Kannattaako lasten ja asunnon ja talouden takia pysyä yhdessä?
Ollaan yli 20v oltu yhdessä. Ollaan oltu nuorena tosi rakastuneita, eka rakkauteni. Ollaan menossa pariterapiaan. Harmittaa vaan kun tähän tultu, seksi huonoa tai sitä ei ole, ei intohimoa. En tiedä onko normaalia. Ollaan 40v ikäisiä.
Kommentit (48)
Lapset aistivat vanhempien huonon olon ja voivat alkaa itsekkin oireilemaan. Eli ei pelkästään lapsien takia kannata yhteen jäädä.
Ei kannata, koska siinä vaan katkeroituu itse. Ihmiset muuttuvat 20 vuodessa todella paljon ja voi olla ettei se kumppani vaan enää sovi sulle.
Mieluummin onnellinen vuokraluukussa kuin onneton ok-talossa.
meillä minä sairastan vaikeaa masennusta, osittain voi patisuhdekin olla syynä. Mies välillä syyllistävä hieman narsistinen, uhkailee lasten laitokseen laittamisella koska minä en lapsia kuitenkaan saa. Nyt rauhallinen vaihe meillä. En tiedä mitä tehdä. Tunteet menee vuoristorataa tälllä hetkeölä, ehkä ei paras aika tejdä päätöstä? vai?
ap
Taatusti pysyn katkeraan loppuun saakka. Oli se sitten mitä tahansa.
Mä oon oikeasti ihan hukassa tunteissani. Toisaalta rakastan sitä vakautta mikä meillä on mutta toisaalta haluaisin vielä kokea rakkauden.
ap
Ainakin niiden takia kannattaa yrittää kaikkensa. Masennuksen tulisi olla hallinnassa ennen kuin tekee isoja päätöksiä ja pariterapia kannattaa käydä. Me olimme melkein vastaavassa tilanteessa kuin te (ilman tuota uhkailua, joka kieltämättä kuulostaa tosi pahalta) ja olen mielettömän tyytyväinen että jaksoimme yrittää. Meillä on kaikki niin hyvin nyt. Parasta tulevaisuutta sinulle, mikä se sitten osoittautuukin olevan.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon oikeasti ihan hukassa tunteissani. Toisaalta rakastan sitä vakautta mikä meillä on mutta toisaalta haluaisin vielä kokea rakkauden.
ap
Syyllistävä narsistinen vakaus? Ap voisi ensin hankkia itselleen keskusteluapua esim neuvolapfykologi tai terveyskeskuksen kautta. Saat voimia joko pysyä liitossa tai erota.
Ei kannata. Lapset ovat huonoin syy jäädä huonoon suhteeseen - siinä lapsest kärsivät eniten.
Jos ei ole mitään isoa ongelmaa parisuhteessa, vaan vain esim toisen omaa masennusta tai että mikään ei tunnu erikoiselta, kaipaisi vaihtelua tai uutta rakastumisen tunnetta, niin minusta nuo ei ole syitä eroon. Jos taas suhteessa on vakavia ongelmia, joita ei yhdessä saada ratkaistua ja erillään olo olisi parempi kuin yhdessä olo, niin sitten ero on vaihoehto. Mutta mikä kellekin on vakava ongelma...
No me erottiin, mutta asutaan edelleen saman katon alla. Rahan, mutta lähinnä lasten takia. Ero oli muutenkin vain paperiasia, kun on ollut aika jäätävän asiallista viimeiset viisi vuotta. Viikot menee ok, kun ei paljon nähdä, mutta vkonloput hieman tukalia. Aika ”moderni” ratkaisu, mutta tällä hetkellä siedettävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole mitään isoa ongelmaa parisuhteessa, vaan vain esim toisen omaa masennusta tai että mikään ei tunnu erikoiselta, kaipaisi vaihtelua tai uutta rakastumisen tunnetta, niin minusta nuo ei ole syitä eroon. Jos taas suhteessa on vakavia ongelmia, joita ei yhdessä saada ratkaistua ja erillään olo olisi parempi kuin yhdessä olo, niin sitten ero on vaihoehto. Mutta mikä kellekin on vakava ongelma...
siis meillä ei ole seksiä, en tunne intohinoa miestäni kohtaan. Ei huolehdi itsestään. Olen ollut hänelle kuin äiti välillä ja muistutellut suihkusta ym. Kaipaan intohimoa sänkyyn ja muutenkin, vuosia ollut ilman. Ja jos seksiä on niin se on 5min. En itsekään ole täydellisen trimmissä kunnossa mutta sentään yritän miellyttää ja hankkiutua kuntoon. Miehen äiti kasvattanut miehen niin ettei saa alistua liitossa, sen takia yrittää aina konttolloida kaikkea, en voi tehdä päätäksiä kysymättä häneltä ensin tai suuttuu. Suhtern alkuaikoina oli paljonkin riitoja mrillä, tosi pahoja ja narsistisuutta miehen puolelta, itse läheisriippuvaisuuteen taipuvainen taas. Olen pettänyt nuoruudessa mieståni ja antoi anteeksi. Ei halua puhua näistä terapiassa vaan ihkaili että jos puhutaan niin heti ottaa eron. Miehen hankala katsoa silmiin, on aîna ollut samanlainen, Harvoin katsoo puhuessa silmiin. Tässä nyt vain tietty minun puoleni asiasta.
ap
Hoida ensin terveys parempaan kuntoon. Masentuneena missään ei ole mitään mieltä.
Ei sinun ikäinen nainen niin vain löydä kuumaa miestä.
Kuulostaa siltä, että asiat on perushyvin mutta hakemalla haet syytä erota. Tällaisia tapauksia on ennenkin nähty, ei se elämä persaukisena yksinhuoltajana olekaan sitten niin ihanaa kuin voisi kuvitella. Perheellisenä keski-ikäisenä tuskin tulet mitään elämää suurempia rakkauksia enää kokemaan. Kerroin tässä nyt vaan sen eron miinuspuolen, biletyskauden päätyttyä.

niin voinhan mä tähän jäädä ja katsoa miten se vaikuttaa lapsiin isän kontrollointi ja voin itseni ja oman suruni hukuttaa shoppailuun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että asiat on perushyvin mutta hakemalla haet syytä erota. Tällaisia tapauksia on ennenkin nähty, ei se elämä persaukisena yksinhuoltajana olekaan sitten niin ihanaa kuin voisi kuvitella. Perheellisenä keski-ikäisenä tuskin tulet mitään elämää suurempia rakkauksia enää kokemaan. Kerroin tässä nyt vaan sen eron miinuspuolen, biletyskauden päätyttyä.
Eipä tuo nykyinenkään nyt niin elämää suurelta rakkaudelta kuulosta.
up