Lue keskustelun säännöt.
Perheen kulujen jakaminen, kun vain toisella lapsia?
Miten olette jakaneet kulut tai näette asian, jos yhteen muuttaa kaksi aikuista ja toisen lapset? Tämä on ennakkopohdintaa, seurustelen miehen kanssa, jonka lapset ovat hänellä joka toinen viikko ja yhteenmuutto on jossain kohdassa edessä. Nämä lapset on tosi mukavia ja olen tyytyväinen tilanteeseen, mutta itse monta vuotta yksin asuneena haluan miettiä näitä etukäteen monelta kantilta, jotta sujuisi hyvin.
Yksi iso asia on asunnon koko, etenkin jos saamme lisää lapsia, pitää huoneita olla aika paljon. Olemme aiheesta jo puhuneet, mutta emme kuluista yhtään. Kokemuksia?
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ottaa sellainen, jolla on lapsia jo ennestään, jollei itsellä ole?!
Miks ei ottais. Mulla on tyttöystävä jolla on lapsi, mutta ei asuta yhdessä. Molemmilla on omat kämpät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli siis. Asun lapseni kanssa kaksiossa ja miehellä kaksi lasta edellisestä liitosta.
Nippanappa mahdutaan koko revohka saman katon alle.
Jos muutettaisiin yhteen 2/5 olisi mun osuus ja miehen loput.
Taloustili josta yhteiset safkat johon molemmat palkastaan x euroa. Nyt kahdelle hengelle budjetoitu 400e sisältäen pyykkipulverit, patterit etc kuluvat asiat ruuan lisäksi.
Sähkölasku toiselle ja toinen laajakaistan. Molemmat huolehtii omien puhelinliittymät.
Ei tulisi mieleenkään maksattaa lapseni harrastusta miehellä. Osallistun kuljetuksiin enkä kysele bensarahoja koska haluan viettää aikaani myös miehen lasten harrastusten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
En minäkään ymmärrä, miksi ylläoleva haluaa elää noin. Ehkä se tuottaa hänelle tyydytystä? Tuottaa tunteen, että on tarpeellinen?
Ei siinä mitään, jos hän itse haluaa. Ongelma tulee siitä, jos mies vaatii,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
En minäkään ymmärrä, miksi ylläoleva haluaa elää noin. Ehkä se tuottaa hänelle tyydytystä? Tuottaa tunteen, että on tarpeellinen?
Ei siinä mitään, jos hän itse haluaa. Ongelma tulee siitä, jos mies vaatii,
Siis...... Olen kotipiika, jos itse tykkään miehen lapsista ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa? Ikinä koskaan milloinkaan ei ole mies olettanut/käskenyt minun vahtia lapsia tai tehdä jotain heidän kanssaan. Joka kerta, jos esimerkiksi tarvitsee apua lasten hakemisessa koulusta, hän PYYTÄÄ ja kysyy, voisinko ja jaksaisinko hakea. Jos minulla on menoja, hän tai lasten äiti keksii miten hoitavat tilanteen siihen asti, että voivat itse kuskata. Ja omasta halustani leikin ja pelaan lasten kanssa, minusta se on mukavaa. Muiden uusperhe(kotipiika)kuvioista en tiedä, mutta minä koen, että jos kotonani asuu lapsia, haluan tulla heidän kanssaan hyvin toimeen ja olla läheinen ihminen. En niin, että moikataan, kun he tulevat meille ja muuten ovat vain isänsä kanssa, kun minä olen lukittautuneena makuuhuoneeseen, etten vain tekisi mitään heidän hyväkseen. No, kai sekin on joidenkin mielestä hyvä ja oikea tyyli. Itselleni se vain ei sopisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
En minäkään ymmärrä, miksi ylläoleva haluaa elää noin. Ehkä se tuottaa hänelle tyydytystä? Tuottaa tunteen, että on tarpeellinen?
Ei siinä mitään, jos hän itse haluaa. Ongelma tulee siitä, jos mies vaatii,Siis...... Olen kotipiika, jos itse tykkään miehen lapsista ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa? Ikinä koskaan milloinkaan ei ole mies olettanut/käskenyt minun vahtia lapsia tai tehdä jotain heidän kanssaan. Joka kerta, jos esimerkiksi tarvitsee apua lasten hakemisessa koulusta, hän PYYTÄÄ ja kysyy, voisinko ja jaksaisinko hakea. Jos minulla on menoja, hän tai lasten äiti keksii miten hoitavat tilanteen siihen asti, että voivat itse kuskata. Ja omasta halustani leikin ja pelaan lasten kanssa, minusta se on mukavaa. Muiden uusperhe(kotipiika)kuvioista en tiedä, mutta minä koen, että jos kotonani asuu lapsia, haluan tulla heidän kanssaan hyvin toimeen ja olla läheinen ihminen. En niin, että moikataan, kun he tulevat meille ja muuten ovat vain isänsä kanssa, kun minä olen lukittautuneena makuuhuoneeseen, etten vain tekisi mitään heidän hyväkseen. No, kai sekin on joidenkin mielestä hyvä ja oikea tyyli. Itselleni se vain ei sopisi.
En voisi kuvitella kohtelevani puolisoni lasta/lapsia kuin jotain toisarvoista jämää. Olet ihana ihminen! Kuulostatte oikein kivalta perheeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
Aivan. Hulvattominta on, että nainen vielä kyselee mieheltä, ei kai mies vain koe hänen käyttävän miestä hyväkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ei voi tiukasti (mielestäni) jaotella sun lapset-mun lapset-sun rahat-mun rahat periaatteella. Ja jos esimerkiksi ostatte asunnon yhdessä, ihan jo tulevaisuutesi turvaksi eron tai kuoleman varalle, se kannattaa olla puoliksi nimissänne ja siis myös puoliksi maksaa, jos kummankin talous sen sallii.
Selkeät lasten kulut, kuten harrastusmaksut, vaatteet, pk-maksut jne miehelle, ruuat ja asumiskulut puoliksi tai tulojen mukaan, on minun ehdotukseni.
Ehdoton ei asumiskulujen ja ruuat puoliksi laittamiselle. Ap maksaa yhden osan ja mies loput suhteutettuna asujien määrään.
Suosittelen että mues myös laittakoon ruokaa ja pesköön pyykkinsä omille lapsilleen tai olkoon nälissään ja likaisissa vaatteissa. Vastuu miehen lapsista ei kuulu sulle, ne ei ole sun lapsia.
Kannattaa heti alussa alkaa olla vittumainen ja ilkeä äitipuoli, että lapset ymmärtävät olla käymättä isänsäkään luonaan ja järkevintä to8mia sillä lailla, että lapset katkaisevat kaikki yhteydet isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.
Suomeen on näköjään rantautunut jonkinlainen moniavioisuus systeemi aikaisemman kotiapulaissysteemin tilalle. Miten naiset lähtee näihin kuvioihin? Oma elämä jää elämättä kun toimii toisten lastenhoitajana ja sängynlämmittäjänä. Mies näyttää tarvitsevan kaksi naista siihen että lapsensa aikuiseksi. Yksi ei riitä siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse kun lasten pitää niin kamalasti ratsastaa sun muuta. Onhan se aviovaimo alkuun ollut nätti ja kiva ja seksuaalisesti haluttava. Mutta sitten alkoi olla liian raskasta kun lapset pyöri jatkuvasti jaloissa ja vaimo alkoi väsyä. Ei kun uutta kehiin. Ja aina löytyy joku köyhä maalaistyttö lapsenpiiaksi. Sitten tälle annettiin nimi uusperhe.
En minäkään ymmärrä, miksi ylläoleva haluaa elää noin. Ehkä se tuottaa hänelle tyydytystä? Tuottaa tunteen, että on tarpeellinen?
Ei siinä mitään, jos hän itse haluaa. Ongelma tulee siitä, jos mies vaatii,Siis...... Olen kotipiika, jos itse tykkään miehen lapsista ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa? Ikinä koskaan milloinkaan ei ole mies olettanut/käskenyt minun vahtia lapsia tai tehdä jotain heidän kanssaan. Joka kerta, jos esimerkiksi tarvitsee apua lasten hakemisessa koulusta, hän PYYTÄÄ ja kysyy, voisinko ja jaksaisinko hakea. Jos minulla on menoja, hän tai lasten äiti keksii miten hoitavat tilanteen siihen asti, että voivat itse kuskata. Ja omasta halustani leikin ja pelaan lasten kanssa, minusta se on mukavaa. Muiden uusperhe(kotipiika)kuvioista en tiedä, mutta minä koen, että jos kotonani asuu lapsia, haluan tulla heidän kanssaan hyvin toimeen ja olla läheinen ihminen. En niin, että moikataan, kun he tulevat meille ja muuten ovat vain isänsä kanssa, kun minä olen lukittautuneena makuuhuoneeseen, etten vain tekisi mitään heidän hyväkseen. No, kai sekin on joidenkin mielestä hyvä ja oikea tyyli. Itselleni se vain ei sopisi.
Kokeilepa, mitä käy, kun ilmoitatkin ettei hakeminen sovikaan sulle, vaikkei muita menoja olekaan. Mies maksaa asumisen yms. kulut, koska talo on miehen ja menee perinnöksi hänen lapsilleen, mikäli ette ole naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä takia siitä rahasta tehdään aina niin iso ongelma? Meillä rahat yhteiset, that's it. Ihan sama onko mun vai miehen lapsi, ne on perhettä joka tapauksessa. Koen bonuksena olla ns. toinen äiti lapselle jota en ole maailmaan synnyttänyt. Lapset tarvitsevat rajojen lisäksi rakkautta. En jaksaisi alkaa rahasta tappelemaan, mitä se hyödyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteisiä lapsia kirjoitti:
Mielestäni on itsestään selvää, että kaikkia lapsia kohdellaan perheessä tasa-arvoisesti, oli ne sitten omia tai puolison lapsia tai yhteisiä.
Olen 30 vuotta jo ollut uusioperheen äiti ja meillä ei koskaan ole eroteltu lapsia sen mukaan kumman lapsia he ovat. Ja kaikki asumisen ja elämisen kulut on aina maksettu sen mukaan kummalla on ollut aikaa maksaa niitä tililtään. Kummallakin oli oma pankkitili, mutta yhteinen lainanlyhennystili josta maksettiin asuntolainaa.
Tämä on minusta käytännössä ainoa täysipäinen ja emotionaalisesti kypsä tapa toimia perheessä. Perusteltiin muut tavat minkälaisilla älyllisillä tempuilla tahansa, ne lähes poikkeuksetta kuitenkin johtavat tilanteeseen, jossa lapsia kohdellaan eriarvoisesti tavalla, joka heijastuu lapsiin myös psykologisella tasolla. Oma lähtökohtani on myös, että jos ei halua aikuisen roolissa elää lämmintä, kaikki perheenjäsenet syliinsä ottavaa perhe-elämää, ei kannata elää perhe-elämää ollenkaan. Jokaista euroa eri vanhempien tiliviivan alla kyttäävä taloudenpito, jossa lapset erotellaan eri leireihin, on minusta aivan kammottava skenaario täysin riippumatta siitä, ovatko miehet alunperin miehen vai naisen.
Aloittajan roolissa minusta olisi siis tervettä ja kypsää vain hyväksyä miehen lapset omikseen ja pitää heistä huolta ominaan - tai sitten unohtaa koko juttu. Puolivillaiset ratkaisut todennäköisesti tuottavat vain konflikteja, ja maailmasta kyllä löytyy lapsettomia miehiä, jos ei halua hyväksyä miehen lapsia perheenjäsenikseen. Lapsille on tärkeää tulla kohdatuksi rakkaudella, ja minusta heillä on oikeus täysivaltaiseen perheenjäsenyyteen, eikä heitä tule altistaa ulossulkevalle taloudelliselle optimoinnille.
Olen tästä eri mieltä. Meillä on uusioperhe: kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen lapsi edellisestä avioliitosta. Vaikka me miten olemme perheenä tasapuolisia kaikille kolmelle, pitää muistaa, että miehen lapsella on kaksi perhettä ja yhteisillä lapsillamme vain yksi perhe. Koska minäkin osallistun miehen lapsen elatukseen aivan samoin kuin meidän yhteisten lapsiemmekin, todellisuus on, että miehen lapsella on kaikkea paljon enemmän kuin yhteisillä lapsillamme. Tämä lapsi kun saa paljon äidiltään ja äitinsä suvulta. Jos minä osallistuisin vain yhteisten lastemme elatukseen, elintasoero lasten välillä pienenisi ainakin jonkin verran. Mies ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa. Onneksi yhteiset lapsemme ovat vielä niin pieniä, että hekään eivät näe. Ei kuitenkaan mene kovin montaa vuotta, kun lapsetkin alkavat ymmärtää, että vaikka meiltä saavatkin kaikki kolme saman, yksi heistä saa vielä lisää omalta äidiltään. Aion jättää miehen perusteltavaksi, miten tämä on reilua ja oikeudenmukaista.
Minkä saman? Ruuan? Sähkön? Netin? Katon pään päälle? Sängyn?
Eikö sun mies ja hänen eksänsä keskustele isommista hankinnoista, kuten vaikka kännykän hommaamisesta, keskenään?
Kaiken saman. Minä ja mies maksamme kaikille kolmelle lapselle täsmälleen samat asiat. Miehen exä kuitenkin maksaa tälle yhdelle lapselle vielä paljon muutakin. Meillä on siis mahdollisuus tarjota kaikille kolmelle kerran kesässä reissu Särkänniemeen, mutta ei kaikille kolmelle vielä reissua Linnanmäelle ja Muumimaailmaan. Miehen lapsi pääsee kuitenkin äitinsä kanssa Linnanmäelle ja Muumimaailmaankin. Jos minun ei tarvitsisi osallistua myös miehen lapsen kustannuksiin, yhteisillä lapsillammekin olisi joskus mahdollisuus päästä näihinkin paikkoihin. Nyt ei ole. Miehen lapsi reissaa äitinsä kanssa ulkomailla, me pystymme tarjoamaan kaikille kolmelle vähemmän.
Ja ei, he eivät keskustele vaan miehen exä ostaa ja maksaa ainoalle lapselleen ihan mitä haluaa kysymättä miehen mielipidettä.
Siis ihanko tosissaan jotkut ajattelee, että varakas yhden lapsen vanhempi ei saa tarjota lapselleen samaa elintasoa kuin itselleen? Eihän se ole exän tai lapsen vika, että mies ja nyxä on vähä varaisia ja ovat vielä päättäneet hankki kaksi lasta lisää.
Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Onneksi meillä on ydinperhe. On kuitenkin itsestään selvää, että sisareni pystyy matkustamaan enemmän yhden lapsen kanssa kuin me meidän kolmen kanssa ja lapseton veljeni on koko ajan jossain reissussa. Sellaista se on, jokainen päättää itse kuinka monta lasta hankkii ja elättää. Miehesi on päätynyt kolmeen ja sinäkin tiesit tästä bonuslapsesta ennen yhteisten hankkimista.
En ole ylläoleva, mutta kuvio on kinkkinen. Ei, se ei ole kenenkään vika, mutta mikä on oikeudenmukaisinta?
Minun oikeudenmukaisuuden käsitys kyllä katsoo kokonaistilannetta. Jos yksi elää yltäkylläisyydessä äitinsä puolelta, niin se riittää. Isä voi keskittyä muihin lapsiin. Jotta lopputulos on lapsille sama.
Se yltäkylläisyydessä elävä - joka saa jo äidiltään monta matkaa, joka vuosi uusimmat iphonet ja ipadit ja muhkean viikkorahan - ei tarvitse enempää.
(Ja ps. Itselläni ei ole lapsia kuin yhden miehen kanssa, eikä hänellä ole aikaisemman liiton lapsia)
Ja miten perustellaan tälle yhdelle lapselle ettei hän pääse mukaan? "muu perhe lähtee nyt muumimaailmaan, sinä jäät kotiin, pyydä kuule äitiltäsi reissua sinne!" reilua??
Pointtihan tässä on se, että se lapsi on jo päässyt muumimaailmaa, lintsille, powerparkiin ja särkänniemeen. Äitinsä kanssa.
Kyllä lapselle voi sanoa, että sinä kävit jo. Sinä kävit jo viidessä,paikassa. Me emme ole käyneet vielä missään. Nyt on meidän vuoro.Tätä tehdään ihan ydinperheessäkin.
Todella sairas perhe jos yksi lapsi jätetään pois perhereissulta sillä perusteella että hän joskus saanut jotain mitä muut eivät. Todella sairasta.
Todella sairasta on se, että yksi ihminen saa kaksin- tai kolmenkertaisesti enemmän kuin muut perheenjäsenet.
Sairasta on se, että yhteiset juhlahetket ja elämykset ovat perheessä sellaisia palkintoja joita pihdataan ja säännöstellään. Normaaleissa perheissä ihan tykätään viettää aikaa yhdessä ja siksi ne lomat ja lintsireissut vietetään pääsääntöisesti perheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteisiä lapsia kirjoitti:
Mielestäni on itsestään selvää, että kaikkia lapsia kohdellaan perheessä tasa-arvoisesti, oli ne sitten omia tai puolison lapsia tai yhteisiä.
Olen 30 vuotta jo ollut uusioperheen äiti ja meillä ei koskaan ole eroteltu lapsia sen mukaan kumman lapsia he ovat. Ja kaikki asumisen ja elämisen kulut on aina maksettu sen mukaan kummalla on ollut aikaa maksaa niitä tililtään. Kummallakin oli oma pankkitili, mutta yhteinen lainanlyhennystili josta maksettiin asuntolainaa.
Tämä on minusta käytännössä ainoa täysipäinen ja emotionaalisesti kypsä tapa toimia perheessä. Perusteltiin muut tavat minkälaisilla älyllisillä tempuilla tahansa, ne lähes poikkeuksetta kuitenkin johtavat tilanteeseen, jossa lapsia kohdellaan eriarvoisesti tavalla, joka heijastuu lapsiin myös psykologisella tasolla. Oma lähtökohtani on myös, että jos ei halua aikuisen roolissa elää lämmintä, kaikki perheenjäsenet syliinsä ottavaa perhe-elämää, ei kannata elää perhe-elämää ollenkaan. Jokaista euroa eri vanhempien tiliviivan alla kyttäävä taloudenpito, jossa lapset erotellaan eri leireihin, on minusta aivan kammottava skenaario täysin riippumatta siitä, ovatko miehet alunperin miehen vai naisen.
Aloittajan roolissa minusta olisi siis tervettä ja kypsää vain hyväksyä miehen lapset omikseen ja pitää heistä huolta ominaan - tai sitten unohtaa koko juttu. Puolivillaiset ratkaisut todennäköisesti tuottavat vain konflikteja, ja maailmasta kyllä löytyy lapsettomia miehiä, jos ei halua hyväksyä miehen lapsia perheenjäsenikseen. Lapsille on tärkeää tulla kohdatuksi rakkaudella, ja minusta heillä on oikeus täysivaltaiseen perheenjäsenyyteen, eikä heitä tule altistaa ulossulkevalle taloudelliselle optimoinnille.
Olen tästä eri mieltä. Meillä on uusioperhe: kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen lapsi edellisestä avioliitosta. Vaikka me miten olemme perheenä tasapuolisia kaikille kolmelle, pitää muistaa, että miehen lapsella on kaksi perhettä ja yhteisillä lapsillamme vain yksi perhe. Koska minäkin osallistun miehen lapsen elatukseen aivan samoin kuin meidän yhteisten lapsiemmekin, todellisuus on, että miehen lapsella on kaikkea paljon enemmän kuin yhteisillä lapsillamme. Tämä lapsi kun saa paljon äidiltään ja äitinsä suvulta. Jos minä osallistuisin vain yhteisten lastemme elatukseen, elintasoero lasten välillä pienenisi ainakin jonkin verran. Mies ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa. Onneksi yhteiset lapsemme ovat vielä niin pieniä, että hekään eivät näe. Ei kuitenkaan mene kovin montaa vuotta, kun lapsetkin alkavat ymmärtää, että vaikka meiltä saavatkin kaikki kolme saman, yksi heistä saa vielä lisää omalta äidiltään. Aion jättää miehen perusteltavaksi, miten tämä on reilua ja oikeudenmukaista.
Minkä saman? Ruuan? Sähkön? Netin? Katon pään päälle? Sängyn?
Eikö sun mies ja hänen eksänsä keskustele isommista hankinnoista, kuten vaikka kännykän hommaamisesta, keskenään?
Kaiken saman. Minä ja mies maksamme kaikille kolmelle lapselle täsmälleen samat asiat. Miehen exä kuitenkin maksaa tälle yhdelle lapselle vielä paljon muutakin. Meillä on siis mahdollisuus tarjota kaikille kolmelle kerran kesässä reissu Särkänniemeen, mutta ei kaikille kolmelle vielä reissua Linnanmäelle ja Muumimaailmaan. Miehen lapsi pääsee kuitenkin äitinsä kanssa Linnanmäelle ja Muumimaailmaankin. Jos minun ei tarvitsisi osallistua myös miehen lapsen kustannuksiin, yhteisillä lapsillammekin olisi joskus mahdollisuus päästä näihinkin paikkoihin. Nyt ei ole. Miehen lapsi reissaa äitinsä kanssa ulkomailla, me pystymme tarjoamaan kaikille kolmelle vähemmän.
Ja ei, he eivät keskustele vaan miehen exä ostaa ja maksaa ainoalle lapselleen ihan mitä haluaa kysymättä miehen mielipidettä.
Siis ihanko tosissaan jotkut ajattelee, että varakas yhden lapsen vanhempi ei saa tarjota lapselleen samaa elintasoa kuin itselleen? Eihän se ole exän tai lapsen vika, että mies ja nyxä on vähä varaisia ja ovat vielä päättäneet hankki kaksi lasta lisää.
Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Onneksi meillä on ydinperhe. On kuitenkin itsestään selvää, että sisareni pystyy matkustamaan enemmän yhden lapsen kanssa kuin me meidän kolmen kanssa ja lapseton veljeni on koko ajan jossain reissussa. Sellaista se on, jokainen päättää itse kuinka monta lasta hankkii ja elättää. Miehesi on päätynyt kolmeen ja sinäkin tiesit tästä bonuslapsesta ennen yhteisten hankkimista.
En ole ylläoleva, mutta kuvio on kinkkinen. Ei, se ei ole kenenkään vika, mutta mikä on oikeudenmukaisinta?
Minun oikeudenmukaisuuden käsitys kyllä katsoo kokonaistilannetta. Jos yksi elää yltäkylläisyydessä äitinsä puolelta, niin se riittää. Isä voi keskittyä muihin lapsiin. Jotta lopputulos on lapsille sama.
Se yltäkylläisyydessä elävä - joka saa jo äidiltään monta matkaa, joka vuosi uusimmat iphonet ja ipadit ja muhkean viikkorahan - ei tarvitse enempää.
(Ja ps. Itselläni ei ole lapsia kuin yhden miehen kanssa, eikä hänellä ole aikaisemman liiton lapsia)
Ja miten perustellaan tälle yhdelle lapselle ettei hän pääse mukaan? "muu perhe lähtee nyt muumimaailmaan, sinä jäät kotiin, pyydä kuule äitiltäsi reissua sinne!" reilua??
Pointtihan tässä on se, että se lapsi on jo päässyt muumimaailmaa, lintsille, powerparkiin ja särkänniemeen. Äitinsä kanssa.
Kyllä lapselle voi sanoa, että sinä kävit jo. Sinä kävit jo viidessä,paikassa. Me emme ole käyneet vielä missään. Nyt on meidän vuoro.Tätä tehdään ihan ydinperheessäkin.
Mutta kyllähän tämä lapsi kuuluu myös siihen toiseen perheeseen. Ja siksi oikeutettu osallistumaan myös tämän perheen yhteisiin juttuihin.
On toki, mutta kukin vuorollaan. Sama kuin ydinperheessä: en minä vie molempia lapsia Lintsille, jos toinen on päässyt sinne jo kummin kanssa. Vien vain sen, joka ei ole vielä päässyt. Ja ihan takuulla molemmat ovat samaa perhettä.
Ja kun vuosi toisen perään viet vain ne biologiset lapsesi Lintsille, kun miehen lapsi on päässyt jo äitinsä kanssa, voit olla varma että hän ei tunne kuuluvansa perheeseen vaan kokee että pyrit kaikin puolin sulkemaan hänet yhteisten aktiviteettien ulkopuolelle. Onnellista perhe-elämää vain teille!
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelisin, että jos yhdessä ostetaan asunto, se ostetaan puoliksi ja puoliksi, olkoonkin sitten "liian iso" tämän lapsettoman kannalta ajateltuna. Se on kuitenkin itselle vain omaisuutta, eli jos lainan saa, niin ei ole niinkään väliä ostaa pari huonetta isompaa asuntoa kuin mitä ostaisi, jos lapsia ei kuvioissa vielä olisi.
Sitten, jos muutetaan vuokralle, ja kuvitellaan, että pariskunta muuttaisi 700€ kaksioon, mutta miehen lasten takia pitääkin ottaa 1200€ neliö, niin olisi kaiken järjen mukaista, että mies maksaa vuokrasta suuremman osan.
Vedessä, yms mies voisi myös tulla vastaan (varsinkin, jos on kerrostalo ja miehen kahdesta lapsesta pitäisi molemmista maksaa myös se 30€/kk - tai mikä summa nyt ikinä olisikaan). Eli mies maksaisi vedestä sitten kolmen ihmisen maksut, lapseton nainen vain itsensä. Sähköt ja muut voisi aivan hyvin maksaa molemmat puoliksi, hyvin vaikea arvioida, miten iso osa sähköistä kuluu lasten takia. Lämmitys samoin (jos omakotitalossa ollaan). Toki isompi talo kuluttaa enemmän, mutta siinä ei ainakaan 3/4 -jakoa miehelle voi ajatella, kun lapset eivät niin paljon sitä kulutusta lisää kuitenkaan, kun ottaa huomioon kuukausimaksut ja muut.
Ruoat riippuu vähän aikuisten taloudellisista tilanteista ja lasten/lapsen iästä. Jos on kaksi murrosikäistä poikaa ja äitipuoli pienipalkkaisssa työssä, on aika kohtuutonta ajatella, että ruoat maksetaan puoliksi. Itse en ruokakuluja rupeaisi laskemaan ja puolittamaan, mutta helppohan ne on jakaa esimerkiksi niin, että jos yhdessä käydään kaupassa, mies maksaa, ja sitten kun yksinään käydään kaupassa, se maksaa, joka käy. Olettaen siis, että mieskin joskus siellä kaupassa käy, eikä kaikki jää naisen vastuulle. Mutta ruoka on joka tapauksessa sellainen asia, että jos siinä alkaa miettiä jotenkin "nuo ei ole minun lapsia, en siis osta muroja ja maitoa, vaikka lasten aamupalatarvikkeet onkin loppu", niin ei varmasti tule uusperhe-elämä kestämään.
Harrastukset, puhelinliittymät, yms kuuluvat sitten lasten vanhemmille, niihin ei tarvitse äiti-/isäpuolen osallistua millään tapaa (rahallisesti), ellei omasta tahdostaan halua.
Kysyin jo aiemmin tässä ketjussa saamatta vastausta. Miksi se asunto pitää välttämättä olla puoliksi? Jos itselle riittää pienempi ja haluaa maksaa pienempää lainaa, niin miksi omistussuhteita ei voisi jakaa halun ja tarpeen mukaan? Kyllä meillä ydinperheenäkin olisi varaa maksaa lainaa kahdesta tyhjästä huoneesta, mutta mitä järkeä siinä on jos mieluummin käytetään ne rahat muuhun? Miksi se ylimääräisistä huoneista maksaminen olisi ap:lle yhtään sen järkevämpää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muodostatte perheen, otat koko paketin, et vain puolisoasi, vaan myös hänen lapsensa. Ei perheessä jaotella, kenen pussista se leipä ja kauraryynipaketti ostetaan. Talous hoidetaan yhteisistä varoista. Sitä paitsi nuo lapsethan ovat viikko-viikko-systeemissä eli heidän oma äitinsä maksaa kulut joka toinen viikko. Tehkää asiat selviksi ennen yhteen muuttoa, ettei sitten riidan tullen tarvitse huutaa, miten minä elätän sinunkin mukulasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteisiä lapsia kirjoitti:
Mielestäni on itsestään selvää, että kaikkia lapsia kohdellaan perheessä tasa-arvoisesti, oli ne sitten omia tai puolison lapsia tai yhteisiä.
Olen 30 vuotta jo ollut uusioperheen äiti ja meillä ei koskaan ole eroteltu lapsia sen mukaan kumman lapsia he ovat. Ja kaikki asumisen ja elämisen kulut on aina maksettu sen mukaan kummalla on ollut aikaa maksaa niitä tililtään. Kummallakin oli oma pankkitili, mutta yhteinen lainanlyhennystili josta maksettiin asuntolainaa.
Tämä on minusta käytännössä ainoa täysipäinen ja emotionaalisesti kypsä tapa toimia perheessä. Perusteltiin muut tavat minkälaisilla älyllisillä tempuilla tahansa, ne lähes poikkeuksetta kuitenkin johtavat tilanteeseen, jossa lapsia kohdellaan eriarvoisesti tavalla, joka heijastuu lapsiin myös psykologisella tasolla. Oma lähtökohtani on myös, että jos ei halua aikuisen roolissa elää lämmintä, kaikki perheenjäsenet syliinsä ottavaa perhe-elämää, ei kannata elää perhe-elämää ollenkaan. Jokaista euroa eri vanhempien tiliviivan alla kyttäävä taloudenpito, jossa lapset erotellaan eri leireihin, on minusta aivan kammottava skenaario täysin riippumatta siitä, ovatko miehet alunperin miehen vai naisen.
Aloittajan roolissa minusta olisi siis tervettä ja kypsää vain hyväksyä miehen lapset omikseen ja pitää heistä huolta ominaan - tai sitten unohtaa koko juttu. Puolivillaiset ratkaisut todennäköisesti tuottavat vain konflikteja, ja maailmasta kyllä löytyy lapsettomia miehiä, jos ei halua hyväksyä miehen lapsia perheenjäsenikseen. Lapsille on tärkeää tulla kohdatuksi rakkaudella, ja minusta heillä on oikeus täysivaltaiseen perheenjäsenyyteen, eikä heitä tule altistaa ulossulkevalle taloudelliselle optimoinnille.
Olen tästä eri mieltä. Meillä on uusioperhe: kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen lapsi edellisestä avioliitosta. Vaikka me miten olemme perheenä tasapuolisia kaikille kolmelle, pitää muistaa, että miehen lapsella on kaksi perhettä ja yhteisillä lapsillamme vain yksi perhe. Koska minäkin osallistun miehen lapsen elatukseen aivan samoin kuin meidän yhteisten lapsiemmekin, todellisuus on, että miehen lapsella on kaikkea paljon enemmän kuin yhteisillä lapsillamme. Tämä lapsi kun saa paljon äidiltään ja äitinsä suvulta. Jos minä osallistuisin vain yhteisten lastemme elatukseen, elintasoero lasten välillä pienenisi ainakin jonkin verran. Mies ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa. Onneksi yhteiset lapsemme ovat vielä niin pieniä, että hekään eivät näe. Ei kuitenkaan mene kovin montaa vuotta, kun lapsetkin alkavat ymmärtää, että vaikka meiltä saavatkin kaikki kolme saman, yksi heistä saa vielä lisää omalta äidiltään. Aion jättää miehen perusteltavaksi, miten tämä on reilua ja oikeudenmukaista.
Minkä saman? Ruuan? Sähkön? Netin? Katon pään päälle? Sängyn?
Eikö sun mies ja hänen eksänsä keskustele isommista hankinnoista, kuten vaikka kännykän hommaamisesta, keskenään?
Kaiken saman. Minä ja mies maksamme kaikille kolmelle lapselle täsmälleen samat asiat. Miehen exä kuitenkin maksaa tälle yhdelle lapselle vielä paljon muutakin. Meillä on siis mahdollisuus tarjota kaikille kolmelle kerran kesässä reissu Särkänniemeen, mutta ei kaikille kolmelle vielä reissua Linnanmäelle ja Muumimaailmaan. Miehen lapsi pääsee kuitenkin äitinsä kanssa Linnanmäelle ja Muumimaailmaankin. Jos minun ei tarvitsisi osallistua myös miehen lapsen kustannuksiin, yhteisillä lapsillammekin olisi joskus mahdollisuus päästä näihinkin paikkoihin. Nyt ei ole. Miehen lapsi reissaa äitinsä kanssa ulkomailla, me pystymme tarjoamaan kaikille kolmelle vähemmän.
Ja ei, he eivät keskustele vaan miehen exä ostaa ja maksaa ainoalle lapselleen ihan mitä haluaa kysymättä miehen mielipidettä.
Siis ihanko tosissaan jotkut ajattelee, että varakas yhden lapsen vanhempi ei saa tarjota lapselleen samaa elintasoa kuin itselleen? Eihän se ole exän tai lapsen vika, että mies ja nyxä on vähä varaisia ja ovat vielä päättäneet hankki kaksi lasta lisää.
Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Onneksi meillä on ydinperhe. On kuitenkin itsestään selvää, että sisareni pystyy matkustamaan enemmän yhden lapsen kanssa kuin me meidän kolmen kanssa ja lapseton veljeni on koko ajan jossain reissussa. Sellaista se on, jokainen päättää itse kuinka monta lasta hankkii ja elättää. Miehesi on päätynyt kolmeen ja sinäkin tiesit tästä bonuslapsesta ennen yhteisten hankkimista.
En ole ylläoleva, mutta kuvio on kinkkinen. Ei, se ei ole kenenkään vika, mutta mikä on oikeudenmukaisinta?
Minun oikeudenmukaisuuden käsitys kyllä katsoo kokonaistilannetta. Jos yksi elää yltäkylläisyydessä äitinsä puolelta, niin se riittää. Isä voi keskittyä muihin lapsiin. Jotta lopputulos on lapsille sama.
Se yltäkylläisyydessä elävä - joka saa jo äidiltään monta matkaa, joka vuosi uusimmat iphonet ja ipadit ja muhkean viikkorahan - ei tarvitse enempää.
(Ja ps. Itselläni ei ole lapsia kuin yhden miehen kanssa, eikä hänellä ole aikaisemman liiton lapsia)
Ja miten perustellaan tälle yhdelle lapselle ettei hän pääse mukaan? "muu perhe lähtee nyt muumimaailmaan, sinä jäät kotiin, pyydä kuule äitiltäsi reissua sinne!" reilua??
Pointtihan tässä on se, että se lapsi on jo päässyt muumimaailmaa, lintsille, powerparkiin ja särkänniemeen. Äitinsä kanssa.
Kyllä lapselle voi sanoa, että sinä kävit jo. Sinä kävit jo viidessä,paikassa. Me emme ole käyneet vielä missään. Nyt on meidän vuoro.Tätä tehdään ihan ydinperheessäkin.
Mutta kyllähän tämä lapsi kuuluu myös siihen toiseen perheeseen. Ja siksi oikeutettu osallistumaan myös tämän perheen yhteisiin juttuihin.
On toki, mutta kukin vuorollaan. Sama kuin ydinperheessä: en minä vie molempia lapsia Lintsille, jos toinen on päässyt sinne jo kummin kanssa. Vien vain sen, joka ei ole vielä päässyt. Ja ihan takuulla molemmat ovat samaa perhettä.
Normaalissa perheessä, jossa kaikki ei pyöri kyräilyn ja katkeruuden ympärillä ne lapset aidosti viihtyvät yhdessä ja haluavat itsekin sen sisaruksensa mukaan. Vaikka se olisi ollut jo kerran kumminsa kanssa.
En ymmärrä näitä kuluja erottelevia perheitä. Meillä asuu puolet kuukaudesta vaimoni tytär. Muita lapsia ei ole. Minä maksan lapsen kuluja kuin hän olisi oma tyttäreni, oli sitten kyse ruokalaskusta, risteilyistä tai Linnanmäen rannekkeesta. En käsitä ihmisiä jotka toimivat toisin. Meillä se maksaa jolla on varaa, joskus se olen minä ja joskus vaimo.
Isommat hankinnat jaetaan tasan meidän perheen ja tytön isän välillä, esim. mopo tai kallis läppäri.
Kenenkään toisen lapsia ei tarvi elättää. Se joka niitä hankkii, elättää ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteisiä lapsia kirjoitti:
Mielestäni on itsestään selvää, että kaikkia lapsia kohdellaan perheessä tasa-arvoisesti, oli ne sitten omia tai puolison lapsia tai yhteisiä.
Olen 30 vuotta jo ollut uusioperheen äiti ja meillä ei koskaan ole eroteltu lapsia sen mukaan kumman lapsia he ovat. Ja kaikki asumisen ja elämisen kulut on aina maksettu sen mukaan kummalla on ollut aikaa maksaa niitä tililtään. Kummallakin oli oma pankkitili, mutta yhteinen lainanlyhennystili josta maksettiin asuntolainaa.
Tämä on minusta käytännössä ainoa täysipäinen ja emotionaalisesti kypsä tapa toimia perheessä. Perusteltiin muut tavat minkälaisilla älyllisillä tempuilla tahansa, ne lähes poikkeuksetta kuitenkin johtavat tilanteeseen, jossa lapsia kohdellaan eriarvoisesti tavalla, joka heijastuu lapsiin myös psykologisella tasolla. Oma lähtökohtani on myös, että jos ei halua aikuisen roolissa elää lämmintä, kaikki perheenjäsenet syliinsä ottavaa perhe-elämää, ei kannata elää perhe-elämää ollenkaan. Jokaista euroa eri vanhempien tiliviivan alla kyttäävä taloudenpito, jossa lapset erotellaan eri leireihin, on minusta aivan kammottava skenaario täysin riippumatta siitä, ovatko miehet alunperin miehen vai naisen.
Aloittajan roolissa minusta olisi siis tervettä ja kypsää vain hyväksyä miehen lapset omikseen ja pitää heistä huolta ominaan - tai sitten unohtaa koko juttu. Puolivillaiset ratkaisut todennäköisesti tuottavat vain konflikteja, ja maailmasta kyllä löytyy lapsettomia miehiä, jos ei halua hyväksyä miehen lapsia perheenjäsenikseen. Lapsille on tärkeää tulla kohdatuksi rakkaudella, ja minusta heillä on oikeus täysivaltaiseen perheenjäsenyyteen, eikä heitä tule altistaa ulossulkevalle taloudelliselle optimoinnille.
Olen tästä eri mieltä. Meillä on uusioperhe: kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen lapsi edellisestä avioliitosta. Vaikka me miten olemme perheenä tasapuolisia kaikille kolmelle, pitää muistaa, että miehen lapsella on kaksi perhettä ja yhteisillä lapsillamme vain yksi perhe. Koska minäkin osallistun miehen lapsen elatukseen aivan samoin kuin meidän yhteisten lapsiemmekin, todellisuus on, että miehen lapsella on kaikkea paljon enemmän kuin yhteisillä lapsillamme. Tämä lapsi kun saa paljon äidiltään ja äitinsä suvulta. Jos minä osallistuisin vain yhteisten lastemme elatukseen, elintasoero lasten välillä pienenisi ainakin jonkin verran. Mies ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa. Onneksi yhteiset lapsemme ovat vielä niin pieniä, että hekään eivät näe. Ei kuitenkaan mene kovin montaa vuotta, kun lapsetkin alkavat ymmärtää, että vaikka meiltä saavatkin kaikki kolme saman, yksi heistä saa vielä lisää omalta äidiltään. Aion jättää miehen perusteltavaksi, miten tämä on reilua ja oikeudenmukaista.
Minkä saman? Ruuan? Sähkön? Netin? Katon pään päälle? Sängyn?
Eikö sun mies ja hänen eksänsä keskustele isommista hankinnoista, kuten vaikka kännykän hommaamisesta, keskenään?
Kaiken saman. Minä ja mies maksamme kaikille kolmelle lapselle täsmälleen samat asiat. Miehen exä kuitenkin maksaa tälle yhdelle lapselle vielä paljon muutakin. Meillä on siis mahdollisuus tarjota kaikille kolmelle kerran kesässä reissu Särkänniemeen, mutta ei kaikille kolmelle vielä reissua Linnanmäelle ja Muumimaailmaan. Miehen lapsi pääsee kuitenkin äitinsä kanssa Linnanmäelle ja Muumimaailmaankin. Jos minun ei tarvitsisi osallistua myös miehen lapsen kustannuksiin, yhteisillä lapsillammekin olisi joskus mahdollisuus päästä näihinkin paikkoihin. Nyt ei ole. Miehen lapsi reissaa äitinsä kanssa ulkomailla, me pystymme tarjoamaan kaikille kolmelle vähemmän.
Ja ei, he eivät keskustele vaan miehen exä ostaa ja maksaa ainoalle lapselleen ihan mitä haluaa kysymättä miehen mielipidettä.
Siis ihanko tosissaan jotkut ajattelee, että varakas yhden lapsen vanhempi ei saa tarjota lapselleen samaa elintasoa kuin itselleen? Eihän se ole exän tai lapsen vika, että mies ja nyxä on vähä varaisia ja ovat vielä päättäneet hankki kaksi lasta lisää.
Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja. Onneksi meillä on ydinperhe. On kuitenkin itsestään selvää, että sisareni pystyy matkustamaan enemmän yhden lapsen kanssa kuin me meidän kolmen kanssa ja lapseton veljeni on koko ajan jossain reissussa. Sellaista se on, jokainen päättää itse kuinka monta lasta hankkii ja elättää. Miehesi on päätynyt kolmeen ja sinäkin tiesit tästä bonuslapsesta ennen yhteisten hankkimista.
En ole ylläoleva, mutta kuvio on kinkkinen. Ei, se ei ole kenenkään vika, mutta mikä on oikeudenmukaisinta?
Minun oikeudenmukaisuuden käsitys kyllä katsoo kokonaistilannetta. Jos yksi elää yltäkylläisyydessä äitinsä puolelta, niin se riittää. Isä voi keskittyä muihin lapsiin. Jotta lopputulos on lapsille sama.
Se yltäkylläisyydessä elävä - joka saa jo äidiltään monta matkaa, joka vuosi uusimmat iphonet ja ipadit ja muhkean viikkorahan - ei tarvitse enempää.
(Ja ps. Itselläni ei ole lapsia kuin yhden miehen kanssa, eikä hänellä ole aikaisemman liiton lapsia)
Ja miten perustellaan tälle yhdelle lapselle ettei hän pääse mukaan? "muu perhe lähtee nyt muumimaailmaan, sinä jäät kotiin, pyydä kuule äitiltäsi reissua sinne!" reilua??
Pointtihan tässä on se, että se lapsi on jo päässyt muumimaailmaa, lintsille, powerparkiin ja särkänniemeen. Äitinsä kanssa.
Kyllä lapselle voi sanoa, että sinä kävit jo. Sinä kävit jo viidessä,paikassa. Me emme ole käyneet vielä missään. Nyt on meidän vuoro.Tätä tehdään ihan ydinperheessäkin.
Mutta kyllähän tämä lapsi kuuluu myös siihen toiseen perheeseen. Ja siksi oikeutettu osallistumaan myös tämän perheen yhteisiin juttuihin.
On toki, mutta kukin vuorollaan. Sama kuin ydinperheessä: en minä vie molempia lapsia Lintsille, jos toinen on päässyt sinne jo kummin kanssa. Vien vain sen, joka ei ole vielä päässyt. Ja ihan takuulla molemmat ovat samaa perhettä.
Normaalissa perheessä, jossa kaikki ei pyöri kyräilyn ja katkeruuden ympärillä ne lapset aidosti viihtyvät yhdessä ja haluavat itsekin sen sisaruksensa mukaan. Vaikka se olisi ollut jo kerran kumminsa kanssa.
Kyllä meidän lapset laskevat vähän kaikkea, mitä kukakin on saanut. Ovat tosi tarkkoja siitä, että kaikki saavat tasapuolisesti. Siis lapset ovat tarkempia kuin aikuiset. Oli kyse karkin jaosta tai huvipuistosta. Ihan normaaleita olemme.
Ystäväni on hyvin siisti ja käy vähintään kerran vuodessa kirppiksellä myymässä. Ostaa vain tarpeeseen, heillä on koti todella siisti.
4 lasta, mies lähti. Tai heitti vaimon ulos ja toi toisen naisen. Tekee 3 vuorotyötä, myös matkustaa työn puolesta, lapset asuu ystävälläni kunnan asunnossa ja saa asunistukea.
Nyt vanhin on muuttanut pois kotoa, tapasi miehen, jolla on 2 lasta ja 120 neliön asunto.
Ystäväni haluaa jäädä asuntoon, mies haluaa muuttaa yhteen ja ehdottaa ystäväni maksaisi puolet vuokraa, mitä maksaa nyt.
Asunto on paljon isompi, mutta tavaraa on niin paljon. Pitäisi tehdä iso karsiminen ekana ennen kuin he kaikki mahtuisivat sinne.
Ensiksi kannattaa sopia miten kulut menevät, mielummin vaikka mustaa valkoisella.
Ystäväni mies on valmis irtaimen karsimiseen, mutta ei ole aloittanut projektia. He eivät sinne mahdu ilman karsimista.
Ystäväni on tyytyväinen, kun aika kuluu. On helpompaa asua omassa kodissa ja viettää vapaa-aikaa vuoronperään.
Viikonloppuna olivat keränneet monta säkkiä myytävää ja kesälauantait menevät sitten kirppiksellä.
Edellinen jatkaa vielä.
Meillä menee niin, että asumme miehen omistamassa omakotitalossa, ja noin puolet ajasta täällä on miehen kolme lasta. Minulla ei ole lapsia, eikä yhteisiäkään ole. Mies on hyväpalkkaisessa työssä, minulla on erittäin pienet tulot (opiskelen ja teen keikkatöitä). Mies maksaa asumiskulut (vedet, sähköt, lämmityksen, jne) kokonaan. Ruoat menee aika lailla puoliksi. Mies maksaa pääasiassa lasten kulut, mutta toki jos mies ei ole kotona, annan lapsille rahaa, jos ovat vaikka lähdössä kavereiden kanssa leffaan, tai käyn välillä ostamassa jonkun lapsen kanssa jotain vaatteita/harrastustarvikkeita hänelle, tai maksan jonkun satunnaisen ratsastustunnin, jos minulla sattuu olemaan käteistä, ettei miehen tarvitse mennä sen takia pankkiautomaatille. Samoin kun voin antaa hyvästä koenumerosta rahaa ja osallistun joulu- ja synttärilahjoihin siinä missä lasten vanhemmatkin.
Rahallista apua enemmän osallistun kuitenkin muuten - kuskaan lapsia kouluun/hoitoon ja sieltä pois, vien harrastuksiin, osallistun harrastuksiin, pelaan, leikin ja ulkoilen heidän kanssaan, käyn katsomassa heidän kevät- yms. näytöksiään, autan läksyissä, vahdin öidenkin yli, jos molemmat vanhemmat yhtä aikaa reissussa, jne.
Meillä toimii näin. Mies ei halua minulta rahaa elämisestä (säännöllisesti aina kysyn ja tarkistan, onko tilanne muuttunut), koska ei koe minun "elävän siivellä", eikä hänen taloudellinen tilanne sitä vaadi. Enkä itse koe lokkeilevani, sen verran kuitenkin aikaa ja rahaa lapsiin ja tähän uusperhekuvioon laitan. Molemmat olemme tyytyväisiä tähän tyyliin, eikä rahasta ole koskaan ollut riitoja.
Eli siis aloittaja - ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Suosittelen keskustelemaan miehen kanssa ENNEN yhteenmuuttoa. Raha-asioista voi saada aikaan suuria riitoja, tai sitten ne naksahtavat helposti kohdilleen.