Miksi lapsi ottaa niin henkilökohtaisesti, kun yritän auttaa läksyissä?

Mun lapsi jotenkin tunsi niin suurta häpeää virheistään.

Ja onko kaikista virheistä pakko huomauttaa?

Mitä jos kirjoitat oikean vastauksen eri paperille ja lapsi itse tarkastaa siitä ja korjaa virheensä, niin ettei tunne tulevansa häpäistyksi. Tai joku muu keino sun pitää vaan keksiä.

Meillä on vähän samanlainen tyttö. Teenkin niin, että annan etsiä omat "virheet" itse, eli sanon, huomaatko tässä lauseessa, sivulla tms. jotain mikä pitää korjata. Tai siis tein noin joskus aiemmin. On nyt nelosluokkalainen ja annan pitkälti suoritua itse läksyistään ja autan tarvittaessa.

Sinä tunnet lapsesi parhaiten ja sinun tulee käydä läpi sata tapaa käsitellä niitä asioita, että löytyy se oikea.

Meillä oli sama juttu. Lapsi totesi, että olen liian "ylitietävä" neuvoessani läksyissä. Sitten sovittiin, että en katso vieressä enkä neuvo. Tekee läksynsä ja jos tulee vaikea kohta, niin katsotaan sitä sitten lopuksi yhdessä. Esim. matematiikassa tein sillä tavalla, että en ohjeistanut vaikeaa laskua. Otin kynän käteeni, otin suttupaperia ja laskin laskun itse siten, että puhuin samalla, miten sen tein. Tyyliin, että ahaa, tämä on yhteenlasku ja samassa on miinuslaskua, miten se nyt menikään. Ööö, ensin taidan laskea tästä järjestyksessä, että mitä on 1 plus 2. Se on 3. Sitten vielä pitää vielä vähentää 1. Eli 3 miinus 1. Vastaukseksi minä saan 3. Kokeilepas sinä, että saadaanko sama. Jos ei tule samaa ja haluat, että lasken uudestaan, niin tule sanomaan. Jotenkin tällä tavalla yritin sumplia tilanteissa. 

Eli tuossa vaiheessa saattoi itse huomata mun virheen :D

Syy saattaa löytyä ihan siitä tavasta, millä autat. Eli lapsi kokee nykyisen tapasi päällepäsmäröintinä ja pätemisenä, ja hänestä tuntuu, että yrität vain osoittaa hänen osaamattomuutensa/tyhmyytensä ja oman osaamisesi/fiksuutesi. Eli kiinnitä huomiota tapaan, jolla autat. Tuossa edellä tulikin jo muutamia vinkkejä. Se, ettet kerro suoraan oikeaa vastausta, vaan kerrot, missä kohtaa on jotain, mitä kannattaisi vielä katsoa uudestaan ja annat lapsen itse löytää ratkaisun (ja autat konkreettisella vastauksella vasta, jos pyytää), voisi olla toimiva malli. Tai sitten annat lapsen hetken aikaa pärjätä omillaan ja kerrot, että voi tulla aina kysymään, jos tarvitsee apuja, mutta et auta automaattisesti koko ajan. Lapsen pitää saada yrittää itse ja tehdä myös niitä virheitä. Koko ajan ei tarvitse olla korjaamassa ja vaatia täydellistä suoritusta. 

Virheistä ei pidä koskaan huomauttaa suoraan vaan kehoittaa lasta etsimään ne itse esim. kehoittamalla katsomaan kyseistä lausetta uudelleen. Jos virheet osoitetaan suoraan lapsella ei ole syytä ponnistella asian eteen. Ja kuka on virheistä huomauttamassa kokeissa?