Miksi kehitysvammaisia kohdellaan kuin lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvamma viittaa nimenomaan älylliseen vammaisuuteen (ellei Wikipedia narraa), joten kyllä yleensä he ovat lapsenmielisempiä. Minulla on kehitysvammainen sisarus, joka ei ymmärtäisi jos puhuisin ihan samalla tavalla kuin muille. Ei kyllä välttämättä ymmärrä siltikään, vaikka yrittäisin sanoa selkeästi.

Ikävämpää kuin se että kehitysvammaisille puhutaan kuin lapsille, on se että jos jollain on pelkkä fyysinen vamma, sen saatetaan olettaa liittyvän myös älykkyyteen. Eli oletetaan ettei ihminen ymmärrä asioita ja puhutaan siksi korostetun selkeästi. Yleensä sillä tarkoitetaan vain hyvää, mutta täysjärkistä ihmistä se varmasti ärsyttää, kun ymmärtäisi mainiosti tavallista puhettakin.

Ei muuten pidä paikkaansa!  Lapsellani oli kehitysvamma, synnynnäinen epämuodostuma selkärangassa.  Ei kävellyt koskaan.  Mutta älyllisesti ihan ok.  Kävi tavallista peruskoulua.  Oppi muuten ennen kouluikää lukemaan.

Hän kuitenkin kuoli sairaalassa leikkauksen komplikaatioon jo vuosia sitten. 

Tunnen pari vastaavalla tavalla sikiöaikana vammautunutta, siis kehitysvammaista, jotka olivat onnekkaampia, kasvoivat aikuisiksi hankkivat yo-tutkinnon, ammatin ja käyvät työssä.

Ihan vaan yleisivistystä:  Kehitysvamma ei aina tarkoita cp-vammaa, tai mongoloidismia.

Tulin kurkkaamaan eilistä viestiäni.  Löytyypä palstalta paljon 'empatiaa' ihmiselle, joka on joutunut laskemaan hautaan oman lapsensa :(  Noita alapeukkujen määrää kummastelin.

Wikipediastahan nämä asiat aina kannattaa tarkistaa.  Tiedoksi vain, että Wikipediaan pystyn vaikka minä kirjoittamaan ihan mitä tahansa.

Viis virallisesta määritelmästä, mutta itse ajattelen niin, että jos sikiö äitinsä kohdussa kehittyy väärin ja saa vamman, se on kehitysvamma.  Kehitysvammaisena häntä kuitenkin kohdeltiin.  Ja vielä, oli todella fiksu ja elämänhaluinen lapsi liikuntajoitteistaan huolimatta.    Mutta sen verran itsekin kirjoitin väärin, että cp-vamma ei todellakaan tarkoita aina älyllistä heikkoutta.

Iloista lauantaita teille, joilla terveet lapset.  Ja tietenkin myös kehitysvammaisten vanhemmille.

"Kehitysvammaisena häntä kuitenkin kohdeltiin.  Ja vielä, oli todella fiksu ja elämänhaluinen lapsi liikuntajoitteistaan huolimatta." Kuulostaa kyllä erikoiselta. Siis häntä kutsuttiin kehitysvammaiseksi, mutta kohdeltiin liikuntarajoitteisena? Vai yritätkö nyt sanoa, että muut kohtelivat häntä älyllisesti heikkolahjaisena, vaikka hän oli vain liikuntarajoitteinen? Kyllä niiden virallisten määritelmien käytössä joku pointti on.

Kyllä ihmisillä menee liikunta- ja kehitysvamma helposti sekaisin. Pyörätuoli on ollut osa mua koko elämän. Kouluissa, niin perus- kuin ammattikoulussa, vastaanotto on ollut hyvä mua kohtaan. Ihan tavallisia kouluja kävin, koska ei ole oppimisessa tai älyllisellä puolella ongelmaa. Harvoin liikuntavammaisella sitä häikkää on.

Käytiin jopa vanhempien kanssa tutustumassakin siihen viranomaisten ehdottamaan erityiskouluun, joka oli heidän mielestä ainoa paras ratkaisu, mutta kun oltiin paikan päällä, oli vanhempien kanta että en todellakaan mene erityiskouluun, jossa valtaosa oppilaista oli kehitysvammaisia. Tietysti asia olisi ollut eri, jos olisi älyllinen vamma liikuntavamman lisänä. Tämä oli siis vielä 2000-luvun alkua, jolloin aloitin koulun.

Jos olisin tuota erityiskoulua käynyt, niin olisin oikeasti jäänyt jälkeen. Tavallisessa peruskoulussa taas sain 8, 9 ja jopa 10 arvosanoiksi. Muutama oppilas saattoi katkerana osoittaa avustajaani sormella, kun mukamas auttoi saamaan näin hyvät arvosanat. Eihän avustaja ollut edes koetilanteissa saati tunneilla paikan päällä, vaan toimi lähinnä repunkantajana. Onneksi kuitenkin siellä koulussa oli monia, monia, jotka edes sieti minua ja oli monella uteliaisuuttakin pyörätuolia kohtaan.

Kyllä se tavallisen peruskoulun käyminen on auttanut pärjäämään elämässä. Vammaisena henkilönä työn saaminen on muutenkin aika vaikeaa, ja painoarvoa työtä haettaessa on myös peruskoulupohjallakin, josta on apua ajatellen jatko-opiskelua, jos haluaa lukioon ja harkitsee akateemista uraa tai tavalliseen ammattikouluun, ehkä AMK:hon. Kun on vammaisena henkilönä hankkinut peruskouluopetuksen tavallisesta koulusta ja ammatillisen koulutuksen tavallisesta oppilaitoksesta tai korkeakoulututkinnon, niin näillä seteillä löytyy edes yksi työnantaja, joka voisi vammaisen palkata. On toki päivänselvää, että työttömyys uhkaa tänä päivänä vammattomiakin. Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Suvaitsevaisuuskin varmasti kasvaisi edes pienellä osalla, jos liikuntavammainen käy tavallista koulua ja sitten tajuaisivat, että eihän tuo tyhmä ole, vaikka jalat ei toimi.

"Eikö tässä ole pieni ristriita, kun kehitysvammaiset ovat myös älykkäitä, kun taas "tyhmät" lapsellisia."

Mitä sä oikein höpiset? Puhut kehitysvammaisista älykkäinä tai sitten sekoitat johonkin fyysiseen vammaan. Kannattaa googlata Kehitysvammaisten Tukiliitto tai Kehitysvammaliitto, niin näet etteivät ne valehtele: kehitysvamma on älyllinen vamma, joka ilmenee ennen 18 vuoden ikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvamma viittaa nimenomaan älylliseen vammaisuuteen (ellei Wikipedia narraa), joten kyllä yleensä he ovat lapsenmielisempiä. Minulla on kehitysvammainen sisarus, joka ei ymmärtäisi jos puhuisin ihan samalla tavalla kuin muille. Ei kyllä välttämättä ymmärrä siltikään, vaikka yrittäisin sanoa selkeästi.

Ikävämpää kuin se että kehitysvammaisille puhutaan kuin lapsille, on se että jos jollain on pelkkä fyysinen vamma, sen saatetaan olettaa liittyvän myös älykkyyteen. Eli oletetaan ettei ihminen ymmärrä asioita ja puhutaan siksi korostetun selkeästi. Yleensä sillä tarkoitetaan vain hyvää, mutta täysjärkistä ihmistä se varmasti ärsyttää, kun ymmärtäisi mainiosti tavallista puhettakin.

Ei muuten pidä paikkaansa!  Lapsellani oli kehitysvamma, synnynnäinen epämuodostuma selkärangassa.  Ei kävellyt koskaan.  Mutta älyllisesti ihan ok.  Kävi tavallista peruskoulua.  Oppi muuten ennen kouluikää lukemaan.

Hän kuitenkin kuoli sairaalassa leikkauksen komplikaatioon jo vuosia sitten. 

Tunnen pari vastaavalla tavalla sikiöaikana vammautunutta, siis kehitysvammaista, jotka olivat onnekkaampia, kasvoivat aikuisiksi hankkivat yo-tutkinnon, ammatin ja käyvät työssä.

Ihan vaan yleisivistystä:  Kehitysvamma ei aina tarkoita cp-vammaa, tai mongoloidismia.

Vanhempana kuvittelisi edes tietävän perusasiat. Cp ei ole koskaan kehitysvamma, eikä mikään epämuodostumakaan. On hyvin mahdollista, että lapsellasi kognitiivinen suoriutuminen oli normaalia, joten silloin hän ei ollut kehitysvammainen. Kehitysvamma on aina älyllinen vamma ja äo:n ollessa alle 70:en puhutaan kehitysvammasta, joka vaikeuttaa ymmärrys- ja käsityskykyä.

Ei ole mikään ihme, miksi inho kehitysvammaisia tai vähintään häidän välttely lisääntyy jopa tiettyjen vammaisryhmien keskuudessa. Se toimii niin kuin suojamuurina: halutaan antaa itsestään vakavasti otettavan kuva ja vakuuttaa kaikille, ettei hän ole vähemmän älykäs ja voipi jopa ajatella olevansa kehitysvammaisia parempi. Tähän ilmiöön olen törmännyt erityisesti fyysisesti vammaisten kohdalla: katsotaan kehitysvammaisia alaspäin. Toisaalta sen ymmärtää, koska monella menee termit sekaisin ja fyysisesti rajoitteiselle puhutaan kuin pikku lapselle.

Olen myös lukenut nepsy-ongelmia potevillekin puhuttavan kuin pikku lapsille. Itse olen Asperger-piirteinen, mikä ei heti ensi silmäyksellä näy eikä välttämättä kiinnitä myöhemminkään huomiota muissa. Ei ole kukaan ainakaan mitään maininnut minulle tai sitten asialle ollaan sokeita. Toki sukupuoleni (olen nainen) voi tähän asiaan vaikuttaa, koska löytämieni tietojen mukaan ne voi naisilla lieventyä tai olla jopa näkymättömiä.

Itsellänikin oli myös nuorempana tapana välttää ehdotettua erityisammattikoulua, ettei nyt vaan leimata kehitysvammaiseksi. En ollut halukas muutenkaan suostumaan ko. ehdotukseen ajatellessani, että miten siihen todistukseen suhtauduttaisiin työmarkkinoilla. Kyllä siinä aikamoisen identiteettikriisin olisin kokenut, jos olisin käynyt erityisammattikoulua ja työskentelisin työkeskuksessa. Maalitauluna oleminen on voinut vain myös vahvistaa ja vahvistaa sitä "normaaliuden" tavoittelua ottamalla "normaali" kumppani ja käymällä tavallisella työpaikalla, jossa en ole kenenkään vahvassa ohjauksessa vieden toisen työaikaa. On sanottu minun sisäistävän nopeasti uudet työtehtävät.

Kehitysvammainen Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia.