”En halua ainakaan mitään lääkkeitä synnytyksessä”

Ilmeisesti jotkut sitten kokevat sen painostamisena ja tyrkyttämisenä, mutta minusta on hyvä, jos kätilö sanoo selväsanaisesti, että nyt on viimeinen hetki ottaa epiduraali. Ja sekin on minusta hyvä, jos kätilö kertoo rehellisesti, että kipu tulee pahenemaan tästä, eikä epiduraalia voi sitten enää ottaa. Tämä on varmaan jonkun mielestä pelottelua, mutta näin se vaan on. Valtaosalla ne viimeiset sentit ovat helvetillisimmät, eikä sitä epiduraalia silloin enää voi ottaa.

Minulle on aivan sama, ottaako joku tuntematon av-mamma epiduraalia vai ei, mutta arvostan, jos kätilö on rehellinen. Itse en ainakaan arvosta sellaista meininkiä, että synnyttäjää yritetään väkisin tsempata synnyttämään ilman kivunlievitystä, suunnilleen toivoen, että se ei hoksaa pyytää epiduraalia ennen kuin on 8 cm auki. Ja sitten voi vaan lällätellä, että ei sitä nyt enää voi ottaa, hienosti pärjäsit tällä kertaa ilmankin. Päätös kivunlievityksestä kuuluu minusta synnyttäjälle itselleen, ja minusta on moraalitonta pimittää asioita niin, että synnyttäjä ei tosiasiallisesti voi tuota päätöstä tehdä (koska enää ei ehdi). Moraalitonta, vaikka holhoavasti ajateltaisiinkin vain synnyttäjän parasta. Joskus ollaan jo sairaalaan tullessa niin auki, että epiduraali ei tule kysymykseen, mutta muutoin kätilön työhön kuuluu minusta ajoituksesta huolehtiminen. Kätilön kuuluu minusta ilmoittaa noista rajoista. Jos joku on tullut sairaalaan uhoten, ettei ota mitään, niin hyvä kätilö varmistaa vielä, että mieli ei ole muuttunut. Synnytyskipua kun ei voi etukäteen tietää, niin mielen muuttuminen on tavallista ja inhimillistä. Ja tapahtuu tuota toisinkin päin, että epiduraalia halunnut kokeekin pärjäävänsä ilman.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut sitten kokevat sen painostamisena ja tyrkyttämisenä, mutta minusta on hyvä, jos kätilö sanoo selväsanaisesti, että nyt on viimeinen hetki ottaa epiduraali. Ja sekin on minusta hyvä, jos kätilö kertoo rehellisesti, että kipu tulee pahenemaan tästä, eikä epiduraalia voi sitten enää ottaa. Tämä on varmaan jonkun mielestä pelottelua, mutta näin se vaan on. Valtaosalla ne viimeiset sentit ovat helvetillisimmät, eikä sitä epiduraalia silloin enää voi ottaa.

Minulle on aivan sama, ottaako joku tuntematon av-mamma epiduraalia vai ei, mutta arvostan, jos kätilö on rehellinen. Itse en ainakaan arvosta sellaista meininkiä, että synnyttäjää yritetään väkisin tsempata synnyttämään ilman kivunlievitystä, suunnilleen toivoen, että se ei hoksaa pyytää epiduraalia ennen kuin on 8 cm auki. Ja sitten voi vaan lällätellä, että ei sitä nyt enää voi ottaa, hienosti pärjäsit tällä kertaa ilmankin. Päätös kivunlievityksestä kuuluu minusta synnyttäjälle itselleen, ja minusta on moraalitonta pimittää asioita niin, että synnyttäjä ei tosiasiallisesti voi tuota päätöstä tehdä (koska enää ei ehdi). Moraalitonta, vaikka holhoavasti ajateltaisiinkin vain synnyttäjän parasta. Joskus ollaan jo sairaalaan tullessa niin auki, että epiduraali ei tule kysymykseen, mutta muutoin kätilön työhön kuuluu minusta ajoituksesta huolehtiminen. Kätilön kuuluu minusta ilmoittaa noista rajoista. Jos joku on tullut sairaalaan uhoten, ettei ota mitään, niin hyvä kätilö varmistaa vielä, että mieli ei ole muuttunut. Synnytyskipua kun ei voi etukäteen tietää, niin mielen muuttuminen on tavallista ja inhimillistä. Ja tapahtuu tuota toisinkin päin, että epiduraalia halunnut kokeekin pärjäävänsä ilman.

Minä olen samaa mieltä, erityisesti kannatan naisen kohtelua älyllisenä olentona ja kammoan naisen kohtelua jonain poikivana karjana. Meinasin oksentaa vastenmielisyydestä, kun yksi tuttava kehui ylpeänä, että "en olisi ikinä itse selvinnyt luomusynnytyksestä, jos ihana mieheni ja kätilö eivät olisi pysyneet lujina..." Eli siellä on manipuloitu ja johdateltu pakokauhussa ja järjettömissä tuskissa olevaa naista, joka on ilmeisesti pyytänyt kivunlievitystä, ja mies on siellä tietäväisempänä tyrmännyt. Ja toinen tuttava kertoi, että ei saanut mitään kivunlievitystä, kun kätilö näki, että hän pysyi ihan tolkuissaan ilmankin.

Tietysti kaikkia ei voi miellyttää. Osan mielestä on kätilöltä toisen hädän ja heikon hetken hyväksikäyttämistä, jos tarjoaa luomusynnytyksestä haaveilevalle kivunlievitystä tämän ollessa järkyttävien tuskien vallassa. Tavallaan vastuu "lujana pysymisestä" haluttaisiin ulkoistaa kätilölle, ja kätilöä pidetään ilkeänä tuputtajana, jos hän sanoo, että kohta sattuu kovempaa ja sitten ei epiduraalia enää saa.

Minusta naisen itsemääräämisoikeus kaikissa synnytyksen vaiheissa on kuitenkin tärkein arvo. Ei aikuisia ihmisiä tarvitse manipuloida ja "huijata" synnyttämään luomuna. En vastusta luomusynnytystä, mutta tuollaiset psykologiset pelit ällöttää.

Mun lapset ei olisi syntyneet ilman lääkitystä :)

Mä tiedän pari äitiä, joiden ekat lapset syntyivät jossain spesiaalisairaalassa ilman kivunlievitystä. Hyvin meni kaikki mutta heudän seuraavat syntyivät kaikessa hiljaisuudessa normisairaalassa kaikkien kipulääkkeiden kanssa. Tästä päättelen että kovalla uholla esikoisen kanssa kestetty kipu pistää miettimään uudestaan sitä kivunlievitystä ja omia tuntemuksia.

Itse taas menin ekaan synnytykseen toivelistan kanssa, päädyin selälleni sängylle itkuhuutamaan lievitystä. Toisen kanssa vaadin heti alusta kaikki mahdolliset.

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän pari äitiä, joiden ekat lapset syntyivät jossain spesiaalisairaalassa ilman kivunlievitystä. Hyvin meni kaikki mutta heudän seuraavat syntyivät kaikessa hiljaisuudessa normisairaalassa kaikkien kipulääkkeiden kanssa. Tästä päättelen että kovalla uholla esikoisen kanssa kestetty kipu pistää miettimään uudestaan sitä kivunlievitystä ja omia tuntemuksia.

Itse taas menin ekaan synnytykseen toivelistan kanssa, päädyin selälleni sängylle itkuhuutamaan lievitystä. Toisen kanssa vaadin heti alusta kaikki mahdolliset.

Mulla taas kävi niin, että synnytin luomuna "yllärinä" (en ehtinyt saada mitään, olisin halunnut kaiken mahdollisen, kerroinkin tuolla aikaisemmin tästä). Ja vaikka kivut olivat ihan helvetistä (pyörryin ja oksensin kivusta), voisin toisenkin kerran yrittää synnyttää suoraan luomuna sillä asenteella, että kun se on onnistunut kerran, saattaisi se onnistua toisenkin kerran, ja koska olen nopea synnyttäjä, kipu ei kestä tuhottoman kauaa. Tiedä sitten, kestänkö kuitenkaan, ja ehdinkö tälläkään kertaa muutenkaan saada mitään. Onko täällä muuten muita nopeita synnyttäjiä, ootteko saanu/ottanu epiduraalin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän pari äitiä, joiden ekat lapset syntyivät jossain spesiaalisairaalassa ilman kivunlievitystä. Hyvin meni kaikki mutta heudän seuraavat syntyivät kaikessa hiljaisuudessa normisairaalassa kaikkien kipulääkkeiden kanssa. Tästä päättelen että kovalla uholla esikoisen kanssa kestetty kipu pistää miettimään uudestaan sitä kivunlievitystä ja omia tuntemuksia.

Itse taas menin ekaan synnytykseen toivelistan kanssa, päädyin selälleni sängylle itkuhuutamaan lievitystä. Toisen kanssa vaadin heti alusta kaikki mahdolliset.

Mulla taas kävi niin, että synnytin luomuna "yllärinä" (en ehtinyt saada mitään, olisin halunnut kaiken mahdollisen, kerroinkin tuolla aikaisemmin tästä). Ja vaikka kivut olivat ihan helvetistä (pyörryin ja oksensin kivusta), voisin toisenkin kerran yrittää synnyttää suoraan luomuna sillä asenteella, että kun se on onnistunut kerran, saattaisi se onnistua toisenkin kerran, ja koska olen nopea synnyttäjä, kipu ei kestä tuhottoman kauaa. Tiedä sitten, kestänkö kuitenkaan, ja ehdinkö tälläkään kertaa muutenkaan saada mitään. Onko täällä muuten muita nopeita synnyttäjiä, ootteko saanu/ottanu epiduraalin?

Ekassa olisin ehtinyt saada, mutta tunsin vielä pärjääväni ilmankin vs. haitat. Kun epiduraalia tarjottiin, sanoin että katsotaan myöhemmin, ja 30 min siitä piti hätyyttää kätilöä avuksi ponnistukseen.

Toisessa en sitten ehtinyt edes sairaalaan. Olin lähdössä kun ponnistuvaihe alkoi. Ei ne varoittelut toisen lapsen nopeudesta olleet turhia.