Sara Forsberg lihonut 22 kiloa
Ilmeisesti parissa vuodessa. Vielä pari kolme vuotta sitten julkaisi videon kiinteytymisestään.
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti parissa vuodessa. Vielä pari kolme vuotta sitten julkaisi videon kiinteytymisestään.
Ja mitä se sulle kuuluu? Pidä huoli omista asioista. Taidat olla aika pikkusisko kun vielä tuommoisesta viitsit tänne kirjoitella. Äly hoi älä jätä!
Mä samaistun Saraan täysin. Mullekin tuli +25kg vain yhden vuoden aikana. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja lisääntynyt makeanhimo aiheuttivat sen. En jaksanut nousta edes sängystä ylös. Tilasin jatkuvasti ruokaa Woltin ja Pizzaonlinen kautta kotiin. Tämän vuoden helmikuussa ryhdistäydyin ja olen nyt jo pudottanut 11kg. Helppoa ei ole ollut, mutta olen nyt päässyt makeasta eroon ja huomaan olonkin olevan virkeämpi, kun syö kevyesti. Masentuneen mieli voi olla kummallinen - minä en rehellisesti sanottuna huomannut lihomistani, ennen kuin vanhat vaatteet eivät enää mahtuneet päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat kyllä niin erilaisia.
Tuttuni herätessään ajattelee aamupalaa, heti aamiaisen jälkeen lounasta ja päivällistä. Päivällisen jälkeen pohtii maha täynnä, että mitä ruokaa huomenna söisi. Tiedän kun olen lomaillut hänen kanssaan.
Hänellä on painon kanssa ongelmia ja ajatukset ihan oikeasti pyörivät ruokailun ympärillä.
Olen itse hoikka. Ajattelen yleensä ruokaa kun alkaa olla sellainen tunne, että on nälkä. En maha täynnä jaksa yhtään ajatella huomisen ja ylihuomisen ruokia. Syön kun on nälkä.
Ystävälläsi on selvästi ruokariippuvuus. Ohjaa hänet hoitoon. Hän tarvii apua.
Vierailija kirjoitti:
Mä samaistun Saraan täysin. Mullekin tuli +25kg vain yhden vuoden aikana. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja lisääntynyt makeanhimo aiheuttivat sen. En jaksanut nousta edes sängystä ylös. Tilasin jatkuvasti ruokaa Woltin ja Pizzaonlinen kautta kotiin. Tämän vuoden helmikuussa ryhdistäydyin ja olen nyt jo pudottanut 11kg. Helppoa ei ole ollut, mutta olen nyt päässyt makeasta eroon ja huomaan olonkin olevan virkeämpi, kun syö kevyesti. Masentuneen mieli voi olla kummallinen - minä en rehellisesti sanottuna huomannut lihomistani, ennen kuin vanhat vaatteet eivät enää mahtuneet päälle.
Tsemppiä.
Masentuneen huonossa ruokailussa on vielä se ongelma, että ne pitzat ei takuulla paranna oloa. Eikä tarvi edes olla masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen lihonnut vuodessa 15 kg. Painoindeksin mukaan en ole vielä ylipainoinen, mutta koska kaikki kilot ovat tullut mättöä syömällä vatsaan ja jenkkakahvoihin, näytän valtamerilaivalta. Toisaalta paranin bulimiasta (ja sitä ennen anoreksiasta) nimenomaan antamalla itselleni luvan syödä.
Kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ajattele ruokaa juuri ollenkaan. Minulla ajatukset rupesivat pyörimään sapuskan ympärillä jo kymmenenvuotiaana. Miten te oikein teette sen?
Olen aina ollut huono syömään, eikä nälän tunnetta ole juurikaan ollut. Muutama vuosi sitten aloitin lääkityksen, joka aiheutti valtavaa ruoanhimoa. Tuntui kuin elämän ainut oleellinen asia olisi ollut ruoka. Ajatukset pyörivät vain ruoassa ja annoskoot olivat valtavia.
Silloin huomasi miten vaikeaa on pitää paino kurissa, kun keho huutaa ruokaa ja nälkä kiristää vatsanpohjaa.
Vuodessa lihoin 25 kiloa ja lopetettuani lääkityksen liiallinen ruokahalu hävisi, sekä palasin samassa ajassa entisiin mittoihini. Nykyään ymmärrän täysin ihmisiä, jotka kamppailevat kilojen kanssa ja suorastaan ärsyttää ylipainoisille suunnatut kommentit kuten "Söisit vähemmän"...
Vain pieni osa on ylipainoisia lääkityksen takia.
Vieläkö seukkaa sen mamumiehenkassa
Siis onko tämä nykyinen tila? Eihän tämä vielä mikään kamalan lihava ole. Suurin osa suomalaisista tuollaisia.
Naama näyttää kyllä kamalammalta,en tiedä johtuuko se tuosta lihomisesta. Toisaalta ei ole ikinä näyttänyt samalta kuin instan kuvissaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä samaistun Saraan täysin. Mullekin tuli +25kg vain yhden vuoden aikana. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja lisääntynyt makeanhimo aiheuttivat sen. En jaksanut nousta edes sängystä ylös. Tilasin jatkuvasti ruokaa Woltin ja Pizzaonlinen kautta kotiin. Tämän vuoden helmikuussa ryhdistäydyin ja olen nyt jo pudottanut 11kg. Helppoa ei ole ollut, mutta olen nyt päässyt makeasta eroon ja huomaan olonkin olevan virkeämpi, kun syö kevyesti. Masentuneen mieli voi olla kummallinen - minä en rehellisesti sanottuna huomannut lihomistani, ennen kuin vanhat vaatteet eivät enää mahtuneet päälle.
Tsemppiä. Itsekään en huomannut MITÄÄN ennen kuin kokeilin viime vuoden kesämekkoa. Peilistä katsoo sama ihminen - mutta mites kummassa tämä mekko ei mahdu päälle?? Ja miksi vaaka näyttää jotain höpöhöpö numeroa? Itse en ole virallisesti masentunut mutta olen koko talven itkeskellyt sisällä. Onko kumma jos tulos on tämä... t. +10kg
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen lihonnut vuodessa 15 kg. Painoindeksin mukaan en ole vielä ylipainoinen, mutta koska kaikki kilot ovat tullut mättöä syömällä vatsaan ja jenkkakahvoihin, näytän valtamerilaivalta. Toisaalta paranin bulimiasta (ja sitä ennen anoreksiasta) nimenomaan antamalla itselleni luvan syödä.
Kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ajattele ruokaa juuri ollenkaan. Minulla ajatukset rupesivat pyörimään sapuskan ympärillä jo kymmenenvuotiaana. Miten te oikein teette sen?
Olen aina ollut huono syömään, eikä nälän tunnetta ole juurikaan ollut. Muutama vuosi sitten aloitin lääkityksen, joka aiheutti valtavaa ruoanhimoa. Tuntui kuin elämän ainut oleellinen asia olisi ollut ruoka. Ajatukset pyörivät vain ruoassa ja annoskoot olivat valtavia.
Silloin huomasi miten vaikeaa on pitää paino kurissa, kun keho huutaa ruokaa ja nälkä kiristää vatsanpohjaa.
Vuodessa lihoin 25 kiloa ja lopetettuani lääkityksen liiallinen ruokahalu hävisi, sekä palasin samassa ajassa entisiin mittoihini. Nykyään ymmärrän täysin ihmisiä, jotka kamppailevat kilojen kanssa ja suorastaan ärsyttää ylipainoisille suunnatut kommentit kuten "Söisit vähemmän"...
Mulla oli aina normaali, suht. välinpitämätön suhde ruokaan ja olin aina normaalipainoinen... kunnes jouduin aivan hirveälle lääkekuurille. Heräsin yöllä monta kertaa siihen että KUOLEN NÄLKÄÄN. SYÖ. SYÖ NYT. Tästä ei mitenkään varoitettu, ja parin ekan viikon aikana en edes tajunnut asiaa. Kunhan otin vain lisää ruokaa.
Sitten kun huomasin että lääke todella vaikuttaa aivoihini, aloin himmailemaan syömisen kanssa mutta jokainen hetki tuntui siltä että millään muulla ei ole mitään väliä kuin syömisellä. Tunnin tauko ruokailussa tuntui ikuisuudelta.
Tämän himon vastustaminen oli vaikeinta mitä olen psyykkisesti joutunut tekemään. Silti painoa tuli 7 kiloa kuurin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö seukkaa sen mamumiehenkassa
Sarahan on itse "mamu" :D. Alkuperäisempi jenkki se mies varmaan oli kuin hän itse.
No, siihen kaksimetristen varteen mahtuu enempi kuin puolitoistametriseen.
Tyylikäs nainen se Sara. Tykkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö seukkaa sen mamumiehenkassa
Sarahan on itse "mamu" :D. Alkuperäisempi jenkki se mies varmaan oli kuin hän itse.
Jep :D. Mä oon ite mamu muukalaisvihamielisessä maassa - tekis itse kullekin mamuttelijalle hyvää tämä kokemus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sara Forsberg taitaa olla valitettavasti tyypillinen jojo-laiduttaja. Hänhän kertoi laihduttaneensa alta 20-vuotiaana toistakymmentäkiloa. Sitten lihoi, laihdutti levy-yhtiön personal trainerin ja ylitiukan ruokaohjelman ansiosta ja taas lihoi nämä 22 kiloa jälleen. Nyt puhuu, että voi voi kun mun lempivaatteita ei myydä kuin s-koossa ja näytän hoikkana paljon paremmalta... jep jep, ei hyvä. Mielestäni hänen kannattaisi nyt jättää taas "elämäntaparemontit" tekemättä ja keskittyä ihan rauhassa body positive-ideologiaan, hyväksyä itsensä, syödä 70% terveellistä ruokaa ja 30% mitä tekee mieli. Liikkua rennolla asenteella, ei niinkuin edellisellä "elämäntaparemontilla" eli kuusi kertaa salitreeniä/viikko ja päälle tanssiharjoitukset monta tuntia. Muutoin tiedossa on jälleen parin vuoden päästä repsahdus ja uudet 20 kiloa ylimääräistä.
Juurikin näin. 70/30, kohtuusajattelu, säännöllinen syöminen ja itsensä hyväksyminen. Pyrkiminen elämäntapojen muutokseen itseä ja omaa hyvinvointia rakastaen, ei itseä kurittaen. Hyvinvointi on kultaisen keskitien valintaa, ei äärivalintoja. Liikunnastakin saa joko rääkin itselleen tai voimavaran.
Saralla oli hyvät ja terveelliset elämäntavat. Tuo rääkki ja ylimääräinen laihdutus oli levy-yhtiön tekosia. Eli kyse on vain siitä, että Sara palaa vanhoihin, _omiin_ terveellisiin liikunta- ja ruokailutottumuksiinsa, joilla pysyi hyvässä kunnossa ja normaalipainossa monta vuotta.
Jos hänellä oli hyvät elämäntavat, niin miksi hän tekee elämäntaparemontteja, on laihduttanut useita kertoja elämässään ja puhuu ahmimisestaan ja jatkuvasta pizzan mättämisestä? Ja olemus on vuorotellen iso ja sitten taas hoikka?
- Laihdutti kerran teinikilot pois.
- Tämän jälkeen eli vuosia terveellisesti ja pysyi normaalipainossa.
- Levy-yhtiö laittoi laihduttamaan lisää, vaikka hän oli normaalipainoinen. Hänet laitettiin liian tiukalle dieetille ja rääkkiliikunnalle.
- Tämä johti siihen, että kroppa meni sekaisin.
- Samanaikaisesti elämässä tapahtui isoja muutoksia: levy-yhtiö pudotti, parisuhde päättyi.
- Tämä johti masennukseen.
- Masennukseen liittyi sosiaalinen ahdistus ja hän eristäytyi kotiin.
- Koska eli eristäytynyttä elämää eikä halunnut liikkua julkisilla paikoilla ja luultavasti masennuksen takia oli toimintakyvytön muutenkin, alkoi tilata kotiin ruokaa.
- Masennus, liikkumattomuus, toimintakyvyttömyys, noutoruoka -> lihoi
Nyt masennus on hellittänyt, jaksaa taas liikkua ja tehdä ilmeisesti itse ruokaakin, koska aikoo jättää noutoruuat, joten yrittää päästä takaisin niihin terveellisiin elämäntapoihin, joita noudatti ennen kuin levy-yhtiö vaati laihduttamista normaalipainosta.
Ei vaan:
- Leikkasi kauniit pitkät hiukset pois
- Lihoi muodottomaksi
Jostain kumman syystä nuo aina tuntuvat seuraavan toisiaan.
Esim vaihdevuosien aikana käy helposti juuri näin. Painoa alkaa kertyä. Sitä on järjettömän hankala saada pois. Hiukset ohenevat ja hapertuvat. Eivät ole kauniit pitkänä. Tämä ei tietenkään päde nuoreen Saraan, mutta tästä johtunee tätiytyminen/mummoutuminen, jossa paino nousee ja hiukset lyhenevät.
-jokaisella edessä joskus...
Katsokoon peiliin, siellä se syypää läskeihin löytyy.

OT, en jaksa googlata enkä muista millaiset hiukset tällä nuorella naisella on, mutta lihoin itse alle kolmekymppisenä muutaman kymmenen kiloa ja hiukset ohenivat kai huonon ruokavalion takia ja ehkä jonkun hirmonihäiriönkin takia niin, että sai asetella kaljuja kohtia peittoon ja hiusrajakin vetäytyi. Laihdutin myöhemmin ja sain omat hiukset takaisin, nyt yli 40-vuotiaana minulla on paksut hiukset.
Pseudohypoparatyreoosi on lisäkilpirauhasen toimintahäiriö. Tilaan liittyy myös älyllistä kehitysviivästymää luustonkasvuhäiriön lisäksi. Eräällä tutullani on tuo sairaus. Harvinainen geneettinen sairaus. Aiheittaa myös nesteen kertymistä elimistöön josta syystä lihoo helposti.
Täytyy ymmärtää että Saralla on SAIRAUS. Se aiheuttaa lievää kehitysvammaisuutta.
UP