Miksi ja miten jotkut saa kaiken haluamansa?

Vierailija kirjoitti:

Paljon töitä ja tietoisia valintoja.

Halusin ammattiin x, eli hain yliopistoon, tein kandin, maisterin ja työharjoittelut ja  nyt olen ammatiltani x.

Halusin omistusasujaksi niin tiristin monta vuotta joka tilistä maksimit säästötilille, ostin pikkuluukun, jatkoin säästämistä, myin pikkuluukun ja ostin haluamani talon. Hyvähän tässä on asua.

Halusin lemmikinomistajaksi niin menin eläinsuojelulaitokselle ja tulin kotiin kissanpentu kantokopassa. Tuossa se nyt tuhisee unissaan lampaantaljalla.

Jne. Tosi paljon on pitänyt tehdä valintoja ja kieltäytyä epäolennaisesta, mutta pikkuhiljaa kitkuttaen kaikki unelmat on ollut vain oman työn takana.

Etenkin kissan hankkiminen on oikein. 

Minäkin asuin lapsena vuokralla yksiössä (3hlö) ja vähän väliä oli sähköt katkaistu kun laskut maksamatta.

Halusin ja sain oman velattoman talon, hyvän miehen ja monta kissaa. Helppoa ei ollut, mutta kannatti, opiskelujen ja pienen oman asunnon kautta hyvään työhön ja palkkaan.

Itselläni on ollut itsestäni riippumattomista syistä johtuen kamala elämä. Olen joutunut aina silmätikuksi, syntipukiksi, syrjityksi ja syrjäytetyksi. Elämäni pakotettuna jonkinlaisena sukulaiseni kotiorjana ja köyhänä työttömänä on kurjaa, mutta toiveita paremmasta ei ole. Elämä on jättänyt jälkensä, enkä unelmoi mistään. Elämä on vain sellaista selviytymistä. Toivon vain, että uusia ikäviä yllätyksiä ei satu tai sukulaiseni vaadi ihan käsittämättömiä. Jos on joku korkeampi voima tai joku vastaava on sillä myös musta lista, jolle olen päätynyt. Menestyksekästä uraa, riittävää toimeentuloa, omaa asuntoa tai mitään muitakaan hyvän peruselämän edellytyksiä en saavuta koskaan. On vain likainen ja sotkuinen sukulaiseni koti, jossa joudun asumaan, jossa en pysty kaikkea hoitamaan. Vapaudun tästä varmasti vasta sitten kun sukulaiseni kuolee, eikä elämäni sittenkään parane kun luultavasti joudun kodittomaksi.

Pitää olla "laiskansitkeä" eli vastoinkäymisistä ja hitaasta edistymisestä huolimatta pyrkiä koko ajan omiin päämääriinsä. Minä esimerkiksi halusin okt:n pääkaupunkiseudulta. Ei ollut varaa uuteen tai uudehkoon, joten ostin vanhan ja olen pikkuhiljaa tätä remontoinut, asuen itse remonttien keskellä ja syöden kaurapuuroa, jotta rahat riittää kaikkeen.

Välillä on ollut erittäinkin epämukavaa, mutta nyt talo näyttää jo ihan toiselta kuin alussa. Nyt jos joku uusi tuttavuus tulisi kylään, hän luulisi, että olen päässyt elämässä helpolla, kun minulla on näin iso ja mukava asunto hyvällä alueella. Ei hänellä olisi mitään käsitystä uhrauksista, joita olen joutunut ja halunnut tämän eteen tehdä. 

On niitä jotka antavat periksi ja syyttävät kaikesta muita. He odottavat käsi ojossa koska kuvittelevat että elämän kuuluu TARJOTA heille kaikki kultalautasella.

Sitten on ne toisenlaiset.. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut itsestäni riippumattomista syistä johtuen kamala elämä. Olen joutunut aina silmätikuksi, syntipukiksi, syrjityksi ja syrjäytetyksi. Elämäni pakotettuna jonkinlaisena sukulaiseni kotiorjana ja köyhänä työttömänä on kurjaa, mutta toiveita paremmasta ei ole. Elämä on jättänyt jälkensä, enkä unelmoi mistään. Elämä on vain sellaista selviytymistä. Toivon vain, että uusia ikäviä yllätyksiä ei satu tai sukulaiseni vaadi ihan käsittämättömiä. Jos on joku korkeampi voima tai joku vastaava on sillä myös musta lista, jolle olen päätynyt. Menestyksekästä uraa, riittävää toimeentuloa, omaa asuntoa tai mitään muitakaan hyvän peruselämän edellytyksiä en saavuta koskaan. On vain likainen ja sotkuinen sukulaiseni koti, jossa joudun asumaan, jossa en pysty kaikkea hoitamaan. Vapaudun tästä varmasti vasta sitten kun sukulaiseni kuolee, eikä elämäni sittenkään parane kun luultavasti joudun kodittomaksi.

Jösses, mikset ole lähtenyt sieltä jo aikaa sitten? Oli mullekin tuollainen tarjolla, en ottanut. Valintoja, valintoja.

Toiset ovat syntyneet luusereiksi ja sille ei vain voi mitään. Vielä kun ne hölmöt ymmärtäisivät että se joka kuuseen kurkottaa niin katajaan kapsahtaa. Kannattaa yrittää pysyä erossa noista B-luokan ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

On niitä jotka antavat periksi ja syyttävät kaikesta muita. He odottavat käsi ojossa koska kuvittelevat että elämän kuuluu TARJOTA heille kaikki kultalautasella.

Sitten on ne toisenlaiset.. 

Käsi ojossa odottaville tarjoan nyrkkiä silmäkulmaan. Sitä saa mitä tilaa.

Tämä juuri. Menestynyt ihminen osaa luoda omat mahdollisuutensa ja uskaltaa tarttua myös sellaisiin mahdollisuuksiin, jotka saattavat jopa tuntua mahdottomilta. Hän myös uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Menestyneet ihmiset uskaltavat unelmoida ja tavoitella suuria asioita, kun taas ei-menestyneet ihmiset asettavat alun perin tavoitteensa hyvin pieniksi periaatteessa sinä pystyt vain siihen, mihin itse uskot pystyväsi.

Vaikkakin olen samaa mieltä tuon lainaamasi kommentoijan kanssa, niin silti pakko kommentoida myös tätä sinun kommenttiasi. Minun korvaan särähtää nyt pahasti tämä "pienet tavoitteet = ei-menestyjä". Suurimman osan ihmisistä tavoitteet ovat kai kuitenkin aika pieniä: kumppani, ehkä lapset, koulutus, työ, tasainen, hyvä elämä, terveyttä, omaisuudeksi riittää oma koti tai mökki, ehkä molemmat. Jos saavuttaa tällaisen hyvän peruselämän ihminen on menestynyt. Ei se maine ja mammona ole ainoa tapa menestyä elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut itsestäni riippumattomista syistä johtuen kamala elämä. Olen joutunut aina silmätikuksi, syntipukiksi, syrjityksi ja syrjäytetyksi. Elämäni pakotettuna jonkinlaisena sukulaiseni kotiorjana ja köyhänä työttömänä on kurjaa, mutta toiveita paremmasta ei ole. Elämä on jättänyt jälkensä, enkä unelmoi mistään. Elämä on vain sellaista selviytymistä. Toivon vain, että uusia ikäviä yllätyksiä ei satu tai sukulaiseni vaadi ihan käsittämättömiä. Jos on joku korkeampi voima tai joku vastaava on sillä myös musta lista, jolle olen päätynyt. Menestyksekästä uraa, riittävää toimeentuloa, omaa asuntoa tai mitään muitakaan hyvän peruselämän edellytyksiä en saavuta koskaan. On vain likainen ja sotkuinen sukulaiseni koti, jossa joudun asumaan, jossa en pysty kaikkea hoitamaan. Vapaudun tästä varmasti vasta sitten kun sukulaiseni kuolee, eikä elämäni sittenkään parane kun luultavasti joudun kodittomaksi.

Mitä konkreettista olet tehnyt parantaaksesi mahdollisuuksiasi saavuuttaa riittävä toimeentulo, menestynyt ura ja parempi koti?

Olen saanut kaiken, mitä olen halunnut. Olen hyvin sinnikäs, enkä pelkää kovaa työtä. Olen elänyt pitkiä aikoja köyhyydessä ja sairaudessa ja silti ja ehkä juuri siksi vain räpiköinyt elämässä eteenpäin. Olen viimein vuosien kovan työn jälkeen saanut sen mitä olen halunnut. Uskon, että se johtuu siitä, että minulla on sietokykyä ja kapasiteettia toimia ja pyrkiä eteenpäin, vaikka olosuhteet olisivat hyvin lamaannuttavat. Se taas tulee ehkä suvusta ja geeneistä, uskoisin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä juuri. Menestynyt ihminen osaa luoda omat mahdollisuutensa ja uskaltaa tarttua myös sellaisiin mahdollisuuksiin, jotka saattavat jopa tuntua mahdottomilta. Hän myös uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Menestyneet ihmiset uskaltavat unelmoida ja tavoitella suuria asioita, kun taas ei-menestyneet ihmiset asettavat alun perin tavoitteensa hyvin pieniksi periaatteessa sinä pystyt vain siihen, mihin itse uskot pystyväsi.

Vaikkakin olen samaa mieltä tuon lainaamasi kommentoijan kanssa, niin silti pakko kommentoida myös tätä sinun kommenttiasi. Minun korvaan särähtää nyt pahasti tämä "pienet tavoitteet = ei-menestyjä". Suurimman osan ihmisistä tavoitteet ovat kai kuitenkin aika pieniä: kumppani, ehkä lapset, koulutus, työ, tasainen, hyvä elämä, terveyttä, omaisuudeksi riittää oma koti tai mökki, ehkä molemmat. Jos saavuttaa tällaisen hyvän peruselämän ihminen on menestynyt. Ei se maine ja mammona ole ainoa tapa menestyä eläm

En tarkoittanut sitä niin, että pieni tavoite olisi välttämättä huono tavoite. Jos olet tyytyväinen siihen tavoitteeseen, tottakai se on ok. Moni kuitenkin periaatteessa haluaisi enemmän elämältään kuin mitä he ovat saavuttaneet, ja se voi johtua siitä, ettei heillä ole tarpeeksi uskoa itseensä. Alun perin saatetaan asettaa liian pieniä tavoitteita, koska pelätään epäonnistumista. Eräänlaista alisuoriutumista tavallaan kun uskotaan, että ei voida onnistua ennen kuin ollaan viitsitty edes yrittää. 

Muiden ihmisten avulla ja suosiolla. Käymällä sosiaalista vaihtokauppaa, solmimalla suhteita, tietoisesti tutustumalla oikeisiin ihmisiin. Tämä pätee varsinkin työelämässä.

Olen pienestä asti saanut vanhemmiltani aina kaiken mitä olen halunnut ja he ovat kohdelleet minua aina kuin ainoaa lastaan. Jostain syystä veljeni on siitä edelleen minulle katkera..

Vierailija kirjoitti:

Olen pienestä asti saanut vanhemmiltani aina kaiken mitä olen halunnut ja he ovat kohdelleet minua aina kuin ainoaa lastaan. Jostain syystä veljeni on siitä edelleen minulle katkera..

Sisarkateus on melko yleistä .

Mulla kaiken on oikeastaan tuhonneet koulukiusaamisesta alkaneet mielenterveysongelmat ja niiden itselääkitseminen yli 30 vuotta alkoholilla. Vasta nyt lähes viisikymppisenä olen mennyt terapiaan ja yritän selvitä ilman juomia. Mutta onhan ne monet menestymisen mahdollisuudet jo takanapäin, kun ikää on puoli vuosisataa. Lapsia ei voi enää hankkia. Uralla mahdollisuudet on nuoremmille, minä olen jo lokeroitu sellaiseksi keskinkertaiseksi perustekijäksi joka toivottavasti eläkeikään asti siinä samalla tapaa kitkuttelen - en ole tässä iässä enää uranousija. Säästöjä tai omaisuutta ei ole, kun tuli juotua ja tuhlattua rahat, vuokralla asuen. Tässä sitten sitä ihmetellään, mitä tekisin loppuelämän, ja mistä motivaatiota.

Elämässä on tärkeää osata valita taistelunsa ja oppia tuntemaan itseään sen verran, että tietää mikä on mahdollista ja mikä ei. Tämmöinen kaikki pystyy kaikkeen kun vain tarpeeksi yrittää -ajattelu on jenkkiskeidaa. Esimerkiksi minusta olisi tullut surkea insinööri, koska en juurikaan ymmärrä matematiikkaa kovin syvällisesti. Kovalla työllä olisin voinut olla melkein keskiverto, mutta hyvä en koskaan. Niinpä opiskelin muuta suosiolla. En myöskään hakeutunut malliksi, koska ulkonäkö ei vain riitä. Ei pidä potkia tutkainta vastaan.

Normaali kannustava  perhe takana auttaa jo hyvin pitkälle.

Esim. "meni rohkeasti ulkomaille opiskelemaan",  toki siihen tarvittini sata tonttua rahaa perheeltä yms.

Tai sitten rikas puoliso, talot saa helpommalla(monet naiset  harrastaa tätä ).

Vierailija kirjoitti:

Normaali kannustava  perhe takana auttaa jo hyvin pitkälle.

Esim. "meni rohkeasti ulkomaille opiskelemaan",  toki siihen tarvittini sata tonttua rahaa perheeltä yms.

Tai sitten rikas puoliso, talot saa helpommalla(monet naiset  harrastaa tätä ).

Suomessa on yksi maailman parhaista mahdollisuuksista kouluttautua myös vähävaraiselle. Jos selittelee omaa menestymättömyyttään sillä, ettei päässyt ulkomaille opiskelemaan, niin valehtelee kyllä itselleen.

Rohkeaa heittäytymistä uuteen. Koulun jälkeen pois pikkupaikkakunnalta opiskelemaan. Opiskelun aikana ja sen jälkeen ulkomaille harjoittelemaan ja töihin. Perhe nuorena, opiskelut loppuun ja ulkomaille. Meillä on kaikki hyvin ja Suomeen tuskin palaamme.

Vierailija kirjoitti:

Rohkeaa heittäytymistä uuteen. Koulun jälkeen pois pikkupaikkakunnalta opiskelemaan. Opiskelun aikana ja sen jälkeen ulkomaille harjoittelemaan ja töihin. Perhe nuorena, opiskelut loppuun ja ulkomaille. Meillä on kaikki hyvin ja Suomeen tuskin palaamme.

Jatkan, kun luin kommentin, jonka mukaan perheeltä tarvitaan sata tonttua mukaan. Kotoa en saanut mitään, paitsi omat vaatteeni mukaan. Opiskeluasuntoon muuttaessa jopa lattiarätti piti ostaa, koska yhtäkkiä ei ollutkaan mitään, ei edes niitä vanhoja lumppuja käytettäväksi. Ja omaisuus on kerätty yhdessä miehen kanssa, parikymppisinä opiskelijoina perustimme perheen.