyt halua häntä ymmärtää niin ymmärrät kyllä sitten, kun löydät itsesi samasta pisteestä.

Selvästi pidät tästä ajatuksesta. Ei siinä mitään. Ihmiset elävät vain kukin yksilöllisen elämän. Teet aika vähästä näitä päätelmiäsi luokkanousuista ja vastaavista sukujen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

No tuollaisilla ihmisiä se "elämän kovuus" on useimmiten omien korvien välissä. Hänen mielestään varmaan sitä kovaa elämää oli esim. se että vaimo kyllästyi valittavaan vätysmieheensä.

Siitähän hän juuri valittaa, kun kukaan ei häntä ymmärrä. Vaimokin kieltäytynyt kuuntelemasta ja heittänyt menemään.

Peukutatko itse omia kommenttejasi?

En peukuta. Mutta tuota yhtä peukutin, joka kannusti yrittämään ymmärtämään isää.

Niin, ihmisiä voi yrittää ymmärtää. Mutta olet varmaan itsekin kuullut siitä, että vain niitä voidaan auttaa, jotka suostuvat ottamaan apua vastaan. Isäni ei ole tällainen ihminen. On helpompaa valittaa, kuin alkaa työstää niitä omia ongelmiaan.

Juu. Sinänsä sinulla ei ole mitään hätää, jos et nyt halua häntä ymmärtää niin ymmärrät kyllä sitten, kun löydät itsesi samasta pisteestä.

Kaikki eivät päädy samaan pisteeseen, lähellekään. Ap:n isä on selvästi ollut aina märisijä. Tunnen ihmistyypin ja välttelen.

Mistä syntyy ylipäätään pettymys asioihin tai ihmisiin - tai itseen? Siitä että asettamamme toiveet ja odotukset eivät täyty. Miten päästä pettymysten tunteesta eroon? Siten että muuttaa omia odotuksiaan, tai vaihtaa maisemaa eli lähtee pahaa olos tuottavan ihmisen läheltä tyynesti pois. Pettymys on suhteellinen käsite. Itse olin aikoinani koulussa onnellinen kun sain 7 tai 8 kokeesta. (Vanhempani eivät luoneet minulle suorituspaineita, mikä näyttäytyi iloisuutena ja myöhemmin menestyksenä.)

Juoko isäsi? Hakkaako hän ihmisiä? Onko hän peliriippuvainen? Onko hän uhkaava teitä kohtaan? Jos näihin voit vastata "ei", sinulla on ihan siedettävä isä. Laske rimaa  tai lakkaa välittämästä koko asiasta. Anna hänen valittaa vaikka seinille. Hymähdä valituksille. Voit joskus kyllä napauttaa takaisinkin.

Meillä molemmat isoisät ovat surkeita, juovat liikaa ja pikkuhuppelissa puhuvat vain omia asioitaan, kehuvat itseään pääosin. Eivät ole ulkoilmaihmisiä, eivät vie kalaan, veneilemään, pelaile mitään. Isinä olivat samanlaisia, lehden taakse piiloutujia. En ole koskaan surrut asiaa, näin se on vaan. Miehen isä on harmiton lisä mummolaelämään, oma eronnut isäni juo enemmän ja on ollut aggressiivinen ja näkikin lapsia vain pari kertaa viime vuonna.

Isäsi on mikä hän on, vaikeapa meistä ketään on kehoittaa muuttamaan pinttyneitä tapojaan ja olemustaan. Jotain epäkypsää sinusta huokuu. Lastenkin on jo varhain hyvä oppia ihmisten erilaisuutta. Ei isäsi tarvitse olla muuta kuin mitä hän on, eihän hän kuitenkaan ole varsinaisesti vahingollinen kenellekään? En jaksanut lukea koko ketjua, mutta jos siedettävää niin pidä elämässänne, mutta jos haitaksi lapsille tms niin välit katkolle, ihan perusjuttuja.

Minäkin tunnen tuon märisijätyypin. Yritin seurustella yhden sellaisen kanssa, ei tullut mitään, kun kaikki oli koko ajan huonosti (paitsi kännissä).

Ihan järkyttävää, että erittäin hyvätuloinen ihminen, joka työskentelee monen nuoren miehen unelma-ammatissa ja jolle "koko maailma on avoin", ei osaa vapaa-ajallaan tehdä muuta kuin valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hävettää? Eihän vika ole sinun. Jos se tosiaan on tuollaista niin en veisi lapsia sinne ensinkään.

Hävettää puolison rinnalla, koska hänen vanhempansa ovat loistavia isovanhempia. He ovat todella innoissaan lapsenlapsistaan ja myös tekevät sen lapsille selväksi. Tuntuu todella nololta, kun puolisoni miettii omaa, vaarin roolin luontevasti omaksunutta isäänsä ja ihmettelee sitä, miksi minun isäni käyttäytyy lasten seurassa ollessaan aivan toisin.

Puolisosi on törppö, kun vertailee omia vanhempiaan sinun vanhempiisi. Eikö aikuinen ihminen ymmärrä, että ihmiset ovat erilaisia, myös isovanhempina?

Kyllästynyt tytär kirjoitti:

Isäni oli mies, joka ei kotona tehnyt mitään eikä halunnut olla missään perheen hauskoissa jutuissa mukana. Isäni vain valitti ja valitti. Lopulta äiti kyllästyi ja jätti isän. Perhe-elämä parani, kun jatkuva valitus loppui.

Nyt isäni on isoisä ja yhä edelleen vain möllöttää ja valittaa lasten seurassa ollessaan. Olen aivan suunnattoman pettynyt siihen, että isän roolin mennessä täysin poskelleen, ei isäni ole kiinnostunut edes yrittämään yhtään enempää isovanhempana ollessaan. Ikä ei ole tuonut isälleni minkäänlaista kypsyyttä lasten kanssa toimimiseen.

Onko täällä kohtalotovereita, joita tämä sama asia harmittaisi? En viitsi usein edes isää tavata, kun lapsetkin viihtyvät siellä käydessään niin huonosti.

Oma isäni oli väkivaltainen, hankala ihminen, jolle ei kelvannut mikään. Lapseni eivätkä lapseni isä ole nähneet häntä koskaan, eivätkä tule näkemäänkään, sillä isäni kuoli jokin aika sitten. En halunnut pitää yhteyttä isään, joka lähinnä pelotti minua. Sellaiselle ihmiselle en myöskään halunnut esitellä omaa puolisoani saati lapsiani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hävettää? Eihän vika ole sinun. Jos se tosiaan on tuollaista niin en veisi lapsia sinne ensinkään.

Hävettää puolison rinnalla, koska hänen vanhempansa ovat loistavia isovanhempia. He ovat todella innoissaan lapsenlapsistaan ja myös tekevät sen lapsille selväksi. Tuntuu todella nololta, kun puolisoni miettii omaa, vaarin roolin luontevasti omaksunutta isäänsä ja ihmettelee sitä, miksi minun isäni käyttäytyy lasten seurassa ollessaan aivan toisin.

Puolisosi on törppö, kun vertailee omia vanhempiaan sinun vanhempiisi. Eikö aikuinen ihminen ymmärrä, että ihmiset ovat erilaisia, myös isovanhempina?

Minulle on tullut sellainen tunne, että puoliso yrittää tässä nyt ensisijaisesti miettiä sitä, että miten hän aikanaan haluaisi isovanhemman roolia yrittää toteuttaa. Saada siis itselleen käsityksen näiden lähipiirin mallien perusteella siitä, että mikä toimintatapa vaikuttaa lasten kanssa toimivan hyvin ja mikä huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Olipa sanoinkuvaamattoman itsekäs aloitus. Itsehän sanot tuossa myöhemmin, että isäsi kuitenkin kertoo käytöksen johtuneen siitä, että hänen elämänsä on ollut kovaa. Onko hänellä ollut kunnollista isän/isoisän mallia? Millaista on yrittää luoda suhdetta lapsenlapsiin oman tyttärensä arvostellessa vierestä? Vähän nyt empatiaa ja yritystä sinunkin puoleltasi ap!!!

Turhaan syyllistät ap:ta. Hänen isänsä olisi pitänyt ymmärtää hakeutua ammattiavun pariin vuosia sitten ilmeisen masennuksensa ja ehkä muidenkin mt-ongelmiensa lisäksi. Sitä hän ei kuitenkaan ole tehnyt vaan on jatkanut läheistensä kuormittamista. 

Lasten velvollisuus ei ole toimia terapeuttina omalle isälleen. Sama koskee puolisoita. Tuollainen ammattivalittaja sairastuttaa kaikki läheisensä, ellei hän hae itselleen ammattiapua. 

Koska isä kuitenkin on ilmeisesti jo melko iäkäs, on melko turha odottaa hänen tekevän omalle hyvinvoinnilleen mitään, joten ap:lle jää ainoaksi mahdollisuudeksi suojella itseään ja perhettään kuormittumasta liikaa valittaja-isoisän vuoksi. 

Ymmärrän aloittajaa. Isäni ei ollut kovin hyvä isä ja on ihan samanlainen isoisänä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa klassiselta syntipukilta. Niitä on hyvä olla joka suvussa yksi, voi sitten huoletta sättiä ja purkaa pahaa oloaan häneen. Meidän suvussa tuossa roolissa on mummo, taidan itse olla seuraava hänen kupsahtaessaan.

Kuka ap:n tapauksessa on syntipukki? Isä vai ap? Arvelen, että tarkoitat ap:ta, vaikka se ei kommentistasi tulekaan selkeästi esille. Sen vuoksi kysyn. 

Entäpä jos ap:n kertoumus olisikin totta ja hän on kuormittunut ihan liikaa isänsä vuoksi? 

Jos mummosi on rasittava, pitäisi miettiä, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä. Entä miksi arvelet, että sinut koetaan suvussasi rasittavana? Valitatko paljon lähiomaisille, mutta et tee mitään parantaaksesi elämänlaatuasi? Miksi et ole tehnyt sitä? Hae itsellesi ammattiapua. Sukulaisten ei tarvitse toimia terapeuttina, vaikka terapian tarpeessa oleva olisi oma äiti tai isä. Tai lapsi, tai eno, setä tai täti. Hae apua itsellesi ennen kuin luisut samaan jamaan kuin ap:n isä. 

Jos ap:n isä  ei ole ollut kiinnostunut lapsistaan  niin miten ihmeessä  ap voi kuvitella että  isä innostuisi lapsenlapsista? Isähän on lastenlasten syntyessa vielä  vanhempi ja tapoihinsa piintyneempi kuin lasten syntyessä. Ihan oikeesti, kannattaisko tätä  asiaa miettiä ihan siltä kantilta millainen faija se on ollut siihen mennessä. Suuri  todennäköisyys on ettei  tuollaisesta ihmisestä tule  kunnon isovanhempaa eikä se edes halua sellaiseksi kuin nimellisesti. Ei se märisijä koe tarvetta tai  halua olla lasten kanssa. Näkeehän sen sokea reettakin. Turha sellaiselle on lapsia altistaa.