Poikani joutui putkaan
Jouduin viime viikonloppuna hakemaan kohta 20 vuotiaan poikani putkasta . Oli ollut baarissa, missä ex tyttöystävä oli yrittänyt tehdä poikani mustasukkaiseksi jonkun miehen kanssa. Tästä kimpaantuneena poikani oli 2 kaverinsa kanssa hakannut tämän pojan sairaalakuntoon. Poikaani odottaa todennäköisesti syyte pahoinpitelystä, mitä pitäisi ajatella ja vaikuttaako tämä tuomio miten paljon normaaliin elämään. Entä voivatko he määrätä poikani vihanhallinta kurssille, koska ei ole eka kerta kun tappelee kännissä.
Kommentit (119)
Tulee ihan mieleen ex-poikaystäväni, joka väitti nykyisen mieheni vieneen minut häneltä. Tapasin nykyisen mieheni reilun puolen vuoden päästä erosta. Silti aina sain raportteja tältä exältä, milloin oli nähnyt mieheni kenenkin naisen kanssa ympäri kaupunkia. Hänelle ei tullut mieleensä, että saatan viettää aikaa mieheni kanssa, kun hän väittää tämän olevan jonkun toisen kanssa jossakin.
Kaikkeista naurettavinta oli, että yritti kaikilla tavoilla mustamaalata miestäni minulle ja ihan kaikille. Soitteli ja laittoi viestejä jopa äidilleni. Oli hyvin lähellä, etten tehnyt poliisille ilmoitusta häirinnästä.
Lisäksi hänen kaverinsa soittelivat minulle vähän väliä ja laittoivat viestejä, yrittivät siis puhua minua ympäri palaamaan exäni kanssa yhteen ja kertoivat, kuinka paljon hän minua kaipaa jne. Uskon kyllä, että kaipasikin, oli aivan mahdoton käytökseltään jo ennenkuin tapasin nykyisen mieheni. Silti kaivoi aivan itse oman kuoppansa pettämällä minua.
Olin vielä kertonut hänelle, että exäni ennen häntä petti minua. Tein hänelle myös selväksi, että jos hän minua pettää, en anna yhtäkään uutta mahdollisuutta, tein sen virheen jo ennen häntä. Naurettava "mies".
Jaksoi kyllä yllättävän pitkään tätä showta, en sitten tiedä katuiko oikeasti pettämistään, koska jaksoi häiritä minua kuitenkin yli vuoden. En tiedä yrittäisikö vielä, koska olen vaihtanut numeroni, muuttanut ja poistanut tilini somesta. Äitini sanoi jossain välissä, kun erostamme oli kulunut 3vuotta, että yritti häneltä kysellä kuulumisiani, olenko vielä mieheni kanssa yhdessä, missä asun, mitä minulle kuuluu jne.
Vierailija kirjoitti:

Ainiin, kun sanoin hänen kavereillensa, että aivan turhaan yrittävät puhua ympäri, olen onnellisesti parisuhteessa, eikä kiinnosta pätkääkään joku pettävä m*lkku, niin heidän reaktionsa asiaan oli, että eihän se nyt voi pettää. Olen ymmärtänyt jotain väärin. Kuinkahan väärin voi ymmärtää viestittelyt jonkun naisen kanssa, jossa puhutaan mahdollisesta seurustelusta, valitetaan minusta, flirttaillaan ja kaiken kukkuraksi näkee kun toinen tunkee kieltään toisen naisen kurkkuun?

Ok. Sana ex mainittu. Nyt voikin kirjoittaa oman elämäkerran, jossa itse on se sankari :D

Miten tämä monologi liittyy aiheeseen?

Minunkin ex-poikaystävä silloin joskus ala-astella teki sitä ja tätä. Sitten sitä ja tätä, kun oltiin yläasteella... Saanko mitalin?

No siten, että en ihmettelisi, vaikka tuo exäni olisi käynyt nykyisen mieheni kimppuun, jos olisi nähnyt hänet jossakin. Anteeksi nyt, jos joku pahoitti mielensä.

Niin entä sitten? Miten tämä edelleenkään liityy ap pojan tilanteeseen?

Tämä nyt sitten lohdutta lapsestaa huolissaan olevaa äitiä, kun SINULLEKIN olisi voinut tapahtua jotain vastaavaa?

Jonkun nyt vaan pitää aina tulla omimaan aihe itselleen, kun silloin kerran...
Vierailija kirjoitti:
Kai oikeus voi pakottaa poikani vihanhallinta kurssille,? Hän on aina ollut impulsiivinen tapaus ja kuumakalle. Ei kai hänen loppuelämänsä mene pilalle yhden hölmöilyn takia? Ap
Ei mene. Nyt ottaa mukisematta vastaan tuleva rangaistus ja maksut. Ja ottaa opiksi, että tuollainen ei ole normaalia käytöstä. Impulsiivinen ihminen on aina impulsiivinen, mutta niitä vihantunteita ja puuskia pitää oppia hallitsemaan ja löytää omat työkalut miten tilanteet saa hallintaan kun niitä tuntee.
Missä poika on oppinut, että nainen on miehen omaisuutta?
Missä poika on oppinut, että mies joka ei ole hänelle mitenkään tilivelvollinen on hänelle tilivelvollinen?
Missä poika on oppinut, että väkivalta on ratkaisu ongelmiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai oikeus voi pakottaa poikani vihanhallinta kurssille,? Hän on aina ollut impulsiivinen tapaus ja kuumakalle. Ei kai hänen loppuelämänsä mene pilalle yhden hölmöilyn takia? Ap
Miksi näet tämän pakottamisena? Ja kyllä yksikin hölmöily voi pilata koko elämän.
Vierailija kirjoitti:
Missä poika on oppinut, että nainen on miehen omaisuutta?
Missä poika on oppinut, että mies joka ei ole hänelle mitenkään tilivelvollinen on hänelle tilivelvollinen?
Missä poika on oppinut, että väkivalta on ratkaisu ongelmiin?
Isättömyys?
Tuosta voi tulla muutama tuhat euroa kärsimys- ja/tai vahingonkorvauksiakin maksettavaksi. Muistaakseni tällaiset pyörii ulosotossa 20 vuotta, kun tavalliset velat vain 15 vuotta.
Onko pojalla alkoholiongelman lisäksi joku neurologinen juttu, joka on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta? Muistelen että vankiloissa on paljon ADHD-miehiä, joiden elämä on ollut ADHD:n vuoksi vaikeaa ja ovat syrjäytyneet kun opiskelu ei ole sujunut ja kai se tekee luonteeseenkin jotain kiivautta. Vai onko poika sotkeutunut kuntosalien hormoneihin? Jotain tällaista voi olla tuon kuumakalleilun taustalla.
Harvoin hyvin elämässä kiinni oleva nuorimies löytää itsensä putkasta hakattuaan jonkun sairaalakuntoon. Kyllä siinä taustalla täytyy olla useampiakin ongelmia.

Ja ne kaverit olisi estänyt pahoinpitelyn, eikä osallistuneet siihen.
Entä muut tosiaan muut päihteet? Vanhemmat ei esim. tiedä miten yleistä pilvenpoltto on.
Ex-tyttöystävä on tehnyt oikeat johtopäätökset kun on jättänyt väkivaltaisen tyypin.
Pahimmillaan se jättäminen ei näköjään riitä - pitäisi suunnilleen muuttaa maasta, ettei väkivaltaan taipuvalle tulisi paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta voi tulla muutama tuhat euroa kärsimys- ja/tai vahingonkorvauksiakin maksettavaksi. Muistaakseni tällaiset pyörii ulosotossa 20 vuotta, kun tavalliset velat vain 15 vuotta.
Onko pojalla alkoholiongelman lisäksi joku neurologinen juttu, joka on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta? Muistelen että vankiloissa on paljon ADHD-miehiä, joiden elämä on ollut ADHD:n vuoksi vaikeaa ja ovat syrjäytyneet kun opiskelu ei ole sujunut ja kai se tekee luonteeseenkin jotain kiivautta. Vai onko poika sotkeutunut kuntosalien hormoneihin? Jotain tällaista voi olla tuon kuumakalleilun taustalla.
Harvoin hyvin elämässä kiinni oleva nuorimies löytää itsensä putkasta hakattuaan jonkun sairaalakuntoon. Kyllä siinä taustalla täytyy olla useampiakin ongelmia.
Pojalla ei nyt varsinaista ongelmaa ole alkoholin kanssa juo ehkä max 2 kertaa viikossa. Poika otti kuitenkin eron vakavasti ja hänestä tuli erittäin katkera eron jälkeen. Erosta ei ole kuin kuukausi ja oli pitkä suhde kyseessä ja olemme ihan normaali perhe. Hän käy myös pätkätöissä .En tiedä onko mitään ADHD, ei ole ainakaan diagnosoitu . Huolestuttavina tässä on pojan asenne teon jälkeen, myöntää tehneensä väärin mutta kokee että tämä mies ja exä ansaitsi tämän. Mitä tässä tilanteessa enää pitäisi tehdä ,tuntuu toivottamalta tapaukselta. Ap

...juo ehkä max 2 kertaa viikossa? Sinusta tämä on vähän?
Toivottavasti ehdotonta, niin ehkä oppisikin, koska ei ollut ensimmäinen kerta!
Jos typykkä on kerran exä, niin saa nuoleskella ketä haluaa ja se ei pojallesi kuulu. Tosin ei typykkäkään ihan täysillä valoilla kulje, ei ole kovin tervettä touhua moinen.