Synnytyspelon vähättely
En ole muuten mikään pelkääjäluonne, päinvastoin teen usein jännittäviä ja uusia asioita, mutta maailmassa on yksi asia jota olen pelännyt lähes hysteerisesti ja se on synnytys.
En osaa sanoa mistä pelkoni on tullut, mutta se on ollut minulla niin pitkään kuin muistan. Kärsin lapsena myös toistuvista virtsatietulehduksista ja alapään kivuista, joita usein hoidettiin sairaalassa. Alapäätä ronkittiin ja sörkkittiin kivuliaasti ja siitä on jäänyt ikävät muistot. Epäilen että siitä on saattanut jäädä jonkinlainen trauma.
Nyt olen kuitenkin viimeisellä kolmanneksella raskaana ja lähestyvä synnytys pelottaa enemmän kuin koskaan. En saa nukutuksi, kun ajattelen asiaa, sydän hakkaa, oksettaa ja päässä pyörii. Mainitsin jo raskauden alkumetreillä neuvolassa synnytyspelosta ja kyselin sektion mahdollisuudesta, aloin jopa tahtomattani itkemään, mutta kauhukseni pelkoni ohitettiin täysin "noin nuoret synnyttävät alateitse!"
Olin tuossa vaiheessa 14.viikolla raskaana ja suoraan sanottuna olisin tehnyt abortin, jos se olisi ollut enää mahdollista.
Olen tutustunut alatie- ja sektiosynnytyksiin todella perinpohjaisesti, lukenut ja kuunnellut eri kokemuksia ja asiantuntijoita, katsonut videoita jne.
Oikeastaan minua ei pelota kipu, vaan se tilanne, että makaan voipuneena sängyssä haarat auki vieraiden silmäparien tuijottaessa kaikista yksityisintä paikkaani, pahimmassa tapauksessa puudute on jo haihtunut eikä lisää anneta ja sitten minua käsketään ponnistamaan, vaikka tunnen, että perse repeää. Tuo tuntuu niin nöyryyttävältä, häpeälliseltä ja kaikin puolin hirveältä, että en edes näe sitä vaihtoehtona.
Kaikista hirveintä on se, että tuntuu että minua ei oteta pelosta kertoessani vakavasti. Todistellaan vaan että kyllä ne kauheudet unohtuu kun saat vauva syliin, kaikkia pelottaa ja alatiesynnytys on äidille ja vauvalle paras. Noista kommenteista ei ole yhtään mitään apua, päinvastoin!
En tietenkään haluaisi olla näin hysteerinen, mutta en pysty hallitsemaan pelkoani mitenkään. Jo pelkkä sanan "synnytys" sanominen saa kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun.
Olen siinä pisteessä pelkoni kanssa, että jos sektiota ei minulle luvata, aion tappaa itseni.
En ole myöskään uskaltanut kiintyä vauvaan, tehdä mitään hankintoja tai nauttia raskaudesta lainkaan, kun kaikki aika on mennyt tämän asian murehtimiseen.
Onko paikalla pelkosektion saaneita tai muita hyviä neuvoja?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut tappavasi itsesi jos et saa sektiota?
Miksi edes hankkiuduit raskaaksi jos pelkäät synnytystä niin paljon.Koska puolisoni ja minä halusimme kaikesta huolimatta lapsia. Tiesin pelkoni ennen raskautta, mutta kyllä sen voimakkuus tositilanteessa yllätti itsenikin.
Tuntuu, että omaa pelkoa on pahentanut entisestään neuvolan tanttojen nihkeä ja vähättelevä suhtautuminen asiaan.
Olin jotenkin etukäteen ajatellut, että pelkoni hälvenee kun saan puhua asiasta tai saan kyllä sektion, mutta nyt minua ei ole kuunneltu, otettu vakavasti vaan painostettu vain synnyttämään alateitse.
Löytyykö alueeltasi osaavia doulia? He osaavat auttaa kaikenlaisten synnytysongelmien kanssa. Tai sitten aktiivinen synnytys ry, ei ne ole mitään pelkkien luomusynnyttäjien apuja. Haluavat auttaa juuri sinulle sopivan kokemuksen kanssa, myös sektiossa äiti voi olla aktiivinen synnyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerrot, ettei sinua pelota synnytys vaan sinua hävettää synnytys. Mitäpä oikeasti luulet kun hoitavat päivässä useita synnytyksiä, että jaksavatko juuri sinun auki oleviin haaroihisi kiinnittää sen kummempaa huomiota?
Luepa tuo artikkeli, jonka linkitin Terveyskirjastosta. Ehkäpä se vastaa kysymyksiin.
Ei vastaa. Itse kärsin kivun pelosta johtuvasta synnytyspelosta ja sen vuoksi en tule koskaan tekemään lapsia. En sitä ensimmäistäkään koska en kärsi mistään feikkipelosta. Kivun heikko sietokyky rajoittaa elämää aika paljon. Että sillä lailla voi feikkipelkoiset suksia synnyttämään hyvillä mielin :)
Pahimpia on yleensä mieslääkärit. Se on säälittävää ja nöyryyttävää, mieslääkäri ei tiedä synnytyskivusta yhtään MITÄÄN! Mikään ei ole törkeämpää kuin miespuolinen hoitaja/lääkäri joka vähättelee naisen synnytyskipua, synnytyspelkoa, raskautta tai ihan mitä tahansa aiheeseen liittyvää. Potkut pitäisi antaa tollasille tyypeille heti. Ovat siellä naisia traumatisoimassa! Noita ihan oikeasti on ja paljon! Se on järkyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samallalailla sitä ollaan perse paljaana siellä sektiossa ja "tuijottavia" silmäpareja on tuplasti enemmän. Niitä kätilöitä/hoitajia ei hirveesti kiinnosta mitä kenenkin haarovälistä löytyy, tärkeintä on saada lapsi turvallisesti maailmaan.
Ajatteletko, että tuo kirjoittamasi viesti poistaa synnytyspelon?
Tuollainen on oikeasti ihan naurettavaa. Se joka ei haarojaan voi näyttää ei edes harrasta seksiä, käy gynellä jne. Jos harrastaa seksiä niin voi synnyttää.
Me jotka oikeasti pidättäydymme tekemästä asioita tiedämme, että pelot rajoittavat oikeasti elämää eikä leikisti.. Hui hui pelotti kaverianikin ja hänellä on 4 lasta. Jos hän olisi OIKEASTI pelännyt synnytystä kuten minä niin hän ei olisi pystynyt tekemään sitä ensimmäistäkän. On "pelkoja" ja on PELKOJA.

Ei AP ole huolissaan kivusta kun siitä että häpy ja emätin näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerrot, ettei sinua pelota synnytys vaan sinua hävettää synnytys. Mitäpä oikeasti luulet kun hoitavat päivässä useita synnytyksiä, että jaksavatko juuri sinun auki oleviin haaroihisi kiinnittää sen kummempaa huomiota?
Luepa tuo artikkeli, jonka linkitin Terveyskirjastosta. Ehkäpä se vastaa kysymyksiin.
Ei vastaa. Itse kärsin kivun pelosta johtuvasta synnytyspelosta ja sen vuoksi en tule koskaan tekemään lapsia. En sitä ensimmäistäkään koska en kärsi mistään feikkipelosta. Kivun heikko sietokyky rajoittaa elämää aika paljon. Että sillä lailla voi feikkipelkoiset suksia synnyttämään hyvillä mielin :)
Olisin kiinnostunut tietämään, miten juuri sinä olet se henkilö, joka pystyy määrittämään toisen ihmisen pelon feikiksi tai oikeaksi. Luitko oikeasti sen artikkelin? Mulla oli lääkärin antama diagnoosi "synnytyspelko", oliko se sinun mielestä väärä, kun se ei koskenut samaa asiaa kuin sinulla? Oletko mielestäsi tässä pätevämpi asiantuntija kuin lääkäri?

Vastaisitko siihen kysymykseeni, kiitos.
Miksi muuten osallistut tähän ketjuun, kun se ei selvästikään kosketa sinua?
Muistakaa, että sektio on myöskin suuri riski. Valtava leikkaus, joka on kyllä lapselle yleensä hyvin turvallinen, mutta itse äidille voi olla vaarallinen. Verta saattaa menettää paljon ja kyllä sektio voi pahimmillaan johtaa äidin kuolemaankin. Huomattavasti todennäköisemmin kuin alatiesynnytys. Tämä on oikeasti totta ja siksi siihen alatiesynnytykseen kehotetaan aina naisia. Terveydenhuoltokin ihan yksinkertaisesti haluaa karttaa noita suuria leikkauksia aina viimeiseen asti, koska todelliset riskit on kokoajan olemassa. Niihin leikkauksiin kuolee naisia ja se ei ole mikään vitsi vaan totuus joka on tiedostettava.
Suon kyllä jokaiselle mahdollisuuden sektioon mikäli haluaa, ei ketään voi pakottaa alateitse synnyttämään. Silti miettikää naiset tarkkaan, jos lähdette ottamaan sektion riskit vaikka alatiesynnytys olisi kohdallanne täysin mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytyspelko on PALJON yleisempää mitä kuvitellaan. Syntyvyys on jatkuvassa laskussa ja yksi syy siihen on synnytyspelko. Synnytyspelkoiset eivät yksinkertaisesti tee lapsia, koska sektiosta saa tapella sinne 9. Kuulle asti eikä siitä voi missään välissä olla täysin varma. Olen itsekin synnytyspelon vuoksi jäänyt lapsettomaksi. Olen 41v nainen.
Ei muuten kannata yleistää, että kaikki synnytyspelkoiset haluavat juuri sektion.
Totta. Itse pelkäsin kuollakseni molempia tapoja ja siksi varmaan lapseton olenkin.
- se 41v nainen
Ymmärrettävää. Jos pelkää kipua niin paljonko se kipua vähentää kun viilletään maha auki...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samallalailla sitä ollaan perse paljaana siellä sektiossa ja "tuijottavia" silmäpareja on tuplasti enemmän. Niitä kätilöitä/hoitajia ei hirveesti kiinnosta mitä kenenkin haarovälistä löytyy, tärkeintä on saada lapsi turvallisesti maailmaan.
Ajatteletko, että tuo kirjoittamasi viesti poistaa synnytyspelon?
Tuollainen on oikeasti ihan naurettavaa. Se joka ei haarojaan voi näyttää ei edes harrasta seksiä, käy gynellä jne. Jos harrastaa seksiä niin voi synnyttää.
Me jotka oikeasti pidättäydymme tekemästä asioita tiedämme, että pelot rajoittavat oikeasti elämää eikä leikisti.. Hui hui pelotti kaverianikin ja hänellä on 4 lasta. Jos hän olisi OIKEASTI pelännyt synnytystä kuten minä niin hän ei olisi pystynyt tekemään sitä ensimmäistäkän. On "pelkoja" ja on PELKOJA.
Vastaisitko siihen kysymykseeni, kiitos.
Miksi muuten osallistut tähän ketjuun, kun se ei selvästikään kosketa sinua?
Synnytyspelko aiheena todellakin koskettaa minua! APtä ei, AP:llä on häpeäongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samallalailla sitä ollaan perse paljaana siellä sektiossa ja "tuijottavia" silmäpareja on tuplasti enemmän. Niitä kätilöitä/hoitajia ei hirveesti kiinnosta mitä kenenkin haarovälistä löytyy, tärkeintä on saada lapsi turvallisesti maailmaan.
Miksi sektiosta oltaisiin perse paljaana? Ei olla. Vauva otetaan kauniisti tuosta vatsasta suoraan ulos, ei siellä kukaan katsele alakertaa ollenkaan. Alapäällä ja sektiolla ei ole mitään yhteistä.
Kyllä siellä vaan alasti sen kaavun alla ollaan ja siinä kyllä peppu ja pimpsa vilahtaa kun selkää & bikinirajaa pestään ja puudutetaan
Kokemusta on. Itsari-mietteitä mulla ei sentään ollut, mutta muuten ymmärrän täysin tunteesi. Kuulostaa aivan samalta kuin mun toinen raskaus.
Mäkin pääsin pelkopolille vasta rv 36 muistaakseni. Kävin siellä keskustelmassa kätilön kanssa, sitten kätilön&lääkärin, jotka passittivat mut psykologille. Kävin siellä pari kertaa keskustelmassa ja sitten rv 38-39 kätilö&lääkäri vastaanotolla sanoin, että haluan sektion kaikesta keskustelusta huolimatta ja sain leikkausajan muistaakseni sitten lasketulle päivälle. Pelkosektio hoituu loppupeleissä sitten aika nopeasti, vaikka nyt tuntuu siltä, että aika loppuu kesken. Helppoa se ei kyllä ole. Sektiolupaa yritetään venyttää mahdollisimman pitkään, jotta äiti muuttaisi mielensä tai synnytys käynnistyisi. Nyt pitää vaan olla sitkeä, vaikka se on todella vaikeaa. Psykologista oli kyllä paljon apua, koska kaikkien muiden negatiivisten tunteiden ohella podin todella kovaa syyllisyyttä synnytyspelosta ja hän sai mut ymmärtämään, että se on turhaa. Tsemppiä!!
Kitisijöille tiedoksi, että paha synnytyspelko voi ilmaantua vasta sitten raskaudenaikana. Itse olen aina pelännyt synnytystä, mutta uskalsin kuitenkin raskautua, koska jokapuolella toitetaan "kaikkihan vähän pelkää synnytystä, se on normaalia, loppuvaiheessa teet mitä vaan, jotta saat sen vauvan ulos, kyllä luonto hoitaa jne...". Kaikilla se ei vaan mene niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kerrot, ettei sinua pelota synnytys vaan sinua hävettää synnytys. Mitäpä oikeasti luulet kun hoitavat päivässä useita synnytyksiä, että jaksavatko juuri sinun auki oleviin haaroihisi kiinnittää sen kummempaa huomiota?
Luepa tuo artikkeli, jonka linkitin Terveyskirjastosta. Ehkäpä se vastaa kysymyksiin.
Ei vastaa. Itse kärsin kivun pelosta johtuvasta synnytyspelosta ja sen vuoksi en tule koskaan tekemään lapsia. En sitä ensimmäistäkään koska en kärsi mistään feikkipelosta. Kivun heikko sietokyky rajoittaa elämää aika paljon. Että sillä lailla voi feikkipelkoiset suksia synnyttämään hyvillä mielin :)
Olisin kiinnostunut tietämään, miten juuri sinä olet se henkilö, joka pystyy määrittämään toisen ihmisen pelon feikiksi tai oikeaksi. Luitko oikeasti sen artikkelin? Mulla oli lääkärin antama diagnoosi "synnytyspelko", oliko se sinun mielestä väärä, kun se ei koskenut samaa asiaa kuin sinulla? Oletko mielestäsi tässä pätevämpi asiantuntija kuin lääkäri?
Jos se ei rajoita valintojasi niin pelkosi ei ole todellista :)
Vierailija kirjoitti:
Kitisijöille tiedoksi, että paha synnytyspelko voi ilmaantua vasta sitten raskaudenaikana. Itse olen aina pelännyt synnytystä, mutta uskalsin kuitenkin raskautua, koska jokapuolella toitetaan "kaikkihan vähän pelkää synnytystä, se on normaalia, loppuvaiheessa teet mitä vaan, jotta saat sen vauvan ulos, kyllä luonto hoitaa jne...". Kaikilla se ei vaan mene niin.
Menihän se sinullakin juuri niin koska uskalsit raskautua. Sehän se pointti tässä onkin. Sellainen joka pelkää ei uskalla raskautua vauvakuumeesta jne. huolimatta. Yksinkertainen ja selvä ero.
Loppujen lopunsi kyse on täysin luonnollisesta tunteesta: hirvittävä kipu tulossa, siksi pelottaa. Latinaksi puhutaan termillä horror partis (?) eli synnytysKAUHUSTA, ja se on oikea tapa kuvata monen naisen tuntemuksia ennen synnytystä.
Kuitenkin asiaa yritetään psykologisoida pois. Se jos mikä on vähättelyä. Synnyttäjän kohtelu toimenpiteiden kohteena vs toimijana on myös täyttä vähättelyä, mutta toisen ketjun aihe.
Synnytys koskee (pun intended) intiimeimpää ja herkintä aluetta!
Itseäni pelottaa myös sektio, mutta leikkaustilanne vaikuttaa enemmän hallitulta, vaikka kyseessä onkin iso leikkaus. Sen sijaan tuntuu aivan mahdottomalta, että itse hysteerisenä peloissani ja kivuissani joutuisin vielä aktiivisesti ponnistamaan vauvaa ulos pahimmillaan tunteja, mikä on siis se pahin pelonaiheeni. En luottaisi itseeni pätkääkään tuollaisessa tilanteessa. Sen sijaan on huojentavampaa käydä leikkauspöydälle ja edetä jonkun täsmällisen suunnitelman mukaan.
Olen katsonut sektiovideoita, lukenut tutkimuksia ja keskustellut kirurgituttavani kanssa asiasta ja eihän sekään millään tavalla ideaali synnytystapa ole. Kuitenkin näen sen itselleni kahdesta pahasta hieman parempana vaihtoehtona. Tajuan riskit ja ikävän toipumisen, mutta pelosta huolimatta minulla on tunne, että sektio ei ainakaan traumatisoi minua enempää. Ap
Kaikki ne miehet saa kommentoida, jotka ovat synnyttäneet, sama mikä synnytystapa.
Itse taas raskaana ollessani pelkäsin hirveästi sitä että joutuisin sektioon 😂
AP, sinulla on siis jokin trauma? Onko sinulle tehty alapään kautta tutkimuksia raskauden aikana? Esim. Alkuraskauden ultra?
Totta. Itse pelkäsin kuollakseni molempia tapoja ja siksi varmaan lapseton olenkin.
- se 41v nainen