Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

HS: Suomalaiset eivät enää synnytä, ja nyt valtio­varain­ministeriö kiinnostui asiasta

Vierailija
09.04.2018 |

Oikeitolainen talouspolitiikka äärimmäise kovine arvoineen, tuloerojen kasvu, kansan jakautuminen, hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan romuttaminen tuottaa tulosta. Suomalaiset nuoret eivät enää hanki lapia. Nuoret miehet syrjäytyvät kon jatkokoulutusmahdollisuudet karkaavat. Naiset hankkivat korkean koulutuken ja asettavat työpaikan kaiken edelle, sillä vanhempien lama-aikaiset kokemukset taloudellisine romahduksineen ja työpaikkojen epävarmuus, työttömyyden alituinen uhka ovat osoittaneet, että lasten hankkiminen on suuri riski. Lopputuloksena Suomen syntyvyys on romahtanut dramaattisesti.

"Pienituloisten osuus nuorista miehistä on peräti kolminkertaistunut 2000-luvulla. Naisten pienituloisuus on sen sijaan ollut viime vuodet laskussa.

Tämä saattaa olla yksi syy myös syntyvyyden laskuun: merkittävä joukko suomalaisia syrjäytyy juuri silloin, kun olisi otollinen aika perheen perustamiseen."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005634164.html

Kommentit (114)

Vierailija
101/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä lapsen pitäminen on älyttömän kallista, päivähoito oli viime vuonna 290€/kk

Ja tänä vuonna on nyt ollut 170€/kk , vielä yli vuosi pitää maksaa.

Isompi pyörä pitäisi ostaa, näytti kaupassa olevan 230€, kaikki vaatteet ja kengät uusiksi kesäksi ym.ym.

Vierailija
102/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet nuoret miehet ovat tajunneet etteivät saavuta mitään lapsia tekemällä. Länsivaltioissa (Japani mukaan lukien) moni nuorimies kääntää selkänsä yhteiskunnan vaatimuksille... tässäkin jutussa ekonomistit ja poliitikot kauhistelevat koska veronmaksajien määrää vähenee. 

Yhteiskunta vaatii että miehellä pitää olla autolainaa, pankin omistama talo, kaikkea muuta lainaa tuohon  päälle, väh kaksi lasta, työpaikka, jne. 

Minulla ei ole mitään velvollisuutta hankkia lapsia. Joku tietty sanoo "Mutta kuka sinun vaipat vaihtaa kun olet vanha?", vastaukseni tuohon on ettei kukaan koska minun suvussa miehet ovat kuolleet yleensä ennen kuin täyttävät 60v, joten tässä on vielä noin 30v aikaa rallatella ja elää kuten minä tahdon.

Ei kiinnosta tippaakaan kuka tässä valtiossa asuu noin 50 vuoden päästä, eikä se millä silloisten byrokraattien/poliitkkojen palkat maksetaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä syy on siinä että vihdoin naiset saavat päättää? Ei tarvitse mennä naimisiin ja tehdä lapsia, voi opiskella ja mennä töihin, elää kuten haluaa. Ei tarvitse olla huonossa suhteessa jos ei halua, olla raskaana ja kokea kivulias synnytys, hoitaa vauvaa.

Juuri näin: missä naiset päättävät, ei lisäännytä ja missä miehet päättävät, lisäännytään. Mitenköhän feminismille käy sadan vuoden aikana. 

Syy sille miksi feministisiä yhteiskuntia ei historia tunne: siihen on sisäänleivottu itsetuhomekanismi naisten synnyttämättömyyden kautta.

Minä olen feministi ja kyllä minulla on lapsia, en ole edes mitenkään yksittäistapaus.

Vierailija
104/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miltä näyttäisi tuo käyrä, jos siinä olisi syntyvyys ja 25-34-vuotiaiden naisten työllisyys?

Sinänsä merkityksetöntä laittaa siihen edes 25-34-vuotiaiden miesten työllisyys, että tuon ikäiset miehet eivät edes halua lapsia.

Vierailija
105/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on tullut itsekkäitä. Ja väitän, että kokemukset huonosti käyttäytyvistä lapsista vaikuttavat lasten ”hankkimiseen” myös.

Kunpa niitä kokemuksia saisivat ihmiset tarpeeksi ajoissa, jotta osaisivat tehdä päätöksen lapsettomuudesta. Nyt ilmeisesti suunta on oikea.

Miksi haluaisivat? Hyötyähän eivät siitä saa elleivät halua lapsia. Omallakin kohdalla on tullut muutamat suhteet lopetettua koska nainen halusi lapsen.

Jos hankkisin lapsen sekä naisen nurkkiin pyörimään joutuisin luopumaan vapaudestani elää kuten haluan. 

Vierailija
106/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vain niin onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Samalla surullinen niiden puolesta, jotka ovat hankkineet. Kahtiajako on todella selkeä ja ankara. Lapsettomilla on ihana elämä edessä ja perheellisillä ei. Yksinkertaista ja surullista. Nyt lapsettomuudesta saavat nauttia useammat. Se on tietenkin epäreilua perheellisiä kohtaan, mutta ainakin jotkut saavat hyvän elämän.

Siis ootko sä tosissasi? :D Ookkei. Mun elämä ei ainakaan ollut mitenkään ihmeellistä lapsettomana kaksikymppisenä. Lapseni sain sitten yli 30-vuotiaana ja sitä kautta juuri sain hyvän elämän, elämän, jolla on merkitys. Mun mielestä lapseton elämä on sitä yksinkertaista ja surullista...

Kertoo vain, että olet yksinkertainen ihminen, koska et osaa hankkia elämänsisältöä muuta kuin lisääntymällä.

On muutenkin arveluttavaa moraalisesti käyttää toista ihmistä siihen, että saat sisältöä siihen sisäiseen tyhjyytesi. Yleensä lapsia hankitaan siksi, että on jotain annettavaa niille, eikä siksi, että on yksinkertainen ja surullinen ihminen ilman elämänsisältöä.

Ei, kun se kertoo vain sen, että sinä olet yksinkertainen, kun et osaa edes ajatella, mitä lapset antavat. En missään väittänyt, että elämässäni ei olisi ollut sisältöä ilman lapsia tai että lasten pitäisi antaa "sisäiseen tyhjyyteeni sisältöä", vaan lasten kanssa elämäni sai suuremman merkityksen, uudenlaisia, erilaisia sävyjä. Noh, sitä on lapsettoman jästipään vaikea tajuta. Lapset on ikään kuin bonus, se plussa kaiken muun päälle. Ilman lapsia elämäni ei ollut ihmeellistä, mutta ei se nyt tyhjää ollut, kuten väität. Et tiedä mun elämästäni ja sen sisällöstä yhtään mitään, että voisit väittää sen olleen tyhjää ilman lapsia. Voi kuule, sitä kun voi saada vaikka molemmat: täyden elämän JA niitä lapsia kirsikaksi kakun päälle. Mutta sellainen ei tietenkään tule mieleen, koska kaikki on mustavalkoisesti joko-tai. Ihan hyvä, ettet lisäänny itse, kun ajattelusi on niin yksioikoisen latteaa.

Seliseli. Osui ja upposi.

Eri

Niin, että et keksinyt enää mitään muuta argumenttia kuin "seliseli"? Vau. Viiltävää analyysiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/114 |

Viestisi oli kokoelma kummallista ja sekavaa puolustelua sekä kokonaisuutena niin epäkoherentti, että siitä paistoi kilometrien päähän tunnekuohu, jonka vallassa olet sen kirjoittanut. Mikään väite anonyymilla keskustelupalstalla, jolla kenenkään ei tosiaan pitäisi tietää elämästäsi mitään, ei mene noin pahasti ihon alle, ellei väitteessä ole perää. Kyllä tuo toinen vaan nyt veti pidemmän korren.

Edelleenkin eri

Vierailija
108/114 |

Näinpä. Nyt oli oikeasti viiltävää analyysia.

Taas eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/114 |
09.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan tänne vauva-foorumille päätynyt erityisen paljon vanhempia jotka eivät pidä lapsistaan? Täällä minusta usein tuntuu että olenpas ainakin hyvä äiti, kun rakastan lastani niin kovasti ja liikutun kiitollisena lähes päivittäin hänen touhujaan seuraillessani. Teidän jutut on todella hirveitä, tiedätte kyllä ketä tarkoitan.

Vierailija
110/114 |
10.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

45 syytä olla hankkimatta lasta:

1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.

2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.

3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.

4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.

5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.

6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.

7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.

8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.

9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.

10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.

11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.

12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.

13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.

14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.

15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.

16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.

17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.

18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.

19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.

20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.

21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.

22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.

23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.

24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.

25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.

26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.

27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.

28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.

29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.

30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.

31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.

32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.

33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.

34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.

35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.

36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.

37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.

38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.

39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.

40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.

41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.

42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.

43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.

44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.

45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/114 |
10.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vain niin onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Samalla surullinen niiden puolesta, jotka ovat hankkineet. Kahtiajako on todella selkeä ja ankara. Lapsettomilla on ihana elämä edessä ja perheellisillä ei. Yksinkertaista ja surullista. Nyt lapsettomuudesta saavat nauttia useammat. Se on tietenkin epäreilua perheellisiä kohtaan, mutta ainakin jotkut saavat hyvän elämän.

Siis ootko sä tosissasi? :D Ookkei. Mun elämä ei ainakaan ollut mitenkään ihmeellistä lapsettomana kaksikymppisenä. Lapseni sain sitten yli 30-vuotiaana ja sitä kautta juuri sain hyvän elämän, elämän, jolla on merkitys. Mun mielestä lapseton elämä on sitä yksinkertaista ja surullista...

Kertoo vain, että olet yksinkertainen ihminen, koska et osaa hankkia elämänsisältöä muuta kuin lisääntymällä.

On muutenkin arveluttavaa moraalisesti käyttää toista ihmistä siihen, että saat sisältöä siihen sisäiseen tyhjyytesi. Yleensä lapsia hankitaan siksi, että on jotain annettavaa niille, eikä siksi, että on yksinkertainen ja surullinen ihminen ilman elämänsisältöä.

Huvittavaa kun lapsettomat neuvovat lasten saaneita siitä, miksi lapsia hankitaan...

Mutta oman logiikkasi mukaan sinulla ei siis ole mitään annettavaa lapsillesi. Sitten on vain hyvä että et lisäänny, jotta mitättömyytesi ei leviä enempää.

Vierailija
112/114 |
10.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/114 |
10.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen tehnyt 3 lasta. Hyvä minä.

Vierailija
114/114 |
10.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin makaa kuin petaa. Turha ihmetellä silmät ymmyrkäisinä kun tätähän on jo vuosia ajettu.

Valitsin 80-luvulla ihan paskan opintoalan nimittäin yhteiskuntatieteen. Siinä meni nuoruus surkeissa pätkätöissä ja kohta huomasinkin olevani 35 ja asuvani pienessä yksiössä. Vaihdoin käytännön hommiin ja kohta tienasin 45 000 vuosi. Kuitenkin yli 40 vuotiaana en viitsinyt enää perheenperustamismielessä naisia tavata joten nykyisin tapailen samanhenkisiä naisia mutta YH-onnenonkijaäidit eivät tule OK-taloani jakamaan. Surkeana köyhänä maisterina en kelvannut kenellekkään, nyt kelpaisin mutta perhe-elämä ei kiinnosta enää.