Vihaan ylettömän ratkaisukeskeisiä ihmisiä!

Vierailija kirjoitti:

Toiset ihmiset haluavat vain sympatiaa, toiset ratkaisuja. Varmasti rasittavaa, jos pyytämättä neuvoja tuputetaan, ihan yhtä rasittavaa on, jos kaveri kerta toisensa perään valittaa samoista asioista laittamatta tikkua ristiin ongelmilleen. Hyvä olisi varmaan löytää tässäkin se molemmille sopiva keskitie.

Silloin pitääkin puhua asioista, joissa ei edes ole mitään ratkaistavaa. Ja on muitakin aiheita kuin sää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja sanoisin että puhu siitä säästä. Ei jaksa kuunnella kun ihmiset marisee milloin mistäkin mutta eivät edes yritä tehdä ongelmalle mitään. Jos haluatte että joku kuuntelee eikä sano juuta eikä jaata, hommatkaa vaikka kissa.

Tuli perhana tähänkin ruikutukseen keksittyä ratkaisu. En voi itselleni mitään.

Tulkitsen asian siis siten, että vuorovaikutus kanssasi on niin tylsää, että pyrin mieluiten välttämään seuraasi.

Todennäköisesti on, jos odottaa vain hymistelyä ja voivottelua. En usko että meitä kumpaakaan surettaa liikoja vaikka emme enää kohtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutus heidän kanssaan on ihan kamalaa. Sanot jostakin asiasta hiukan jotakin ja sen jälkeen joudut vastaamaan miljoonaan kyselyyn, että onko jotain edistystä tapahtunut. No ei ole! Monet asiat ovat hankalia ja niiden järjestymiseen voi mennä paljonkin aikaa.

Ehkäpä ihminen myös saattaisi mainita, jos joku aiemmin piinannut ongelma olisi äkisti poistunut. Jatkuvat kyselyt ongelmasta vetävät mielen alakuloiseksi. Eikö ratkaisukeskeisten ja huonot sosiaaliset taidot omaavien seurassa tosiaan uskalla puhua mistään muusta kuin sään vaihteluista?

Joo on hitosti rakentavampaa vain valittaa asioista eikä koittaa keksiä valituksen aiheisiin ratkaisua.

Eikö jokainen voisi vain keskittyä hoitamaan oman elämänsä kuntoon?

Tietenkin. Siksi ei pidäkään puhua omista ongelmistaan muille, jos haluaa keskittyä hoitamaan oman elämänsä kuntoon. En ymmärrä, miksi ottaa puheeksi asian, josta ei halua puhua.

Ymh, normaali vuorovaikutus on sitä, että ihmiset puhuvat muustakin kuin säästä. Pitäisi löytyä sellaista luottamusta kanssaihmisiin, että hekin yleensä yrittävät parhaansa ja omaavat ihan toimivat aivot. Täysipäisten aikuisten ihmisten holhoaminen on nöyryyttävää. Ei kukaan pidä siitä.

Mistä päättelit olevasi täysipäinen, jos haluat vain vatvoa ongelmia mutta et tee niille mitään?

Olen pärjännyt elämässäni ihan hyvin ilman neuvojasi. Täydellistä ei kenenkään elämä ole. Mutta kelpaa minulle tälläisena ihan hyvin. Yritän itse etsiä ratkaisuja, jos niitä kaipaan. Ja KYSYN APUA, jos sitä koen jossain asiassa tarvitsevani.

Vierailija kirjoitti:

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja sanoisin että puhu siitä säästä. Ei jaksa kuunnella kun ihmiset marisee milloin mistäkin mutta eivät edes yritä tehdä ongelmalle mitään. Jos haluatte että joku kuuntelee eikä sano juuta eikä jaata, hommatkaa vaikka kissa.

Olen samanlainen, en mahda sille mitään. Aivoni vain toimivat niin, että kun joku valittaa, yritän löytää ratkaisun. Mutta monet näistä valittajista tuntuvat suorastaan elävän siitä, että saavat valittaa ja kärsiä. Mitkään ratkaisuehdotukset eivät tule kysymyksenkään, koska heidän identiteettinsä perustuu marttyyrinä olemiseen. 

Huomaan usein pohtivani näitä ongelmia jälkeenpäinkin ja välillä keksin mielestäni hyviä ja luovia ratkaisuja, joista saatan jopa innostua. Ei ole siis kyse siitä, ettenkö välittäisi. Aivoni työskentelevät näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja nämä ihmiset ovat mielessäni. En vain kykene sellaiseen voihkintaan, että "voi voi, onpa sinulla vaikeaa" kun tiedän toisen olevan haluton minkäänlaiseen muutokseen, joka voisi parantaa hänen tilannettaan.

Vierailija kirjoitti:

Empatia on tärkeää ja usein ihmiset tarvitsevatkin ns vain kuulijaa eivätkä neuvoja. Toisaalta on ihmisiä, jotka osoittavat välittävänsä antamalla neuvoja, olemalla sillä tavalla läsnä.

Myös sen kysymisenn onko asia edistynyt jne. voi tulkita kiinnostukseksi ja ystävällisyydeksikin.

Minä olen varmaan juuri tällainen ihminen. Olen hyvä keksimään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin, joten kun ihminen, josta välitän, kertoo minulle huolistaan, näytän välittämiseni yrittämällä löytää keinoja tilanteen parantamiseksi. 

Olen vasta viime vuosina ymmärtänyt, etteivät kaikki halua neuvoja. Toiset jopa tietävät itsekin konsteja ratkaista tilanne, mutta eivät halua syystä tai toisesta toteuttaa niitä. Jotkut haluavat vain kuuntelevaa korvaa, jotkut sääliä tai jopa palveluksia tai rahaa. 

Opettelen edelleen keskittymään kuuntelemiseen, mutta olen yhä sitä mieltä, että ratkaisujen hakeminen ja korjaavien toimenpiteiden tekeminen on parempi vaihtoehto, kuin pitkäaikainen ongelmissa piehtaroiminen. 

En itsekään tykkää jos minua tullaan neuvomaan asioissa, jotka kuvittelen itse tietäväni paremmin. Mutta satun tuntemaan kokonaisen suvun ihmisiä, joille elämän mielenkiinto syntyy siitä, että keksitään jänniä ongelmia ja nautitaan niiden vatvomisesta. Jos joku sanoo, että asiaanhan löytyy yksinkertainen ratkaisu, häntä katsotaan kuin mielenvikaista tai kohteliaimmilllaan ohitetaan se ja jatketaan vatvomista. En enää itse vaivaudu, mutta välillä joutuu seuraamaan, miten viattomat sivulliset yrittävät tarjota järkevää ratkaisua, eivätkä käsitä, ettei se onnistu 😁

Minulle ensisijassa tosiaan sopii paremmin sellainen kuunteleva korva kuin joku joka ryhtyy latelemaan ratkaisuja, joita itsekin olen kyllä tullut ajatelleeksi. Olisi mukava saada vaikka empatiaa osakseen tai vahvistusta nykyisille tunteille. Osaan ratkaista ongelmani itse, mutta läheisten tuki olisi kiva siellä taustalla. Jos minä haluan neuvoja niin minä kysyn sitä suoraan. Se että puhun jostain elämäntilanteesta yleisesti ei ole vielä haaste alkaa ratkomaan minun ongelmiani.

En tiedä miksi minullekkin usein aletaan kertomaan kaikenlaisista vaikeuksista. En mielestäni viestitä mitenkään olevani sellainen kiva kuuntelija, joka sitten myötäilee ja voivottelee. Onko tässä taustalla jokin ajatus että kaikki naiset olisivat ns. hyviä kuuntelijoita? Olen aivoiltani enemmän insinööri. Kun joku kertoo ongelmasta, lähestyn sitä mielenkiinnolla ja yritän etsiä siihen uudenlaisia ratkaisuja. Tiedän juurikin sen ihmistyypin, jotka on niitä kuuntelijoita ja ovat oikein kivoja, itsestäni ei vain ole sellaiseen. Joskus en meinaa edes kestää vierestä kuunnella kun jollekkin paremmin kuuntelevalle ystävälleni tulevat kaikki puoli tututkin avautumaan. Yrittäkää tekin ei-ratkaisuja-etsivät tunnistaa vähän kenelle alatte avautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ensisijassa tosiaan sopii paremmin sellainen kuunteleva korva kuin joku joka ryhtyy latelemaan ratkaisuja, joita itsekin olen kyllä tullut ajatelleeksi. Olisi mukava saada vaikka empatiaa osakseen tai vahvistusta nykyisille tunteille. Osaan ratkaista ongelmani itse, mutta läheisten tuki olisi kiva siellä taustalla. Jos minä haluan neuvoja niin minä kysyn sitä suoraan. Se että puhun jostain elämäntilanteesta yleisesti ei ole vielä haaste alkaa ratkomaan minun ongelmiani.

Nimenomaan. Nämä neropatit ei edes tajua olevansa käsittämättömän alentuvia kun kuvittelevat ettei toinen ole niitä ratkaisuja jo keksinyt. Sitten eri juttu toki jos on jotain sellaista tietoa jaettavaksi jota toisella ei todennäköisesti ole.

Ihmiset ottavat niitä ongelmiaan esille koska puhuminen auttaa prosessoimaan sekä niistä aiheutuvia tunteita että niitä itse ongelmia. Mutta ei niitä ongelmiakaan niin prosessoida yhteistyössä toisen kanssa että toinen alkaa puutteellisen ymmärryksensä pohjalta listata niitä ilmeisimpiä ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja sanoisin että puhu siitä säästä. Ei jaksa kuunnella kun ihmiset marisee milloin mistäkin mutta eivät edes yritä tehdä ongelmalle mitään. Jos haluatte että joku kuuntelee eikä sano juuta eikä jaata, hommatkaa vaikka kissa.

Olen samanlainen, en mahda sille mitään. Aivoni vain toimivat niin, että kun joku valittaa, yritän löytää ratkaisun. Mutta monet näistä valittajista tuntuvat suorastaan elävän siitä, että saavat valittaa ja kärsiä. Mitkään ratkaisuehdotukset eivät tule kysymyksenkään, koska heidän identiteettinsä perustuu marttyyrinä olemiseen. 

Huomaan usein pohtivani näitä ongelmia jälkeenpäinkin ja välillä keksin mielestäni hyviä ja luovia ratkaisuja, joista saatan jopa innostua. Ei ole siis kyse siitä, ettenkö välittäisi. Aivoni työskentelevät näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja nämä ihmiset ovat mielessäni. En vain kykene sellaiseen voihkintaan, että "voi voi, onpa sinulla vaikeaa" kun tiedän toisen olevan haluton minkäänlaiseen muutokseen, joka voisi parantaa hänen tilannettaan.

Aivoillesi sun ei tarvitsekaan mahtaa mitään, mutta suuhusi sun kyllä pitäisi osata soveltaa jonkunlaista filtteriä. Ei kukaan muukaan sano kaikkea mitä mieleen tulee, en käsitä miksi sinä nimenomaan tässä yhteydessä kuitenkin pidät tuota hyvänä tapana elää.

Onko tämä oikeasti vähän sellainen naiset/miehet -dilemma? Avaudutteko ongelmista joihin ette toivo ratkaisuja myös miespuolisille tuttaville? Itselläni on vähän sellainen perstuntuma, että miehille ei samalla tavalla jaaritella, vaan ymmärretään että sieltä saattaa tulla niitä ratkaisuehdotuksia. Naisista sitten taas oletetaan että tulee pelkkää hyminää ja vielä pitäisi muuttua jotenkin jos ei jo ole sellainen perinteinen kuuntelijanainen.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä oikeasti vähän sellainen naiset/miehet -dilemma? Avaudutteko ongelmista joihin ette toivo ratkaisuja myös miespuolisille tuttaville? Itselläni on vähän sellainen perstuntuma, että miehille ei samalla tavalla jaaritella, vaan ymmärretään että sieltä saattaa tulla niitä ratkaisuehdotuksia. Naisista sitten taas oletetaan että tulee pelkkää hyminää ja vielä pitäisi muuttua jotenkin jos ei jo ole sellainen perinteinen kuuntelijanainen.

Sikäli on että miehet ovat tämän asian kanssa selvästi toivottomampia, mutta kyllä heistäkin löytyy normaalin empatiakykyisiä ja tunnetaitoisia yksilöitä. On todella yleistä että nainen turhautuu hakiessaan mieheltä tukea ja todella tyypillistä että mies suhtautuu juuri näin. Mutta miehetkin voivat oppia, ei tämä ole heille mikään biologian sanelema rajoite kuten ei naisillekaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä oikeasti vähän sellainen naiset/miehet -dilemma? Avaudutteko ongelmista joihin ette toivo ratkaisuja myös miespuolisille tuttaville? Itselläni on vähän sellainen perstuntuma, että miehille ei samalla tavalla jaaritella, vaan ymmärretään että sieltä saattaa tulla niitä ratkaisuehdotuksia. Naisista sitten taas oletetaan että tulee pelkkää hyminää ja vielä pitäisi muuttua jotenkin jos ei jo ole sellainen perinteinen kuuntelijanainen.

Ei ole. Besserwissereitä ja monenlaisia päällepäsmäreitä löytyy paljon ihan sukupuolesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi minullekkin usein aletaan kertomaan kaikenlaisista vaikeuksista. En mielestäni viestitä mitenkään olevani sellainen kiva kuuntelija, joka sitten myötäilee ja voivottelee. Onko tässä taustalla jokin ajatus että kaikki naiset olisivat ns. hyviä kuuntelijoita? Olen aivoiltani enemmän insinööri. Kun joku kertoo ongelmasta, lähestyn sitä mielenkiinnolla ja yritän etsiä siihen uudenlaisia ratkaisuja. Tiedän juurikin sen ihmistyypin, jotka on niitä kuuntelijoita ja ovat oikein kivoja, itsestäni ei vain ole sellaiseen. Joskus en meinaa edes kestää vierestä kuunnella kun jollekkin paremmin kuuntelevalle ystävälleni tulevat kaikki puoli tututkin avautumaan. Yrittäkää tekin ei-ratkaisuja-etsivät tunnistaa vähän kenelle alatte avautumaan.

Älä imartele itseäsi tuolla "aivoiltani olen insinööri" -jutulla. Moni insinööri on myös sosiaalisesti kyvykäs ja jaksaa keskittyä toisten kuuntelemiseen.

Riippuu varmaan tulkintaeroistakin. Entinen ystävä saattoi vuosikausia jauhaa samoista ongelmista. Jos vähäänkään ehdotti ratkaisuyrityksiä vuosien päästä niin tämä oli ongelmien vähättelyä ja tunteetonta käytöstä häntä kohtaan. Puhuttiin siis esim. sen luokan ongelmista, kuten parisuhde ja työ.

Muita kohtaan hän oli kyllä hyvinkin ratkaisukeskeinen ihminen, kun heti toisten ongelmista kuultuaan piti täräyttää syy ja vastaus, jonka jälkeen palattiin vellomaan hänen ongelmiinsa.

Jos nimenomaisesti vihaa tällaisia ihmisiä niin voisiko kenties syy olla siinä, että niistä omista ongelmista jauhaa turhan monelle pintapuoliselle tutulle? Vai miten tällainen voi muuten ylipäätään olla ongelmana.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tulkintaeroistakin. Entinen ystävä saattoi vuosikausia jauhaa samoista ongelmista. Jos vähäänkään ehdotti ratkaisuyrityksiä vuosien päästä niin tämä oli ongelmien vähättelyä ja tunteetonta käytöstä häntä kohtaan. Puhuttiin siis esim. sen luokan ongelmista, kuten parisuhde ja työ.

Muita kohtaan hän oli kyllä hyvinkin ratkaisukeskeinen ihminen, kun heti toisten ongelmista kuultuaan piti täräyttää syy ja vastaus, jonka jälkeen palattiin vellomaan hänen ongelmiinsa.

Jos nimenomaisesti vihaa tällaisia ihmisiä niin voisiko kenties syy olla siinä, että niistä omista ongelmista jauhaa turhan monelle pintapuoliselle tutulle? Vai miten tällainen voi muuten ylipäätään olla ongelmana.

Ylettömän ratkaisukeskeisen ihmisen seurassa neuvontaprosessin riittää käynnistämään jo se, että mainitsee aikovansa hankkia uudet jumppatrikoot. 😅

Kerro nyt joku esimerkki, niin on helpompi pohtia sinun tuntemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kerro nyt joku esimerkki, niin on helpompi pohtia sinun tuntemuksia.

Satutetuksi vaikka mainitsemaan, että olet lähiaikoina katsellut työpaikkailmoituksia. Sen jälkeen jokaisen yhteydenoton yhteydessä pohditaan työllistymistäsi, oletko katsonut työtä sieltä, täältä, tuolta, onko CV:n fontti paras mahdollinen, kannattaisiko harkita Timbuktua yhtenä työpaikan mahdollisena sijaintipaikkana jne. Todella rasittavaa!

Jaa. Minä taas inhoan ihmisiä, joille selitän  tilanteen ja ongelman, mutta heillä ei ole mitään muuta sanottavaa asiaan kuin ongelman mitätöintiä ja yltiöoptimistisuutta. Mitään todellisia työkaluja heillä ei ole antaa ongelman ratkaisemiseen, mutta he jaksavat kyllä ihmetellä, mitenkä tällainen ongelma nyt muka ongelma on.

Ja kyllä, olen itse niitä, joiden mielestä asioihin mietitään neuvoja ja ratkaisuja eikä vain seistä tumput suorina kuuntelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan tulkintaeroistakin. Entinen ystävä saattoi vuosikausia jauhaa samoista ongelmista. Jos vähäänkään ehdotti ratkaisuyrityksiä vuosien päästä niin tämä oli ongelmien vähättelyä ja tunteetonta käytöstä häntä kohtaan. Puhuttiin siis esim. sen luokan ongelmista, kuten parisuhde ja työ.

Muita kohtaan hän oli kyllä hyvinkin ratkaisukeskeinen ihminen, kun heti toisten ongelmista kuultuaan piti täräyttää syy ja vastaus, jonka jälkeen palattiin vellomaan hänen ongelmiinsa.

Jos nimenomaisesti vihaa tällaisia ihmisiä niin voisiko kenties syy olla siinä, että niistä omista ongelmista jauhaa turhan monelle pintapuoliselle tutulle? Vai miten tällainen voi muuten ylipäätään olla ongelmana.

Ylettömän ratkaisukeskeisen ihmisen seurassa neuvontaprosessin riittää käynnistämään jo se, että mainitsee aikovansa hankkia uudet jumppatrikoot. 😅

Aivan, mutta mitä pahaa on, jos tuohonkin toteaa, että okei, no mä just näinkin alennusmyynnissä hienoja trikoita siellä ja siellä? Just helping. Vai haluatko ehdottomasti itse odottaa, että törmäät omatoimisesti samoihin aleihin eikä sinua kukaan siinä auta?