Pahinta mitä nykyinen kumppanisi on sinulle koskaan tehnyt

30v aikana oli pahin kun esikoisen syntyessä jouduin käynnistykseen sairaalaan ja kun homma ei lähtenyt heti käyntiin.

Niin lähti töihin toiselle puolelle suomea.

Ei tietenkään sieltä ehtinyt synnytykseen ja jouduin synnyttämään siskoni kanssa.

Hän onneksi oli lähempänä. ☺️

Esikoinen on jo 20v ja edelleen tunnen ettei minua tukenut puoliso niin kuin olisi kuulunut.

Katui sitten kun oli muitten lasten synnytyksissä mukana.

Oli vaan nuori ja häntäkin taisi pelottaa se synnytys.

No yli päästiin siitäkin kriisistä.

Onnellisia yhdessä edelleen ❤️

Vierailija kirjoitti:

Kun ottaa huomioon, että tässä ketjussa useat kertoo oikeasti pahoista jutuista, ihmettelen miten jotkut tulee kertomaan tyyliin "mies ei sanonut aamulla huomenta, kurja tyyppi."

Tarkoitus on varmaan olla hauska, mutta muiden kertomusten rinnalla aika tylyä ja omakehuista. No teillä on hyvä mies, perustakaa oma ketju niiden kehumista varten

Luepa tämän ketjun aihe vielä kertaalleen. Pahin mitä kumppani on tehnyt on joidenkin ja toivottavasti useimpien kohdalla jotakin hyvin harmitonta. Myös nämä harmittomat vastaukset kuuluvat tähän ketjuun ihan yhtä lailla kuin ne pahat, ne vastaavat täsmällisesti annettuun kysymykseen. Ehkäpä tässä oli vähän ideanakin nostaa esiin sitä kontrastia erilaisten suhteiden välillä. Ehkä tämä saa jotkut ihmiset vihdoin heräämään siihen, mitä kumppanilta pitää sietää ja mitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ottaa huomioon, että tässä ketjussa useat kertoo oikeasti pahoista jutuista, ihmettelen miten jotkut tulee kertomaan tyyliin "mies ei sanonut aamulla huomenta, kurja tyyppi."

Tarkoitus on varmaan olla hauska, mutta muiden kertomusten rinnalla aika tylyä ja omakehuista. No teillä on hyvä mies, perustakaa oma ketju niiden kehumista varten

Minun mielestäni ne ovat parhaita vastauksia juuri, ja vastaavat ihan yhtä hyvin aloituksen kysymykseen kuin ne pahemmatkin.

Minusta noissa ei ole mitään vikaa, mutta olen miettinyt, onko niiden tarkoituksena olla tunnelmankeventäjiä eikä totuutta haluta kertoa, vai onko todella pahinta ikinä se, jos mies on syönyt kebabin jääkaapista tmv.

Onko sinun mieskuvasi niin vääristynyt, että kuvittelet kaikkien miesten olevan väkivaltaisia jollain tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tretweert kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi joskus ikinä tehnyt jotain pahaa, niin ei oltais yhdessä!! Arvostakaa itseänne perkele, ja lähtekää huonosta suhteesta!

No en ole missään suhteessa tällä hetkellä, vaikka tähän ketjuun kommentoinkin. Mutta en tiedä, muuttuuko mikään silti eri miehen myötä (toki väkivalta ym. on eri asia, sillä suurin osa on kuitenkin ei-väkivaltaisia miehiä). Onhan tässä jo elämää nähnyt, ja usein samat asiat tulevat vastaan.

Monissa miehissä ei ole sellaista joustavuutta, ymmärrystä, tasavertaisuutta, molemminpuolisuutta, epäitsekkyyttä, analyyttisyytta ja kompromissihalua, jota minä kaipaan. Kaikki tuntuu olevan vaan sitä, että minäminä ja mut kun mä haluun ja mut kun mä en tykkää, kun teet noin. Mentaliteetti tuntuu hyvin usein olevan se, että nallekarkit nyt eivät vaan mene tasan, ja näin se vaan menee. Mies jakelee käskyjä, joita sitten nainen noudattaa tai sitten laitetaan lusikat jakoon, jos ei noudata. Harvoin sitä törmää mieheen, jonka kanssa onnistuisi palaveri siitä, että okei, tehdäänpä tässä nyt kunnon pelisäännöt eli minä haluaisin näin, mitä sinä haluaisit, käviskö sulle tämä, no ok, tässä ois demokraattinen kompromissi. En ymmärrä logiikkaa, miksi täytyisi elää toisen ehdoilla ja miksi taas ne omat ehtoni ovat jotenkin huonommat. Miksi toinen ei itse suin surminkaan jousta niihin?

Hassua, kun minulla on täsmälleen sama kokemus, mutta naisista? Ehkäpä tämä ei olekaan sukupuolikysymys?

Molemmissa sukupuolissa on mielenvikaisia varmaan suunnilleen yhtä paljon. Mutta vain naiset voivat yleistää mielenvikaisten miesken kanssa seurustellessaan, että "kaikki miehet ovat samanlaisia".

Silti naisia kuolee miespuolisen kumppanin tai exän toimesta varmaan kymmenkertainen määrä miehiin verrattuna. Mutta vain miehet voivat yrittää selittää mustaa valkoiseksi tai että kyllä ne naisetkin...

Minä olin tuo, joka noita kompromisseja ym. tuolla aiemmin toivoi, ja siitä sitten näemmä lähti keskustelua, onko tämä kuitenkaan sukupuolikysymys. Kyllä mä väitän, että tuo on silti jossain määrin sukupuolikysymys. Usein naiset eivät ole ihan yhtä suoraviivaisia kuin miehet, vaan asioita voidaan tarkastella toistenkin kantilta. Ei toki kaikki näin tee. Mutta ainakin naisystävien kesken minä olen saanut olla minä, omine kummallisine piirteineni ja tapoineni. Ehkä joku on ajatellut, että no niin, tuo on tuollainen ärsyttävä tässä asiassa, mutta antaa sen nyt olla sellainen. Ystävien kanssa olen voinut vapaasti puhua vaikeistakin asioista. Että hei, miksi sä teet noin, voisitko tehdä näin. En tiedä, onko keskustelut aina johtaneet mihinkään, mutta ainakaan ei ole sanottu, että hei lopeta tästä asiasta puhuminen, en kuuntele. Tiedä sitten, muuttuvatko nämä samaiset naiset aivan toisenlaisiksi parisuhteissa miesten kanssa. 

Mutta toki kaikki on suhteellista. Olen minä yhdeltäkin ihmiseltä (mieheltä) kuullut, että hän näkee, että minä haluan asiat omalla tavallani, kun taas minä näen asian niin, että hän haluaa asiat omalla tavallaan. Molemmissa näkemyksissä on totuuden siementä, mutta ero vaan on siinä, että toinen vie sen niin pitkälle, että hän yksiselitteisesti kieltää minulta tietyt tavat ja jos en siihen suostu, hän ei ole tekemisissä lainkaan. Minä taas en ole laittamassa väliimme jotain pleksiä erilaisten persoonallisuuksien takia, vaan näen asian niin, että ihmisten pitäisi tehdä kompromisseja, kunnioittaa toisen tapoja ja luonnetta ja käytännössä kärvistellä, jos sen niin haluaa nähdä. Ei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista koskaan. Toki jos toisen tavat vievät ihmisen ihan haudan partaalle, niin on syytä jättää sellainen ihminen kokonaan taakseen, mutta periaatteessa en ymmärrä sellaista mentaliteettia, että "sä haluat tuon eri tavalla kuin minä, en mä jaksa sellasta, hyi yök kamalaa ja rasittavaa, meen pois".

Tokihan kaikki kaveripiireissä hyväksytään sellaisina kuin ovat ja miesporukoissa vieläpä paremmin, väittäisin. Mutta kaveriporukat eivät olekaan parisuhteita. Minä vastasin sinulle jo aiemmin, kun koen että naiset ovat parisuhteessa olleet se ehdottomampi osapuoli joka haluaa sanella miten kaikki tehdään. Vaihtoehtona on usein parisuhteen päättyminen, eli joko olet puudelimies tai sitten yksin. Joten ei näytä kovin vahvasti sukupuolikysymykseltä. Ehkä kyse on siitä, että jotkut ihmiset kokevat että heillä on varaa sanella kumppanin tekemisiä, koska he saavat halutessaan helposti uuden. Sitten kun tulee ikää ja mahdollisuudet kapenevat, alkaa löytyä niitä kompromissi- ja neuvottelutaitoja. Tämän olen itse nelikymppisenä huomannut naisista. Tai sitten on vain nuorempana ollut huono tuuri.