Älkää tehkö avioehtoa ja jääkö kotiin hoitamaan lapsia

Vierailija kirjoitti:

Työssäkäynti on paras tae omalle tulevaisuuden turvalle, vaikka toinen tienaisi kuinka paljon.

Tämä tuli todettua karulla tavalla omassa elämässäni. Pari lyhyttä pätkää olen ollut lasten kanssa kotona, mutta muuten työelämässä. Onneksi, sillä mieheni sairastui vakavasti. Työni ansiosta tulen pärjäämään todennäköisesti nippanappa tulevaisuudessa lasten kanssa. Muuten olisimme pahassa pulassa.

Heh kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei usko kuolevansa heti tai eroavansa esim. 10 vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta. Fakta on, että avioero tulee jopa puoleen avioliitoista. Kyllä silloin on fiksua sopia siitä, miten varallisuus jaetaan avioerotilanteessa. Erityisesti, jos tulossa on jommalle kummalle iso perintö, sen varmasti haluaa pysysyvän omassa suvussa, joka sen rahan on tienannutkin. Joissakin tapauksissa koko perintö menee ihan vieraan suvun hyväksi, vaikka tarkoitus oli ihan muu. Esim. uusi leski voi viettää leppoisaa elämää vaikka 50 vuotta uuden rakkaansa kanssa lesken asunnossa, koska kuollut ex-aviomies ei tajunnut huolehtia siitä, että omat lapset saisivat edes rintaperillisen osansa ennen kuin uusi onnenonkija kuolee. Jopa hänen nuorella rakastajallaankin (jos uusi leski menee naimisiin) on oikeus asua asunnossa elinikänsä. Ei ihme, että perintöriitoja tulee. Avioehdolla ja testamentilla kaikki olisi hyvin estettävissä. No tässä voi kysyä, miten hiton tyhmiä miehet ovat. Kansalaistaidon tunnilla nukkuvat?

Näiden asioiden kanssa juuri painitaan, kun puolisoni todennäköisesti kuolee pian. Tässä tilanteessa halutaan turvata lapsille paras mahdollinen tulevaisuus ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että jäljelle jääneellä vanhemmalla tulee olla varaa elää nykyisessä kodissamme ja tarvittaessa myydä se (ilman ulkopuolista edunvalvojaa) ja vaihtaa edullisempaan/käytännöllisempään/pienempään. Teemme siis omistussoikeustestamentin puolison hyväksi ja toissijaismääräyksellä lapset tulevat perimään omaisuuden.

Mikäli alaikäiset lapsemme perisivät nyt kuolleen vanhemman osuuden, niin elämä menisi vaikeaksi, koska he eivät pystyisi maksamaan käteisvarojen puutteessa asuntolainaa pois. Eikä leskikään saisi maksaa lasten osuutta, koska se tulkittaisiin lahjaksi lapsille ja siitä tulisi ikäviä veroseuraamuksia. Lapsille määrättäisiin ulkopuolinen edunvalvoja, eikä leski saisi päättää itsenäisesti esim. asunnon myymisestä. Pahimmassa tapauksessa pankki pakkohuutokauppaisi kotimme pilkkahintaan ja sen jälkeen olisimme taloudellisissa ongelmissa. Tässä tilanteessa ajatellaan lasten parasta ja tulevaisuutta.

Heidän elämänsä halutaan säilyttää mahdollisimman muuttumattomana toisen vanhemman poismenon jälkeenkin. Aika kieroututta keskittyä ajattelemaan tulevia 'rakastajia' omien lasten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Näin mahdollistatte miehenne syrjähypyt ja sen että hän on aina niskan päällä.

Avioehto ja mainitsemasi asiat eivät liity toisiinsa millään tavalla.

Onnellisesti yhdessä kirjoitti:

Miksi mennä naimisiin? Varmin tapa pysyä yhdessä on avoliitto tai molemmilla oma talous. Silloin ei tarvitse erossa riidellä tasingoista. Avoliitossakin voi kyllä joutua maksamaan, mutta selkeämpää.

Jos avioon on pakko mennä, niin ehdottomasti avioehto. Erityisesti silloin kun taloudellinen tilanne ei ole vastaava. Meillä akka olisi putsannut minut erossa ilman sitä yhtä A4 paperia, jossa lukee ettei kummallakaan ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen, eikä sen tuottoon tai sen sijaan tulleeseen omaisuuteen. Avioehdon lisäksi kannattaa tehdä sopimus avioeron varalle. Tässä kannattaa alustavasti sopia kenelle mahdolliset lapset, tapaamiskuviot yms. asiat. Tämä on hyvin laskelmoivaa ja teknistä, mutta tosiasiassa noin puolet liitoista päätyy eroon. Helpottaa helvetisti, kun asioista on ennakkoon sovittu ja välkt ovat kunnossa.

Varoituskellojen pitäisi soida kovaa, jos kumppani kieltäytyy avioehdosta! Silloin ei tietenkään, jos molemmat samalla viivalla, ekä suurempia perintöjä yms. varoja ole tulossa kummallekkaan.

Miksi mennä naimisiin? No vaikkapa siksi, että siitä on huomattavaa etua, jos vaikka puoliso sattuu sairastumaan vakavasti tai kuolemaan. Avopuolisolla ei ole mitään sanomista kumppaninsa hoitoon, perinnönjakoon tai hautajaisjärjestelyihin. Aika ikävä tilanne, jos ollaan oltu yhdessä perheenä kymmeniä vuosia. Puoliso jää täysin tyhjän päälle.

Toivottavasti sinulla on sairastumistilanteessa muita sukulaisia, jotka haluavat tukea sinua, koska et halua elämänkumppaniasia siihen tehtävään.

Sitä, tuleeko ero, ei voi lopulta ennustaa. Mutta tiedän että en mennyt kusipään kanssa naimisiin. Avioehto tehdään sitten, jos alkaa näyttää siltä että olemme eroamassa. Vaikka tulisi pettämisiä ja mitä vaan tämä pitää, ainakin minun osalta, itse en oo aikeissa pettää.

En ymmärrä ihmisiä, joille erotilanteessa toinen muuttuu viholliseksi jota on sallittua rankaista kaikin keinoin. Jotenki keskenkasvuista käytöstä.

Riippuu ihan siitä millaisen avioehdon tekee.

Alaikäiselle tullaan määräämään edunvalvoja perinnönjakoon ja edunvalvoja tulee vaatimaan alaikäisen puolesta lakiosaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin mahdollistatte miehenne syrjähypyt ja sen että hän on aina niskan päällä.

Siihen avioehtoon voi kirjata mitä haluaa, esimerkiksi miten menetellään, jos toinen on hoitanut lapsia kotona pidempään.

Tämä on tosi vaarallinen väärä tieto. Suomessa ei voi avioehtoon laittaa tällaisia ehtoja. Ovat suoraan lain nojalla pätemätömiä. Tehkää avioehtosopimus juristin kanssa. Möhläys tulee kalliiksi.

Vierailija kirjoitti:

Heh kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei usko kuolevansa heti tai eroavansa esim. 10 vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta. Fakta on, että avioero tulee jopa puoleen avioliitoista. Kyllä silloin on fiksua sopia siitä, miten varallisuus jaetaan avioerotilanteessa. Erityisesti, jos tulossa on jommalle kummalle iso perintö, sen varmasti haluaa pysysyvän omassa suvussa, joka sen rahan on tienannutkin. Joissakin tapauksissa koko perintö menee ihan vieraan suvun hyväksi, vaikka tarkoitus oli ihan muu. Esim. uusi leski voi viettää leppoisaa elämää vaikka 50 vuotta uuden rakkaansa kanssa lesken asunnossa, koska kuollut ex-aviomies ei tajunnut huolehtia siitä, että omat lapset saisivat edes rintaperillisen osansa ennen kuin uusi onnenonkija kuolee. Jopa hänen nuorella rakastajallaankin (jos uusi leski menee naimisiin) on oikeus asua asunnossa elinikänsä. Ei ihme, että perintöriitoja tulee. Avioehdolla ja testamentilla kaikki olisi hyvin estettävissä. No tässä voi kysyä, miten hiton tyhmiä miehet ovat. Kansalaistaidon tunnilla nukkuvat?

Näiden asioiden kanssa juuri painitaan, kun puolisoni todennäköisesti kuolee pian. Tässä tilanteessa halutaan turvata lapsille paras mahdollinen tulevaisuus ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että jäljelle jääneellä vanhemmalla tulee olla varaa elää nykyisessä kodissamme ja tarvittaessa myydä se (ilman ulkopuolista edunvalvojaa) ja vaihtaa edullisempaan/käytännöllisempään/pienempään. Teemme siis omistussoikeustestamentin puolison hyväksi ja toissijaismääräyksellä lapset tulevat perimään omaisuuden.

Mikäli alaikäiset lapsemme perisivät nyt kuolleen vanhemman osuuden, niin elämä menisi vaikeaksi, koska he eivät pystyisi maksamaan käteisvarojen puutteessa asuntolainaa pois. Eikä leskikään saisi maksaa lasten osuutta, koska se tulkittaisiin lahjaksi lapsille ja siitä tulisi ikäviä veroseuraamuksia. Lapsille määrättäisiin ulkopuolinen edunvalvoja, eikä leski saisi päättää itsenäisesti esim. asunnon myymisestä. Pahimmassa tapauksessa pankki pakkohuutokauppaisi kotimme pilkkahintaan ja sen jälkeen olisimme taloudellisissa ongelmissa. Tässä tilanteessa ajatellaan lasten parasta ja tulevaisuutta.

Heidän elämänsä halutaan säilyttää mahdollisimman muuttumattomana toisen vanhemman poismenon jälkeenkin. Aika kieroututta keskittyä ajattelemaan tulevia 'rakastajia' omien lasten kustannuksella.

Alaikäisille määrätään edunvalvoja perinnönjakoon ja edunvalvoja vaatii lasten lakiosat.

Vierailija kirjoitti:

Siis kuka EI tee nykyään avioehtoa? Kuinka sinisilmäistä ja luottavaista ihmistä täällä on?

Avioehto on itselleni sitä, että kunnioitetaan toista itsenäisenä ihmisenä (johon olen rakastunut) ja sitten vasta taloudellisena me-yksikkönä (yhteiset hankinnat).

Meillä ei ole. Mies tienaa yrittäjänä, minä seuraan jäniksenä. Erotessa 50/50 , Mutta loppuelämäksi tässä on sitouduttu. Meidän perheeseen ja meidän lapseen.

Jos perhe hajoaa, raha ei sitä korvaa millään.