Tsempatkaa mua eroamaan pliis
Tätä paskaa "vaihetta" on jo takana kohta vuosi. En enää jaksa jokaviikottaista riitelyä. Itse en enää jaksa edes korottaa ääntä tai puhua järkeä kun se ei kuitenkaan auta yms vaan annan vaan toisen osapuolen meuhkata kunnes hän väsyy. Olen niin väsynyt ja loppu tähän riitelyyn. Itselläni on jo niin arvoton olo etten enää edes kunnioita itseäni ja uskalla lähteä. Ei myöskään ole helppoa lähteä yhteisestä kodista mikä on jarruttanut tähän asti.
Tiedän siis ettei ole mitään järkeä edes olla tässä suhteessa mutten pelosta ja voimattomuudesta ja no rakkaudestakaan ole vielä lähtenyt. Nyt kuitenkin kun ne viimeisetkin rakkauden rippeet alkavat kääntyä vihaksi, ei tässä taida olla enää mitään tehtävissä. En edes jaksa selittää mitä kaikkea on tapahtunut vuoden aikana, tiedän itsekin olevani tyhmä kun en ole suksinut vielä kuuseen tästä suhteesta. Ehkä toivoin että toinen olisi herännyt ja yrittänyt muuttaa tilannetta mutta toivoin turhaan. Nyt olen herännyt itsekin näkemään tämän tilanteen viimein. Lähdettävä on ennen kuin tulee hulluksi. Mitään mahdollisuutta yhteiseen tulevaisuuteen ei enää ole olemassa.
Kommentit (9)
laita itsellesi aikaraja esim 2-3 viikkoa tai 1-3kk jona aikana pikkuhiljaa teet eroa. vähän kerrallaan, isoja asioita irtaantua mutta aikarajn kanssa onnistut loogikisesti pakkaamaan tämän sinun rakkautesi tuomat ilot ja murheet ja valmistatua siien, minne sitten seuraava elämäsi tie lähteekään johtamaan. voimia sinulle, rakkaus on lajina haastava, jokainen siihen pystyy ja kykenee mutta irti pääseminen onkin kuin lopettaisi koko maailman. rakkautta sinulle ja terveisiä sun rakastettulle, kohtele häntä hyvin älä lähe sotailemaan tai muutakaan. anna aikaa
Hae keskusteluapua vaikka seurakunnan perhetyöntekijältä. Siellä aukesi minun silmät sille, mitä minä haluan elämältä ja suhteelta.
Uskon, että jokaisella on raja, joka joku kerta vaan tulee täyteen ja vasta silloin on valmis lähtemään. Kuulostaa, että sun raja on pikkuhiljaa tulossa.
Vierailija kirjoitti:
laita itsellesi aikaraja esim 2-3 viikkoa tai 1-3kk jona aikana pikkuhiljaa teet eroa. vähän kerrallaan, isoja asioita irtaantua mutta aikarajn kanssa onnistut loogikisesti pakkaamaan tämän sinun rakkautesi tuomat ilot ja murheet ja valmistatua siien, minne sitten seuraava elämäsi tie lähteekään johtamaan. voimia sinulle, rakkaus on lajina haastava, jokainen siihen pystyy ja kykenee mutta irti pääseminen onkin kuin lopettaisi koko maailman. rakkautta sinulle ja terveisiä sun rakastettulle, kohtele häntä hyvin älä lähe sotailemaan tai muutakaan. anna aikaa
Kiitos. Tästä oli apua. Hän ei ole koskaan siis lyönyt tms minkä takia olisi pakko ns kiirehtiä pois, mutta ahdistaa ja alkaa jo masentaa niin pahasti oma elämä ja tämä tilanne niin paljon että en enää jaksa. Eniten ärsyttää miten välinpitämätön toinen voi olla. Se suututtaa mutta on myös valitettavasti hyvä esimerkki siitä ettei häntä tunnu paljoa kiinnostavan mitä tapahtuu. Taitaa vain odottaa että lähden ja teen kaiken likaisen työn ja hän voi vain siitä jatkaa omaa elämäänsä.
Ap
Jos oikeasti haluat eron niin nyt vain netistä asuntoja hakemaan ja hakemukset täyttöön. Tulostat avioeropaperit täytät ja kysyt mieheltä haetteko eroa yhdessä vai sinä yksin. Siitä asiat lähtee meneen eteenpäin.
Ongelma taitaa olla vain ne sinun tunteet. Rakkaus, joka alkaa muuttua vihaksi, mikä sekin tarkoittaa vielä että haluaisi rakastaa.
Omalla kohdallani kaikki tunteet oli loppuneet, kun eropäätökaen tein. Ei rakkautta, ei vihaa, ei ystävyyttä. Pelkkä vieras ihminen. Niin erilaiseksi oli koko mies muuttunut.
Eroa. Sinä ansaitset parempaa. Jättäminen vaatii hirveästi rohkeutta, mutta sinä pystyt siihen!
Vaikka ei ole lyönyt, eron puuhaamisen aloitus saattaa kärjistää tilanteen jos riitely on ollut verbaalisesti aggressiivista, joten ole varovainen.
En tarkoita että perut suunnitelmasi, en todellakaan, mutta tee myös hätäpakosuunnitelmat niin ettei tilanne pääse yllättämään sinua.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joku pakopaikka jossa voisi olla kaksi viikkoa kun alkaa keittää yli. Harvalla vain on semmoista ylellisyyttä.
Sitten mummot motkottavat nuoremmille: ei meidän nuoruudessa voinut noin vain lähteä kälä-kälä.
Ja onneksi ei ole lapsia. Se tekee tästä jonkin verran helpompaa.