Kaveri auttaa lapsuudenperheen jäseniä kyllä, mutta ei vahingossakaan ketään muuta.

Autan kaikkia tasapuolisesti ja pyyteettömästi, koska opin tämän lapsuudessani. On ihmisiä, jotka eivät halua että heitä autetaan vaikka selkeästi ovat avun tarpeessa. En anna kenenkään hyötyä avuliaisuudestani, olen oppinut tunnistamaan elämän marttyyrit, jotka eivät itse tee mitään elämänsä eteen.

Mikä on 'lapsuuden perhe'? Sisarukset ja vanhemmat? Vai onko olemassa joku aikuisuuden perhe myös? Kaverit ei ole perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen vissiin pitäisi autella kaikessa sinua..?

Ei. Vaan edes joskus jotain. Vaikka vähävaraisia. Ap

Itse olen mielestäni tosi auttavainen mutta ei tulisi mieleenkään auttaa jotain epämääräisiä tuttavia tai puolituttuja vähävaraisia. Vieraita en auttaisi ollenkaan. Sana leviää ja pian pitäisi olla auttamassa kaikkia.

Mielummin autan veljen perhettä ja isovanhempia sillä mielestäni oma suku ja rakkaat tulee aina ensin.

Veri on että sakeampaa. Kavereita tulee ja menee, Oma perhe pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Peilaan vastauksianne tilanteeseen ja huomaan, että asia häiritsee, koska en ole huomannut siinä perheessä mitään lämpöä ja läheisyyttä enkä välittämistä. Ei siellä vietetä juhlapyhiä yhdessä kokoontuen eivätkä sisarukset kokoonnu äitienpäivänä lapsuudenkotiin. Asioiden näin ollessa on vaikea nähdä tuota auttamista aitona.

Ap

Mä en ikinä lähtisi arvioimaan ystävieni lapsuudenperheiden "lämpöä ja läheisyyttä" tai auttamisen aitoutta.

Sori vaan, ap, kuulostat todella ikävältä ystävältä.

Vierailija kirjoitti:

Ollut vissiin sisäänpäin lämpiävä perhe, jossa muut koetaan jotenkin uhkana. Ex-mieheni perhe oli juuri tällainen ja minä olin heille kaamea uhka, josta oli päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. No otin ja lähdin, mutta ei sekään ollut hyvä heidän mielestään.

Tämän kirjoittaneena kysyn, miksi tätä alapeukutetaan noin paljon. En ehkä osannut kirjoittaa vastausta ymmärrettävästi, mutta pointti oli siis siinä, että kun miehen kanssa olimme jo pari ja asuimme yhdessä, niin mitkään sopimuksemme eivät pitäneet, jos lapsuudenperheessä tuli vaikka mitenkin pieni avuntarve, eli mies lähti ja minä jäin yksin selviämään milloin minkäkin asian kanssa. Perhe osasi hyppyyttää, kun tiesivät, että mieshän hyppää.

Meillä lapsuudenperheessä ei lasketa auttamisia millään mittarilla, joku saa enemmän apua kuin toinen. Kaveripiirissä sen sijaan tuntuu olevan vallalla kirjauskäytäntö eli "koska autoin sinua muutossa vuonna 2008, niin sinun tulee auttaa minua nyt" tai "koska olin kuskina juhannuksena 2003, niin sinä saat olla kuskina vappuna 2018". Noin 30v ikäisillä ei tunnu olevan mitään pyyteetöntä avun tarjoamista, kaikki tehdään sillä mielellä, että siten varataan itselle oikeus vaatia apua myöhemmin.

Aikoinaan hoidin paljon siskonlapsia, koska omia lapsi ei vielä silloin ollut. Kuitenkaan ei käynyt edes mielessä vaatia siskoa hoitamaan lapsiani noin 3 vuoden ajan joka toinen viikonloppu. Jostain syystä kavereilla on avutarjoamisessa ajatuksena se, että tänä viikonloppuna tarjoavat jotain minulle turhaa "mennään Ikeaan, olen kuski", jotta voivat ensi viikolla soittaa, että koska käytin sinua Ikeassa, niin nyt saat luvan tulla kääntämään meidän kasvimaan.

Vierailija kirjoitti:

Omalle sakille voi ja kehtaa sanoa että just nyt heti en lähde kieli vyön alla jotain tekemään, tulen paremmalla ajalla.

Kavereissa tahtoo olla semmoisia joilta ei vastapalvelusta heru tai ovat niin kädettömiä ettei edes onnistuisi.

Paitsi että mun kaverilla on juuri päinvastoin. Omalle perheelle ei kehtaa sanoa ei, vaikka pyyntö aiheuttaa stressiä. Meiltä perheen ulkopuolisilta saa pientä ylimääräistä huomiota ja hemmottelua ihan vain huvin vuoksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen vissiin pitäisi autella kaikessa sinua..?

Ei. Vaan edes joskus jotain. Vaikka vähävaraisia. Ap

Runsaista alapeukuista päätellen av-väki ei osallistu keräyksiin huonompiosaisten hyväksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen vissiin pitäisi autella kaikessa sinua..?

Ei. Vaan edes joskus jotain. Vaikka vähävaraisia. Ap

Ehkä lapsuudenperheestä löytyy vähävaraisia? Miksi muuten edes pitäisi lainata?

N40 kirjoitti:

Jos äiti soittaa että mene käymään meillä kastelemaan kukat tai käskyttää mitä tahansa muuta, niin edelleen teen sen vaikka olen jo 40 ja tollanen passuuttaminen vituttaa. Joku velvollisuudentunto se kai on. Mutta ketään muuta en auta, ihan vaan koska olen laiska ja itsekäs. Olen  sanonut mun kaikille ystäville (joita on paljon, en ymmärrä miksi) että mua on turha pyytää avuksi IKEAn lipastojen kokoamiseen tai muuttoon tms. En tule, koska en halua. Eikä se tunnu heitä haittaavan, joten jatkan samalla linjalla.

Olet virkistävän rehellinen. Siksi sinulla on paljon ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen vissiin pitäisi autella kaikessa sinua..?

Ei. Vaan edes joskus jotain. Vaikka vähävaraisia. Ap

Tämä asenne minua just ärsyttää. Jotkut tuntemani ihmiset kantaa mukamas syvää huolta ihmisistä maapallon toisella puolella mutta katkovat välejä pienistäkin syistä kotiväkeensä ja läheisiinsä. Sitten huokaillaan tekopyhästi kaukomaiden asioista ja ollaan mukamas niin hyviä ihmisiä. Tosiasiahan on, ettei noiden kaukomaiden asukkaiden eteen tarvitse eikä voikaan mitään konkreettista tehdä. Riittää, kun istuu persuksillaan ja surkuttelee. Samaan aikaan esim. vanha äiti tarvitsisi pientä apua, mutta se kylmästi evätään.

Mä voin veljilleni rahaa lainata, autella siivouksessa omia vanhempiani tai anoppiani, hoitaa veljeni lapsia joskus, mutta kaverit saa pestä ihan itse omat ikkunansa ja siivota sotkunsa. Ja mulla on paljon ystäviä. Näin tämä homma suurimmalla osalla menee, perheen kesken ei laskeskella kuka teki mitäkin, ei ole mielensäpahoittamista, ei kiitollisuudenvelkaa.. Broidit jeesasi meidän muutossa, just laitoin pikkuveljelle viestiä, että ilmoittaa ajoissa heidän muuttopäivän, niin osataan varautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollut vissiin sisäänpäin lämpiävä perhe, jossa muut koetaan jotenkin uhkana. Ex-mieheni perhe oli juuri tällainen ja minä olin heille kaamea uhka, josta oli päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. No otin ja lähdin, mutta ei sekään ollut hyvä heidän mielestään.

Tämän kirjoittaneena kysyn, miksi tätä alapeukutetaan noin paljon. En ehkä osannut kirjoittaa vastausta ymmärrettävästi, mutta pointti oli siis siinä, että kun miehen kanssa olimme jo pari ja asuimme yhdessä, niin mitkään sopimuksemme eivät pitäneet, jos lapsuudenperheessä tuli vaikka mitenkin pieni avuntarve, eli mies lähti ja minä jäin yksin selviämään milloin minkäkin asian kanssa. Perhe osasi hyppyyttää, kun tiesivät, että mieshän hyppää.

Tämän ketjun vastaukset ovat ohan outoja muutenkin, joten älä välitä. Minä ymmärsin kyllä vastauksesi. Ap

Kauhee niskavuorelainen meno monella täällä. Yäk.

Te puhutte rahan lainaamisesta ja ikkunoiden pesemisestä. En tajunnut, että joissain piireissä pyydetään noin valtavia palveluksia. En ikinä kehtaisi.

Minä tarkoitin tasoa: Toisitko minullekin juomalasin samalla, kun olet siellä kuivauskaapilla ottamassa itsellesi lasia. Tällainen auttaminen on kaverille joskus liikaa.

Mutta äidilleen järjestää vaikka juhlat, kun äiti pyytää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kauhee niskavuorelainen meno monella täällä. Yäk.

Mitähän on niskavuorelainen meno?

Musta toi rahan lainaaminen ystävyyssuhteissa on vähän muutenkin harmaata aluetta. Se on ihan ok jossain poikkeustilanteessa, jos toisalta vaikka varastetaan lompakko, niin tottakait sitä auttaa. Mutta usein näiltä lainailijoilta on aina rahat loppu ja jatkuvasti pitäisi jeesata. Mä en sellaiseen lähde mukaan ja AP:n kaltaiset syyllistäjä kitisiät, jotka paheksuu sitä, ettei auta vähävaraisia, saa pitää tunkkinsa. Mä olen auttanut tiukassa taloustilanteessa olevaa sisaruksen perhettä antamalla heille hyväkuntoista vaatetta, kenkää ja urheilukamaa. Nyt on heillä asiat kunnossa, joten ei heitäkään tarvinnut auttaa kuin jonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsuudenperheessä ei lasketa auttamisia millään mittarilla, joku saa enemmän apua kuin toinen. Kaveripiirissä sen sijaan tuntuu olevan vallalla kirjauskäytäntö eli "koska autoin sinua muutossa vuonna 2008, niin sinun tulee auttaa minua nyt" tai "koska olin kuskina juhannuksena 2003, niin sinä saat olla kuskina vappuna 2018". Noin 30v ikäisillä ei tunnu olevan mitään pyyteetöntä avun tarjoamista, kaikki tehdään sillä mielellä, että siten varataan itselle oikeus vaatia apua myöhemmin.

Aikoinaan hoidin paljon siskonlapsia, koska omia lapsi ei vielä silloin ollut. Kuitenkaan ei käynyt edes mielessä vaatia siskoa hoitamaan lapsiani noin 3 vuoden ajan joka toinen viikonloppu. Jostain syystä kavereilla on avutarjoamisessa ajatuksena se, että tänä viikonloppuna tarjoavat jotain minulle turhaa "mennään Ikeaan, olen kuski", jotta voivat ensi viikolla soittaa, että koska käytin sinua Ikeassa, niin nyt saat luvan tulla kääntämään meidän kasvimaan.

Tämä on ihan totta, että osa ihmisistä ottaa tuon vastavuoroisuuden hyvin kirjaimellisesti ja pikkutarkasti, ja tuollainen tarkkuus lienee yleisempää ystävien kuin perheenjäsenten kesken. Tietyllä tapaa kuitenkin näen epäreiluutta myös perheen sisällä, jos auttaminen on todella epäsuhdassa. Tavallaan ihailen sinua, että suhtaudut niin tyynesti siihen, että et tule siskoltasi saamaan vastapalvelusta lasten hoidon suhteen. Itseäni ärsyttää hirveästi tietty kuvio, jonka olen havainnut olevan yleinen niin ystävien kuin perheenjäsentenkin kesken: kun pikkulapsiperheellä on vaikeaa, kiireistä ja taloudellisesti tiukkaa, lapseton pyydetään aina apuun. Lapsettoman oma elämä ei ole niin tärkeä kuin lapsia omaavan. Lapsettomalla on aikaa, lapsettomalla on rahaa. Lapsettoman vaimo (yleensähän miehiä pyydetään apuun raskaimpiin hommiin) ymmärtää ja jaksaa odottaa yhteistä aikaa, lasten äidiltä sellaista on kohtuutonta vaatia. Mutta sitten, kun vuosien kuluttua sillä ennen lapsettomalla on pieniä lapsia ja muutto tai remontti, eli vaikeaa ja raskasta, niin näillä apua pyytäneillä on kiire, ruuhkavuodet, hirveästi töitä ja kouluikäisten lasten kiireitä. Lapseton on käyttänyt lukemattomia viikonloppuja tehden toisten kattoremontteja ja maalaushommia kaljapalkalla, mutta kukaan autetuista ei ehdi. Tämän lapsia saaneen ennen-lapsettoman pitäisi nyt etsiä uudet lapsettomat auttajat hyppimään avukseen pillinsä mukaan. Silloin aikanaan avuntarvetta perusteltiin pikkulapsiarjen hektisyydellä, mutta kun toinen on siinä tilanteessa, itse ei ehdi. Eikö se lapseton veli / lapseton kaveri muka pääsisi?

Eivät kaikki tietenkään ole tuollaisia, mutta minua tuo ilmiö raivostuttaa. Meni vähän offtopiciksi. Joka tapauksessa, ihailen lainaamani vastaajan tyyneyttä siitä huolimatta, jos perheenjäsentenkin kesken auttamisessa on oleellista epäsuhtaa. Perheenjäseneltä minunkin mielestäni tuollainrn epäsuhta on ehkä hieman helpompi hyväksyä kuin kavereiden kesken.

Tarkoitin lainaamisella lähinnä jotain oksasaksien lainaamista. Ap