Kuulin että minulla on ollut pikkusisko, joka kuoli!

Ehkä äitisi ei edes tiennyt, ettet muista, jos sinulla kerran oli jo ikääkin. Hän ei halunnut asiaa muistella, joten saattoi ajatella, ettet sinäkään halua, että helpompi niin.

Et voi tietää varmasti, että siskosi on kuollut, näkemättä virkatodistusta.  Siskosi on voitu antaa adoptoitavaksi.

Ei siskosi ihan vauvana kuollut, jos on osannut nimetä hedelmiä jne. Miten äitisi olisi tiennyt, ettet muista?

Onko teillä valokuvia ajalta, jolloin olit pieni lapsi? Outoa, jos siskosi ei ole niissä mukana, jos kuitenkin muutaman vuoden (?) eli.

Vihoviimeinen tapa on viedä hautaan mukanaan peitelty tieto lähisukulaisesta.

Vaikeneminen aika yleistä ja valitettavaa. Itse sain abivuonna tietää, että äitini oli kokenut kohtukuoleman minua ennen (toki hieman eri asia kuin elävänä syntyneen lapsen kuolema). Tästä oli tuolloin kulunut yli kaksikymmentä vuotta ja muistan miten raastavasti äiti itki, kun kertoi asiasta. Tuli häntä sääli. Selitti joitakin juttuja sekä äitini että isäni persoonassa ja käytöksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vihoviimeinen tapa on viedä hautaan mukanaan peitelty tieto lähisukulaisesta.

Niinpä, meillä lähipiirissä tapaus jossa iäkäs äiti ei suostu kertomaan kuka on hänen poikansa oikea isä. Isäksi uskoteltu oli epäillyt isyyttään alusta asti ja testeissä sitten paljastuikin että aavistus piti paikkansa. Poika haluaisi epätoivoisesti tietää edes jotain mutta äiti ei halua sanoa mitään.

Jos ap olet täysivaltainen aikuinen, osaat ottaa selvää sukuhistoriastasi viranomaisten kautta.

Itse olen tehnyt niin. Pari puhelinsoittoa ja sain postissa nivaskan papereita, mm. oikeudenkäyntiasiakirjoja sekä tiedot äidistäni ja pienenä kuolleesta siskostani. Maksoi jonkin pikku summan (en muista enää, on aikaa parikymmentä vuotta - paperit minulla on toki edelleen).

Soitat vaikka lähimpään maistraattiin, osaavat sieltä kyllä neuvoa eteenpäin jos tarvis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihoviimeinen tapa on viedä hautaan mukanaan peitelty tieto lähisukulaisesta.

Niinpä, meillä lähipiirissä tapaus jossa iäkäs äiti ei suostu kertomaan kuka on hänen poikansa oikea isä. Isäksi uskoteltu oli epäillyt isyyttään alusta asti ja testeissä sitten paljastuikin että aavistus piti paikkansa. Poika haluaisi epätoivoisesti tietää edes jotain mutta äiti ei halua sanoa mitään.

Itsekkäitä äitejä, jotka eivät ajattele lastaan. Ollaan niin omassa häpeässä, että mieluummin suodaan lapselle vuosien kärsimys ja terapia asian tullessa ilmi, perunkirjoituksen tai naapurin penan vihjaisun jälkeen. Varsinaista äidinrakkautta.

En ymmärrä, miten ap:lla ei ole perukirjaa. Onkohan perukirjoituskaan ollut?

Miksi syytät äitiäsi siitä ettei ole kertonut? Lapsen kuolema on kaikille kova paikka, ja jos et kerta itse muista, niin kuvittele millaisen kysymysryöpyn olisit äidillesi aiheuttanut. Jos asia noin painaa niin hanki apua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi syytät äitiäsi siitä ettei ole kertonut? Lapsen kuolema on kaikille kova paikka, ja jos et kerta itse muista, niin kuvittele millaisen kysymysryöpyn olisit äidillesi aiheuttanut. Jos asia noin painaa niin hanki apua.

Oma äitihän olisi ollut ensisijainen, keneltä siskosta olisi voinut kysyä. Apua ap on jo hakemassa.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi ei ole kyennyt käsittelemään siskosi kuolemaa ja siksi asia on ikään kuin vaiettu kuoliaaksi. Itsekin sain vasta aikuisena tietää, että minulla olisi ollut isosisko, joka oli kuollut. Olen itse käsitellyt asioita terapiassa, koska vanhempien kanssa ei asioista voinut puhua. Olen käsittänyt, että tämä vaikenemiskulttuuri ei ole mitenkään harvinaista. Mutta ota asioista selvää ja käsittele asiaa mielessäsi tai jonkun kanssa vähitellen.

Anteeksi, saatan olla ihan tyhmä, mutta.. Käsittelet terapiassa isosiskoa, jota ei koskaan ollutkaan? Vai käytkö vanhempien käytöstä tms läpi? Menetetyn isosiskon suremista en ymmärrä, sen kyllä jos se jotenkin heijastui elämääsi muutoin.. 

Harmi että ap on varmaan trolli. 

Äitisi kuoli, mutta et lukenut perunkirjoituksessa mitään asiakirjoja? Niissä lukee kaikkien hänen jälkeläistensä nimet. Vähän yritystä näihin provoihin.

Jos se ei ole sun elämääs vaikuttanut tähänkään asti, miksi nytkään? Mulla menis varmaan koko juttu olankohautuksella... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi ei ole kyennyt käsittelemään siskosi kuolemaa ja siksi asia on ikään kuin vaiettu kuoliaaksi. Itsekin sain vasta aikuisena tietää, että minulla olisi ollut isosisko, joka oli kuollut. Olen itse käsitellyt asioita terapiassa, koska vanhempien kanssa ei asioista voinut puhua. Olen käsittänyt, että tämä vaikenemiskulttuuri ei ole mitenkään harvinaista. Mutta ota asioista selvää ja käsittele asiaa mielessäsi tai jonkun kanssa vähitellen.

Anteeksi, saatan olla ihan tyhmä, mutta.. Käsittelet terapiassa isosiskoa, jota ei koskaan ollutkaan? Vai käytkö vanhempien käytöstä tms läpi? Menetetyn isosiskon suremista en ymmärrä, sen kyllä jos se jotenkin heijastui elämääsi muutoin.. 

Harmi että ap on varmaan trolli. 

Ehkä sitä ei ymmärrä, ellei ole itse kokenut. On vaikea ymmärtää, miksi läheisen olemassaolo on peitelty. Usein äidin salaamasta henkilöstä tietävät muut sukulaiset ja puoli kylää (joka tulee jälkeenpäin tietoon), mutta omalle lapselle vaietaan. Lapselle, jolle kyseinen salahenkilö olisi merkityksellinen. Se, että joskus on tapahtunut jotain ja joka on johtanut välirikkoihin, on täysin väärin siirtää toisen kaunaa lapsilleen. Väistämättä mielessä pyörii monia asioita, liittyen vanhempien käytökseen, salattuun läheiseen ja sitä kautta salattuihin sukulaisiin. Omalta kohdaltani katkaisen salaketjun ja olen avoin läheisilleni, en halua kenelläkään aiheuttaa raastavaa epätietoisuutta juuristaan. En ole kenelle vastasit.

Minä taas en ymmärrä miksi näin vakavia asioita salaillaan. Kyllähän ne väkisin perheeseen vaikuttaa, tavalla taikka toisella. Julmaa pimittää asioita lapselta.

Mitenköhän tuo muuten sinua noin olisi järkyttänyt ellet ole aikoinaan edesauttanut sisaresi kuolemaa?

Saattaa selittää asiasta vaikenemisen ja sinun muistamattomuutesi kun isosisko olit.

Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi. Ainahan ap saa kuraa niskaan, mutta varmaan ekaa kertaa näen syytettävän tappajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi. Ainahan ap saa kuraa niskaan, mutta varmaan ekaa kertaa näen syytettävän tappajaksi.

Tämän tason traumatisoituminen ja "yllättyminen" vasta aikuisella iällä pikkusiskon omaamisesta ja kuolemasta on omituista. Mennyttä ei saa takaisin ja asioista voi kysyä jäljellä olevilta jos jokin kaihertaa. Vauvapalsta tuskin tietää aloittajan suvun tragedioista paremmin.